Ei voi väittää huonoksi valinnaksi Sorrentoa, melkoinen paikka. Riittää nähtävää myös isälle ja Kirsille, ketkä eivät viihdy altaanreunalla. Valitsin paikan sen(kin) perusteella, että on varmasti maisemaa ja hienoja katuja käveltävänä, ja lisäksi meille nuoremmille uima-allas. Napakymppi.




 

Vaikka Sorrento onkin yhtä upeaa rantakalliota, täältä kuitenkin löytyy pienet pätkät myös oikeaa hiekkarantaa. Ei olla vielä itse testattu, mutta sellainenkin mahdollisuus on. Näkyi olevan sekä maksullisia alueita että maksuttomia (=rantatuolittomia), ja lisäksi myös isoja laitureita, mihin voi pyyhkeensä levittää.


 

Sitä uhoaa viettävänsä aikansa uima-altaalla, mutta kun omaa peruslevottomat jalat, niin eihän tälläisessä kaupungissa vaan voi olla sinkoilematta. Huoh. Se siitä lepolomasta, on nimittäin nämä nuoremmatkin suhanneet ihan kiitettävästi suloisilla kapeilla kujilla ihastelemassa paikallista menoa. Saldo altaalla eilen: 30 minuuttia. Mutta jos tänään sitten. Olen kertakaikkiaan toivoton rauhoittumaan hetkeksikään, pätee sekä lomalla että arkena.

Kommentit (8)

Marjukka

Jos teillä vaan on aikaa, niin piipahtakaa nyt ihmeessä Caprilla - kaunis paikka (vaikka niin toki tuo Sorrentokin on).

kalle

tästä matkasta haluan kuulla lisää -juuri se italian oma unelma toi sorrento!(rooma eletty) oletteko liikkeellä julkisilla, vuokraasutolla vaiko aurinkomatkoilla? joten reissupostausta odotellen...kiitos!

Kylhän tollanen just näyttää enemmän omaan makuun paikalta. Tylsää hiekkarantaa kilometritolkulla kun ei jaksa katsella, saati käyttää viikon makailuun.

Ansku

Hei saako udella millä olet valokuvannut noi ihanat otokset? Ootko ottanut järkkärillä ja photoshopannut vai onks otettu Hipstalla tai vastaavalla puhelinappsilla?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010