En ole tainnut blogihistoriassani pahemmin jutustella tuoksuista, vaikka käytän niitä päivittäin. Olen kokeilunhaluinen ja nuuskutteleen maailmalla menemään kaiken liikenevän lentokenttäajan, mutta tästä huolimatta minulla on muutama pysyvä supersuosikki.

1. Armani - Code. Se kaikista parhain tuoksu, joka huumaa minut ihan joka kerta. Code herättää huomion jopa silloin, kun joku kadulla kävelee ohi tuoksuen Codelle. Sekä miesten että naisten Code on jotain niin sanoinkuvaamattoman täydellistä. Suosikkini ikävä puoli on sen sikamainen hinta, mutta on se vaan sen arvoista.

Yleensä säästän parfyymiostokset lentokentille, mutta nyt en kestänyt odottaa ilman tuota rakastani huhtikuun loppuun (New York aaaa!) vaan kävin ostamassa sen Stockalta. Ja mikä säkä, se oli kantistarjouksessa! Ja mikä vielä parempaa, myyjätär neuvoi minut noutamaan helmikuun kantisalennussetelit infosta ennen kuin ehdin maksaa ostoksiani, ja sain vielä 10 euroa alennusta. Loistavaa palvelua Tampereella.

k8
k8

2. Ralph Lauren - Romance. Romance on vanhin lempparini. Tutustuin siihen ystäväni kautta joskus yli 10 vuotta sitten, kun hän oli saanut Romancen joululahjaksi enoltaan (miten eno on voinut tajuta ostaa noin upean tuoksun!). Romance oli rakkautta ensi nuuskauksella, mutta syy tähän rakkauteen on vähän erikoinen. Se tuoksui tasan samalle, kuin lapsuuteni lempinuken Parfyymi-Barbie sarjan Lauran voidemainen hajuvesi, joka tuli nuken mukana. True story.

Minulla on Romancea hyllyssä aina. Ikävä kyllä tällä hetkellä viimeisiä pisaroita viedään, joten tämä joutuu odottamaan lentokenttää. Pitää käyttää säästeliäästi reissuun asti.

k10
k10

3. Burberry - Brit. Brit edustaa vaihtuvaa kolmossijaa suosikeissani. Kolmosena on aina joku uusi ihana ja kevyt arkituoksu, jota käytän yleensä vain yhden pullollisen ja sitten siirryn seuraavaan kokeiluun. Kolmosena on ollut mm. Versacen Bright Crystal (ihanaihanaihana), Lacosten Touch of Pink, Tommy Hilfigerin Tommy Girl, Calvin Kleinin Obsession ja monta Escadan kesätuoksua.

Muistelen kaiholla etenkin Escadan vaaleanvihreää pulloa kullanvärisellä korkilla (Sunny frutti?) 90-luvun lopusta, joka ei ikävä kyllä tullut tälle Escadan vanhat tuoksut uudelle kierrokselle -kampanjaan. Buu! Muistaako kukaan tuota kyseistä kausituoksua?

Vaikka kolmostuoksu onkin pääsääntöisesti vaihtuva, voisin milloin tahansa palata takaisin mihin tahansa niistä.

k9
k9

4. Costume National - Scent Sheer. Villikortti. Sheer tuoksuu pelkästään puhtaalle. Se on tuoksu joka toimii kun mikään muu ei tunnu oikealta. Sheer tuoksuu sille, mille saippuapuhtaan ihmisen voisi kuvitella tuoksuvan. Saatan suihkaista Sheeriä iholleni silloin, kun en ole lähdössä mihinkään, ihan vaan puhtaasti omaksi ilokseni.

Löytyikö listalta omia lemppareita? Onko teillä jotain ikimuistoisia tuoksujuttuja kerrottavana? Barbietarinani ei nyt ole mikään kuolemattoman romanttinen, mutta tarina sekin :D

Kommentit (33)

-

Mulle the tuoksu on ollut yli 10 vuoden ajan Hugo Bossin Woman. Käytän sitä itsepintaisesti, vaikka en ole haistanut sitä itse enää 5 vuoteen. Olen yrittänyt löytää toisen tuoksun tilalle, mutta kaikki muut tuntuvat olevan vain ihan kivoja ja se ei vaan riitä.

Kkartio

Mun tuoksurakkaus on vielä vaiheessa uusi ja leiskuva! Olin vanhempieni kanssa Gran Canarialla löllimässä ja käytiin sadekuuron aikana jossain kosmetiikka-alan puljussa, missä luuhattiin tovi. Kun äitini jonotteli kassalle, päätin aikani kuluksi mennä nuuskimaan hajuvesiä ja kokeilin ainoastaan yhtä ja siitä se sitten lähti. Tuoksu oli Calvin Kleinin CK One Shock. En raaskinut ostaa sitä tuolloin lomalla, mutta sain pukinkontissa kaksi pulloa sitä, joista toisen hirmuisen kuitinmetsästyksen jälkeen palautin. Ei olisi varmaan tarvinnut, sillä musta tuntuu, että olen käyttänyt tuosta 50ml pullosta jo puolet ja nyt ollaan helmikuun loppumetreillä..

Toinen stoori onkin historian siipien havinaa ja internet paljastaa, että tuoksu on vuodelta 1999. Olin laivalla ja tanssin sellaisen pojan kanssa, joka tuoksui käsittämättömän hyvälle ja ainoa, miten osasin kuvailla tuoksua, oli kolakarkki. Jostakin sain sitten päähäni, että hänen käyttämä tuoksu olisi ollut Diesel Zero Plus masculine. Pitää ehkä tilata tuota tuoksua ukkokullalle ja vähän haikailla. Käytin itse tuolloin laivalta ostettua naisversiota tästä tuoksusta, kunnes kaverini totesi, ettei se enää joskus vuonna 2008 tuoksunut samalta kun hankittaessa melkein kymmenen vuotta aikaisemmin :D

Mulla ei, hassua kyllä, ole koskaan ollut yhtään sellaista the tuoksua. Monista olen vuosien varrella tykännyt, mutta yhtäkään en ole tainnut ostaa uutta putelia loppuneen tilalle. Ehkä ei vaan ole vielä tullut vastaan sitä oikeaa?! Tai sit en osaa pysyä yhdessä ja samassa tuoksussa, mulla on meinaan aina vähintään 5 eri tuoksua samaan aikaan käytössä... :)

Laura

Mun suosikkeja on Nina Riccin tuoksu Nina, jossa on myös todella söpö pullo. Toinen suosikkini on Clean-merkin Showerfresh tuoksu, joka vain tuoksuu todella raikkaalle, varmaa aika saman tyylinen kuin Scent sheer. Kolmas suosikkini on Incanto-dreams tuoksu jota ystäväni käyttää paljon , mutta jota en kuitenkaan ole raaskinut itselleni hankkia, ainakaan vielä..

Armanin Code on minunkin ehdoton ykkönen! Ei ole sen voittanutta. <3 Brunon Bananin Not for Everyone on myös yksi ikisuosikki.

Nyt voisi sanoa, että osui ja upposi! Itseltäni löytyy siis sekä Armanin Code, Escadan tuoksuja että Tommy Girlia, ja viimeksi kun kävin tuoksuja nuuhkimassa, viivyttelin Romancen kohdalla. :D Täytyy ottaa muut mainitsemasi tuoksut ylös ja käydä tsekkaamassa ne. Saattaa olla, että pitäisin niistä! :)

-

Mä muistan hyvin sen Escadan vaaleanvihreä pulloisen kesätuoksun. Mutta nimestä en kyllä mene takuuseen. Se oli kyllä mahtavan hedelmäinen ja kevyt tuoksu, jotenkin mehujäämainen. :D

Voi mulla oli sama Barbie lapsena ja muistan tasan sen voiteen tuoksun!! En vaan ole tajunnut kokeilla Romancea koskaan.. Escadan Absolutely Me tuo mieleen 80-luvun aidot alkuperäiset My Little Ponyt.. :) Ai niin, tervetuloa lukemaan tuoksublogiani!! ;)

Helen

Ralph Laurenin Romance on oma ikisuosikkini! Muita suosikkeja ovat Icebergin Eau de Iceberg Jasmine (uusin löytöni), DKNY:n Be Delicious ja Christina Aguileran Eau de parfum. Mitään tarinoita näihin ei liity, nenäni on vaan ihastunut näihin :)

Näitä pitänee testata! :)

Omat lempparini ovat Valentinon Rock & Rose (ei taida saada vieläkään Suomesta) ja uusin tuttavuuteni Nina Riccin Love in Paris.

Mama loves heels

Mieheni toi Jenkeistä monta vuotta sitten Michael Korsin saman nimisen tuoksun...ah, se oli menoa se. Ystäväni yrittivät sitä laivoilta hakea, mutta ei koskaan natsannut. Toinen lemppari D&G Sicily. Seksikäs tuoksu. Ja myös mieheni tuoma Amerikaanmaalta. :) Nuorena tyttönä, lukioilaisikäisenä monen vuoden suosikkini oli Calvin Kleinin One, sen sain aina joksikin lahjaksi Äidiltäni, jos edellinen oli loppunut.

Tarvitsisin kyllä jonkun uuden tuoksun, tällä hetkellä vähän kyllästyttää kaikki vanhat. Maku on kyllä vuosien saatossa muuttunut niin paljon, että kun on nyt uudestaan jossain kaupan hyllyllä tuoksutellut jotain hajuvettä, mitä on kymmenen vuotta sitten käyttänyt, niin on meinannut pyörtyä, että apua. :D Yleensä olivat tupanneet olemaan aika imeliä.

Muistan kun mainitsit aiemmin tosta Barbie-tuoksusta! Mutta sanoit sitä barbia silloin jollain eri nimellä ja mä olin ihan että nöyyyyy se on Laura! :D Oli näköjään kyllä elämäni tähtihetki se (hienoa kun pääsee pätemään noinkin tärkeillä tiedoilla kuin Barbien nimillä, hyvin on asiat meikäläisellä jooo-o), kun vieläkin tommoisen jutun muistaa, heh. Ja lopetan ennenkuin alan kuulostaa liian creepyltä barbie/muistan kaikki jutut mitä olet kirjoittanut aikoja sitten -psykolta. x)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

HAH! pääse nokittamaan nippelitiedolla että tuota Lauraa on myyty myös nimellä Whitney, eli molemmat ovat oikein :D T: toinen creepyBarbieNörtti!

Epäilen että minulle voisi käydä samoin esimerkiksi juuri tuon Escadan kanssa, se oli joku överihedelmäinen joten voisi olla too much nykymakuuni :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Eikä!! Piti ihan googlettaa ja voihan kökkö, oikeessa olet!! :D Veit voiton tästä erästä :D

Pinja

Oih, teini-iässä vankkumaton suosikkini oli Kenzon Leaf! Aina siis siihen saakka, kun yläkerran ukko sanoi, että hajuveteni haisee (!) ihan nuuskalle! Grrrrrr >:(

No, enää se ei ehkä muutenkaan olisi listan kärkisijoilla, mutta mielluumin olisin luopunut tuoksusta jostain muusta syystä.

nerissa

Mun ehdottomia lemppareita on Beyoncen Heat Rush ja Escadan absolutely me. Toi Heat Rush on sellanen ihanan hedelmäinen ja kesäinen tuoksu. Muistaakseni DKNY:ltä löytyy joku vastaava, mutta se ei oo yhtä makean tuoksuinen. Absolutely me taas on jotenkin sanoinkuvaamaton. Makea, ehkä hieman karkintuoksuinen, ja melko naisellinen hajuvesi, johon ei voinut olla rakastumatta!

Näistä listatuista tuoksuista en löytänyt muuta tuttua kuin Lacosten Touch of Pink, jonka bongasin kerran laivalta. :) mut pitää muistaa käydä testaamassa toi Code, jos se on niin ikisuosikki, saattaisin itsekin ihastua ;p

Eppu

Cacharelin Amor Amor. Sain ensimmäisen pullon läksiäislahjaksi työharjoittelupaikasta. Lisäpulloja on ostettu useita :) Mieheltä saadut Heiress ja Mango Delirium ovat myös käytössä, mutta eivät yllä Amor Amorin rinnalle.

Mari

Paras tuoksu on ehdottomasti Marc Jacobsin Daisy ja Diesel Fuel for life unlimited. Talvella yksi lempparini on myös Burberry The beat, joka on ihanan puuterimainen tuoksu. Myös hyvä talvituoksu on Diesel loverdose, joka on ihanan makea tuoksu. Tuo Daisy taitaa olla erilaisimpana ja raikkaimpana ihan ykkönen vaikka ei noita voi oikein paremmuusjärjestykseen laittaa. Daisy on ihana kevät ja kesätuoksu! (huom Daisyn eau so fresh ei ole niin hyvä kuin perus daisy)

Katrinsessa

Armani Code <3 <3 Toinen mun suosikki on Hugo Bossin naistentuoksut (lähes kaikki), sellaisia makeita, mausteisia ja kiihkeitä! :D

Sini

Ekaa kertaa päätin minäkin osallistua täällä keskusteluun :) Minä hurmaannuin viime syksynä Kenzon uutukaisesta luumunkukka tuoksusta; kenzo eau de fleur de plum. Viehkeä ja naisellinen tuoksu, ei liian makea. Ehdottomasti ostan uudestaankin :)

Jonanna

Oih, ensimmäistä kertaa joku muukin tykkää Armanin codesta =) Se oli mullekin rakkautta ensinuuhkaisulla. Mulla suuria suosikkeja on myös Dolce&Gabbanan the one sekä Cacharelin Scarlett. Yleensä muhun toimii lähestulkoon kaikki vähääkään eksoottiset ja mausteiset tuoksut. Monia vuosia sitten rakastuin Ralph Laurenin blue tuoksuun, mutta nyyh, se on taidettu lopettaa koska ainakaan liikkeistä sitä ei enää löydä :(

Siilikissa

Oliko kenties tämä se kaivattu Escada?

Itse muistan ostaneeni tuon ruotsinpaatilta, ikää oli 13 vuotta. Äitini on aina käyttänyt Escadan tuoksuja ja minutkin oli onnistuttu jo koukuttamaan noihin "oikeisiin" hajuvesiin. Ensimmäinen ikinä ostettu ihan mun oma hajuvesi oli Laura Biagiottin Laura ja se hankittiin lentokentän tax-freestä. Ja Lauraa muuten on löytynyt hajuvesihyllystäni aina sen jälkeen. Tälläkin hetkellä.

Tuo Escada oli aivan mahtava tuoksu, harmittaa kun nuo Escadan parhaat tuoksut on aina noita kausituotteita. Oli pakko hamstrata tuota Taj Sunsetia semmoinen big ass-pullo talteen, kun se vaan on niiiin hyvä...

Mun elämäni tuoksu on ollut YSL:n Babydoll. Sain sen ensimmäisen kerran 15- tai 16-vuotiaana äidiltä lahjaksi, kun vanha kului loppuun, uusi löytyi joko pukinkontista tai laivalta tuliaislahjana. Mutta jotenkin mulle tuli pari vuotta sitten fiilis, että voisi olla aika vaihtaa "aikuismaisempaan" tuoksuun, niin löysin Chloen tuoksun, jossa ihan ekaksi ihastuin kauniiseen pulloon! Mutta ehkä tuon Chloen jälkeen annan itselleni periksi ja palaan Babydolliin, siihen kun kiteytyy niin paljon muistoja ja koen sen jotenkin niin minuksi..tai sitten heittäydyn radikaaliksi ja pidän kahta hajuvesipulloa samaan aikaan :D

IrmaG

Minäkin rakastuin Codeen tulisesti kun se tuli markkinoille, ja hankinkin sen itselleni. Mutta voi, muutaman käyttökerran jälkeen totesin, että en sittenkään tuntenut oloani ollenkaan omakseni siinä! Minua ovat enemmän raikkaat ja unisex tyyliset tuoksut; Calvin Klein One oli aikanaan aktiivikäytössä, sitten sen korvasi DKNY:n green apple ja Davidoffin Cool Water. Nykyisin käytän parfyymeja tosi vähän, mutta on minulla DKNYn kaksiosainen "taikasauva" roll-on, josta muistaessani sipaisen hieman tuoksua niskaan. Pink applessa on juuri sopivasti naisellisuutta minun androgyyniin tyyliini :)

jissu

Pakko kysyä että miten sait kantisalennusseteleillä tuon 10 euron lisäalennuksen, kun niissä seteleissä lukee että koskee vaan normaalihintaisia tuotteita? :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012