Tein paikalliselta kirpparilta löydön, joka on jossain määrin erikoinen. Kyseessä on kynttelikkö jonka luulin ensinäkemältä olevan rikki eli jalaton. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin että kynttilänpidikkeen ilmeisesti kuuluukin olla jalaton, sillä joutsenten alla olevat koristeet ovat tasapohjaiset ja tukevat sellaisenaan. Voisi tietysti olla mahdollista että tuosta päältä keskeltä puuttuisi jokin osa, että kynttelikkö kuuluisikin oikeasti roikkumaan kattoon.




Materiaalituntemukseni on hieman heikkoa, mutta painavuudestaan huolimatta tämä ei ole tavismetallia sillä siihen ei tartu magneetti. On kai mahdollista että esine olisi hopeaa, mutta silloin sitä tuskin olisi myyty 3 eurolla. Mutta oli mitä oli, nyt se on eteisen lipaston päällä. Rakastan tällaisia jänniä esineitä millä on myös käyttötarkoitus :)

Kommentit (14)

Varjosudenhetki

Tinaa? Siihen ei tartu magneetti. Tai sitten joku on tosiaan laittanut hopeisen myyntiin kolmella eurolla. :)
Ihanahan se on joka tapauksessa!

Sini

Voisi hyvinkin olla alpakkaa, eli kuparin, nikkelin ja sinkin seosta, joka näyttää kivasti hopealta ja jota siksi on käytetty paljon koriste-esineissä ym. Sitä en kyllä tiedä, onko alpakka magneettista.
Ja täytyy vielä nitpickata: metallia se varmaankin on, vaikka magneetti ei tarttuisikaan ;)

Tsekkaa löytyykö jotain leimoja, josta voisi selvitä materiaali.

Ritu

Luulen, että tuossa joutsenten keskellä on ollut jokin kulho/astia/vaasi/lautanen. Siihen ainakin sopisi.

AnnaLiisa

Ostin itse lauantaina tuollaisen muuten vastaavan mutta siinä on keskellä kulho jossa on 45 kappaletta noin 8mm pyöreitä reikiä. Mikähän on tämän "kupin" tarkoitus?

Seiti

Ihanan kynttilänjalan olet löytänyt! Tulisipa itselläkin tuollaisia löytöjä eteen kirpparilla kulkiessa.

Itselleni tuli koristeesta mieleen kastemaljan jalusta, joten tein melkoisen yksinkertaisen google-haun: "swan silver four candles", ja löysin vastaavia - mitä sitten ovatkaan - koristeita. Vaikuttaisi, että keskelle kuuluisi jonkinnäköinen malja tai vaasi. En saanut tähän mitään linkattavaa, mutta guugletas itse. Pakko kyllä sanoa, että tykkään enemmän tästä sinun maljattomasta versiosta. :)

Meillä oli tuollainen koriste ja siihen keskelle kuuluu lasimalja tai kristallimalja johon voi laittaa kukkia tai muita koristeita..

Veera Volanen

Tuohon kuuluu lasinen kannellinen kulho. Ja kansi on omituisesti täynnä reikiä. Oman äidin pöydältä löytyy samanmoinen, kirpparilöytö sekin ja alkuperästä ei tietoa.

tuulia

Mulle tulee mieleen tosta valitut palat. Ja syy siihen on se, että mummuni on minun ollessa lapsi tilannut sitä ja sen mukana on tullut joutsenaiheisia esineitä. Omien vanhempien luona on mm. metallinen pannunalunen tuollaisella joutsenella ja samoin servettipidike. En nyt sano, että joutsenet ovat aivan samanlaiset mutta heti kun näin kuvasi kyntteliköstä, mieleeni tuli valitut palat :D

Tuulia täälläkin

Pakko oli myös koettaa onneani - seuraava vaikuttaa minusta olevan hyvinkin samanlainen esine kuin kirpparilöytösi:

http://ancientpoint.com/inf/50555-vintage_4_branch_swan_silverplated_can...

Lasikulho on siis ilmeisesti tarkoitettu kukkamaljaksi, saman tapaisia reijitettyjä juttuja olen nähnyt myös posliinisena. Asetelma pysyy ojennuksessa reikien avulla...

Mielestäni esine toimii ihan hienosti ilman kulhoakin eli onnittelut hauskasta ja mielenkiintoisesta löydöstä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012