Tein taas kerran päätöksen ryhdistäytyä korurintamalla. En edes muista koska olisin käyttänyt hiuspantoja ja kaulakoruja, puhumattakaan korviksista. Kumma kyllä vanhat rei`itykset tuntuvat pysyvän auki, vaikka välissä olisi vuosikin ilman korviksia.

s11
s11
s10
s10
s12
s12

Taas törmäämme itsensä kuvaamisen lieviin tarkennusongelmiin kröhm. No mutta näkyy se korviskin sieltä jonkunlaisena hahmona. Jos haluan korujen näkyvän, minun täytyy pitää hiuksia kiinni. Löysä nuttura antaa tilaa näyttäville korviksille.

Rakastan huolella asustettuja asuja, mutta omalla kohdallani homma kaatuu aina (muka) ajanpuutteeseen.  Nätti mekko on yhtä nopea pukea ylle kuin tylsä vaatekerta, samoin kauniit kengät on yhtä helppo sujauttaa jalkaan kuin tylsät kengät. Mutta asustamisen eteen joutuu näkemään vaivaa. Ilman kenkiä ei pärjää, eli ne ovat pakolliset, mutta ilman koruja päivä sujuu ihan entiseen tapaan. En jaksa aamuisin soheltaa varttia pidempään ulkonäköni kanssa, joten asustus on yleensä ensimmäinen asia mikä jää aikarajan ulkopuolelle.

Kommentit (10)

Ihanat korvikset! Olen myös erittäin laiska käyttämään koruja tai asusteita muutenkin. Minulla olisi muuten tässä kysymys sinulle, jota olen pyöritellyt kauan päässäni. Olisi unelmana löytää turkoosi talvitakki. Mielellään villakangas, mutta kyllä tavallinen toppatakkikin käy. Ei ainakaan Seinäjoella tunnu olevan. Entinen vihreä takkini on jäänyt pieneksi ja nyt olisi loistava tilaisuus hommata uusi, kun alennusmyynnitkin käynnissä!

jenni

oma vinkkini asustamiseen? mallaile valmiiksi, vaikka jonain tylsänä iltana (jos sulla sellaisia on), korviksia, kaulakoruja, sormuksia, pantoja tms. vaatteisiin. näin sitten kiireaamuna on helppo napata mukaan paitaan/mekkoon sopivat korvikset ilman sen suurempia pohdiskeluja.

ihanat korvikset kyllä nuo. :) harmi, kun mulla on niin lyhyt kaula, etten oikein voi käyttää tuommoisia pitkiä roikkuvia.

Asustamiseen ei varmaan auta muu, kuin miettiä ne illalla valmiiksi. Itse harrastan tätä useinkin, kun aamukoomassa ei onnistu minkäänlainen ajattelutoiminta. Joskus rakennan asun korujen ympärille, kannattaa kokeilla sitäkin :)

Minäkin mokasin otsikon kanssa ja ihmettelin tekstiin siirtyessäni että "nyt se on seonnu, tekee korviksia vanhoista sukista..!" :DDD

oi miten ihanat korvikset! Minä en osaa kulkea enää ilman kaulakorua tai sormusta :-D Kun sen kerran aloittaa ei siitä pääse eroon.

Olen kanssa ihan hirvittävän huono käyttämää koruja, vaikka niitä tuleekin osteltua kaupoista kun näkee jonkun kivan. Silti en muista koska viimeksi olisin jaksanut laittaa korvikset korviin, sekun aina pitää tukkaa auki niin vaikuttaa siihen ettei oikein jaksa suotta pitää korviksia. Ei ne kuitenkaan sieltä tukan alta näy.

Sama juttu kaulakorujen kohdalla, varsinkin talvella joutuu pitämään niin paljon vaatettakin että ihan suatta mitään hienoja koruja kaulaansa ripustaa :)

Ainoa mitä "korua" olen jaksanut pitää on tukkakoristeet, kuten kukkaset. Ne piristävät mukavasti ilmettä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011