Eilen illalla kun istuin kasvot loistaen telkun ääreen yhdeksältä odottamaan Outlander - Matkantekijän alkamista, yritin parhaani olla lataamatta sarjalle liikaa odotuksia. Sillä mikään ei ole niin varmaa kuin pettymys, jos kuvittelee kirjan pohjalta tehdyn elokuvan tai TV-sarjan olevan visuaalisesti sellainen kuin itse haluaisi. Joten odotukset matalalle ja sitten mentiin. Ensimmäinen positiivinen fiilis tuli kauniista väreistä, kuvakulmista ja maisemista. Sarja oli mielestäni visuaalisesti todella toimiva ja puvustuskin vakuutti. Lieviä pettymyksiä taas koin (yllätys yllätys) roolituksen suhteen. Tästä on tavallaan turha rutkuttaa koska napakymppiä ei ole olemassakaan, mutta kerronpa kuitenkin koska haluan kuulla myös teidän mielipiteenne.

Claire on kirjassa kuvattu (ainakin minä olen tulkinnut näin) muhkealla perällä varustetuksi muodokkaaksi naiseksi. Kuitenkin pääosaa näyttelevä Caitrione Balfe on mallimaisen hoikka, ei ollenkaan niin muheva (:D) kuin olisin odottanut. Ja hiukset eivät yltäneet ihan sellaisen hallitsemattoman pehkon tasolle mitä olisi mielestäni pitänyt. Mutta ehkä ne siitä villiintyvät kun sarja etenee. Lisäksi Claire on kirjassa topakka ja edistyksellinen, aikansa tahtonainen, mutta Balfen topakkuus tuntui vähän laimealta. Mutta ei tämä kuitenkaan ihan sysihuono juttu ollut, vaatii vain hieman tottumista.

Jamie puolestaan oli hieman turhan poikamainen, sillä kirjassa mies kuvataan valtavan kokoiseksi (miehekkääksi) mieheksi. Olen jostain syystä kuvitellut Jamielle sellaisen kunnon skottibasson ääneksi, joten isoin sokki olikin ehkä kirkas ääni. Mutta tämä menee jo hifistelyksi :) Tämä siis ensituntumana aika vähän ruutuaikaa saaneesta miespääosasta. Moni on maininnut että Jamien näyttelijä Sam Heughan ottaa roolin omakseen myöhemmin.

Kaikkiaan jäi odottava olo mitä tuleman pitää. Ihanaa että ensimmäinen jakso oli kuitenkin parempi kuin uskalsin toivoa. Skotlannin nummet näyttivät mielettömän upeilta, vaikka vaikeaa se varmaan on sieltä huonoa kuvaa saadakaan. Minulla on niin kauhea matkakuume joka kohdistuu juuri tuonne suunnalle maailmaa, että tämä sarja ei ainakaan sitä helpota!

Nyt pitäisi sitten saada jostain itsehillintää riittävästi että en ryntää etsimään lisää jaksoja netistä. Tosin mietin siinä skottimurretta kuunnellessani että tuskin tajuaisin sanaakaan ilman tekstitystä että sikäli ei ehkä kannatakaan alkaa ahneeksi.

No, mitä mieltä?

Kommentit (32)

Sannak

Aika lailla samoilla linjoilla täälläkin. Näyttelijät olivat vähän pettymys, varsinkin Clairen kohdalla. Kirjoista kun on muodostanut ihan erilaisen mielikuvan. Muuten vaikuttaa lupaavalta ja malttamattomana odotan seuraavaa jaksoa, vaikka niin tekisi mieli kaivaa jaksoja netistä :)

noora

Tykkäsin! Tosin en ole vielä lukenut kirjoja, joten ei ollut mitään odotuksia :D Jäin kyllä heti koukkuun, täytyy ehdottomasti lukea ne kirjatkin :)

Jenni Emilia

Täällä myös yksi kirjasarjan fani jo teini-iästä asti. Paras kirjasarja IKINÄ.
Sarjan eka jakso oli hyvä. Maisemat ja henkilöt vastasi aikalailla omaa mielikuvaa, mutta joo, Claire on omissa mielikuvissakin ollut kurvikkaampi ja Jamie pitkä, roteva ja punatukkainen. Jamien esittäjä ei näyttänyt yhtään siltä Jamielta, josta haaveilin teinivuosinani, mutta ehkä tähän tottuu. On kuitenkin aivan mahtavaa kun kirjoista on tehty sarja! <3

Hanna

Minun mielestäni sarja on parempi kuin kirjat ja paranee entisestään tuosta ensimmäisestä jaksosta eteenpäin mennessä, näin lyhyesti analysoituna :) Tosin en ehkä arvosta kyseisiä kirjoja ihan yhtä korkealle kuin sinä ilmeisesti teet, puhuessasi yhdestä kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistasi, vaikka on niissä kirjoissa paljon hyvääkin.

piitzi
Liittynyt28.2.2014

En mallta oottaa seukkijaksoa! =D Onneksi mulla on sen verran pitkä aika ekan kirjan lukemisesta ( en ole lähikirjastosta löytänyt sitä enkä ole viitsinyt varata) joten en ole niin tarkka yksityiskohdista =) kyllähä se Jamie silti hyvältä siinä näytti vaikka olikin vähän poikamaisempi kuin olin toivonut =D =D

Aappa

Joistain käännöskukkasista kyllä huomaa, ettei suomentaja ole tainnut alkuperäiseen kirjasarjaan tarttua, mikä on sinänsä harmi.
Kuvaus on aivan upeaa, ja onneksi sarjan tekijät ovat malttaneet kuvata oikeasti luonnonmaisemissa - odotin kauhulla Kauniit ja Rohkeat - henkisiä studionummia... Propsit myös castingista, rooleihin on valittu ihan oikeita skotteja. Ja minun mielestäni Sam on juuri täydellinen Jamie - eikös Jamie ollutkin vielä melko "poikanen" kirjasarjan alussa?

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Minulta meni nuo ohi, jännä kyllä koska yleensä huomaan nimenomaan käännöskukkaset :D

Jep tässä olisi ollut kaikki ainekset mennä kauniit&rohkeat -metsään koska romanttinen sarja kyseessä, mutta onneksi nummet olivat oikeat :) Jamie oli muistaakseni 23 (?) alussa eli sikäli juu, mutta silti olisin odottanut äijämäisempää heh..

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Helen

Käännöskukkasista: olis ainakin pitänyt olla Jeesus H. Roosevelt Kristus! Ja Musta Jaska Randall.

Crline

Pakko sanoa, että av-kääntäjät eivät todellakaan taida ehtiä perehtyä kirjasarjoihin vaikka haluaisivatkin, sillä ala on raakaa ja tahti ihan älyttömän kova. En tiedä onko Ylellä parempi soppari kääntäjien kanssa, mutta ainakin joissain Subin ohjelmissa näkyy tekstityksissä se, että homma on joko kiireessä sutaistu tai puoliamatöörien kamaa... Firmathan siis suosivat myös opiskelijoita, sillä silloin ei tarvitse maksaa niin paljon palkkaa.

NiinaS

Alalle saatiin juuri vappuna ensimmäinen työehtosopimus, mutta isoimmista toimistoista yksi jätti sen allekirjoittamatta, vaikka oli koko ajan tiiviisti mukana neuvotteluissa ja siis myös muotoilemassa sopimusta, ja toinen iso toimija kiertää jatkuvasti sopimusta tarjoamalla työtä vain yrittäjiksi pakotetuille kääntäjille, joita TES ei siis koske.

Palkkaus on hävyttömän surkeaa, mikä tarkoittaa sitä, että ansaitakseen edes jotenkin säädyllisen toimeentulon kääntäjän on tehtävä duunia siihen tahtiin, ettei aikaa tosiaankaan jää kirjojen lukemiseen tai edes tehdyn käännöksen kunnolliseen tarkistukseen.

Itse olen aikoinani valmistunut kääntäjäksi ja tehnyt opiskeluaikana ja sen jälkeenkin juuri av-kääntäjän hommia, joten tiedän, mitä työ vaatii ja millaiset olot sen tekemiseen hyvin vaadittaisiin. Ikävä kyllä nykypäivänä ei olla lähelläkään sellaisia.

Maarit

Olen myös odottanut sarjaa kuin kuuta nousevaa, kaikki kirjat löytyy kotoa ja on luettu monta kertaa. Petyin myös Jamien näyttelijään, kyllä nyt vähintään punainen parta ja ikää tietenkin enemmän. Claire sen sijaa oli aika nappivalinta. Sopivasti flirttiä katseessa ja sopiva hiuspehko :) tykkäsin myös Frankin näyttelijästä. Onnistuu hyvin näyttämään kiltiltä ja pahikselta yhtälailla.
Yhtäkaikki positiivinen kokemus ja ne maisemat.... Oijoi. Kyllä tätä on niin odotettu!

Häädöin miehen katsomaan jääkiekkoa naapuriin, että pääsin heti katsomaan jakson. :D Mie tykkäsin Jamiesta, vaikka siinä mainoskuvassa näyttikin ihan hobitilta. :D Todella kauniit musiikit, ihanaa säkkipillin soittoa välillä. Odotan kyllä innolla uutta jaksoa.

lurre

Sama juttu, että mietin jaksaako odotella seuraavia jaksoja, vai kattoisko netistä :D Toisaalta taidan kääntyä odottamisen puoleen, on jännää kun on jotain mitä odottaa :D

Hämäsi kyllä muakin se, ettei Jamiella ollu punasia hiuksia. Möh! Ja sitä poikamaisuutta kans mietin, mutta tosiaan, alussahan se oli tosi poikanen vielä :)

Petra

En ole lukenut kirjoja ja sarjan bongasin täältä. Minusta vaikuttaa hyvältä ja kirjat ajattelin lukea! :) Eli tattista vain! :)

Arja

Olen Outlander-sarjan suuri fani. Kaikki kirjat on hyllyssä ja olen lukenut niitä useampaan kertaankin. Pari viimeistä kirjaa tilasin Ameriikoista heti kun ilmestyivät, kun en malttanut odottaa suomennosta :) TV-sarjassa Jamie ja Claire eivät vastaa kuvitelmaani heistä lähes ollenkaan :( En aio katsoa sarjaa enää muutaman alkujakson jälkeen ja näin pilata itseltäni koko juttua. Odotan innolla seuraavaa kirjaa :)

Floora

Kommentoin jo edelliseenkin että tykkään sarjasta kovasti. Mutta siis mitä Jamieen tulee, niin ajattelin aluksi samalla tapaa kuin sinäkin, ja nyt viimeisimpien jaksojen kohdalla olen ollut ihan sydän sykkyrällä ja lisäksi ihmettelen, miten olen koskaan voinut häntä muunlaiseksi kuvitellakaan. :D

Petrar

Samat alkuhämmennykset oli minullakin kun aloin sarjaa katsomaan.. Nyt sarja on kuitenkin vienyt mennessään useamman jakson katsoneena:) Rupesin katsomaan tuota ensimmäistä jaksoa uudestaan Areenasta, mietin onko mahdollista että Suomessa esitetään eri versioita?:o

Outi

Eikös juuri maikkarin riveistä lähtenyt iso joukko kääntäjiä kävelemään vastalauseena palkkaukseen yms. Muistaisin tuolloin kuulleni jonkun kääntäjän kommentin, että toivottavasti katsojat huomaavat tekstien laadussa, että tekijät eivät enää ole ammattilaisia.

Minä olen ahneuksissani katsonut sitä jo 9 jaksoa. Alussa roolivalinnat tuntuivat myös hieman oudoilta, etenkin Jamien hahmo, mutta tosiaan hän paranee sarjan myötä. Tukkakin tulee jopa punaisemmaksi, alussa se näytti ihan ristiveriseltä :D
Mainostin itekin tätä blogissa, on sen verran kiva sarja katsoja ja lukea myös :D

Ja on ollut kauhea matkakuume Skotlantiin heti siitä lähtien kun aloin lukea näitä kirjoja!

Anne b

Njaah. . Alku lupaili hyvää.
Mää oon nähny koko kauden. Ja petyin.. yllätys yllätys.
Jostain syystä, näyttelijäpari ei ole saanut välillensä luotua edes murto-osaa Jamien ja clairen kemiasta.
Se oli pettymys. Mutta siis visuaalisesti kausi on loppuun asti hyvä . Muuten pannukakku :/

Jassu

Samaa mieltä kuin sinä. Odotin Jamien olevan rotevampi, jäyhempi, hieman töykeän mörkömäinen. ja missä oli punaisena leiskuvat hiukset? Niitäkin kirjoissa painotetaan vähän väliä. Dougal & kumpparit olivat myös "liian pieniä" ja siloteltuja. odotin sellaisia tosi raatoja. Calire oli myös liian laiha luikku. Kirjasarjaa lukiessani olen tietysti muodostanut tietyn mielikuvan siitä, minkä näköisiä hahmot ovat. Tiesin odottaa pettymystä. Silti kaikki jaksot katsotaan :)

maikki

Mä ahmin 9 ensimmäistö jaksoa jo kevöttalvella, ku niihin löytyy suomitekstit. Mutta enempää ei oo suomennettu joten nyt täytyy odottaa et ylellä päästään siihen asti :D
Ja sarjaa voisin katella ihan vaan Samin vuoksi :D

lmm

Mä valitin kans siskolleni tosta muhkeasta peräsimestä! :D Muuten Clairen näyttelijä on kyllä ihan jees.

Ja kommentoin kyllä jo siihen edelliseenkin, mutta sanon silti, että ne alkupään jaksot on kyllä mainioita. Siinä tulee paljon sellaisia pieniä juttuja, jotka ärsyttää, ja niistä on ehkä turha nillittää, mutta silti tulee nillitettyä.

Siskoni ei pitänyt Frankin näyttelijästä, mutta mun mielestä se oli todella osuva valinta!

Columnin ja Dougalin näyttelijöistä pidän myös. Ja Murtaughin näyttelijä on jees.

Jenny ja Ian taas. No, ei ihan sitä mitä ajattelin.

Plus, ei se ole niin vaikeaa ymmärtää se skottiaksentti vaikka netistä katsookin. Tarvii vaan olla todella hiljaista. :D

Hellu

Samana iltana Foxilla alkoi myös mystinen uusi sarja Waywards Pines, josta on julkaistu kirja Blake Crouch Wayward Pines Ei pakotietä. Voi katsoa vielä täältä http://www.foxplay.fi/sarjat/wayward-pines . Saattaisit ehkä tykätä myös tästä. Ainakin itse ryntäsin heti ostamaan kirjan. Kyllä nyt meitä mystiikan tykkääjiä hemmotellaan.

elinah

Itse olen kanssa valtava kirjojen fani, viimeisin vielä tosin lukematta. Olen lukenut Muukalaisen jo lähemmäs neljä kertaa, en vaan saa tarpeekseni:D

Olen itse katsonut sarjaa jo syksystä. Nyt on taas muutama jakso tallessa seuraavaa katselukertaa varten. 10 jaksoa olen nähnyt jo ja voin kertoa, että alkukankeus kyllä katoaa, etenkin Jamien osalta. Herraisä se mies on aivan Jamie kunhan asiasta pääsee yli (kirjat lukeneena, mielessäni Jamie on jo mies, mutta tosiaan Muukalaisessa vasta 23-vuotias pojankloppi:).

Clairen erilaisuus häiritsi minuakin alussa paljon. Pikkuseikkoja myös, kuten siniset silmät (ne meripihkanväriset jotenkin porautunu mieleen) sekä juurikin tuo laihuus. Mutta siihenkin totuin ja nyt ei enää häiritse. Oikeastaan en ole edes sekoittanut kirjaa ja sarjaa mielessäni, vaan kirjan hahmot ovat "aidot" edelleen ja sarjan hahmot menevät siinä rinnalla.

Kamala kilometriviesti, anteeksi tästä avautumisesta:D Mutta kerrankin saa hifistellä, eikä kaverit (jotka ei ihan näin fanaattisia faneja) ole silmiään pyörittämässä:D

Meri

Katoin juuri aamulla ekan jakson ja ää en malta odottaa seuraavia! Kirjoja en ole lukenut ja sarjakin bongasin vasta täältä blogistasi, mutta pakko lukea kuhan loma alkaa! Uusi ihana sarjo johon voi koukuttua:))

muumuu

Jamie oli aika sellainen kun kuvittelinkin ekassa kirjassa. Ehkä vähän rotevampi olis voinut olla ja muutenkin hieman karskimpi, mutta aika hyvä! On jonkin aikaa kyllä vierähtänyt kirjan lukemisesta. Clairea en muista niin tarkoin joten tämä hahmo on minulle aivan ok. Dougalin sen sijaan olin kuvitellut aivan erinäköiseksi.

Sinituuli

Täälläkin oli jo odoteltu sarjan alkua ns. ilman odotuksia ettei tulis pettymyksiä. Kai se oli hyvä ku loppu ihan kesken. :D
Aika samat fiilikset kuin Nelliinalla, Clairen laihuus etenkin pisti silmään ja ne jokunen "käännöskukkanen".
Mutta aivan mahtavat maisemat. Matkakuume kasvaa. Lisää odotellessa...

kirjafani

Ite kuvittelin Jamien samanlaisena kun Braveheartissa se punatukkanen-ja partanen köriläs jos joku tietää:D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011