..,kengät. Kokosin yhden otsikon alle tämän syksyn upeimmat kotimaista designia olevat klopottimet, sillä kenkäkarkki jos mikä on tämän blogin ydinasia. Ja koska vietin aika pitkän pätkän netissä haaveilemassa näistä kaikista, joten kollaasien kokoaminen siinä samalla oli helppoa :D

Ensimmäisenä Minna Parikka. Pupunkorvia siellä, pupunkorvia täällä. Leikkisät ja värikkäät kengät ovat todella helppo väylä meikäläisen sydämeen ja tänä(kin) vuonna Parikan mallisto saa aikaan pahemman kerran uuh ja ooh huokauksia. Olen niin ennalta arvattava näiden suhteen mutta olkoon. Harkitsen vakavasti sijoittamista noihin maihareihin, joko vihreisiin tai mustavalkoisiin, mutta haluaisin päästä sovittamaan kenkää ensin jalkaan että lesti on varmasti hyvä. Myös vasemman alareunan tummansiniset (mikä ihmeen juttu tästä tummansinisestä on minulle oikein tullut!) Cecil-nilkkurit ovat to die for.


Seuraavaksi Lumi. Tähän mennessä Lumi on keskittynyt pitkälti laadukkaisiin nahkalaukkuihin, mutta laajensi mallistoaan kenkiin tänä syksynä. Ensivaikutelma on varsin pätevä, kenkämallisto on kaunis ja linjakas. Minulla on aina ollut heikko kohta tuollaisiin nouseviin kärkiin, ne miellyttävät silmää vuodesta toiseen. Matalakantaiset saappaat ovat kuin modernit lapikkaat, ja sinisen ja vihreän värin yhdistäminen samaan kenkään näyttää yllättävän hyvältä.


Terhi Pölkin A/W14 -kokoelma on täynnä raikasta sinistä. Paljon kirkkaampaa sinistä kuin kengiltä yleensä odottaa ja siitä iso plussa. Terhille tyypillinen yksityiskohdilla leikittely on kovasti mieleeni, se tekee graafisista kengistä mielenkiintoisen näköiset. Sinivalkoisuus ei ole ihan perusjuttuja jalkaosastolla, ja mitä enemmän sitä makustelen, sitä enemmän siitä pidän.


Kolme kovaa kotimaista, löytyikö omia suosikkeja?

Kommentit (15)

Petra

Minna Parikan pupunkorva kengät vaan on saatava! Nuo oikeassa alareunassa 0levan mustavalkoiset kengät vaan odottavat mua ;) Cecil-nilkkuritkin on todella kauniit, mutta oon niin kauan halunnut noita pupunkorvakenkiä että ne on saatava! Kaikille sukulaisille on jo kerrottu että mua voi muistaa syntymäpäivinä kenkärahalla :D

Parikan pupunkorva maiharit mustana. Oi oi oi! Näin kuvan niistä jossakin lehdessä ja rakastuin oikopäätä.

Sanjana

Nuo Pölkin kollaasin oikeassa alareunassa olevat nauhallisetnilkkurit.. oih <3 ihanat, voi kun olisi rahaa ostaa sitä mitä haluaa, milloin vaan :D

AnnaAusseista

Kirosin Parikkaa jo kun eka lookbuukki tuli julki. Miksi on KOKO mallisto niiin hieno? Haluan kaiken!

Anniinaniina

Myydäänkö Terhi Pölkkiä Tampereella ja jos niin missä? Onko sillä Helsingissä oma myymälä? Ihania kenkiä kyllä varsinkin Parikan ja Pölkin!

mymmeli

Mitenköhän Linit onnistuu vetämään mua puoleensa joka kausi vaan väriä vaihtamalla (tai korvat lisäämällä). Eihän tässä niitä ole kotona kuin viidet kappaleet samaa mallia eri värissä... Ne vaan on niin mukavat! Ja nätit!

P.s. En ole pitkään aikaan ehtinyt seurata blogia kunnolla, joten ihanaa lukea parin kuukauden postaukset putkeen ja huomata, että lemppariblogi yhtä hauska kuin aina!

Hupeli

Parikan vihreät pupukorvamaiharit laulavat minulle seireenilauluaan (tosin jos niitä saa oranssina tai kirkkaanpunaisina, niin vihreä jäisi tappiolle - uuh, tai violetteina!) Myös Pölkin matalat, moniväriset nauhakengät miellyttävät minua (vihreäpohjaista kuviota, oranssia ja yleensä karttamaani sinistä onneksi melko pienesti), vaikka valkea pohja oudoksuttaakin. Toisaalta tein viikonloppuna löytöjä omista kenkävarastoistani: Mitä? onko minulla tällaisetkin? Ja tällaiset? Äkkiä jalkaan ja menoksi! Eli kenkäkaappeja olisi syytä käydä läpi ja karsia. - Sitten mahtuisi uutuuksiakin...

Cerp

Noi ylhäällä oikealla olevat, vihertävät pupunkorvamaiharit olis niiiiiin sydän! Sopis mun rokahtavaan tyyliin tuomaan pientä huumorilisää :D

mävaaan

Mieluusti ostaisin vaikka kaikki kengät, mutta ei ihan onnistu. Terveisin kengän koko numero 43

karolina

Oi oi.. Minna Parikan kengät ovat aina <3. :) Mutta Terhi Pölkki on itselleni uusi tuttavuus! Oli jo aika lähellä etten klikannut ostoskoriin noita Terhin suloisia sinisiä nilkkureita valkoisilla nauhoilla.. Pure love! <3 :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011