Venice, Los Angeles. Eipä voi muuta todeta kuin että only in America. Omalaatuinen miljonääri nimeltä Abbot Kinney päätti 1900-luvun alussa että hei, tehdäänpä ihan oma Venetsia Amerikkaan kanaaleineen, Italiasta hankittuine kondoleineen kaikkineen, ja niin tehtiin. Aluksi Venice oli huvipuistomainen lomakeskus, mutta 50-luvulle mennessä paikka oli lähes slummiutunut ja suurin osa alkuperäisistä kanavista täytetty teiden ja parkkipaikkojen tieltä. Vuokrat olivat kuitenkin tästä johtuen halpoja, joten alueelle alkoi kerääntymään taiteilijoita, muusikoita ja muita luovien alojen vaikuttajia, ja boom, Venicestä tuli jälleen trendikäs. Näistä henkilöistä saatatte tietää esimerkiksi Jim Morrisonin ;)



Dyykkarityylissä herättää vähemmän huomiota kuin siististi pukeutuneena, tämän opin ekan tunnin aikana. Kaikki kaupustelijat hyökkäävät burberrymuikkien kimppuun, eli kannattaa näyttää vähän oudolta, niin saa ihastella meininkiä rauhassa. Selviytymisen alkeet osa 1 :D


Nykyään Venice (Beach) on kuin 365 päivän festarialue katusoittajineen, kaupustelijoineen ja skeittareineen. Kirjaimellisesti, ranta-alueella on käynnissä ihan jatkuva härdelli. Meidän hotellimme (Venice Beach Suites & Hotel) sattui tämän härdellin ytimeen, ja vaikka tasoonsa nähden ihan ylihintainen (n. 160e/yö) olikin, olin erittäin tyytyväinen valintaamme. Meillä oli vain pari päivää aikaa Venicelle, joten en halunnut kuluttaa minuttiakaan nököttämässä autossa Los Angelesin ruuhkahelveteissä, vaan halusin ytimeen. No se toteutui, sillä hotellin portaista kun astui ulos, oli rantakadulla Ocean Front Walkin vilkkaimmalla paikalla. Ja lomasesonki ilman muuta vaikuttaa hintoihin, eli heinäkuu ei sikäli ole paras mahdollinen aika reissata jenkeissä.

Tässä pikku videopätkä hotellimme edestä:

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=kmAb2Lp5twA[/embed]



Ja oi sitä rantaa! Silmänkantamattomiin pelkkää valkoista hiekkaa ja surffareita lautojensa kanssa! Enää olisi puuttunut David Hasselhoff ja punauikkarinen mimmiseurue.



Mutta Venice on muutakin kuin pelkkä rantakatu. Sieltä löytyy esimerkiksi hieno 90-luvulla restauroitu kanaalialue, jossa pääsee tutkiskelemaan läheisesti upeita taloja, ja ihmettelemään matalavetisen kanaalin pohjahiekassa kipitteleviä rapuja.





Venicessä liikkuvan kannattaa ehdottomasti vuokrata fillari, ja ajella rantakaduilla sinne tänne, vaikka Santa Monicaan asti. Me tehtiin se viimeinen virhe, että käveltiin tuntikaupalla, sain rakot jalkoihin ja sen jälkeen olikin vähän tuskaa kulkeminen. Fillarivuokrat ovat edullisia, ja liikkuminen pyörällä nopeaa ja näppärää.

Tiesittekö muuten, että Arnold Schwarzeneggerin ura pamahti käyntiin kuuluisalta Gold`s Gym ulkosalilta, joka Muscle Beachinakin tunnetaan. Minä luulin, että tarinat lihaksia pullistelevasta ulkosalista keskellä rantakatua ovat vahvasti liioiteltuja, mutta jouduin ällistyksekseni toteamaan että näin ei ole. Äijät pumppasivat rautaa rintalihakset väpättäen turistien tuijottaessa aitojen reunoilta. True story.



Painojen nostelun lisäksi voi mennä ihailemaan nuoria taitureita Skate Parkiin. Oli pakko kuvata pikku pätkä skeittipuiston reunalta, ei herranjestas sentään mitä tästä pikkumiehestä voi vielä tulla! Video lätistää ikävästi syvyysvaikutelmaa, mutta saa siitä idean.

[embed]http://www.youtube.com/watch?v=i50MJgj2Ir8[/embed]

Venicen alueella kaikki, vauvasta vaariin, sukupuoleen katsomatta, liikkuvat skeittilaudoilla ja lonkkareilla. Jos Amsterdam on polkupyörien mekka, Venicessä ihmisillä kasvaa jaloista rullalauta. Ei ollut ihan yksi taikka kaksi tapausta kun kadulla näkyi isäpappoja opettamassa polvenkorkuisia tyttäriään skeittaamaan :D

Muistakaa nostaa katsettanne myös yläilmoihin, alue on täynnä toinen toistaan upeampia seinämaalauksia.





Pakko antaa loppuun vielä yksi ruokasuositus. Sain maailman parhaan Fish&Chips -annoksen paikassa nimeltä the Sidewalk Cafe. Ei näytä juuri miltään, mutta maistuu sitäkin enemmän.


Kyseinen rafla ei ole hullumpi ruokapaikka sikälikään, että sen edessä esiintyy (epäilemättä joka päivä) Venice Beachin legendaarinen pianonsoittaja Nathan Pino. Herra Katusoittajalla on tarinoiden perusteella suhteellisen värikäs historia mm. ammattimuusikkona, satanistina ja huumeongelmaisena, mutta sitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö mies olisi yksinkertaisesti nero pianonsa kanssa. En voi sanoin kuvailla miltä tuntui istua pimenevässä illalla ravintolan terassilla, kuunnellen vieressä jylisevää klassista ja katsellessa ohi kulkevia persoonallisuuksia. Ja niitä Venicessä riittää, persoonia. Kadulla voi tulla vastaan ihan kuka tahansa.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

***

Klikkaa tästä auki kaikki Route 66 -postaukseni (niitä on paljon).

Kommentit (24)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

mä totesin ekan tunnin jälkeen että täyskäännös hotellille ja oudoimmat mahdolliset vaatteet päälle ja puff, sulauduin massaan ja kukaan ei kiinnittänyt juuri huomiota enää sen jälkeen :D Pelkäään aina eniten kaikissa turistikohteissa että törmään näihin eläinparkoihin, mutta tällä reissulla ei osunut eteen kuin yksi pölvästi joka esitteli kaupungilla kissanpentua, mutta sekin oli ihan omassa turkissaan ja pirteä, mutta surku tuli siitä huolimatta. Tekisi mieli mennä läimäisemään jokaista idioottia joka menee kuvaamaan itsensä jonkun talutusnuorassa olevan karhunpennun kanssa (Bulgariassa törmäsin tälläiseen), mitä h*lvettiä ihmisten mielessä oikein liikkuu!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Tiia

Mä olin varmaan jotenkin superturistin näköinen, mutta mua Venicellä ahdisti juurikin ne kaupustelijat ja varsinkin kannabiskauppiaat ja muut pilviveikot :D

Ja surku jäi siitäkin, kun näin koiran, joka oli ilmeisesti rauhoitettu/huumattu? Sille oli puettu päälle bikinit, ja laitettu makaamaan pinkille patjalle juurikin tuohon rantakadulle. Sitten ihmiset vaan kävi tunkemassa dollareita bikinien sisään, kun stripparille.

Venicen ranta oli kyllä upea :)

Vierailija

Ooh, ihan kuin siitä The Doors -leffasta! Tuolla täytynee käydä... Kiitos muuten paljon tästä roadtrip-matkapäiväkirjastas, tavallisesti en lue blogiasi 100% aktiivisesti mutta näitä postauksia oikein odotin! Ja aina tuli vaan mielenkiintosempaa settiä, ihan kun olis ite ollut osittain mukana matkalla (---: ennen mua ei vaivannut minkäänlainen kuume päästä Amerikkaan, mutta nyt vähän houkuttelis... Tä viimeinen kohde varsinkin!

Jiffy

Ootte maailman upeimman näköinen pari fo shizzle! Ja kiitos KIITOS näistä murica -postauksista - roadtripkuume kasvaa vaan...

Hanna

Tuo seitsemäs kuva (yläpuolen tekstissä oli fiilistelyä surffareista) on hirmuisen kiva! T. Eräs aktiivinen seuraajasi :)

Satu

Kiitos tosi paljon matkakertomuksestanne. Sitä on ollut ilo lukea. Oli hauskaa seurata matkanne etenemistä ja nauttia itse nojatuolimatkasta.

Vierailija

Mulle tulee Venice beachista vaan mieleen Katy Perryn biisi California girls missä lauletaan "venice beach and palm springs, summertime is everything..." :)

Anne

En ollut käynytkään blogissasi hetkeen ja nyt pääsinkin sitten lukemaan koko matkarapsasi samalla kertaa - upeasti kuvattu ja kirjoitettu story!

TanjaL

Voi apua mikä ikävä iski! Oltiin juurikin kesäkuussa mm. Venice beachillä, ja nyt tuli uskomaton kaipuu... Tutut kadut ja maisemat, mutta eritoten tuo pieni skeittaripoika, joka on samainen jota itsekin kuvailin ja ihastelin hänen taitojaan! Mieletön yhteensattuma, tuolla noita skedeilijöitä kuitenkin riittää.. Pojan käsien liikkeistä kuitenkin varmennuin kyseessä olevan sama henkilö. :)

Amerikka on oikeasti yllättävän paljon Instagrammin värinen!

Meikä muuttaa sitten vanhuksena Veniceen ja ostaa halvan kausikortin ulkosalille. Talvella sali tuli kokeiltua pari kertaa ja hyvä oli, muiden turistien tuijotus ja kuvanottointo pitää vaan ingnoorata. :D

Päädyin googlaamalla teidän reissukertomukseen ja ahmin ne. Myös Parikat ovat salainen intohimoni. :) Jostain syystä en ole ollut ennen lukija, mutta nyt olen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012