Oli todella mukava yllätys kun mieheni sai serkultaan viestiä josko meille kelpaisi suvussa kulkenut vanha lasten syöttötuoli. Samaisessa tuolissa on istunut myös mieheni 80-luvun alussa. Hauskaa tässä on vielä se, että minulla on ollut lapsena täsmälleen samanlainen mutta ruskea, lieneekö tämä ollut se aikansa yleisin malli.

Tuolin saa taitettua pieneksi pöydäksi ja tuoliksi, siksi siinä on saranat jalkojen puolivälissä.



Tämä kyseinen tuoli on ollut alunperin punainen, mutta se on myöhemmin maalattu valkoiseksi. Valkoinen maalikin alkaa olla paikoin todella kulunut, joten pohdinnassa on sen maalaus taas kerran. Vähän tekisi mieli palauttaa tuoli takaisin kirkkaanpunaiseksi, mutta auringonkeltainenkin olisi soma. Mutta eipä tuolla kiirettä, sopivasti kulunut valkoinenkin toimii kyllä.

Kommentit (28)

Nellyssi

Meilläkin tuollainen käytössä, minun vanha. :) kiertänyt sukulaiselta ja tutulta toiselle ja palannut meille. Kuulemma parisenkymmentä lasta käyttänyt tuota aktiivisesti. :)

Pesunalle

Mulla on ollut 90-luvun alussa samanlainen, mutta vihreä! :D Se oli veljieni vanha, eli samaa ikää varmasti kun teidän tuoli. Nuo on ihania!

Mutta kannattaa olla varovainen sen kanssa. Itse onnistuin nimittäin pienenä kaatamaan tuolin, kun se hakanen mikä estää kaatumasta oli auennut. :D Mutta silti aivan paras syöttötuoli. :D

Pesunalle

Näitä kommentteja lukiesssa tajusin, että muilla ei ole tainnut olla tuolissa hakaa? :D Isäni on varmaan sen siihen itse laittanut. Koska omassa tuolissani on sellainen, oletin että se kuuluu tuoliin. :D Suosittelen hakaa! Hakaa käyttämällä sen saa helposti syöttötuolista penkiksi ja pöydäksi ja taas turvalliseksi syöttötuoliksi. :)

Nukka

Suosittelen maalaamaan, tuota joudut sen tsiljoona kertaa hankaamaan puhtaaksi sen ajan mitä se on käytössä, sileältä maalipinnalta (hitusen) helpompaa. Meillä oli tuollainen perintötuoli käytössä, kunnes meni hermo sen kuuraamiseen ja lisäksi tuossa jää semmoinen sopiva kolo pöydän ja tuolin väliin, josta ruokaa tippuu lattialle. Tästä syystä hainkin lopulta ikeasta uuden tuolin, joka on just oikealla korkeudella suhteessa pöytään ja väliin ei jää koloa. Sotkua tulee silti :)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Eipä tullut tämä asia mieleen :D varmasti erittäin totta että sapuskat lentelee ympäriinsä siinä vaiheessa kun syömistä vasta opetellaan. Nauratti vähän kaverin huushollissa lapsen syöttötuolin alle laitettu läpinäkyvä muovimatto, lattian suojelua oikein kunnolla ja ei hassumpi idea sekään sikäli että lautojen välistä voi olla nihkeää kairata irti mustikkakeiton jämiä jne.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nukka

Jatkoa tuli mieleeni: teillä ei välttämättä jääkään koloa jos pöytä on matala ja nuo etuosan "tapit" saatte ruokapöydän päälle, mutta uskoisin, että teilläkin keittiönpöytä on korkeampi.

eeeja

Meillä on joku vanha kääpiöiden pöytä (löytynyt vanhempieni talon vanhasta navetasta), ja nuo tapit jää just pöydän tasolle, eli kolosta tippuvan ruuan määrä on taattu. En usko että kellään voi tuon matalampaa pöytää enää olla, että tapit jäis pöydän päälle, ehkä ennemminkin alle, jos korkeampi pöytä?:) meidån tuoli samanvärinen, punaiset renkaat ja kaikki ♡ ostin sen kaverilta, joka oli löytänyt kirpparilta. Meillä on ollu kotona samanlainen kun ollaan oltu muksuja, mutta äiti oli ehtinyt antas sen sitten eteenpäin.

Ootko muuten Tyylikotkan (http://www.tyylikotka.fi) sivuihin tai liikkeisiin ikinä tutustunut? Sattumalta poikkesin nimittäin tiistaina Kouvolan Tyylikotkaan sisälle, ja oli ihan semmoin fiilis kun ois kuvitteellisesti kävellyt teille sisälle, oli sen verran teidän näköisiä huonekaluja. Varsinkin puljun Amanda ja Casa Italia -mallistot pisti silmään. :D

Laura

Tuollaisessa tuolissa määkin oon istunut. Taitaa olla melko yleistä meillä kasarikersoilla. :) Mut punainen tuoli vois olla aika hieno. Tai keltainen.

Riikka

Heh, aivan samanlainen on ollut meilläkin, kun ollaan oltu pieniä. Valkoinen ja taitettava :)

telkeä tuoli sitten seinän ja pöydän väliin , se kippaa aika herkästi jos lapsi potkii vauhtia :D
tuo on aika klassikko, noita on paljon jokapaikoissa. kodeissa, huoltiksilla, ravintoloissa, mummoloissa

Voih ! Meillä siskon kanssa (ysärilapsia) oli myös samanmoinen, ruskeana tosin. Vanhempien luota löytyy edelleen pieni kolo seinästä, kun siskon kanssa syöttötuolilla siihen törmättiin :)

Marde

Eikä, ilmeisesti tuo tuoli on ollut oikeasti aika vaarallinenkin - luulin että olin ainoa joka meinasi halkaista kallonsa sillä, mutta täältä löytyy muitakin kokemuksia. Potkaisin pienenä jalat suoriksi ruokapöytää vasten ja tuoli lensi taaksepäin niin että selkänoja pamahti metallikynnykseen karmealla ryminällä, ja äitini tietysti ensimmäisenä päätteli, että nyt siltä halkesi kallo. Itse huusin kaiketi enemmän hässäkästä säikähtäneenä kuin, että olisi sattunut - mutta silti kannattaa varmaan jotenkin kiinnittää tuo tuoli ruokapöytään tai johonkin ;)

nnea

Mä istuskelin myös tuommoisessa ruskeassa pikkuisena, aika pitkäänkin kun muistan sen tarkan paikan meidän keittiössä! Synnyin -93 niin ei tainnut olla pelkkä kasarijuttu tämä :)

Jonna

Täällä kanssa ilmoittautuu yksi, jolla ollut sama syöttötuoli käytössä. -92 syntynyt olen, vanhempieni iltatähti -08 syntynyt sai tämän sitten myös perintönä. Hauskaa :)

sakke

Meidän juniorikin istui alkuun samanlaisessa syöttötuolissa, mutta vaihdettiin stokken triptrapiin koska siitä ei pääse nousemaan pois kuten tuosta mallista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012