- Kaupallinen yhteistyö: Ahti -

Tuntuu uskomattomalta, että joulukuu on ihan nurkan takana! Joulun lisäksi meillä kaikilla suomalaisilla on tänä vuonna ihan erityinen syy juhlia, sillä Suomi täyttää 100 vuotta. Joulukuun 6. päivä on aika virittää pöytä koreaksi ja katsoa perinteiseen tapaan Linnan juhlat. Meillä "kisastudioperinne" elää vahvana vuodesta toiseen. Katan joka vuosi pöydän koreaksi olohuoneeseen, niin myös tänä vuonna. 

Uskoisitko, että yllä olevassa kuvassa on silliaiheinen kattaus? Vai kuulutko kanssani niihin, joille silli tarkoittaa poikkeuksetta kesää ja uusia perunoita? Minä olen lapsesta asti syönyt silliä ja raakaa sipulia. Suolaiset ja happamat maut ovat ehdottomasti minun ja isäni yhteinen juttu. Yritimme isän kanssa miettiä, että olisiko tämä mahdollisesti pappani opettama tapa. Ainakin raa'an sipulin rouskuttaminen on papalta opittu, ja todennäköisesti sillikin. Sukuvika.

Kun sain täysin vapaat kädet toteuttaa mieleiseni sillireseptin Ahti Matjeskuutioista, ensimmäinen rehellinen ajatukseni oli, että apua, eihän nyt ole kesä ja uusien perunoiden aika! Kesti hetken aikaa kääntää ajatukset siihen, että tosiaan, silliä voi syödä myös talvella. Selailin inspiraatioksi Ahti Sillikoulun reseptejä ja mietin sillisushin nähdessäni, että sormiruoka olisi oikein toimiva juttu Linnan juhlia katsoessa.  

Päädyin lopulta pieniin ja herkullisiin sillikrustadeihin, jotka on helppo kattaa olohuoneen pöydälle sormiruoaksi. Suolaiset sormisyötävät ovat ihanaa iltanaposteltavaa.

Helpot ja herkulliset sillikrustadit & limppua

1 tlk Ahti Matjeskuutioita kunnolla valutettuna

1 prk Arla hapatettu kerma vaahdotettuna

1 tl Dijon-sinappia

1 tl sokeria

1 salottisipuli silputtuna

 

Paketillinen krustadeja (myydään esim Ikeassa)

Maalahden limppua

pieniä paloja salaattia krustadien pohjalle

koristeluun ruohosipulia silppuna

Laita Ahti Matjeskuutiot valumaan siivilään. Niitä ei tarvitse huuhdella eikä pilkkoa, ainoastaan valuttaa kunnolla. Vispaa hapatettu kerma kuohekaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahdon sekaan Dijon-sinappi, sokeri ja pieneksi pilkottu salottisipuli, ja lopuksi myös purkillinen Matjeskuutioita. 

Täytä krustadit juuri ennen tarjoilua. Laita krustadin pohjalle pieni salaatinlehden palanen ja lusikoi sen päälle sillitäytettä. 

Leikkaa limppu pieniksi haukkapaloiksi ja lusikoi krustadeista yli jäänyt sillitäyte annospurkkeihin. Silli on melkoista herkkua sekä krustadeissa että limpun kanssa. Suosittelen lämmöllä Maalahden limppua, jossa on juuri oikea makea vivahde sillin pariksi.

Kas näin vaihtui perinteinen kesäruoka talviruoaksi!

Menun suunnittelun jälkeen jäämme odottamaan juhlavuoden pukuloistoa! 

Kommentit (2)

Halina

Täällä kans seurattu viime vuosina aktiivisesti sekä pukujen, että ystävien vuoksi, joita ollut kutsuttuna useampana vuotena. Tästä vuodesta en tiedä näkeekö yhtä paljon tuttuja, mutta mekkoja on aina hauska katsella : ) Viime vuonna mun läheinen ystävä oli juhlissa ja jännitettiin koko aika millon hän tulee ruutuun ja nähdään puku, kun se valmistui niin viime tipassa ettei ehditty livenä nähdä ennen lähetystä :D Noi sormisyötävät vois ollakin hauska idea tarjoiluksi!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat