Minun on pakko tunnustaa jotain. Kaikki alkoi vuosi takaperin kuntosalin juoksumatolta. Opettelin hirveällä innolla juoksemista ja jostain syystä osuin salille aina samaan aikaan arkipäivinä. Juoksumaton edessä oli aina sama kanava auki; Maikkari, ja ohjelma-aika oli varattu Kauniille ja Rohkeille. Pikku hiljaa kietouduin kaunareiden maailmaan syvemmin ja syvemmin, aloin täsmäämään juoksukertojani täysin kaunareiden ohjelmapaikan mukaan ja sitten se oli menoa. Brooket ja Ridget alkoivat näkyä kotonakin, aina kun satuin paikalle sopivaan aikaan (yleensä syön päivällisen viiden maissa). Todellisen pohjanoteerauksen koin kuitenkin tänä vuonna, kun aloin tallentaa saippuasuosikkini, jos en ole viideltä asemissa. Voi luoja :D Olen niin koukussa Steffy-Liam-Hope -kolmiodraamaan, ettei mitään järkeä. Vitsikkäintä tässä on se, että en seuraa mitään muuta sarjaa, en yksinkertaisesti katso telkkaria. Help me!

Olen edellisen kerran ollut koukussa Kaunareihin 80- ja 90-luvun taitteessa lapsena, kun meidän tyttöporukka sopi aina treffit ulos Kaunareiden jälkeen. Rakennetaan lumilinna Kaunareiden jälkeen. Kaikki tiesivät tasan mitä kello silloin on. Että näin.

Saippuasta päivän nasuun, en nyt keksi mitään ovelaa aasinsiltaa. Yllä tänään Sonia by Sonia Rykielin kukkamekko 60-luvun henkeen (eBay).




Jos pitäisi mainita yksi ainoa lempparisuunnittelija Suomen ulkopuolelta, se olisi minulle ehdottomasti Sonia Rykiel. Iloiset värit, naiselliset vaatteet, sydämet, raidat ja pallot, ihan täydellistä. Muistelen vieläkin megahymy korvissa reissuani Pariisiin Sonia Rykiel pour H&M -malliston lanseerausjuhliin, missä näin arvon suunnittelijan livenä. Se oli kokemus mitä en vaihtaisi pois.

Ps. Liikkiksen puolella maistellaan tänään silakkaa, eivät saaneet ala-astetraumat sittenkään yliotetta.

Kommentit (58)

Vierailija

Eikä! Tää oli ihan kuin mun näppikseltä! Mahtava englanninkielen opetusohjelma., Brooke toisti aikoinaan sanaa "manipulated" niin usein, että varmasti meni jakeluun.

Ansku

Ah, Emmerdale <3 Kaunareita tulee joskus katteltua, kun ne tulee ennen Emmerdalea. Emmerdalen juonessa sentään pysyy perässä ja niiden juonikuviot on asteen verran uskattavempia :D

pömppä

Mahtavaa kuulla, etten ole ainoa! :D Osuin vähän aikaa sitten vahingossa kanavalle kaunareiden aikaan ja heti jäin koukkuun. Tuli kunnon nostalgia-fiilikset lapsuudesta. Tosin parin viikon katsomisen perusteella täytyy sanoa, että kultaisella 90-luvulla juonenkäänteet oli kyllä villimpiä :D

Minna

Tallennukseen menee kaunarit joka ikinen arkipäivä. Katson ne sitten illalla kotiin tultuani pikakelauksella!! :D

Mun kämppä on kanssa tosi "hörsöinen" ja siskon mies sitä kutsui "värioksennukseksi" :D Oma mies sitten taas on sisustuksen suhteen aika minimalisti, niin en tiedä miten selvitään kun putkirempan jälkeen vihdoin kannetaan kamat yhteen kämppään :D

Tanja

Täällä myös Emmerdaleen koukuttunut! Eikä enää edes nolota myöntää, että oon Emme-fani - näyttelijät on huippuja, varsinkin nyt kun Jason Merrells liittyi näyttelijäkaartiin. Ollaan ylpeitä nolouksistamme! <3

Parkkis

No niin, mä tuun sit hännän huipuksi. Mies tietää, että voi tehdä ihan mitä vaan Emmerdalen aikaan, koska mua ei voi häiritä. Ja nyt kun mulla ei oo töitä, niin oon ihan koukussa juurikin kaunareiden Liam-Steffy-Hope- kuvioon. Ja oon koko ajan ollut Steffyn puolella. ;D (katsomosta näppärä katsoa aamupäiväisin...)

Ja aivan hirmu ihana mekko!

-Karoliina

juu, eka olin kans Hopen puolella, mut nyt ku Steffy on oppinu läksynsä niin... ja niillä on kyl kemiaa enemmän! Mut aluks tuntu kyl siltä ettei Steffy edes tykänny Liamista, halus vaan kiusaa tehdä!

Elina

Nolo :D
Joskin täytyy tunnustaa, että kyllä mäkin aikoinaan seurasin Kaunareita silmä kovana. Ja kun internet tuli, kävin lukemassa juonikuviot ohjelman amerikkalaisilta sivuilta yli vuotta ennen kuin ne rantautuivat Suomeen. Sitten ajastimella tärkeät jaksot talteen, jos ei sattunut kotona olemaan oikeaan aikaan.
Mutta itseasiassa Kaunareita on kiittäminen mun englannin kielen taidoista. Aloin lukea englantia vasta seiskalla, mutta osasin sitä jo aika hyvin ennen sitä Kaunareidfen ansiosta. Siinä puhutaan niin rauhallisesti ja "hyvin" ja asiat toistetaan monta kertaa :)

Tipitii

Väittävät, että se on alunperinkin kehitetty juuri englannin oppimista varten.. tiedä häntä, mutta voi olla jotain perääkin ;)

Eikö ketään muuta häiritse Steffyn ilmeetön naama? Noloa, mäkin silmäilen tätä ohjelmaa nykyään... supernoloa :D

manki

Noo eihän tää mun koukuttuminen Emmerdaleen ookaan sitten niin paha, jos joku koukuttuu kaunareihin... Eihän?

Katja

Rohkeethan on ihan parasta viihdettä! Oon seurannu sarjaa alusta alkaen (no ensimmäiset kaks viikkoa ehkä jäi näkemättä) eli jostain vuodesta 1997 vai koska lie se alko pyöriin suomessa. : )

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Tarkoitata varmaan Steffya ja Hopea? Aluksi olin sitä mieltä että Steffy nyysi ikävällä tavalla Hopen äijän, mut sittemmin on käynyt selväksi että Liamilla ja Steffylla on 100x enemmän kemiaa ja Hope ja ärsyttävä inisijä... joteeeeeen parempi kun kummatkin dumppais Liamin ja kehittäis ihan uudet kuviot :D mut jos on pakko valita niin Team Steffy tätä nykyä.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Sama täällä! Äitiäni saan syyttää, mutta tuo kolmiodraama, tai no se isukki mukaan laskettuna neliödraama vaan on niin järjettömän älyvapaa, mutta pakko katsoa! :DDD Ja sitten Ridge on siellä vielä niin machona, "Uuh tiedän tämän tilanteen, minuakin on joskus jahdannut kaksi kaunista naista!"... :D

Jonna

Hehe.. no ollaan tosiaan saman vuosikymmenen lapsia. Mekin lapsena katsottiin Kauuuuniita ja Rrrrohkeita. En oo kyllä enää siihen koukkuun jäänyt. Eikö ole vähän pelottavaa katsoa jotain Tayloria, joka näyttää vuosi(kymmenestä!) toiseen tasan samalta! :D

Hahha, meikä joskus teininä nauhotti Kaunareita, jos en ollu kotona. Ei ollu ees hirveen helppoa silloin vhs-aikaan.

Onneksi olen päässyt jo siitä yli. Nyt Kaunareissa on ihan uusia tyyppejä ja en tajuu mistään mitään.

siru

Voi vitsit! Kiva kuulla etten ole ainut! Itse "alennuin" juuri tänään tallentamaan Kaunarit ekaa kertaa, kun tiesin etten ole kotona viiden aikaan:D Aloin joskus loppusyksystä vahingossa seuraamaan sarjaa, kun se tuli niin sopivaan aikaan.... Teen usein kotijumppaa Kaunareita katsellen. Se sopii hyvin siihen tarkoitukseen, kun juonessa pysyy hyvin kärryillä vaikka ei koko ajan tuijottaisikaan ruutua:)

Anis

Lisäyksenä edelliseen, että laitoin just tän päivän kaunarit pyöriin katsomosta ennenkuin avasin sun blogin, hah!

Jasmin

Hiihii, just kattelin tallennuksesta päivän Kaunarit ja mikä pahinta - meen taas lukeen juonipaljastuksia Maikkarin sivulta.. x'DD

Noin viattomasti se mullakin alko n. vuosi sitten, että välillä vaan katselin sivusilmällä. Sitten tähtäsin töistä viideksi kotiin, jotta voin katsoa Kaunarit. Ja sitten kattelinkin niitä jo illalla netistä, jos en ollut ehtinyt viideksi kotiin. Nyt avokin Elisa viihde saa kunnian joka päivä tallentaa päivän jaksot ja mikä sen parempaa viihdettä nyttemminkään koulun jälkeen kun katsoa päivän Kaunarit :D Team Steffy!!

---mervi---

Ehkä hieman repeilin kun luin tätä. Sattumalta olen itse (taas) koukuttunut Kaunareihin, vuosikausiin en välillä katsonut mutta nykyään on sattunut ehtimään telkkarin ääreen oikeaan aikaan niin vaivihkaa jäänyt koukkuun... Ja jos jakso jää välistä niin ne on aika kauan Katsomo.fi:ssä... ;D Tunteet ja tuoksut on hieman Kaunareita laadukkaampi, mutta kyllähän Kaunareissa on kornimmat suhdesekoilut kuin Tunnareissa (jonka esitysaika on valitettavasti aika typerä)

elena

Televisiottomuus on vapauttavaa luksusta, jää enemmän aikaa liikkua! :)
Minkälaisia sukkiksia käytät? Esimerkiksi tuon Sonian mekon kanssa? Itse kaipailisin joitain vähän hienompia, mutta silti lämpimiä sukkiksia hienompien hameiden seuraksi, kun kerrostetut villasukkikset eivät ole vaihtoehto.

Kati

Heh, minäkin katsoin joku aika sitten Kaunareita melko usein, mutta sitten ärsyynnyin liikaa Steffyyn ja lopetin. :D Nykyinen paheeni on Beverly Hillsin täydelliset naiset.

Laura

Oli ihan pakko tulla kommentoimaan, että tuo mekko johon olet tänään pukeutunut on eeerittäin kaunis ja sopii sinulle ihan hirveän hyvin! Plus tuo turkoosi lipasto matchaa aika hyvin tuohon mekkon. Ja tuo hymykin sopii asusteeksi oikein hyvin. Kiitos, kun piristit päivääni olemuksellasi. :) Sonia Rykiel on myös yksi omista suosikeistani.

Mummo

Kaunis mekko, mutta käytännön naisena ihmettelen, että miten tuo toimii, eikö istuessa ja pyllistäessä näy Pariisiin asti?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013