Amerikan valtatien symbolinen loppu, Santa Monican laituri on nyt saavutettu ja tuhansien kilometrien värikäs road trip on takana. Olo on samaan aikaan haikea, väsynyt ja onnellinen. Tällä reissulla ei tuntunut hetkeäkään siltä, että voi kun olisin pian jo Suomessa, minulle kun on tapana iskeä koti-ikävä reissulla kuin reissulla. Lähinnä siitä syystä, että kaipaan välillä rauhallisuutta. Tällä kertaa yli 3 viikkoa lensi kuin siivillä. En ehtinyt matkaväsähtää lainkaan, paitsi nyt, viimeisenä iltana, ihan vain sen tietoisuuden vuoksi että edessä on pitkät pätkät lentokoneita ja lentokenttiä. En varsinaisesti rakasta noita jonotushelvettejä. Onneksi on hyvä kirja käsilaukussa :)


Nähdään Suomessa!

Kommentit (32)

JenniK

Teillä on ollut mahtava reissu ja nämä vinkit on ollut ihan loistavia. Omaa reissua odotellessa! Vielä kiinnostaisi, millaisia summia tuollaiseen matkaan olisi hyvä varatan? Tietenkin jokaisella on erilaiset kulutustottumukset, mutta noin niinkuin suurinpirtein.

PoniN

Höö, joko se on ohi :( Kesää töissä viettäen (11 päivää omaan lomaan) on ollut ihan mahtavaa olla "mukana" tällä teidän reissulla, kiitos ahkerasta päivitystahdista ja sujuvasta tekstistä. Hurraa internet, hurraa blogit! Turvallista kotimatkaa!

Anni

Siis mitä, kolme viikkoa? Olen vain lueskellut noita matkatarinoita aika ajoin ja huomaamatta näköjään kolme viikkoa vierähtänyt (ja oma lomakin jo vietetty tässä ohella). Nopeasti meni näin lukijankin näkökulmasta siis :)

Kiva kun jaksoit kirjoitella reissukuulumisia!

Tuulia

Kiitos hienoista matkakertomuksista, on ollut todella mukavaa seurata reissuanne. Hyvin olette välittäneet kokemuksianne ja jakaneet tietoa muille, jotka vielä haaveilevat ja suunnittelevat vastaavaa matkaa... Hyvää kotimatkaa!

Kiitos tästä huikaisevasta nojatuolimatkasta! On ollut sen verran huippua lukea teidän reissukuulumisia, että ihan vähän tuntuu täälläkin haikealta, että se on nyt ohi. Kyllä tuosta reissusta jää varmasti mielettömät muistot :) Tervetuloa takaisin Suomeen ja Tampereelle!

Fiipi

Menipä aika nopeasti! Oli ihana lukea näitä teän matkajuttuja, varsinkin kun ole koskaan edes ajatellutkaan tuollaista reissua, no nyt ajattelen :) Tervetuloa takaisin! Täällä on kylmääää hrrrrr!

Piipa

Kiitos minultakin :)
Harmi, että loppui. Ihanaa oli aamukahvin kera istahtaa seuraamaan matkanne kulkua.

aila

Todella Ihanat matkapostaukset, kyllä ...ja kaikesta näkee, että sinulla on tässä blogijutussa sydän mukana, ei ikinä hätäisesti hutaistuja postauksia. Olet ammattilainen tällä saralla : )) respect.

Susanna

Täältäkin on pakko tulla kiittämään huikeista reissupostauksista! :) Niitä oli ilo lukea joka päivä, ja huomasi kyllä, että niihin oli panostettu toden teolla! Ihanaa oli seurata matkaanne koko tämän kolmen viikon ajan, nopeasti se aika meni täälläkin, mutta niinhän se aina tuppaa menemään, kun on jotain kivaa meneillään! Tervetuloa takaisin Suomeen ja etenkin Tampereelle! :) Huomaa kyllä missä blogeissa matkapostauksiin panostetaan, ja missä ei, sinä kuulut kyllä niihin panostajiin!! Kiitokset vielä hirmuisesti kun jaksoit nähdä vaivaa noinkin paljon reissun aikana kirjoitellessasi! Vaikka itsellä ei olekaan tuollaista reissua suunnitteilla tällä hetkellä, niin reissupostauksia oli silti todella mukava lukea ja eläytyä teidän reissuunne! Kiitos!

Mitä nytkö se on jo ohi! Tuntuu että vastahan te lähditte reissuun :D On ollu hienoa seurata matkan etenemistä, ja teillä on ollu säätkin siellä huomattavasti paremmat kuin täälläpäin. Hyvää kotimatkaa (ja tuokaa mukana Suomeen lämpö ja aurinko!) :)

Hulle

Tervetuloa kotiin! Teillä on kyllä ollut hieno reissu. Me vielä viikko kärvistellään ja odotetaan!

Sonjjja

Mäkin haluun kiittää oikeen erityiskiitokset näistä mahtavista postauksista matkan varrella! :) toivottavasti muutkin lukijat osaa kunnioittaa ja olla kiitollisia teidän ahkeruudesta ja panostuksesta! Kiiiiitooooos!

Joanna

Kiitos mahtavasta matkareportaasista, oli hienoa nähdä kaikki nuo mielenkiintoiset paikat ja kyllähän noista matkakuume nousi! Hyvää kotimatkaa teille!

ss

Kiitos mahtavasta matkaraportista :) On ollut tosi ilo seurata reissuanne. Varmuus siitä, että samantyylinen reissu täytyy toteuttaa raha- ja aikatilanteen salliessa itsekin vain kasvaa. Täytynee sitten ehdottomasti kaivella joskus sitten nämä postaukset esiin, sillä sen verran hyviä vinkkejä täältä löytyi. Toivottavasti eivät katoa mihinkään ;)

Kiitos tosi inspiroivista matkaraporteista! Täällä on luettu innolla jokainen postaus. Ei ainakaan auta matkakuumeeseen ;D

Miira

Kiitokset minultakin! On ollut tosi mielenkiintoista seurata reissuanne erinomaisesti kirjoitetun matkapäiväkirjan muodossa. Turvallista kotimatkaa! :-)

May Milton

no jo, vastahan ootte olleet viikon reissussa... sille se ainakin tuntuu, vieläkin! hypnoottisen siistiä matkasettiä, aivankuin olisin ollut kärpäsenä messissä teidän kanssa!

Hanna

Nytkö se on jo ohi? Vastahan työ lähditte matkaan :) Iso kiitos myös täältä näistä reissupostauksista, ovat olleet ihan mahtavia!

Henna

Kuten jo moni muukin kiitellyt niin todellakin kiitoksia siitä että sai olla teidän kanssa matkalla :) Oot jaksanut postailla tosi paljon ja ennen kaikkea selkeästi, ja saanut syttymään entistä isompana sen liekin sisällä joka kytenyt jo monta vuotta kuinka tonne pitäisi päästä. Tosin me varmaan joudutaan tekemään vielä pitempi reissu kun mulla ois niin monta muutakin paikkaa missä olisi ihan pakko käydä samalla kun tuolla amerikan mantereella on.

Heinis

Huhhuh, varmasti huikea reissu! :-) Ihan lukijaakin hengästyttä <3 Tuli yhtäkkiä mieleen, että asutteko muuten Treella omistus- vai vuokra-asunnossa?

Kerttu

Kiitos!!! Olen haaveillut samaisesta matkasta mtös kauan - ehkä se joskus toteutuisi, sitten kun lapset on isoja:)
Aamusella oli kiva tarkistaa uusimmat matkdkuulumiset.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011