En ole oikeastaan koskaan ajatellut asiaa, mutta tämän muuton myötä olen huomannut että minulla ei ole tapana kerätä koriste-esineitä. Eli sellaisia tavaroita, joilla ei ole mitään käytännön käyttötarkoitusta. Inhoan ylimääräistä krääsää, eli kaikenmaailman koristekilkkeitä jotka täyttävät hyllyt. Oikeastaan inhoan myös hyllyjä, koska niihin on liian helppo kerätä juuri tätä kyseistä krääsää pölyttymään.

Kun katson ympärilleni esimerkiksi tällä hetkellä olohuoneessamme, ihan jokaisella tavaralla on käyttötarkoitus. Taulut taitavat olla ainoa niin sanotusti "turha" asia (taululla ei voi pestä pyykkiä, sitä voi vain katsoa) mistä tosissani pidän. Huonekasvit kuuluisivat myös tähän pidän-kategoriaan, mutta en ikävä kyllä saa pidettyä niitä hengissä. Ehkä tästä tietynlaisesta minimalismista (odota, älä ala vielä nauramaan ajatellessasi minua ja minimalismia samassa lauseessa) johtuen kruusatut tapetit, värikkäät tekstiilit ja vanhat rokokoohuonekalut ovat sydäntäni lähellä. Kotimme runsauden tunne tulee nimenomaan näistä käyttötavaroista, ei ylimääräisistä koriste-esineistä.

Oli melkoinen ällistyksen hetki kun yritin etsiä koko alakerrasta edes yhden koriste-esineen, jota en tarvitse johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Niitä ei ole! Jumaliste, olen minimalisti :D Tästä ei koristeita meille asiasta poikkeuksena on kaksi asiaa, ja tässä niistä toinen.

v1touko14

Vanha perintökalleus, rukki. Rukkikaunotar on tullut Suomeen Karjalasta mummoni perheen mukana, kun he joutuivat lähtemään evakkoon Kurkijoelta. Rukin tarkasta iästä ei ole tietoa, mutta se on ollut ihan normaalissa käytössä mummoni äidillä 1900-luvun alkupuolella. Kysyin omalta äidiltäni mahtaako rukista olla tarkempaa tietoa, ja hän lupasi selvittää sukulaisilta josko joku muistaisi siitä enemmän.

Rukissa on sukunimen lisäksi tekstattuna Sorjon kirkonkylä eli suvun kotipaikka. Mukana kulkeneessa sukkulassa puolestaan on vuosiluku 1940, mutta se ei kuulu rukkiin alunperin vaan on uudempaa tuotantoa. Vanhana romantikkona minua hymyilyttää suuresti huhu kertoo -tarina, että sen on veistänyt joku paikallinen poika mummolleni, kun hän on ollut 15-vuotias. Mummoni onkin ollut mitä ilmeisemmin melkoinen kaunotar ja vilkkusilmä, sillä olen lukenut myös tukun vanhoja ihailijakirjeitä joita nuoret miehet ovat hänelle lähettäneet. Nykyajan Tinderit ja Facebookit ovat ihan blaah, perinteiset rakkauskirjeet rokkaavat.

v2touko14

Palataan asiaan jos äitini saa selville rukin iän, tai muuta faktatietoa aiheesta. Romanttista viikonloppua kaikille!