Kummallista kyllä, suurin osa niistä saduista jotka muistan parhaiten lapsuudesta, ovat aika julmia. Grimmin veljekset ja Roald Dahl eivät varsinaisesti kuolemaa säästelleet, mutta jotenkin sitä ei osannut lapsena kauhistua.

Lumivalko ja Ruusunpuna -kirjassa paha peikko läimästään hengiltä kertalaakista tyttöjen katsellessa vieressä ja sen jälkeen onnellinen loppu aukeaa. Kun luin kyseisen kirjan nyt aikuisena, mietin että en taidakaan sitä ihan heti lukea omalle tyttärelleni :D En muistanut yhtään että tarinat ovat niin raisuja, joskin niissä on toki aina ideana se, että paha saa palkkansa

Roald Dahl ei voi olla olematta tuttu, jos on koskaan ollut lapsi. Dahlin saduista oma ikisuosikkini on tottakai Kuka pelkää noitia, koska taikamaailma oli ja on edelleen täysin vastustamaton aihe. Lapsena luin kirjan silmät pyöreänä ja mietin että vitsi, asuukohan meidän lähellä oikeita noitia jotka vain esittävät herttaisia rouvia houkutellakseen lapset turmioon... Olin täysin vakuuttunut, että tien päässä vanhassa puutalossa asuva vanha mummo on aivan taatusti noita ja kiersin talon vähän kauempaa. 

Tässä on ehtinyt kulua aika monta vuotta välissä, että olisin istunut alas Roald Dahlin kanssa. Mutta jälleennäkeminen oli kerrassaan riemukas. Kaikki lapsuuden muistot vyöryivät päälle, kun nökötin sohvan nurkassa Kuka pelkää noitia -kirja kädessä (arvostelukappale, saatu). Noitien peruukki-ihottumat, sikaria polttava norjalainen isoäiti/noitien metsästäjä, ja se, että suomalaiset noidat ovat ihan erityisen hurjia. 

Satukirjailijana tunnettu Dahl on mieletön tarinankertoja ja käyttää niin hauskoja ilmaisuja, että usein ei tule osuttua yksiin niin rikkaan tektsin kanssa. Jos voisin yhden taidon itselleni varastaa, niin se olisi todennäköisesti Dahlin veroinen tarinankertojan kyky. Kuka pelkää noitia oli (jos edes mahdollista) vielä parempi nyt, aikuisena. Lapsena keskityin todennäköisesti vähän liikaa pohtimaan sitä kuinka itse välttäisin hiireksi muuttumisen kohtalon, jos törmään noitaan. 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Roald Dahlin syntymästä, ja juhlavuoden kunniaksi Art House -kustantamo julkaisee muutaman rakastetuimman sadun uusintapainoksena. Kuka pelkää noitia on yksi niistä. 

Kirjaa lukiessa höpötin ihan innoissani vieressä istuvalle miehelleni lapsuusmuisteloita, ihan vaan järkyttyäkseni siitä, että hän EI tiennyt kirjaa. Siinä ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin istuttaa mies ja kirja sohvalle. Saku pyöritteli silmiään, että ihanko oikeasti haluan hänen lukevan satukirjan. Mutta kuinkas sitten kävikään, mies luki koko kirjan yhdeltä istumalta. Ha! Mitäminäsanoin. 

Sakun arvio: 

Meidän perheessä Niina on se kirjatoukka, joka lukee kaikkea mahdollista ja on jatkuvasti nenä kiinni kirjassa. Minä taas haluaisin lukea enemmän, mutta lopulta se rajoittuu nettiartikkeleiden ja joidenkinkin lehtien puolelle. Nuoruudessa tilanne oli toinen ja luin kirja per viikko tahtia. Enimmäkseen seikkailua à la Jack London etc. Jonkin verran myös satu/fantasia-kirjoja. Varmaan aika peruskauraa lapselle.

Aikuisena lukeminen on ollut hyvin kausittaista, mutta viime vuosina likimain olematonta. Niina on nyt alkanut vähän tökkimään että hei mitä jos laittaisit tietokoneen pois ja lukisit. Tällainen rutiineihin taipuvainen tarvitsee hellää painostusta ja suoria ehdotuksia. Niinpä sain käteeni Roald Dahlin Kuka pelkää noitia ja ohjeen ”Lue. Nyt.

Totesin resistance is futile ja ryhdyin tuumasta toimeen lukien kirjan yhdeltä istumalta. En ole vieläkään ihan varma olenko lukenut kirjan joskus nuorempana vai en. Tarina tuntuu todella tutulta. Niina ei voi uskoa että en olisi lukenut sitä, mutta minulla ei ole mitään varmaa muistoa että näin olisi tapahtunut. Joko olen toden totta lukenut kirjan tai nähnyt painajaisen jossa on  samanlainen juoni...! Tai näin sen leffan. Mitä en muista nähneeni. Niina epäilee dementiaa...

Kirjan teksti on helppolukuista ja eteenpäin mennään kovalla tempolla. Olisin toivonut hieman kouriintuntuvampaa kuvausta alun traagisista tapahtumista. Vanhempien menetys kuitattiin melkoisen kepeästi. Kuten toki saduissa on tapana, mutta silti kontrasti loppukolmanneksen verevyyteen on mielestäni liian suuri. Tason heittely on kirjan suurin heikkous. Kohokohtia on useita ja Dahlilla on hyvä huumorintaju. Heikommat hetketkin ovat kyllä ok tasoa ja lähinnä kiirehtiminen häiritsi itseäni.

Pauno-hiiri oli ehdottomasti paras hahmo ja samaistuminen vahva. FEED ME. Pääpahikset pistettiin poikki ja pinoon todella sähäkästi ja melkoista vauhtia siinäkin kaahattiin. Loppu tuli kirjallekin vauhdilla ja lopetus oli passeli. Minulla meni reilu tunti kirjan parissa ja uppouduin noitapiiriin varsin tehokkaasti. Kenties näin pitkä keskittyminen uuvutti modernin ihmisen enkä osannut sanoa siitä juuta enkä jaata heti luettuani kuin että hyvä oli. Nyt muutaman yön jälkeen kirja tuntuu vielä paremmalta ja suorastaan unenomaiselta. Jäi muutenkin into lukea taas lisää.

***

Ps. Terveiset miehelleni, haluatko aiheuttaa vaimollesi sydärin kutsumalla Dahlin tekstiä tasoltaan heitteleväksi?! Lennokkuus kuuluu asiaan sinä senkin lappilainen Pelit-lehtien lukija ggrrrh...

Hauskaa viikonloppua kaikille, lukekaa kirjoja!

Kommentit (11)

Heli

Mietin kauan aikaa olenko lukenut tämän kirjan, mutta pitkällisen pähkäilyn ja googlettelun jälkeen totesin etten ole. (Kai.) Sekoitan sen luultavasti erääseen toiseen nuorena lukemaani noita kirjaan joka on Eva Inbotsonin Aika hyviä noidiksi. Se on myös todella hyvä kirja ja kesti toisen lukukerran näin aikuisenakin. Kannattaa lukaista myös se! Tästä sun kirjoituksesta innostuneena taidan käydä itsekin lainaamassa sen jälleen. :)

Vierailija

Tästä kirjasta minulla ei ole muistikuvia, mutta Dahlin Ilmarin ihmekään oli yksi lapsuuden suosikkikirjoistani - pitääkin lukea se taas pitkästä aikaa.

Milja

Meidän opettaja luki meille ala-asteella Dahlin Matildan, joka on huippuhyvä. Mielestäni luin tekijältä muutkin kirjat, kuten tuon noitakirjan tai sitten opettaja luki senkin, mutta en muista siitä enää mitään! Matilda vain jäi mieleen. Joten ehkä Sakukin on vain unohtanut.

katika

Oi Roald Dahl on kyllä ikisuosikkeja! Äitini luki minulle ja veljelleni Dahlin kirjoja ja jotenkin ne linkittyvät mielessäni aina mökkikesiin. Silloin ilman televisiota ja kännykkää ja tietokoneita kirjojen yhteisluku oli parasta viihdettä sadeiltoihin.

Dahlhan on kirjoittanut myös aikuisille. Suosittelen lämpimästi Oswald-enoa, joka ei ehkä ihan lapsille sopivaa luettavaa ole, mutta aivan hulvatonta kyllä!

Anis

Tai ehkä tämä tosiaan on joku lappalaisten ongelma, en minäkään koskaan ole tuota lukenut / minulle ei ole luettu, vaikka noin muuten luuhasin läpi pikkupaikkakunnan kirjaston lasten JA aikuisten puolen sen 16 vuoden aikana jonka siellä asuin.

Tanja

Suosittelen kanssa Dahlin aikuisille kirjoitettuja novelleja. Melko vekkulia luettavaa. Pitää varmaan ottaa ne kesälukemistoon.

Varjosudenhetki

Tämä on minullekin rakas kirja lapsuudesta, Jukka Parkkisen tuotannon lisäksi. (jos et ole lukenut Parkkisen Suvi Kinos- ja Korppi-sarjoja, sinulla on aukko sivistyksessäsi) Tiedän että tämä kirja menee iltasatulistalle, jos minulla joskus on jälkeläisiä. :)

mmagic

Nimi ei kyllä soittanut kelloa minulle, hetken googlettelun jälkeenkin totesin että vieras on, vaikka tietysti Jali ja suklaatehtaan olen nähnyt Johnny Deppin tähdittämänä elokuvana. Mutta ehkä kirjailijan voisi ottaa lukulautaselle, nimittäin kun aiemmin suosittelit Diana Gabaldonin Outlander-sarjaa, ja myös ystäväni suosittelun jälkeen kirjan kirjastosta lainasin, niin jäin kyllä heti koukkuun ja nyt on jo kuudes kirja loppusuoralla :) Kirjasuositteluja olisi siis mukava kuulla jatkossakin!

semmi

Raaaakastan Roald Dahlin kirjoja! Lapsille ja aikuisille kirjoitettuja. Dahl on Douglas Adamsin (Linnunradan käsikirja liftareille ym.) ohella lempikirjailijani. :)

Rakkain kirja taitaa olla Matilda, jonka sain nuorena tyttönä mummolta ja olen sittemmin lukenut monen monta kertaa.

SC

Hei, äläpä herjaa Pelit-lehteä! :) Pelit on ehdottomasti yksi suomen laadukkaimmista printtijulkaisuista. Päätoimittaja Tuija on ehdottoman huippu muidu ja artikkeleja lukee mielellään vaikka ei olisikaan peliuskovainen. (Ja nyt pitää kai siis mainita, että olen tyttö ja 26v :))

Chenille

Oi, niin suuret lapsuudenmuistot. Asuin ala-asteen ulkomailla ja muistaakseni kolammennalla luokalla saimme tästä lyhytversion luku-urakaksi ja lopuksi katsoimme leffan. Êtenkin leffa tuo minulle suuria nostalgiamuistoja, samoin kirjan mahtava kuvitus!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat