Poikkesimme tänään Tampereen Sokoksella etsimässä Sakulle kevätkenkiä. Löytyikin aivan mielettömän hienot yksilöt, jotka lähtivät kassan kautta mukaan. Ennen ostotapahtumaa oli kuitenkin pikku episodi aiheesta saako kaupassa valokuvata vaiko eikö saa. Tilanteena siis se, että Sakun kokoa ei ollut hyllyssä ja ystävällinen myyjätär lähti selvittämään löytyykö kenkiä lisää varastosta.

Odottelimme meidän myyjämme paluuta ja siinä samalla pohdin, että johan on näpsäköitä malleja miehille merkeillä xx, voisinpa melkein kuvata hienoimpia blogiini vinkiksi äijämuodista kiinnostuneille. Ehdin ottaa pari valokuvaa, kun kassalta juoksee myyjä ja sähähtää, että täällä ei saa kuvata!! Hämmennyin tilanteessa siinä määrin, että pyysin anteeksi ja laitoin kameran pois.

Olen elänyt siinä käsityksessä, että kauppa on julkinen paikka ja siellä saa kuvata. Etenkin kun en zoomaillut asiakkaita tai turvakameroiden paikkoja, vaan putki oli kohti kenkämalleja. Enkä varmasti ollut häiriöksi typötyhjällä miestenosastolla. En ikinä alkaisi kuvailemaan täydessä kaupassa häiriten samalla muita asiakkaita, ihan jo kohteliaisuussyistä.

Hauskaahan tässä on vielä se, että olisin napsinut Sokkarin kengistä kivoja kuvia, kirjoittanut blogiin jutun miesten kevätkengistä ja näin ollen läsäyttänyt Sokokselle ilmaisen mainoksen kymmenien tuhansien lukijoiden nähtäville. Oh well.

Mutta käy se näinkin; Saku löysi ihan mahtavat kevätkengät, kuvaa ei ole eikä tule ;D

Kenkien sijaan voinkin sitten esitellä mieheni uuden laukun, jonka herra poimi mukaan Lontoosta viime kuussa. Tummaa sinistä farkkumaista materiaalia varustettuna nahkatehosteilla. Voisin nyysiä tuon itselleni.

n4
n4
n3
n3

Onko fiiliksiä ikuiseen mielipideralliin kaupoissa kuvaamisesta?

Kommentit (73)

jeps

no periaatteessa kauppa on julkinen paikka mutta omistaja voi kieltää kuvauksen tai poistaa henkilön paikasta (kauppa/ravintola) jos ei noudata omistajan tahtoa. lehtikuvaajana itse toimin niin että ennenkuin kaivan kameran laukusta kysyn kuvauslupaa. jotkut suuremmat kaupat (stokka ym) antavat luvan vasta kun ovat varmistaneet viestintäosastolta mutta usein jos selittää miksi kuvaa ja mitä ja mihin tarkoitukseen niin lupa heltiää.

sahara

tänään markkinoinnin megatylsällä oppitunnilla opin ainakin sen, ettei kaupoissa saa kuvata ilman lupaa. Ulkona näyteikkunan kuvaaminen taas on sallittua. Huomenna pitäis mennä sitten siis rajoja kokeilemaan...

Jeps, mitään lupia ei tarvitse keneltäkään kysyä ja vaikka kauppa voikin kieltää kuvaamisen voi ne samalla kieltää sitten vaikka hengittämisenkin ko. kaupassa. Eri asia sitten onko sellaiseen perusteita. Kauppa on auki ollessa julkinen paikka, koska kenellä tahansa on siihen pääsy. Kuvattava ei voida poistaa kaupasta tai kuvaamista kieltää ellei ole häiriöksi kaupassa.

Niin ja jos kauppa ei olisi julkinen paikka, siellä ei saisi olla valvontakameroita. Lain mukaan valvontakameroita saa olla vain julkisella paikalla eikä esimerkiksi WC-tilassa tai yksityisessä paikassa.

Jonna

Aika ääliö myyjä! :D En oikeen jaksa uskoa että niillä oikeasti olisi jotain sääntöjä sokoksella kuvaamista vastaan. Taisi olla myyjällä huono päivä.

noora

ite olin s-marketissa töissä yhdessä vaiheessa, kuvaaminen oli myös siellä kiellettyä. en tiedä miks, mut s-ryhmällä ainakin on varmaan jotkut omat säännöt siitä. et ei ole myyjän vika tuo, vaan sen joka on kyseisen säännön keksiny. :)

Vierailija

Sorry, mutta S-ryhmä ei voi kumota lakia omilla säännöillään.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

jeps: no juu en minäkään mikään teen mitä haluan stana -tyyppi ole, eli jos kuvaisin pienemmissä putiikeissa tms. niin tottakai kysyisin luvan, mutta tuo tilanne oli melkoinen extempore ja tyhjä osasto, niin ei vaan tullut siinä hetkessä mieleen kävellä kassoille.

sahara: saitko perusteluja että miksi ei saa kuvata?

jyri, tää on niin hauska aihe kun ihmiset ovat niin tiukasti aina eri mieltä :D olis tosi kiva saada yksiselitteinen laki ko. aiheesta. Tässäkään tilanteessa myyjä ei edes vaivautunut kysymään että miksi kuvaan tai aionko julkaista kuvia, vaan se oli automaattisesti muka kiellettyä.

jonna: jaa-a, aika napakasti se kielto sielä napsahti, ilman mitään kysymyksiä :D

pipsa: tack linkeistä! Suht hauska tuo pätkä juurikin treen sokkarista jossa myyntipäällikkö kertoo: – Meille tuli noin vuosi sitten kirjallinen viesti laista. Kuvaaminen liikkeessä on nykyään sallittua, eikä siihen saisi puuttua. :D tämä tieto ei vissiin ole kulkeutunut joka osastolle hah!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

sohvi

mä olen sun kanssa asiasta aivan samaa mielta! Kaupassa SAA kuvata! Sun olis pitänyt vastaa myyjälle "Etkö sä tiedä kuka mä olen?! Nelliina Nelliinan vaatehuome -blogista, ja anteeksi jos haluan antaa teille ilmaisen mainoksen blogiini!"

Tiude

Tuli tapauksesta mieleen kun kuvasin joskus 15-vuotiaana kaveriani erään kaupan rappusissa (kuvassa ei edes siis näkynyt yhtä ainutta tuotetta tms.). Tuli vartija aika vihaisesti sanomaan, ettei saa kuvata. Myöhemmin mietin juuri eikö kauppa muka ole julkinen paikka...

elsa

niillähän on sokoksella jopa oma blogisti se joku "sininen" blogi tms...saakohan se kuvata?

Jenna

Mulla joskus tuli Seppälässä kieltämään ettei saa kuvata. Olen jotenkin olettanut, että siinä on sitten jokin tuotevakoilujuttu sen kiellon takana. Mutta en sitten oikeasti tiedä mistä moinen. Olin silloin 15 ja kun kysyin miksen saa kuvata niin minulle vain tuhadettiin vihaisesti takaisin eikä myyjä selittänyt asiaa.

Sandra

Vähän aihetta sivuten, ymmärrän, että kauppa voi kieltää kuvauksen, mutta ihmettelen sitä, että meilläpäin on myös tykätty aikanaan tykätty kyttyrää, kun ammattikoulun ompelijaopiskelijat on tehnyt kaupassa sellasia koulutehtäviä missä piti tutkia erilaisten vaatteiden rakenteita ja materiaaleja.

Olen kyllä itsekkin tuohon ongelmaan aika usein törmännyt, tästä eteenpäin tiedänkin miten toimia. :D Odotellaan sitten poliisia jos niikseen tulee.

Tosin mietimpähän, että miten käytännössä sitten nämä tuotteiden kuvaamiset, kait kaupoilla on jonkin näköinen oikeus sanoa siihen jotain? Tietoa?

Sini

No tota, sehän on totta että kauppa kun kauppa on julkinen paikka jossa saa kuvata ken tahtoo. Kaupat vaan ottaa usein vähän omia oikeuksiaan ja kieltää kuvaamisen, vaikka todellisuudessa se on sallittua. Tällaista ainakin itse olen kuullut ja uskon siihen.

T

Muistaakseni homma meni niin, että kaupassa saa valokuvata.

Toisaalta, kauppias saa myös valita asiakkansa ja voi siis poistaa valokuvaavan asiakkaan, vaikka ei sanoisikaan syyksi nimenomaan valokuvaamista.

Outoa :o Itse olen usein esim ottanut mekosta kuvaa/videokuvaa päälläni ja lähettänyt esim poikaystävällä. :DD Jos siis olen kysynyt mielipidettä.

Kerran otettiin lähi räkälässä kuvia ja poke tuli kieltämään. Se nauratti. :)

Tiina

Otat kopion siitä tekstistä ja raahaat jokaiselle sokoksen kassalle. Sokkarilla ollaan kumman johtajapelkoisia nähtävästi joka kaupungissa ja tiedonsiirto työntekijöille asti on ihan halleluujaa vaan. Itse irtisanoin itseni ko. putiikista kun siellä oli niin omituisia sääntöjä missä ei ollut mitään logiikkaa. :)

Toisessa firmassa sai kuvata kunhan kertoi miksi kuvaa, mihin kuvaa ja kertoo kuvan kohdalla missä kuvattu. Tai siis missä kuvattu, eli mainos oli kuvauksen kohdalla vaatimus/toive mikä lie. Aika harva koskaan kuvauslupaa pyysi (ammattilaisia lukuunottamatta) joten aina se annettiin silläkin riskillä että negista julkisuutta tulisi jostakin syystä. Avoimuus ennen kaikkea.

Kouluissa ja päiväkodeissa tämä valokuvauspolitiikka vasta vaikeaa onkin, vaikka lapsille muistoksi vain kuvia ottaisi. Kuka nyt toisten lasten kuvia nettiin yleensäkään haluaa laittaa, mutta toisaalta, ehkä kaikilla ei ole moraalia.

Selvät säännöt, kannatan. Ala ajamaan asiaa! :D Politiikaan vaan, seuraavaan kunnallisvaaleihin!

strawberryy

Itse työskentelen eräässä Helsingin keskustan vaateliikkeessä ja meillä(kin) on totaalinen kuvauskielto (vaatelainat kuvauksia varten on asia erikseen). Kun kysyin työsuhteen alussa perusteita kuvauskiellolle (lähinnä uteliaisuuttani), vastaukseni sain juurikin jo kertaalleen alla mainitun tuotevakoilun.

Ymmärrän periaatteessa kyseisen syyn, jokainen vaateketju tahtoo tietenkin suojella vaatteitaan, ettei niiden ideoita varasteta. Eikä myyjä tietenkään voi tietää, mihin tarkoitukseen kuva tulee.

Mutta kyllä mua on harmittanut, kun on joutunut vastaamaan kieltävästi esimerkiksi turisteille, jotka ovat kysyneet, saako liikkeessä kuvata. Olen jopa joskus käynyt kysymässä myymäläpäälliköltä, saisivatko turistit ottaa kuvia, mutta vastaus on aina ollut "ei".

En osaa kyllä sanoa mitään tuohon, mitä laki sanoo asiasta.

kakku

Koulutehtäviä varten usein luvat irtoaa, kun kertoo, että vain luokalle näytettäväksi ja opiskelua varten. Itse kävin vasta juuri Sokoksella kuvailemassa koulujuttuja varten, ja lupa piti saada ensin osasto- tai myymäläpäälliköltä, kumpi lie oli kyseessä. Käsittääkseni kyse on siitä, ettei tuotteita saa kuvata ihan mihin tahansa tarkoitukseen, esim. kopiointia varten (vaikka kyllähän kopiointiin keinot keksitään, ei se kuvaamatta jättäminen sitä estä, jos joku sen oikei kovasti haluaa tehdä), ja varmasti tuo turvakameroiden ym. kuvaaminen on toinen tärkeä juttu, koska helppohan kuvia on räpsiä myös näistä suht huomaamattomasti.

kakku

Pakko lisätä vielä se, että kerran pienessä putiikissa (kaikki tuotteet käsintehtyjä uniikkikappaleita) yleiskuvia sai ottaa, mutta tuotekuvat olivat kiellettyjä.

doris

Yritin mieheni kanssa kuvata pari vuotta sitten Nykin Bloomingdalesilla ikuistaakseni yhdet ihanat pääkallokengät ystävälle nähtäväksi... Piti poistaa kuva ihan myyjän silmien alla, nyt jo naurattaa mutta sillon otti kyllä pannuun!

Jennie

olen kuullut että kaupat saattavat varkauksien pelossa kieltää kuvaamisen. mihinkään lakiin se ei vissiin perustu, mutta jotkut "ammattivarkaat" saattavat toimia niin, että kuvaavat myymälässä tuotteen/tiettyjä tuotteita mitkä haluavat varastaa, näyttää kuvat eteen päin ja joku sitten käy ne hakemassa. sen takia myyjät saattavat olla vähän varpaillaan henkilöiden kanssa jotka kuvaavat ilmoittamatta mitään..

en siis tarkoita että Niinaa olisi luultu varkaaksi, myyjä olisi voinut olla ymmärtäväisempi kyllä. tässä vain yksi näkökulma keskusteluun:)

Sara

Taitaa aika kahtia jakautua liikkeet niihin, joissa saa kuvata ja joissa ei. Tavaratalossa, jossa olen töissä, saa kuvata, mutta ensimmäisessä työpaikassani ei. Syynä oli ilmeisesti turvallisuusasiat. Käsittääkseni (voin myös muistaa väärin) syy oli se, että varkaat ja rikolliset voisivat käyttää kuvia ryöstöjen tms suunnitteluun.

Mutta minusta kuvaamisen sallimista voisi harkita tapauskohtaisesti. Esim. tässä tapauksessa oli varmasti selvää, että kyse ei ollut ryöstön suunnittelusta tai muusta epäilyttävästä :) No, jäipä ilmainen mainos saamatta!:)

"Toisaalta, kauppias saa myös valita asiakkansa ja voi siis poistaa valokuvaavan asiakkaan, vaikka ei sanoisikaan syyksi nimenomaan valokuvaamista."

Saa toki, mutta ei voi poistaa valokuvaajan/videokuvaajan ellei henkilö ole häiriöksi. Kuvaaminen julkisella paikalla ei voi häiritä ketään. Myöskään poliisi ei voi kuvausta kieltää saati puuttua siihen, koska ei ole laillisia perusteita siihen. Myöskään kuvia ei voi vaatia poistettavaksi, ei edes poliisi, saati pyytämään katsomaan mitä on kuvattu.

Itse mietin usein että mun pitäis lopettaa tällaisten kauppakuvien julkaisemisen. Tai ruveta kysymään lupaa joka kerta.

Sitten jotenkin aina unohdan sen ja räpsin hajamielisesti ties missä kaupassa. Ja julkaisen "kun se nyt tuli otettua ja se on kuitenkin kaupalle hyvä mainos".

Mutta sanotaan että sille tuli loppu nyt.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

tiude: toi tuntuu välillä ihan mielivaltaiselta toiminnalta :S

elsa: totta muuten, mitäköhän mieltä Mira-Bella olis tästä :D

jenna: just toi, miksi oletetaan että kuvaaja on automaattisesti pahat mielessä, eikä edes vaivauduta kysymään sitä yksinkertaista sanaa "miksi"!

sandra: kai ne pelkää jotain tuotevakoilua tms.

miima: en oikein tiedä mikä syy jollain ketjukaupalla olisi kieltää tuotteidenkaan kuvaaminen, kun kuka tahansa voi tuotteen ostaa ja viedä sen kotiinsa ja kopioida. Ei mene ihan loogisesti tuo vakoilujuttukaan.

sini: kaupoilla on tosi jännittävä suhtautuminen tähän asiaan, kun jo yhden tavaratalonkin sisällä on monta mielipidettä saako kuvata vai ei :(

t: olisin jossain määrin hyväksynyt sen että mut olis ohjattu ulos, mutta siitäkin on käyty keskustelua onko kuvaaminen riittävä syy ohjata asiakas ulos :D ei o heleppoa...

sirpa: räkälän kantikset haluavat suojella yksityisyyttään :D

nyrha: eiks ole hieno <3

tiina: ja olisi edes vaivautunut kysymään että miksi mahdat kuvata, eikä tiuskaista samantien että ei saa kuvata!! Ärsyttää tuollainen käytös, ihan kuin olisin ollut kerrasta rikollinen ja tekemässä jotain pahaa. En ole aikaisemmin sokkarilla törmännyt noin tökeröön käytökseen, yleensä siellä on myyjät tosi kivoja ja auttavaisia :)

strawberry: mutta kun kuka vaan voi ostaa tuotteen ja kopioida sen :D tuolle vakoiluperusteelle ei oikein ole kunnollista pohjaa.

kakku: jännä juttu sikäli, että tuolla Pipsan linkin Utain jutussa sokkarin edustaja kertoo, että heille on tullut tiedote että kuvaamista EI saa estää, kivan eriävät mielipiteet ihan jo talon sisällä.

doris: olisin varmaan itsekin poistanut, ei viittis ulkomailla joutua poliisin juttusille heh :D

jennie: hahhah ilmeisesti olin myssyni kanssa sitten niin epäilyttävä, että laittoivat minut suoraan karhukoplan jäseneksi x---D

sara: jeps ja harmi, oli kivoja kenkiä :)

jyri: no se. Tää on kyllä ihme viidakko koko juttu!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

leena

Tampereen Sokos on kamala paikka. Silti käyn siellä tasaisin väliajoin ja joka kerta totean, että kyllä, edelleen paska paikka! (:

Mua onki aina mietityttäny tuo että saako kaupoissa ja liikkeissä kuvata. Kerran Tukholmassa tuli vastaan aivan ällistyttävän upea liike, mutta ennen ku kaivoin ees kameraa esiin, niin kaveri mainitsi että seinällä on lappuja ettei saa kuvata liikkeessä. :/

Tuotteiden kuvaus kaupassa on mun mielestä satunnaisesti ihan jees, mutta kun olin itse esim. akateemisessa kirjakaupassa duunissa, oli todella ärsyttävää, kun (japanilais)turistit otti päivittäin kuvia kaupan sisätiloista, tuotteista ja jopa myyjistä.

Joissain kaupoissa saatetaan olla tarkkoja esim. visuaalisen ilmeen suhteen, joka vaikuttaa myös esillepanoon ja näin ollen sitä halutaan suojella kopioimiselta. Tästä syystä ymmärrän kuvaamisen kieltämisen.

Itse oon kysynyt luvan tai sitten ottanut omin luvin kuvia, mutta yleensä vain siinä mielessä että haluan välittää jotain positiivista mielikuvaa eteenpäin. Mut ei kaikki välttämättä siitäkään pidä.

Jonna

Ehkä tuossa koko hommassa oli kuitenkin ikävintä ja typerintä tyyli millä myyjä ilmeisesti tuli kuvailut kieltämään. Ainakin vaikuttaa, ettei mitenkään ystävällisesti opastanut että kuvaaminen on valitettavasti heillä kielletty. Kumma juttu etteivät tajua että se olisi heille ilmaista mainosta... Nähtävästi sokos ei ainakaan ole ns. 'ajan hermolla' ;)

kaikissa julkisissa paikoissa joihin kuka tahansa voi mennä, eli kaupoissa, ravintoloissa jne.. saa kuvata.

Pipsan kommentissaan linkkaama kuvauskortti kiteyttää tärkeimmät pointit aiheesta.

Kuvien julkaiseminen erilaisissa medioissa kuten blogeissa ja lehdistössä on sitten vallan toinen asia, mutta siitä en taida alkaa paasaamaan täällä kommenttiboksissa. :D

tt

Kauppa on julkinen paikka ja siellä saa kuvata. Piste. Kuvaamisen rajoittaminen on perustuslaillisen sananvapauden rikkomista. Kenelläkään, ei kauppiaalla, vartijalla tai asiakkaalla (toki jollei ole sovituskopissa tms), ole lupaa rajoittaa kuvaamista millään tavalla. Se on yksiselitteinen laki.

Kohteilaisuusasiat ovat toki juttu erikseen.

Kadulle sammunutta juoppoakin saa kuvata, mutta esimerkiksi journalistin ohjeidenkaan mukaan kaikki, mikä on julkista, ei ole julkaistavissa.

Olisi hyvä, jos kaikki kuvien julkaisun kanssa tekemisissä olevat pitäisivät tuon sananvapauspyläkän mielessä, eivätkä lähtisi kauppiaiden yms hysteriaan mukaan. Jos nöyrtyy ja jättää kuvaamatta, se vain tukee ilmapiiriä, että kuvaaminen olisi jotenkin salakähmäistä toimintaa. Pokkaahan se vaatii, mutta kyse on kuitenkin aika vakavasta asiasta. Kaikkialla maailmassahan näin ei ole; esimerkiksi Britanniassa ei saa kuvata metroasemilla, ja Yhdysvalloissa on kai kadullakin kuvaaminen jotenkin rajoitettua (siis kai, meni mutuksi). Toimitaan sen puolesta, ettei Suomessa koskaan käy näin. Kuvataan siis jämäkästi fiksuja kuvia! :)

Mulle tuli taannoin yllätyksenä ja uutena tietona se, että jopa alle 15-vuotiaita lapsia saa kuvata julkisilla paikoilla (kuten koulut) ilman kenenkään lupaa. Ainoastaan kaupalliseen käyttöön eli mainoksiin kuvaaminen on kiellettyä. Tämä kuvausoikeus on siis yllättävänkin laaja. Toisaalta kameran suuntaaminenkin asumistarkoituksessa olevaan tilaan, sovituskoppiin tai vastaavaan on salakatselua...

Anni

Hyvä tietää miten asiat Suomen laissa oikeasti menee. :) Itselle jäi kerran paha maku suuhun Lontoosta, jossa olisin ottanut arkkitehtiopiskelijoiden kanssa kuvia Canary Wharfilla, joka paljastui "yksityisalueeksi". Vartija tuli kieltämään matalan kolmijalan käytön ja myöhemmin häätämään meidät alueelta. Suomalaisena ei käynyt edes mielessä, että tavalliset kadut voivat olla yksityisaluetta, joten se oli aikamoinen shokki. (Samaisen paikan ostoskeskus kieltää työvaatteiden käytön sisätiloissa, eli esim. kypärä päässä ja haalarit jalassa ei saa kulkea.)

jeppis

mulle tuli kerran tampereella baarissa poke valittaa kuvaamisesta. otin siis kavereista baarissa kuvia, ihan normaalia ainaki omasta mielestä? nii poke tuli vaatii et kuvat piti poistaa ja se vahti vielä vieressä. ihan kummallista!!!

sari

Kaupoissa valokuvaaminen on yleensa kielletty sen vuoksi, etta kilpailu on niin kovaa: tuotteet ja esillepanotavat/markkinointikikat halutaan pitaa itsella. Naiden avulla erottaudutaan kilpailijoista. Minusta tama on ihan ymmarrettavaa ja olen tahan tormannyt monessa maassa reilun kymmenen vuoden kaupan kokemuksella. Yleensa taman 'ongelman' yli paasee ihan kohteliaasti kysymalla ja selittamalla mihin tarkoitukseen kuvat menevat. Yleensa lupa sitten heltiaa, joskus PR-departmentin kautta. Nyrkkisaantona on kaupan tyontekijoille sanottu, etta kuvaaminen on kielletty, tyotaan vain tekevat. Ensi kerralla vain rohkeasti ja KOHTELIAASTI kysymaan, kun haluat kuvata toisen tyota (= tuotevalokoimaa ja esillepanoa).

Nany

Opiskelen kolmatta vuotta kaupan alaa, ja kyllä se on ihan perussääntö että kaupassa ei saa kuvata. Perimmäinen syy on kuulemma se, että kilpailijat eivät voisi kuvata kaupan tuoteryhmien järjestystä ja tuotteiden asettelua. Mutta sinänsä aika pöhköä, että voivathan ne kilpailijat tulla sinne kauppaan katsomaan omin silmin... Näin on kuitenkin minulle opetettu, ja kieltämättä luulin että tämä olisi kaikille itsestäänselvyys. Myyjän tulisi kuitenkin olla ystävällinen ja rauhallinen, eivät kaikki asiaa varmasti tiedä.

Mutta kaikissa kaupoissa tähän ei edes puututa ja osa liikkeistä on antanut kuvaamisen ihan luvankin. Vaateliikkeet ovat vähän siinä häilyvällä rajalla, ruokakaupoissa sitten ei ehdottomasti saa kuvata ilman lupaa.

Mutta totta puhut, kauppahan saisi blogin kautta ilmaista mainosta! :)

Mirkku

Vaikuttaa nyt vähän siltä, että kaupan ala keksii ihan omia sääntöjä, varsinkin jos koulutuksessa jo kerrotaan ihmisille, että tämä on sääntö. He voivat toivoa, että kaupoissa ei kuvata, mutta jos se lain mukaan on sallittua, ei kauppa voi lakia kiertää. Eli kaiken lukemani perusteella kuvaaminen on edelleen sallittua toivoi kauppa mitä hyvänsä. Minusta kilpailueden menettämiseen vetoaminen on vähän tyhjä argumentti; voihan kaupassa tosiaan käydä kuka tahansa katselemassa ja kyse on tosiaan julkisesta tilasta eikä salakellarista.

Hassua miten saman yrityksen eri toimipisteissä toimitaan eri tavoin. Loppusyksystä kävimme kaverin kanssa valokuvaamassa Kuopion Sokoksella, tosin kemikaliopuolella, pitkän tovin erilaisia tuotteita, läheltä ja kaukaa, eikä kukaan tullut kysymään tai sanomaan yhtään mitään.

Tai sitten täällä on vain totuttu jalkarasvoja ja ryppyvoiteita kuvaaviin hemmoihin ja todettu, että parempi on antaa hullujen olla rauhassa..?

Hei Nelliina – ja kaikki muutkin! Sokoksen bloggaaja tässä hei! :)

Nelliina, todella kiva kuulla, että löysitte Sokokselta niin kivaa juttua, että olisi ollut kuvankin arvoinen. Minäkin haluaisin nähdä mikä se on! :)

Harmin paikka, että tilanne kääntyi kuitenkin näin. Olen kysynyt meidän ”virallista kantaa” tähän ja tiedän itsekin, että perinteisesti meillä on taloissa kuvauskielto. Sen saa kyllä pyydettäessä aina, esimerkiksi toimittajat ja alan ammattilaiset. Tällöin asiasta tiedotetaan henkilökunnalle. Mutta myös tapauskohtaisesti, kohteliaasti kysyttäessä ja kertoessa mihin kuva tulee, on kuvauslupa heltynyt.

Minulla tietenkin kuvauslupa on, sillä työni on kuvaaminen ja bloggaaminen Helsingin Sokoksella. Muissa Sokoksissa itsekin kysyisin nykykäytäntöjen mukaisesti lupaa ja informoisin miksi kuvaan.

Kiitos kuitenkin tästä esiin tulleesta keskustelusta! Asia on hyvin ajankohtainen ja maailma muuttuu.:) Itse bloggaajana ymmärrän tilanteesi erittäin hyvin ja harmittaa etten saa tietää mitä kenkiä olit katsomassa! Myyjä teki työtään kuitenkin omien ohjeiden mukaisesti. Tavaratalot ovat isoja ja siksi yhteisiä linjauksia täytyy varmasti olla.

Kiitos tämän esiin nostamasi aiheen, teemme täällä päässä niin, että kevään aikana Sokos-ketjussa päivitetään linjausta koskien tätä aihetta ja perehdytään tähän teemaan kevään aikana.

Mukavaa ja aurinkoista kevätpäivää teille kaikille ja Nelliina, olet tervetullut Helsinginkin Sokokselle milloin vain, ja annan luvan ottaa kameran mukaan.

Ystävällisesti,

Mira-Bella, Sokos Helsinki

www.sininenonmuotia.fi

Viivi

Kun itse olin kenkäkaupassa töissä, ohjeistuksessa käskettiin kieltämään ihmisiä kuvaamasta. Se oli ihan ketjun määräys. Itse en tosin jaksanut aina huomauttaa asiasta kun jotkut tytöt kuvailivat kännykkäkameralla :D

sini

Kauppa julkinen paikka? Kuinka kauppa voisi olla julkinen paikka? Jos perustaisin liikkeen ja ostaisin tai vuokraisin liiketilan, olettaisin, ettei se olisi julkinen paikka, vaan nimenomaan yksityisessa omistuksessa oleva liiketila, minne asiakkaat voivat tulla katselemaan/ostamaan. Ei sinne voisi tulla esim piknikille niin kuin puistoon, tai viettamaan synttaribileita jne niin kuin julkisissa paikoissa.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Mira-Bella; kiitos vastauksestasi :) oletko lukenut tuon Utainin jutun (http://utain.uta.fi/2008k/2/44466.html)? Siinä aika selvästi Tampereen Sokoksen edustaja kertoo seuraavaa: " – Meille tuli noin vuosi sitten kirjallinen viesti laista. Kuvaaminen liikkeessä on nykyään sallittua, eikä siihen saisi puuttua." --> onko eri osastoilla ja eri kaupungeissa eri ohjeistus? Ja minä tosiaan en ole mikään perinteinen salakuvaaja heh, vaan tuo tilanne oli hetken mielijohde, ei asiakkaita, vois tässä omaa myyjää odotellessa napsia kuvia blogia varten kun kerran miesten kengissä oli kerrankin kuvattavaa eli kivoja malleja :) Kannatan tottakai kohteliaita tapoja valokuvaamisen suhteen, mutta niitä olisi ollut kiva saada tämän kuvaamisen kieltävän myyjänkin puolelta.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

tt

sini: Kauppa on julkinen paikka, koska sinne pääsyä ei rajoiteta mitenkään. Toisin sanoen kaupassakäynti ei ole kutsuvierastapahtuma tai vain tietylle ryhmälle sallittu tapahtuma :) Myös maksulliset tapahtumat ovat julkisia. Tääkin aiheuttaa usein hämmennystä ja sekaannusta. Etenkin, kun on olemassa pykälä, jonka mukaan tapahtuman järjestäjä tai järjestyksenvalvoja saa poistaa häiriöksi olevan ihmisen tapahtumasta, ja pykälä, jonka mukaan järjestäjällä on oikeus valita yleisö ja ravintolalla oikeus valita asiakkaat. Kuvien poistamista ei kuitenkaan voi vaatia, eikä siis kuvaamisen itsensä rajoittaminen ole laillista.

Hyvä Nelliina, että asia nousi esille!

Kyllä, kiitos Nelliina vielä tuosta linkkimuistutuksesta. Ymmärrän näkökulmasi täysin ja olen laittanut viestiä eteenpäin. Toivokaamme, että tulevaisuudenlinjauksesta tulee kaikille mahdollisimman selkeätulkintainen. Palatkaamme siis ainakin Sokoksen osalta asiaan! Myyjän puolesta pahoittelen, ehkä hänkin hämmentyi tilanteesta, eikä varmasti tarkoituksella halunut antaa töykeää vaikutelmaa.

Mukavaa viikonloppua sinne Tampereelle!

Mira-Bella :)

mira

Ymmärrän itse, että kyseinen myyjä "jäätyi" tilanteessa. Tässäkin keskustelussa oli myyjiä, jotka eivät tienneet syytä kuvaamiskieltoon vaikka olivat kysyneet pomolta... Niin hankala on myyjän alkaa asiakasta valistaa jos itselläkään ei ole tarkkaa syytä halussa. Mutta silti tämän myyjän tulee noudattaa ylemmältä taholta annettua linjaa. Joten ei nyt työtään tekevää ihmistä aleta lytätä.

Itsekin olen joskus kaupoissa kuvannut, mutta jos se on kielletty niin ymmärrän ja kunnioitan sitä. En tiedä miksi siitä pitäisi alkaa sotaa pystyttää. :)

Itse olen myös myyntitöissä eikä se miellytä jos asiakkaat tulevat näpsimään kuvia miten haluaa lupaa kysymättä. (Varsinkaan jos aletaan kuvata henkilökuntaa.) Tuleeko teidän työpaikoille asiakkaat ottamaan kuvia? Vaikka pankkiin, olisiko ok alkaa siellä ottaa valokuvia? Tai missä julkisissa paikoissa tahanansa. Onko se kaikkialla ok?

Kaisa

Sokoksella on ollut tuo kuvauskielto aina. Tai ainakin yli kymmenen vuotta. Siellä ei saa myöskään einestää, sana suora lainaus vartijalta. ;)

mel.

Hienoa, että muitakin asiasta tietäviä on jo ehtinyt paikalle, ei tarvitse minun lisätä kuin oma lusikkani soppaan, jossa lukee että saa kuvata, eikä tarvitse lupia kysellä.

Joskus olen tehnyt niinkin, että menen paikkaan/kauppaan ja sanon että aion nyt kuvata, enkä jää odottamaan mitään lupia.

Tuo tampereen sokos onkin mielenkiintoinen paikka, kun sieltä on kuulunut monilta muiltakin ikäviä kokemuksia jos vähänkään kameraa heiluttelee.

Toiset eivät jaksa kinastella ja lopettavat siihen paikkaan, eräs kaveri taas tallensi keskustelut niin myyjän kuin paikalle tilatun vartijankin kanssa. Ei niillä mitään perusteita siihen kieltoon oikeasti ole. "Näin on käsketty toimia" ja pyydetään ottamaan yhteyttä tavaratalon johtajaan, jota ei koskaan tavoita.

Joten kuvaamisiin vain, järjestäkää vaikka oikein kuvauskävely sokoksessa heidän ilokseen :D

Se on edelleenkin ok, kun ei aiheuta yleistä häiriötä.

mira:

"Vaikka pankkiin, olisiko ok alkaa siellä ottaa valokuvia? Tai missä julkisissa paikoissa tahanansa. Onko se kaikkialla ok?"

On se.

Julkinen paikka on julkinen paikka.

Julkisrauha on sitten eri asia, mutta löydät helposti vaikka finlexistä näiden tarkemmat määreet.

Laura

Mutta vielä parempaa on se, että Viialan S-marketin ovessa on kameran kuva ja ruksit päällä! God knows why... Ehkä sen vielä tajuaisi, ettei jotain merkkijuttuja saa kuvata, mutta edes s-marketin tomaatteja ei ilmeisesti saa ikuistaa kameralla.

maya

Sokoksella ison kosmetiikkafirman konsulenttina joskus olleena: silloin ainakin kuvaus oli kielletty ja jouduin itsekin siitä useamman kerran vääntämään, vaikka kuvasin omia ständejä esimieheni (joka ei siis ollut sokos) pyynnöstä. Silloin lupa piti saada osaston myyntipäälliköltä ja myös vartoiden esimiehelle piti ilmoittaa... :) eli tiukkaa on. Mutta ymmärtääkseni kauppa saa kuvauksen kyllä kieltää, eli siinä mielessä ei ole "julkinen paikka". Hauskaa kuitenkin tuo pointtisi, liikehän siitä olisi hyötynyt.

Olin kerran kahen kaverin kanssa etsimässä toiselle näistä kavereista kenkiä, ja kun tää kaveri oli löytänyt pari sopivan näköistä paria ja alkoi sovittelemaan, mä ja se toinen kaveri päätettiin viihdyttää itseämme ottamalla kaverikuvia peilin kautta. (Aika teini tarina... :D) Me saatiin siitä sitten myyjältä jäkätys, että kaupassa ei saa valokuvata. Ööm, me otetaan typeriä teinipissiskuvia toisistamme. Me ei kuvata edes niitä kenkiä. Okei, miten vaan......

Multa on muuten myös kerran yksi vaatekaupan myyjä kysynyt, että olenko bloggari kun kannan järkkäriä mukana. :D En siis kuvannut vaan roikotin kädessä vaan. Se oli mun mielestäni aika mielenkiintoinen kysymys, pari vuotta sitten olisi kysytty että oonko turisti kun kannan järkkäriä mukana. (Se oli siis se totuus, mä olin sillon Tampereella suunnilleen tokaa kertaa elämässäni. Osaan olla aika hardcore-turisti. :D) Niin ne ajat muuttuu.

Tampereen Sokos on ollut tunnettu siitä että vartija/myyjä tulee kieltämään kuvaamisen ja/tai kuvaavat ihmiset poistetaan liikkeestä. Oli se kuvaamisen kohde sitten mikä hyvänsä. Tämä oli tiedossa jo ennen bloggaamisen yleistymistä valokuvausharrastajien keskuudessa.

Julkisella/yleisellä paikalla kuvaamistakin koskee tietyt säännöt. Eli ei ilman lupaa kuvia yksittäisistä tuntemattomista ihmisistä eikä kuvia jotka voivat esittää niissä esiintyvän henkilön epäedullisessa valossa (esim joku pissimässä kadulle tai sammuneena omaan oksennukseensa tai vetämässä toista turpiin jne). Yleiskuvat katuvilinästä sen sijaan ovat sallittuja.

Suomen laissa kuvaaminen kaupassa on sallittu mutta aika monet liikkeet sen silti kieltävät juurikin mainitun yritysvakoilun vuoksi. Ei pelkästään tuotteiden takia vaan niinikään jo mainittujen esillepanojen ja markkinointimateriaalin vuoksi, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Mutta eihän se tietenkään estä jäljittelemästä tai kopioimasta, onhan ihmisillä silmät päässä.

Ulkomailla sen sijaan kannattaa aina kysyä lupa liikkeissä sillä lait voivat olla eri kuin täällä. Samoin joillakin julkisilla paikoilla kuvaaminen voi olla kiellettyä. Esim Lontoossa metro- ja rautatieasemilla kuvaaminen on niin ja näin mm. 2005 tapahtuneiden pommi-iskujen takia. Kannattaa siis katsoa ketä on lähistöllä kun kuvaa (vartijat, poliisit, henkilökunta). Multa esim poliisi kielsi kuvaamisen Liverpool Stationilla Lontoossa. Jouduin jonkin aikaa selittelemään että miksi kuvaan, kuka olen jne.

Neely

Juuri ihmettelinkin tässä yhtenä aamuna, kun niinkin arkisessa paikassa kuin Prismassa on jo ulko-ovessa tarra, jossa kielletään kuvaaminen. Siinä kaikkien muiden kieltotarrojen rivistön jatkeena... Varmastikin sitten sama käytäntö myös muissa kaupoissa.

sini

Niina: kaupan yksityisyys ja julkisuus ei ole lainsaadannossa niin yksinkertaista juuri sen takia, etta tila on yksityisessa omistuksessa (ei kaupungin tai valtion), paasya rajoitetaan 'to a certain degree' (aukioloajat ovat kauppiaan maariteltavissa ja usein kaupan ikkunassa on disclaimer, etta kauppiaalla on oikeus pyytaa asiakasta poistumaan). Usein kauppaa kuvataankin puolijulkiseksi tilaksi ja siita nama vaikeudet ja vaarinkasitykset johtuvatkin. Hyva etta keskustelua syntyy. Luulen, etta koko asia liikkuu tallaisella harmaalla alueella. Ennen kuin joku heittaa tallaisen jutun oikeuteen, ei ole ennakkotapausta siita miten tata lakia tulkitaan kaupan suhteen. Oikeustapauksessakin paatokseen tietenkin liittyisi muitakin seikkoja mm. tuotteet (tusinatavaraa, yksittaiskappaleita; yrittajan handmade, made in China jne). Luulenpa, ettei valokuvan rapsayttaminen kaupassa kuitenkaan ketaan niin arsyta, etta oikeuteen haastaisi!

Kirsu

Kauheesti kommentteja, en kykene lukea niitä läpi.. Mutta jep, kaupassa kuvaaminen on teollisuusvakoilua ja sen takia kiellettyä. Niin hölmöltä kuin kuulostaakin. :/

N

Mää nyt kiinnitin huomioni vähän asian viereen, eli tuohon laukkuun! Täällä osoitteessa olisi tarve juurikin tuollaiselle, joten onko antaa tarkempia koordinaatteja että mistä se Lontoosta löytyi? :)

Sra

En tutustunut kaikkiin edellämainittuihin kommentteihin, joten en tiedä onko mun pointit jo tulleet.

Itse työskentelen kaupassa, jossa valokuvaaminen on kielletty. Ymmärrän että se on aika ikävää, sillä meilläkin on isoja kampanjoita joita varten tehdään upeat koristelut tavarataloon ja joista itekin haluaisin ottaa kuvia muistoksi.

Oon ymmärtänyt asian niin(lakeihin perehtymättä), että toisaalta kyseessä on yksityinen firma, joka ei siinä mielessä oo samalla tavalla julkinen paikka kuin esimerkiksi kirjasto tai puisto. Tällaisissa tapauksissa mun mielestä kaupan omistaja voi sanella täntyyppisiä ehtoja?

Toisaalta kyseessä on mun mielipiteen mukaan myös kauppojen visualistien oikeus työnsä hedelmiin(vaikkakin tää on ehkä ristiriidassa sen kanssa että näyteikkunast ovat julkisia): visualistit vemppaavat kauppojen tavaroita päivästä toiseen, joten kuvauskiellolla pyritään ehkäpä ehkäisemään sitä, että kuka tahansa ei voi esimerkiksi tulla ja kopioida kuvien perusteella tuon työn jälkiä(jos joku niin haluaisin jostain syystä tehdä..).

Toki muutaman kuvan saa yleensä ottaa ainakin meillä, tuon esimerkin myyjä ainakin osoitti aika huonoa pelisilmää mun mielestä. :)

Taru

Yleensä kaupoissa tosiaan on kuvauskiellot. Mutta minulla kiinnitti huomiota se, että kerran yritin S-Marketissa Helsingissä ottaa kuvaa kertakäyttölautasista, jotta olisin saanut lähetettyä avomiehelleni kuvan lautasista, että kävisivätkö ne hyvin teemaamme, mihin lautasia tarvitsimme. Paikallehan tuli myös salamana hyllyn täyttäjä saarnaamaan että täällä ei saa kuvata ja jos kuvata haluat niin siihen pitää hankkia lupa johtajalta. Kuva käskettiin poistamaan heti ettei tarvitse koko laitetta ottaa pois yms.. Ilmeisesti tähän kuvauksen kiellon ilmaisuun ei ole annettu S-ryhmässä oikein mitään ohjeistusta, jos useinkin tyyli on tuollainen eikä ystävällissävytteinen ja kertova. Itselleni tuli ainakin sellainen olo kuin olisin ollut suurempikin vakooja siitä syyttelyn määrästä. :D Olisin ollut paljon tyytyväisempi jos asia olisi ilmaistu ystävälliseen sävyyn, olen pahoillani, mutta meillä on täällä kuvauskielto, mutta sitä tyyliä ei ole näissä usein irronnut. :)

mel.

Rhia lausui:

"Eli ei ilman lupaa kuvia yksittäisistä tuntemattomista ihmisistä eikä kuvia jotka voivat esittää niissä esiintyvän henkilön epäedullisessa valossa (esim joku pissimässä kadulle tai sammuneena omaan oksennukseensa tai vetämässä toista turpiin jne). Yleiskuvat katuvilinästä sen sijaan ovat sallittuja."

Väärin.

Kuvata saa aivan vapaasti, lupia kysymättä, eikä tarvitse millään tavalla perustella tai keksiä syitä miksi.

Julkaistakin ne saa ja jos niissä on näitä ns. tuntemattomia, niin sillä ei ole asiaan merkitystä.

Epäedulliseen valoon saattavat tmv. tapaukset sitten omalla vastuulla - niiden näkemisestä tietenkin joku voisi suuttua ja tulla kyselemään perään, jos kokee vaikka kunnianloukkauksen tulevan kyseeseen.

Normaalista kuvasta kadulla tai kaupassa sellaista ei oikein millään keinolla saa.

Asia mikä saa nämä kuvaamisesta friikkaavat vielä enemmän takajaloilleen, on varmasti se, että näillä kuvilla "tuntemattomista" saa osallistua vaikka kuvauskilpailuun, eikä edelleenkään tarvitse lupaa kysyä :)

Vastasin tähän nyt vielä erikseen, koska edelleen tuntuu olevan tuo harhakäsitys siitä, ettei ihmisiä saisi "yksitellen" tunnistaa kuvista.

Unohtakaa nyt jo se, ei pidä paikkaansa.

On aivan sama kuvaatko (ja mahdollisesti myös julkaiset) bussipysäkillä koko porukan, vai vain yksittäisen henkilön irroitettuna taustasta.

Mitään lupaa ei siihen tarvita kuin kaupalliseen käyttöön.

Kirsu lausui:

"Mutta jep, kaupassa kuvaaminen on teollisuusvakoilua ja sen takia kiellettyä. Niin hölmöltä kuin kuulostaakin. :/"

Oli jonkun suorittamaa vakoilua tai ei, ei se silti ole suomessa peruste yleiselle kiellolle.

Jos tuollainen olisi sallittua, niin sitten kauppa voisi kieltää vaikka pääsiäisnoidilta pääsyn.

Muistetaan nyt se, että perustuslaki, sananvapauslaki ja moni muu ihan oikea pykälä on aina se, mikä määrää ennemmin kuin jonkun kaupan keksimät kiellot tai määräykset - niitä ei pätemättöminä tarvitse noudattaa.

Sra lausui:

"kyseessä on yksityinen firma, joka ei siinä mielessä oo samalla tavalla julkinen paikka kuin "

Vielä kerran - omistus/vuokralaisuussuhde ei määrää millään tavalla sitä, onko paikka julkinen vai ei.

Mikäli yleisöllä on tiloihin vapaa pääsy, kuvaaminen on sallittua.

Poliisin määritelmä:

"Yleisellä paikalla tarkoitetaan sellaisia paikkoja, jotka on tarkoitettu yleisesti käytettäviksi tai joita tosiasiallisesti yleisesti käytetään, riippumatta siitä kuka paikat omistaa."

ja

Järjestyslaki 27.6.2003/612

2 §

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) yleisellä paikalla:

a) tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä;

b) rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin;

2) taajamalla taajaan rakennettua aluetta, joka on osoitettu taajama-liikennemerkillä.

tt

Hyvä, mel, että teit asian noin selväksi. Todellakaan kaupalla tai _millään_muullakaan_instanssilla_ ei ole oikeutta puuttua perustuslailliseen sananvapauteen. Haluaisin joskus toteuttaa lehtijutun tai Ari Korvola -henkisen tv-jutun siitä, miten kaupassa kuvatessa eka pärähtää paikalle järkkärit tai vartijat vaatimaan kuvien poistamista (=rikos) ja seuraavana tarpeen vaatiessa vaikkapa skoudet kertomaan, miten asiat oikeasti on.

Ihmiset, kuvatkaa julkisilla paikoilla aivan rauhassa! Niin saa tehdä. Katukuvaus on sitä paitsi hieno harrastus. Tehkää niin myös siksi, että hysteria tämän aiheen ympäriltä poistuisi. Etenkään journalistista työtä tekevien (jollaiseksi myös blogaaminen tätä nykyä lasketaan) ei pidä mennä mukaan noihin kauppiaiden ym keksimiin typeriin sääntöihin.

Osittainhan tää meni sivuun aiheesta, kun alun perin kyse oli tuotteiden kuvaamisesta. Mutta kyse on tosiaan vakavasta asiasta.

esssi

Pirkanmaan Osuuskaupalla on sääntö ettei niiden toimipaikoissa saa kuvata. Ei siis ole mikään Sokoksen oma juttu tämä kuvauskielto eikä ne myyjät eikä edes myymäläpäällikkö ole sitä keksinyt.

entinen myyjä, nykyinen tamper...

Huokaus, kyllä se vaan niin taitaa olla että Tampere on kuitenkin sen verran käpykylä että myyjällä riittää aikaa turhanpäiväiseen pätemiseen....muuta työtä ei välttämättä ole niin saahan sen ajan kulutettua leikkimällä vartijaa. Itselleni kävi kerran samoin Tampereen mäkkärissä (rip), kuvasin tarjotinpaperia jostain syystä...jokin "hauska" juttu siinä taisi olla, kuitenkin, kaapinkokoinen vartija tuli taakse seisomaan morähtäen - "täällä ei saa kuvata!" Aika naurunsekaisin tuntein täytyi kyllä asiaa myöhemmin pohtia:D

Veijo p

Teollisuusvakoilu :)
Jos joku oikeasti on vakoilemassa, niin ei hän käytä tavallista kameraa tai kännykkää. Ei ainakaan esillä. Piiloon se on laitettu. Aikoinaan myymälävarkaita kuvattiin salkkuun piilotella kameralla, sillon kun ei ollut valvontakameroita. Enkä usko että ihmiset olisivat tyhmentyneet sen jälkeen - ainakaan kovin paljoa.

Joten ihminen joka kuvaa selkeästi esillä on melko suurella todennäköisyydellä tavallinen asiakas.

Itse kuvailen tuotteita ja etenkin paketin, jotta voin kotona hakea tarkempia tietoja tuotteesta ja tehdä lopullisen päätelmän haluanko sitä vai en. Ihan muistinvahvistukseksi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013