-Yhteistyössä Bosch-

En voi kieltää etteikö tämä Boschin testaaja-Tapojärvi -kamppis ole ollut todella mieleinen, olisin voinut suristella menemään vielä vaikka mitä! Kun ei ole etukäteen juuri mitään kokemusta puutarhanhoidosta sähkölaitteiden avustamana, kaikki on ihan uutta ja ihmeellistä. Juuri katselin kun naapuri käytteli Boschin (!) oksasilppuria ja mietin että vitsit olisi pitänyt tajuta ottaa lainaan sellainen. Näytti hauskalta ja silputtavaa omenapuuta meillä riittää enemmän kuin tarpeeksi!

Yhteensä tähän kampanjaan kuuluu siis kolme vapaavalintaista lainalaitetta, joista numero kaksi tulee tässä: verkkovirralla toimiva pensasleikkuri AHS 55-26. Valitsin kyseisen vekottimen koska ajattelin että pensassaksilla voi ottaa vähän turhan paljon haban päälle alkaa trimmaamaan aitaa kuosiin. Itse pensasleikkuri näyttää ihan sahahailta. Jos jollekin ei tule tästä mieleen sahahai niin..




AHS 55-26 leikkuri toimii verkkovirralla, joten jatkojohtoa pitää talosta löytyä jonninverran. Meillä on onneksi sähköt pergolassa (keskellä pihaa), joten siitä on helppo laittaa toimintaan mikä tahansa sähkölaite.

Suojalasit päähän ja sitten menoksi. Koska oksankappaleiden lentäminen ympäriinsä on tietty ihan luonnollista pensasaitaa lyhentäessä, kannattaa lasit laittaa vaikka yksikään palanen ei kasvoihin hommia tehdessä osunutkaan. Leikkurissa on lisäksi läpinäkyvä suoja sormille, että näpitkin pysyvät poissa tulilinjalta.



Ensimmäistä kertaa pensasleikkuria käyttävälle ykkösajatuksena nousi mieleen laitteen keveys. Olin kuvitellut että leikkuri on jotain isäni vanhan moottorisahan luokkaa eli ihan järkyttävän painava, mutta tätä jaksoi pidellä väsymättä ihan rajattomasti. Kahvat ovat pehmustettuja, joten sekin lisäsi käyttömukavuutta. Trimmasin mustamarja-aroniaa sekä sivuilta että päältä ja siinä ei kauaa nokka tuhissut. Terä ei jäänyt jurruttamaan eikä tökännyt paksuimpiinkaan oksiin joten tehoa (600W) tässä riittää. Teräväli on 26-32mm, ja kärjestä löytyy tämä suurempi lovi ja sahaustoiminto, millä voi sahata paksummatkin oksat. Kysyin myös puolueettoman puutarhakonkarin (eli isäni) mielipiteen tästä pensasleikkurista, ja hän antoi kiitosta erityisesti tuolle kärjen suuremmalle terävälille ja sujuvalle leikkuulle.

Huoltotoimenpiteeksi riittää että suihkaisee terään käytön jälkeen öljyä kummallekin puolelle, suojakotelo päälle ja säilytykseen.

Aronian lisäksi vedettiin matalaksi talven aikana pystyyn kuollut perennapenkki, kun nyt pensasleikkuri sopivasti käsissä oli. Alunperin aloin katkoa näitä pensaikkoja saksilla mutta oli pakko luovuttaa käsivoimien ehtyessä. Pensasleikkuria ei tarvinnut kuin vähän näyttää putkimaisille varsille ja sinne lakosivat.


Kaiken kaikkiaan Boschin pensasleikkuri oli suorastaan idioottivarma. Helppo käyttää ja toimii kuin unelma. Sähkötyökalujen hyvänä puolena juuri tämä toimintavarmuus, nimimerkillä hermo menee bensakäyttöisen ehkä-käynnistyn-ehkä-en -puutarhatrimmerimme kanssa.

Lopuksi vielä vinkki teille kaikille multasormille Boschin Anonyymit puutarhurit -sivusta. Puutarhureissa on meneillään skaba jossa kaikkien omasta pihasta/puutarhasta/pihaprojektista kuvia lähettäneiden kesken arvotaan viikottain Bosch-tuotepalkintoja (mm. akkutrimmeri, akkupensasleikkuri, akkulehtipuhallin). Arvottavien viikkopalkintojen lisäksi taustalla pyörii 1.6. asti pääkilpailu, jossa eniten tykkäyksiä saanut kuva korjaa pääpotin eli saa kattavan valikoiman Boschin akkukäyttöisiä puutarhatyökaluja (arvo 1081,90 €). Kannattaa käydä lataamassa kiva puutarhakuva (tai useampi) kisaan mukaan jos elämää helpottavat tuotepalkinnot kiinnostavat. Lataaminen on nopea homma eikä siihen tarvita Facebook-tunnareita, lataussivu löytyy täältä KLIK!


Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010