En ole ehtinyt remontin keskellä lukemaan niin paljon kuin haluaisin. Lukupino senkun jatkaa kasvamistaan! Mutta niin sen tietysti pitää ollakin, maailma on täynnä kiinnostavaa luettavaa. 

Aikoinaan läksiäislahjaksi saatu Elena Ferranten Loistava Ystäväni -kirjan jatko-osat odottavat ottajaansa parhaillaan. Nämä lainassa äidiltäni, johon onnistuin tartuttamaan Napoli-kuumeen kesällä. 

Tässä seuraavan kuvan pinossa tämän hetken käsillä olevat. Olen aina ollut valtavan kiinnostunut historiasta ja kansanperinteestä. Historia ja äidinkieli, lempiaineeni jo ala-asteella.

Kiinnostuksen kohteistani oikeastaan juontaa juurensa aika moni kuvan kirjoista. Paikallishistoriaa Laukko-kirjan tiiliskivimuodossa, eri maiden kansanperinteitä käsittelevä Noituus, magia ja okkultismi (ei kannata antaa raflaavan nimen hämätä, hieno kansainvälisesti kattava teos kansanperinnenörtille) sekä suomalaisuutta ja suomalaisten historiaa käsittelevät kaksi kirjaa. Unohtamatta tietenkään lempimaisemaani Skotlantia. Mieheni toi minulle tuliaisina klaaneista kertovan tietokirjan. 

En ole koskaan lukenut Anna Kareninaa! Ajattelin korjata asian tänä keväänä. 

Nämä kaksi yllä näkyvää kirjaa haluaisin vinkata muille suomalaisesta mytologiasta kiinnostuneille. Matka muinaiseen Suomeen on yksi parhaita tietokirjoja, mitä olen vuosiin lukenut. Sen myötä avautuu ihan uudenlainen maisema rakkaaseen kotimaahamme. Kirjasta on helppo poimia myös kiinnostavia luontoretkikohteita ympäri maata, joissa kokea aito muinaisuuden tuntu. 

Kauniisti kuvitettu Suomalaiset taruolennot -kirja taas perehdyttää lukijan puhtaasti vanhoihin uskomuksiin ja muinaisiin suomalaisiin jumaliin. Mistä Kalevalan tarinat ovat saaneet alkunsa ja onko Suomessa ollut jättiläisiä? Ovatko keijukaiset kauniita pieniä olentoja vai sittenkin jotain ihan muuta. 

Tyttäreni rakastaa tuota Suomalaiset taruolennot -kirjaa, ja haluaisi jatkuvasti kuulla tarinoita järven Näkistä ja muinaisista jättiläisistä. Kerron tietysti kevennettyjä versioita välillä varsin makaabereiksin äityvistä tarinoista. Yllättävän moni vanhoista uskomuksista liittyy kuolemaan tai vähintään kuoleman uhkaan. Mutta Vetehisistä ja heidän karjastaan voi kertoa muullakin tavalla kuin luomalla uhkakuvia järvestä.  

Olen tainnut tartuttaa tyttöömme oman innostukseni tarinointiin ja historiaan sekä kirjoista että retkiltä. Anni on esimerkiksi vahvasti sitä mieltä, että Rapolanharjulla on keijuja, sillä äiti sellaisen kerran pyydysti. Krhm. Tämä kyseinen "keiju" oli vaahteran kaksoissiemen, joka mielikuvituslasit päässä näyttää ihan siipiparilta. 

Pitää toivoa, että perheemme luontoretkien lievä sadunomaisuus ei sekoita lapsen päätä liikaa :D