Eilisessä postauksessa käytin lausetta "yksi kauneimmista vaatteistani". Sitä kirjoittaessani tuli mieleen, että mitkä mahtavat olla ne kauneimmat vaatteeni. Tein välittömästi listan, johon kelpuutin ne viisi vaatetta, jotka tulivat ensimmäisenä pureskelematta mieleeni.

Lista syntyi alle minuutissa ja yllätti itsenikin. Paljon takkeja, vähän mekkoja. Olisin kuvitellut, että mututuntumaan olisi mahtunut enemmän mekkoja, sillä miellän itseni ennenkaikkea mekkonaiseksi. 

Kauneimmat vaatteeni värikuvina

Vintage-mekko Texasista. Tämä mekko on kaikkien aikojen ykkönen. Aivan täydellinen 50-luvun vintage-mekko on hankittu Route 66 -road tripiltä, ja se vei pienestä matkalaukustani noin puolet. Aina kun näen mekon pukupussin vaatekaapissa, toivon juhlia missä voisin käyttää sitä. 

Uhana Designin kimonotakki oli se vaate, joka aiheutti tämän postauksen. Olen parin viime vuoden aikana rakastunut kimonoihin niin paljon, että epäilen niiden olevan kohdallani pysyvä elementti eli loppuelämän tyyli. Kauniisti laskeutuva ja näyttävä kimono toimii joka tilanteessa, ja sen mukavuus on ihan omaa luokkaansa. 

Teatteritakki Nelliina & Suuri Käsityö -lehden mallistosta. Tämä takki on 100-prosenttisesti minua. Kullanhohtoinen takki on kuin koru, ja taputtelen itseäni selkään tämän piirtämisestä. Sekä kiitän tietysti SK:n tiimiä upeasta toteutuksesta! En ole vielä löytänyt oikeanlaista mustaa kangasta sisartakin ompeluun, mutta kyllä se vielä löytyy. 

Zaran kukkatakki. Tämä omituinen tekokarvahihainen loipake on todellinen villi kortti. En olisi ikinä uskonut, että tykkäisin vaaleanpunaisesta takista näin paljon. Takki oli löytö alerekkien viimeisistä jämistä ja maksoi n. 10 - 15 euroa. Se näytti juuri sellaiselta vähän surkealta alevaatteelta, jota kukaan ei huoli. Onneksi olin rohkea ja ostin takin, sillä se on ollut täysi napakymppi minulle!

Erdem x H&M -yhteistyömalliston takki. Värikkäitä kukkia tummalla pohjalla, pienet puhvihihat sekä rusetti - check! Kaikkien välikausitakkiunelmieni kuningatar on tässä. Ihan yhdentekevää mikä musta trikooviritys tämän takin alla on, ja olo on kuin... no, kuninkaallisella.

En ole selvästikään mekkonainen kuten olen tähän asti kuvitellut vaan takkinainen :D Takkini ovat kuitenkin sellaisia, että periaatteessa näyttävät mekolta tai korvaavat mekon. Eli runsaita ja näyttäviä kuoseja sekä pitkiä helmoja. Ehkä olen siirtynyt mekoista takkimekkoihin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 | 

Tai ehkä mekkotakki on ratkaisu suomalaiselle mekkonaiselle?! :D Näkyy nimittäin joka vuodenaikana :D

-A-
3/7 | 

Ihania ovat kaikkia!
Täällä ilman muuta toivotaan kauneimmat mekot sekä kauneimmat hameet kokoelmaa! Yksi hame on minulla jäänyt ainakin mieleen yli muiden, sellainen monivärinen, muhkealla helmalla jonka kuvat on otettu jonkin pienen lammen rannalla aika pian teidän maalle muuton jälkeen :) Samoin ne upeat kellohelmamekot <3

Chenille
6/7 | 

Pitääpö listata myös omat vaatekaapin helmet, ihana fiilis tuli tästä postauksesta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, neljävuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Elokuu
Heinäkuu
Toukokuu
Maaliskuu
Tammikuu
2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010