En ole niitä ihmisiä jotka ostavat valmista. En missään tapauksessa edes halua ostaa valmista kun kyseessä on esimerkiksi sisustusratkaisut omakotitalossa, sillä mikä on todennäköisyys että edellisen sisustajan maku vastaisi täysin omaani. Meillä oli talokaupoilla päälimmäisenä mielessä se että vaikka seinissä olisi mitkä ysärihirviötapetit tahansa, ne on aina muutettavissa. Pitää vain osata nähdä talon potentiaali tapettien kauhistelun sijaan. Tästä syystä en oikein diggaile nykytapaa tehdä pientä (hintaa nostavaa) pintaremonttia juuri ennen kuin asunto laitetaan myyntiin, koska kaikki pinnat menisivät lähes varmasti vaihtoon joka tapauksessa.

Meidän talossa oli tehty remonttia 2000-luvun puolella tapettien(kin) suhteen, mutta ne olivat armottoman kuluneet. Ja jos nyt ihan rehellisesti sanon, ne olivat aivan kauheat, joten vaihtoon olisivat menneet vaikka olisivat kiiltäneet uutuuttaan. Makuasioita toki nämäkin hommat, mutta hirvein tapetti mitä voin kuvitella on ei-minkään-värinen-ollut-kai-joskus-luonnonvalkoinen tapetti, jossa on "piristeenä" epämääräistä kukerrusta, esimerkiksi beigeä. Kun on elänyt koko aikuisikänsä halvoissa vuokra-asunnoissa, nämä juuri mainitut tapetit ovat kuuluneet elämään vähän turhan vahvasti ja usein vielä yhdistettynä vastaavaan kukerrusmuovimattoon. On varmaan sanomattakin selvää että talon olohuoneessa oli juuri tällainen tapetti. Oli suorastaan ilo alkaa repimään kyseistä tapettia irti :D

Olohuone alkuperäisessä lookissaan:


Tapettia lähikuvassa:


Sitten hommiin. Tapettien repiminen oli meille täysin uusi maailma. Olen kuunnellut sivukorvalla kavereiden manauksia sentin suikaleina irtoavista palasista ja miettinyt että no mikäs siinä, hauskaa nypertämistähän se varmaan on. Juupa juu. Todellisuus läimäisi poskelle oikein kunnolla kun painelin ensimmäisenä talvilomapäivänä Clas Ohlsonin tapetin poistoon tarkoitettu höyrytin kainalossa talolle hommiin. Moni oli kehunut tätä kyseistä vekotinta toisen blogini puolella kysellessäni vinkkejä kyseiseen hommaan.

Ensin listat irti isäni suosiollisella avustuksella eli kun olin käytännössä ensin todennut että listojen repiminen katon rajassa ei välttämättä ole hyvä idea raskaana ollessa. Ehdin riuhtoa irti olohuoneen kattolistoja parin seinän verran ennen valaistumistani, ja se vasta oli hauskaa. Sisälläni asuu pieni vandaali joka haluaa repiä asioita?


Listojen repimisen jälkeen suojasin lattiat sanomalehdillä, jotka toimivat tässä hommassa mielettömän hyvin. Sanomalehti imee kaiken seiniltä valuvan kosteuden ja ne voi kääräistä suoraan roskiin tapettisilppuineen kaikkineen, kun seinä on valmis. Tekee tapettihommaa millä tekniikalla hyvänsä, sanomalehtisuojaus on hyvä idea.

Suojauksen jälkeen tapettihöyrytin pihisemään. Laite toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että vettä säiliöön ja töpseli seinään. Muutamien minuuttien kuluttua vesi on kuumennut ja suuttimesta alkaa tulla kuumaa vesihöyryä. Sitten suutin seinään ja höyrystelemään. Jos tapetti irtoaisi höyryttimen kanssa, sen vissiin pitäisi irrota aika iisisti. Korostan sanaa jos.


Ikävä kyllä meidän hirviötapetti oli sitä mieltä että en muuten ole lähdössä yhtään mihinkään tältä seinältä. Varmaan nauroi vaan partaansa kun höyrytin, nypin, höyrytin, nypin, kiroilin, löin päätä seinään ja höyrytin vielä vähän lisää. Monen tunnin nyhertämisen lopputulos oli aika säälittävä, olin saanut 2 vuotaa kokonaisuudessaan irti, menettänyt hermoni ja järkeni. Kaikkia meistä ei ole siunattu kärsivällisyydellä.


Tapetti lähti irti noin sentin palasina, ja mielellään niin että siitä irtosi vain pintaa ja paperin pohja oli edelleen seinässä kiinni kuin tauti. Pari kertaa onnistuin irrottamaan iiiiiison 20cm siivun kerralla ja se oli melkein juhlatanssin paikka sitten. Joka tapauksessa kävi hyvin nopeasti selväksi että höyrytin ei ole ratkaisu meidän kohdalla. Paras tekniikka tapettien irroittamiseen riippuukin varmasti aina kohteesta ja siitä miten tapetti on seinälle roiskaistu. Onko alla pohjamaali (irtoaa helpommin) vai onko vedetty suoraan betoniin (irtoaa vaikeammin), mitä liisteriä on käytetty, mikä tapettilaatu on kyseessä ja niin edelleen.

Etukäteen on vain vähän paha sanoa mitä seinistä löytyy, jollei sitten satu olemaan täydellinen talokirja saatavilla johon on kirjattu jokainen pikku remppa ja materiaalit mitä niissä on käytetty. Veikkaan, että tätä luksusta ei ole tarjolla kovin usein, ei meilläkään. Itse lipsahdin vielä tekemään kunnon aloittelijamokan, kun onnistuin irrottamaan seinään tapetin alle kiinnitetyn Gyproc-levyn pahvipinnasta muutaman kunnon siivun. Aloin nyppimään tapettia irti reunasta, ja ensimmäinen asia mikä irtosi oli pala tuota kyseistä pahvipintaa kera tapetin. Onneksi tajusin parin repaleen jälkeen mikä oli homman nimi, ja jatkossa pahvit jäivät seiniin. Toisin sanoen selvisi että talossa ei ole edellisessä rempassa irroitettu tapettia ollenkaan, vaan päälle on laitettu kipsilevyt, joiden päälle on vedetty uusi tapetti. Vanhoissa taloissa seinistä voi löytyä ihan mitä tahansa pinkopahveista gyprociin ja ties mihin 10 kerrosta tapettia päällekäin -viritelmiin. Oppia ikä kaikki.


 

Mutta tulipahan testattua höyrytin, ei toiminut meillä. Jos teillä sattuu olemaan ensikäden kokemusta missä tilanteessa höyrytin toimii, jakakaa toki tietonne kommenttiboxin puolella. Itse koin melkein suurimmaksi ongelmaksi höyryn kanssa sen, että sillä pystyi höyryttämään aika pienen alueen kerrallaan. Jos yritti suurempaa aluetta, ensiksi höyrytetyt kohdat alkoivat jo kuivua ja takertuivat entistä tiukemmin seinään. Onneksi ei ollut kallis laite, ei harmittanut hukkaan heitetyt 35 euroa. Ja ainahan on mahdollista että tämä toimii yläkerran huoneiden seiniin sitten kun niitä aletaan laittaa uuteen uskoon.

Kommentit (23)

vinkki

Itse olen sumuttanut sumutinpullolla tapetit märäksi ja antanut tapetin hetken imeä vettä itseensä ja toistanut tätä niin kauan että tapetti on pehmennyt sellaiseksi että sen saa metallilastalla nätistä kaavittua pois.

Nora

Suosittelen myös lämpimästi ihan perus vesiämpäri + sieni -taktiikkaa! Toimi ainakin mun kämpän seiniin vaikka tapettia olikin useampi kerros! Näin pystyy kastelemaan vaikka kuinka monta vuotaa etukäteen, ja sitten joko käsin tai lastan avulla tapettia irrottelemaan :)

Kunnollaa vettä vaan seinään sumuttimella tai vesiruiskulla. Monta kertaa käyt koko huoneen läpi ja kuivailet samalla mopilla lattiaa. N.20-30 min päästä vasta aloita lastalla irrottamaan kun tapetti kupruilee. Ei tarvitse poistoaineita, vettä vain :)
Olen ollut maalariliikkeessä töissä ja harva tapetti on jäänyt irrottamatta :)

Jansku

Toi taitaa toimia vaan ei-vedenkestävään tapettiin. Kuten nämä muutkin vesi sovellukset. Tapetin poistoainetta en oo kokeillu, vaan vedenkestävän tapetin kanssa ihan vaan hermoja koeteltu repimällä pientä suiroa..

Noi vähänkin uudemmat tapetit ovat usein palstoittuvia eli päällikerros irtoaa helpoiten ihan kuivana, kun vain saa otteen ja pääsee nyhtämään alas. Kannattaa kokeilla. Kostuttaminen voi estää tuota palstoittumista. Sitä pohjaa en ole muuten vaivautunut poistamaan uuden tapetin alta, hyvin se on alle pingoittunut liisterin kuivuessa. Tuon tapetin kohdalla tosin kuulostaa hiukan siltä, että kys tapetti on kiinnitetty normiliisterin sijasta jollain liimalla vahvistetulla versiolla ja siloin saavat kyllä kynnet kyytiä. Toivottavasti yläkerrassa on vähän helpompaa työmaata luvassa.

Jennie

Vanhan talon seinien kanssa kannattaa miettiä onko vanhojen tapettien poistamisesta ylipäätään hyötyä. Siis kuten huomasitkin, alta voi löytyä mitä vaan. Vaikkapa erittäin huokoisia vanhan rakennusperinteen seinälevyjä, jotka eivät tykkää hyvää edellä esitetyistä ideoista ruiskuttaa seinää ties millä painepesureilla :P noin niinkuin kärjistäen. Me päädyttiin oman vanhan puutalomme kanssa siihen, että poistettiin tapeteista (niitä oli noin 5 krs) vain helposti irtilähtevä osa, loput jätettiin uuden tapetin alle. Toki kaikki rakennusalan ammattilaiset sanoo nyt tähän että hyi hyi, uusi tapetti ei pysy vanhan päällä mutta kylläpä vaan on pysynyt :D (ja niinhän ne oli pysyneet ne viisi edellistäkin kerrosta toistensa päällä). Ja sitten on tietty esteettinen puoli, tuleeko vanhan päälle ripustetusta tapetista yhtä tasainen kuin seinän päälle liisteröidystä? No ei tule mutta hei, kukaan ei tuijota jotain minimaallista epätasaisuutta seinässä, joka sekin näkyy just ja just tietyssä valossa tietystä kulmasta ;) tai jos tuijottaa, niin oma on ongelmansa :P Näin meillä. Vaihtoehtona olisi ollut vaihtaa kaikki uudet seinälevyt, vanhat eivät olisi kestäneet sitä ruopsutuksen määrää (tuosta "kosteutuksesta" puhumattakaan).

Laura

Me ollaan juuri muutettu uuteen asuntoon ja jouduimme repimaan ikuisen vanhoja tapetteja monta kerrosta kaikista huoneista. Aluksi yritimme suihkepullolla, eikä lähtenyt sitten millään irti vaikka tapetti oli aivan läpimärkää. Sitten haettiin tapetinpoistoliisteriä ja sitä telalla leviteltiin. Kun vaan jaksoi laittaa todella paljon liisteriä ja odottaa puolisen tuntia ainakin, niin tapetti lähti todella helposti pois. Jos yritti vähänkin liian aikaisin ruveta repimään liisteröinnin jälkeen, ei tapetti lähtenyt mihinkään. Levitettiin käytännössä monta kerrosta sitä liisteriä tapetin päälle ja kyllä pojat läksi helposti :D

pulu

Asun itse vanhassa rintamamiestalossa, ja ei olla kyllä pintaremonttia tehdessä poistettu vanhoja tapetteja...päälle vaan uudet ja hyvin ovat pysyneet. Kauhea ja mielestäni aika turha homma noita vanhoja tapetteja sieltä alta poistella jos ovat noinkin lujasti kiinni. Meillä ainakin uudet tapetit näyttävät siisteiltä, ja hyvin ovat seinässä pysyneet :D

wandis

aiemmin mää tonne sun vaatehuoneeseen kommentoinkin, että jos tapetit on liimattu seiniin (tapettiliisterin lisäksi on olemassa tapettiliimaa) niin nehän ei lähde höyryttämälläkään, koska se liima on erikeepertyyppistä eli lähtee vasta saatanallisen liottamisen ja vitullisen raaputtamisen jälkeen. ekassa omassa kämpässä onnistuttiin kiskomaan sellaisen haistapaskan mukana ns. kananpaskaseinää :D

wandis

niin ja me viimeksi nyt ennen joulua maalattiin seinät (koska olen alkanut vihata tapettia), jolloin nykyisen kämpän seiniin jälleen kerran liimatut tapetit piti ottaa irti. koska tapetin päälle maalaaminen... on nou.

Shrek

Tulee niin muistot mieleen kun meidän ekan asunnon tapetinpoistosavotassa harkittiin yhdessä vaiheessa jo ihan vakavasti talttaakin XD

Maribel

Voi miten elävästi tuli mieleen meidän talon remontti! Oli meinaan tapetit niin tiukassa paikoitellen, että järki meinasi lähteä. Yhdessä huoneessa oli aivan varmasti jollain liimattu ne seinään. Yööök mikä homma. No mutta sitä ei ole tulevaisuudessa enää edessä, koska me ei tapetoitu joka seinää kuten täällä aiemmin oli. :P Toivottavasti teillä on muualla talossa vähän helpompaa urakkaa edessä!

Oikein paljon onnea uuteen kotiin! Ihanaa kun aloitit tämän blogin. Olen lukenut postauksia omaa taloa fiilistellen. Jännä miten osaakin samaistua! Vaatehuonetta olenkin jo lukenut vuosia, löydän naisellisesta tyylistäsi paljon samaa kun omasta vaatekaapistanikin. :)

Käyttäjä31
Liittynyt18.6.2015

Tapetin irroittaminen ei taida olla ikinä juhlaa. Ostin vuosi sitten asunnon, jossa jokaisen huoneen tapetit oli erilaisia ja lähtivät eri tavoin irti seinästä. Pohjamaalista ei ollut tietoakaan, vaan tapetit oli suoraan lätkäistä betonin päälle... :D Osa lähti nätisti melko isoina paloina, kun oli ensiksi saanut kynsillä raavittua sen päällimmäisen kerroksen, johon ei vesi imeytynyt. Osan mukana lähti koko seinän pinta, joten piti aika paljon pakkeloida ja hioa jälkikäteen. Viimeisen huoneen tapetit lähti tosiaan postimerkin kokoisina paloina. Taisin siinä itkua tihrustaa, kun meni aika paljon aikaa niiden tapettien poistoon...

Itse muutin juuri 40-luvulla rakennettuun kerrostaloyksiöön, joka oli melko hirveässä kunnossa pintojensa puolesta. Kaapit olivat edelleen alkuperäisen oranssit ja seinissä viisi kerrosta tapettia (oletan ettei alimmaista ollut koskaan irroitettu). Tapetti oli kiinnitetty suoraan betoniin ties millä perunaliimalla mitä 70 vuotta sitten käytettiin, eikä irronnut sitten millään. Rasittavinta oli, että päälimmäinen paperitapetti lähti kyllä helposti, mutta sen alla toisiinsa viiden liisterikerroksen kovettama tapettimassa ei tahtonut irrota millään. Meillä oli käytössä ihan perinteinen suihkepullomenetelmä, eli ruiskittiin tapetti vaan mahdollisimman märäksi ja sitten raaputeltiin (hakattiin raivona) metallilastalla. Neljän päivän aherruksen ja menetettyjen kynsien jälkeen 32 neliöinen kämppä oli tapettivapaa. Sen jälkeen olikin maalaus- ja uudelleentapetointituskailujen aika :D

LauraL

Onneks ihan kaikkea pientä silppua ei tarvi sieltä seinältä saada pois, jos teille on maalari tulossa tapetoimaan, niin kyllä se osaa hioa ja kitata tarvittavat.

Eikä muuten toikaan ole vakavaa jos kipsilevystä lähtee pintaa pois, kittiä vaan päälle..

Tapetin poisto on kyllä todella tapauskohtaista, mutta aina on lähtenyt vedellä ja viimeistään reijitettynä ja perään vesi+nestemäinen tapetinpoistoaine (tiiviste). Toisinaan menee enemmän aikaa ja toisinaan homma sujuu nopeastikin.

Ja tosiaan, AINA vanha tapetti pois tai levytys. Vaikka tuntuis helpolta laittaa vanhan päälle, kun niin on tehty ennenkin, niin EI! Jälki ei ole niin hyvää ja pysyminen/kupruilu/vanha tapetti paistaa läpi vaara on olemassa.

rikita

Kiva alkaa lukia tätä blogia! Kuvia kahtoessani huolestuin vain kun olit tikapuilla mahan kanssa. olethan varovainen ettei satu mitään! onnea masusta :)

Minna

Meillä osa tapeteista lähti nätisti liisteriseoksella, jonka annettiin vaikuttaa sopiva aika. Kuitenkin yksi makuuhuone ja olohuone oli tapetoitu käyttäen jotain liimaseosta, ettei liisterillä tai vedellä kastelu tai höyrykään auttaneet yhtään irrotuksessa. Päädyimme siihen, että hiomakoneella hiottiin kyseisistä huoneista tapetit pois! Kova homma, mutta helpompi kuin niitä pikkuruisia paloja yrittää sormet verillä irrottaa. Siihen sitten kittaus ja maali päälle, niin on jatkossa helpompi vaihtaa väriä jos siltä alkaa tuntumaan. Vain kahdelle seinälle tuli tapetti ja poistosta viisastuneena pistettiin sinne alle pohjamaali :)

Liisuli

Meillä oli vuosi sitten tuo urakka. Onneksionneksionneksi oli vain yksi huone jossa oli tapetti, muualla oli maalattua seinää. Mutta tässä ainoassa huoneessa oli tapetti sellaista narupintaista (??), pystysuunnassa n. 2 millimetrin välein ohut mutta luja naru. Että ensin piti repiä narut irti, ja sitten alkoi se paperin rapsutus. Sama ongelma kuin teillä, että lähti usein vain se pintakerros, ja jos lähti pohjimmainen kerros niin lähti kyprokkia mukana. Vesi tai tapetinpoistoaine ei auttaneet mitään. Kahdella seinällä tapetti oli suoraan betonissa kiinni. Niissä tuo höyrykone auttoi jonkin verran, sai aika usein jopa puolen kämmenen kokoisia paloja irti. Yhdellä seinällä oli laitettu suoraan kyprokkiin. Siitähän se hajosi se seinä sitten, täynnä koloja ja kuoppia kun ei vaan muuten irronnut.

Mutta vinkki! Me tasoitettiin tuo pilalle mennyt seinä (ja lopulta muistaakseni muutkin seinät) sellaisella tasoiteaineella kuin LR+. Se oli isossa säkissä sellaista jauhoa, sekoitetaan veteen ja oikein leveällä lastalla vedellään seinään. Tulee todella hyvän näköistä jälkeä! Mekin tehtiin ensimmäistä remonttia ikinä :)

Ihan perus sumutinpulloa on käytetty täälläkin ja suht hyvin on lähtenyt :) Tapetin poistoon tarkotettua liisteriäkin on kokeiltua ja sekin on ollut toimiva vaihtoehto. Konstit on monet! :D

liplaplip

Teillä on varmaan yhtä monta remonttineuvojaa pian kuin lukijaakin :)! Millainen seinärakenne teidän talossa on? Onko perus-rankarunko sahajauhotäytteellä? Mietin tuota teidän lastulevyä ja muovitapetteja. Ootteko saaneet opastusta tai tietoa hengittävistä rakenteista puutalossa? Suosittelen lämpimästi Perinnemestarin Rintamamiestalo-kirjaa. Sillä pääsee alkuun eikä tule mokattua perusjuttujen kanssa ja voi asua turvallisesti ja terveellisesti seuraavatkin 60 vuotta! Kirjassa on paljon konkreettisia ohjeita ja esimerkkejä, plussaa on tietty tosi viehkot kuvat. Tsemppiä remonttiin!

lii

Mitämitämitä. Me ostettiin tapetinpoistokone sellainen vettä höyrystävä juurikik (n 60e) ja tapetit lähtivät seinistä kokonaisina vuotina pois! Riippuu varmaan millaista tapettia on ja millä kiinnitetty ja milloin. Me poistimme 20 vuotta seinissä olleet. Mutta ah ihanaa nyt kun rakennetaan uutta on niin parasta ettei tarvi kärsiä tota vanhan pois purkamista. Huh. Se oli rempassa kyllä haastavinta ja kysyi kärsivällisyyttä. Uutta pintaa kun syntyy paljon nopeammin :))

Jukka

Sain lasikuitutapetin (hirveä homma) pois, ostamalla K-raudasta sellaista kelmuverhoa, jossa on maalarinteippi yläreunssa ja laitetaan roikkumaan seinän yläreunasta alas. Sitten sumupullolla vettä sen verhon alle - monta kertaa.

Tärkein: Piitä odottaa (suihkutuskertojen välillä).

Ja odottaa...

Ja kun on kun on läpivettynyt jopa .. kyllä.. jopa lasikuitutapette alkoi irtoilemaan. Ja nyt on sitten maalattu huone. :)

Mutta aika koville otti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011