Tämä tuleva muutto, kevään muotikirppis ja raskaus, kaikki kolme yhdessä ovat harvinaisen hyvä asia vaatekaappini täydellisen hyödyntämisen kannalta. Nyt on ensinnäkin pakatessa ihan pakko käydä jokainen vaate kunnolla läpi ja siinä näppärästi hoitaa lajittelu kirppistä varten, mukaan otettavaksi ja UFFille menevien pinoon. Raskaus taas pakottaa minut käyttämään vähän erilaisia vaatteita, koska iänikuiset vyötärömekkoni ovat hetkellisesti poissuljettuja. Näin ollen käyttöaikaa saavat sellaiset vaatteet, mitä haudon kaapissani, mutta mistä en raaski luopua. Kuten esimerkiksi tämä Nanson ikivanha Lempivaate, jonka siipikuviota palvon, mutta valkoiseen tunikaan ei vain ole tullut muuten tartuttua. Valkoinen on minulle vaikea väri käyttää, paitsi jos kyseessä on pitsi.


Henkilökohtaisen rantapallon kasvatus on ihan just puolivälissä, jännää!


Päätin, että en varastoi uuteen taloon mitään sellaisia vaatteita mitä en oikeasti käytä, joten jos värikäs mekkotyylini ja korkkarini iskevät, kannattaa laittaa ylös Muotikirppiksen päivämäärä 18.5.2014 (Tampereen Pakkahuoneella). Myyn kaiken ylimääräisen pois pikkurahalla. Voi olla että teen tällä kertaa samalla tavalla kuin viimeksi, että laitan muutaman hieman kalliimman merkkituotteen Huutonettiin etukäteen, jos sellaisia tulee vaatehuoneen sorttaamisessa vastaan, mutta 95% kamoista menee suoraan kirppikselle.

Kommentit (30)

Kiitos tästä. Mies saa heti pistää loma-anomuksen menee, jotta pääsen ilman taaperoa paikalle. Meikäläinen saa lyllertää paikalle oman vauvamasun kanssa.

Mut hei mun on pitänyt monta kertaa tulla kertoo, että siskoni kehui maasta taivaaseen parit kengät mitkä osti sulta viime kirppikseltä. Yhtiä talvikenkiä se rakasti niin paljon, että käytti niitä koko tän talven ja melkein itki, kun ne lopulta hajos. Ja ne yhet korkkarit mitkä se osti sulta on kerää kehuja aina,kun sisko pistää ne jalkaan.
Eli kovasti on sulta ostetut aarteet lämmittänyt systerin mieltä :)

inneJ

Hei jes! Nyt kun mäkin asustelen täällä Tampereella, niin pitääkin hyökätä Muotikirppikselle. Aiemmin on jäänyt kaikki mahdollinen väliin, mutta ei enää. :)

Vierailija

Vink, vink: Älä hävitä vaatehuoneestasi edestä aukeavia paitoja/mekkoja. Ne tulevan olemaan kovassa käytössä imetysaikana! Ja juuri muunlaisia yläosia ei sitten voikaan käyttää, jollei halua esikoiselle evästä tarjoillessaan paljastaa koko etumustaan :)
Imetyspaidoissa kuosit on kovin vähissä ja hyviä imetysmekkoja... Niin missähän niitä ois?!?

LauraK

Mulla ei ole raskaudesta kokemusta, mutta jalkojen koon kasvuun raskauden aikana voi olla syynä jalkapohjan lihasten heikkeminen. Paino kohoaa kuitenkin raskauden aikana välillä reilustikin ja silloin jalat on koetuksella, esim. pronaatiot voi lisääntyä (nilkka kääntyy sisään- tai ulospäin). Ja kun nilkka kääntyy esim. sisäänpäin, varpaiden/jalkapöydän asento muuttuu ja "leviää" eteenpäin, jolloin tuntuu, että jalka on kasvanut kokoa. Kannattaa kysyä lääkäriltä tai käydä jalkaterapeutilla/fysioterapeutilla, jotka osaavat auttaa. Mulla on muuten ollut pronaatiota jalassa sisäänpäin, ja mulla on auttanut tosi paljon jalkapohjajumppa ja paljasjalka kengät.:)

hellu

Mitä kokoluokkaa sun vaatteet/kengät olikaan?:) harkitsen vakavasti matkustavani kuopiosta tampereelle ihan vaan tuon kirpparin takia koska ei meillä täällä savossa mitään tuollasta järjestetä:D

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

kengät 39/40 ja perusvaatekokoni on M, mutta löytyy kaikenlaista kokojen S-L väliltä, riippuen kuinka väljää/istuvaa olen halunnut. Sellaiset ihan pienet taskuvenukset voivat kyllä unohtaa vaatteeni, koska olen tosiaan sen 179cm pitkä :) Mutta tosiaan muotikirppiksellä on paaaaaljon myyjiä, eli sieltä löytyy varmasti kaikkea mahdollista kokoa ja tyyliä.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Pesunalle

Onnea puolen välin saavuttamisesta<3 Tuo maha näyttää ihanalta! :)

Täytyy pistää tuo päivämäärä ylös ja toivoa ettei kaveripariskunnan synttärit tai miehen työvuoro osu sen kanssa päällekkäin. :D Haaveilimme juuri eilen Plevnasta ja American Dinerista, joten mies on aina houkuteltavissa 300km ajoon. ;)

Tuo mekko/tunika on ihana! Minulla on se mustana, ja itsekin käytin sitä vuosi sitten esikoista odottaessani. Toimii upeasti mahan kanssa!

Muutenkin huomasin, että raskausaikana tuollaiset tuubimaiset vaatteet, esim. tunikat, olivat paljon imartelevampia kuin löysät. Kasvava vatsa saakin tulla esiin. Näitä raskauden jäljiltä jääneitä vatsamakkaroita sen sijaan tekee mieli peitellä väljillä vaatteilla...

Toivottavasti sulla pysyy kengänkoko samana. Mulla kasvoi raskauden jälkeen (!) noin puoli numeroa, ja nyt ovat aika monet ihanat popot pieniä. Onneksi mulla sentään osa kengistä oli jo valmiiksi isompaa kokoa, kun olen aiemmin ollut hankalasti kahden koon välissä.

Menestyksekästä mylläystä sinne vaatekaapeille!

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Voi vide onko näitä ollut mustinakin! Silloin joskus ostaessani tunikan ei ollut kuin valkoisia.

Olen nyt kerännyt tähän puolivälietappiin mennessä massaa 2,9 kg, saapa nähdä mitä toinen puolisko tuo tullessaan, kuinka paljon on kesän jälkeen sulateltavaa :D

Mullakin kenkä 39,5, olisin ikionnellinen jos raskauden jälkeen olisin jämpti 40!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Mulla on mustia siipitunikoita jopa kaksin kappalein, kun en aikanaan osannut valita, kumman tahdon. Toisessa on semmoinen pussittava helma ja siivet käsivarsissa. Ostin molemmat aikanaan Helsingin Nanso-myymälästä.

Tosi siedettävä tuo sun painonnousu. Mulla tuli... No, enemmän. ;) Mutta ruoka maistuikin hyvin melkein koko raskausajan.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

hahah kuulostaa ihan mun logiikalta, ota molemmat jos ei osaa päättää. Toimii.

On kyllä melkoinen ihme että en ole kerännyt massaa enempää, kun liitoskipujen vuoksi olen melkein täysin liikuntakyvytön. Lääkäri antoi liikkumavaraa raskauden loppuun 16 kiloon asti, joten on tässä vielä vähän varaa heh. Ei vaan, parempi pysyä ruodussa niin hyvin kuin mahdollista, niin ei tarvi sitten laihduttaa. En varsinaisesti pari vuotta sitten nauttinut 16 kilon pudottamisesta, mutta toisaalta ainakin osaan homman jo valmiiksi jos jostain syystä raskauskiloja tulisikin enemmän :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Sun kenkävaraston voisin tulla tyhjentämään vaikkas heti, mutta muuten koot tuskin olisivat oikeita:)

Tuo tunikahan on oikein hyvä masunkasvatusvaate, näyttää kivalta ja varmaan tuntuu myös. varsinaisia mammavaatteita itsekin hankin oikeastaan vasta viimeisessä raskaudessa (leggaerita lukuunottamatta), monet kietaisumekot sun muut tunikat toimivat aika mukavasti ja venyvät mahan päälle. Mutta mulle mukavuus on etenkin rakausaikoina mennyt kyllä kovasti tyylin ohi;)

http://sannamamainprogress.blogspot.fi/

Voi jehna, huvittaisi tulla lähes kolmen vuoden tauon jälkeen Tampereelle tuonne Muotikirppikselle, viimeeksi kävinkin häämekon sovituksessa (Olivia Rougella toki). Olisi oiva tekosyy käydä samalla herkuttelemassa Vohvelikahvilassa ja ja American Dinerissa ja ja ja.. :D

anis12

Kiitos vinkistä! Mulla on tuo mustana ja raskaus menossa 12 viikolla. kaivanpa pian sen varastosta ja laitan päälle!

Oon kuullu vaan hyvää tuosta Muotikirppis-tapahtumasta, ja aattelin että voisin tulla katsomaan millasta second hand -tarjontaa siellä on tällä kertaa. :) Laitoin sulle muuten myös viestiä liittyen erääseen mun projektiin. :)

Jännä ku tuota masua ei hirveän selvästi edestäpäin katsottuna huomaa, mutta sivuprofiilista ei voi erehtyä! :D

Ellliii :)

Aloin tammikuun alussa seuraamaan erilaisia muotiblogeja, ja mä oon tullut siihen tulokseen et sun blogi on khyl YLIVOIMAISESTI PARAS! Sä jaksat aina tehä mielenkiintosia postauksia ja niistä huokuu joka kerta ihana lämpö. Aina kun luen tätä blogia niin tulee pakosti paremmalle tuulelle, kiitos siitä :) ps. Kiitos kun muistutit Tampereen muotikirppisjutusta, toivottavasti nähdään siellä! :)

Jaahas, täytyypä laittaa kalenteriin tuo Kirppiksen päivämäärä - voi sitten tulla Pakkiksen eteen jonottaan jo edellisenä iltana, jos jonot on samanlaiset kuin viime vuonna :D

No voi kekkonen, just silloin tuo kirppari kun mulla on työharjoittelu Turussa! Diilaa mulle jotain kivaa huutonetin kautta :D

papillon

Ihana tunika! Pukee hienosti masuakin! :) Onnea puolen välin etapista! Nyt harmittaa että en asu Tampereella, mutta olishan siinä hyvä syy roadtripille.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011