Sitä oppii kaikenlaista kun vaan laittaa hösseliksi. Viimeksi uudistin vanhan ruman tuolin maalilla, tällä kertaa verhoilu oli päivän sana. MInulta varmaan puuttuu joku perustavanlaatuinen pelkogeeni että onnistuisin ikinä sössimään mitään, sen verran ennakkoluulottomasti tulee otettua vasara ja nauloja käteen :D tottakai jännittää, mutta siitä huolimatta tartun suht noileesti toimeen. Tämä niin tulee kostautumaan vielä...

Tässä meidän Laitalan tuolikaunotar eh.. kissan hellän käsittelyn jäljiltä. Ostin sille rontille raapimispuun, että pitäisi käpälänsä irti tuolista jatkossa. Tuolin verhoilu tosin oli huonossa kunnossa jo alun alkaenkin, katti vaan vähän viimeisteli sitä. Jännä homma että kissa ei ole raapinut mitään muuta huonekalua niin antaumuksella kuin tätä tuolia, se ei ylipäänsä raavi juuri mitään. Nöpö inhoaa vaaleanpunaista?


 

Sitten istuinosa irti ja ihmettelemään. Oli ensin tarkoitus nyhtää nuo niitit irti, mutta eipä näillä käsivoimilla saanut kyllä liikahtamaankaan. Kätevä emäntä otti sitten sakset käteen ja vapautti tuolin verhoilusta leikkaamalla.



Verhoilun kuoriminen osoittautui hyväksi jutuksi, sillä kaikki vanhat muotolaskokset jäivät tuoliin kiinni näkyville ja sain otettua niistä mallia uusien laskosten tekemiseen. Eli aloittelijavinkkinä: jos nyppii niitit irti, voi aina ottaa valokuvan talteen nurjan puolen muotolaskoksista ja alkaa työstämään tuolia niiden mukaisesti.

Kankaan löysin Eurokankaan Outletista, missä oli pieni valikoima verhoiluun tarkoitettuja kuoseja. Valinnanvaraa ei juuri ollut, mutta sama se, tämä kangas oli erittäin mieleinen.


Tässä pientä kaaviota miten lähdin kiristämään kangasta. Ei tosiaan mitään käsitystä miten homma oikeasti pitäisi tehdä, mutta koska lopputulos oli hyvä, tein vissiin jotain oikein. Ensin merkkasin tuoliin keskiosat mittanauhan kanssa ylös ja alas (kohdat 1 & 2). Sitten niittasin niittipyssyllä reunasta taitetun (huolittelun osuus) kankaan kiinni raidoilla kohdistaen kyseisiin paikkoihin niin tiukalle kuin näpit pystyivät pingottamaan. Sanoisin, että verhoilussa vaarana on liian väljäksi jäävä kangas joten kannattaa pitää huoli että kiskoo sen a) suoraan b) tarpeeksi tiukalle. Sen jälkeen kiinnitin yläreunan keskiosat (kohdat 3 & 4) ja niiden vastapuolet (kohdat 5 & 6). Edelleen tuo kiristäminen oli avainasemassa, samaten piti katsoa ettei kiristä kangasta vinoon.

Seuraavaksi sama homma molemmille sivuille. Kulmat jätin viimeiseksi, niiden laskostaminen ja kiristäminen tuntui loogiselta tehdä vasta ihan lopuksi. Kertokaa ihmeessä kokeneemmat jos näin ei oikeasti ole ja joku muu keino on helpompi.


Tässä näkyy hyvin tuo vanha vaaleanpunainen kangas joka nyt sitten jäi tuonne uuden alle, mutta ei haittaa käytössä yhtään. Vanhojen laskosten perusteella oli helppo taitella uudetkin.


 


Kyllähän se tuolin ulkonäkö hippasen muuttui. Huomaan tosin tästä kuvasta haksahtaneeni ompelijan säästetään kangasta -ajatukseen, eli olisi voinut kohdistaa nuo raidat niin että ne olisivat olleet täsmälleen samalla kohdin tuolin molemmin puolin. Ei tosin onneksi käytössä haittaa eikä juuri edes huomaa mitään outoa mutta pitää muistaa jatkossa.




 

Aikaa kului reilu tunti ja rahaa 14 euroa eli ei kovin vaivalloinen eikä kallis uudistus. Sitäkin näyttävämpi kyllä, nyt kehtaa tuolia pitää eteisessä esillä :)

Kommentit (27)

piitzi
Liittynyt28.2.2014

Hieno tuli! Pikkuisen verhoilua opiskelleena voin sanoa että hyvin sä vedit ekakertalaiseksi :D nyt kun lukaset verhoilukirjan perään niin osaat ensikerralla vieläkin paremmin. Mulla oottelis jo kerran verhoilemani kissan tuhoama nojatuoli uusia päällisiä kunhan vauvelilta joskus ennättäisi.

Itsekin olen joskus pienenä äidin avulla tehnyt tuolille uuden verhoilun, mutta siitä on aikaa. Tällä hetkellä pitäisi rahin päällinen uusia, jännittää kyllä hiukan... Se tosin o aivan suorakaiteen muotoinen joten sinänsä ei pitäisi olla vaikea homma. Kunhan vaa saisi sen kankaan ostettua :D

hanna
www.hannamariav.com

magic-

Alunperinkin ihan mahtavan kaunis tuoli. Valitsit tosi kivan kankaan, sopii tuolin tyyliin :)

Todella piristävä ja raikas lopputulos. Kangas sopii tuolin henkeen paremmin kuin vanha vaaleanpunainen. Nöpöllä oli selvästi ajatus vaan auttaa projektissa. ;) Nyt odotellaan miltä se näyttää omalla paikallaan! :)

Joppana

Upea lopputulos! Toivottavasti Nöpö ei innostu kynsimään tätä, vaan malttaa teroitella uuteen puuhun. :)

riikkam

Meillä on isän luona saman sarjan sohva joka on vielä verhoiltu samalla kankaalla! :D tai lähes samalla, kukkaraitojen välissä olevan raidan kuvio on hieman erilainen, väritkin aivan samat

Heidi

Ihana tuoli. Mummollani oli samaa kalustoa sohva ja tuolit joissa samaa kangasta. Tosin taisi vihreän raidn tilalla olla vaalenpunaista. Tuunailujasi on kiva seurata.

laurar

näyttää ihan siltä, että just tuollainen sen olis kuulunutkin olla. oot aika taitava! :)

Ninni

wau! Onpa upea! On itseasiassa tyylikkäämpi uutena kuin vanhana vaaleanpunaisena. Hyvältä näyttää :)

Tulipa hieno! Itekin haaveillut, että verhoilis jonkun vanhan nojatuolin ite uusiksi. Ehkä joskus rupean tuumasta toimeen - eihän sitä opi, jos ei yritä!:)

Hieno tuli! :) tämä ohje tuli niin tarpeeseen sillä meillä sama pian edessä. Ammattilainen en todellakaan ole ja näillä ohjeilla uskallan yrittää minäkin. ;) aurinkoista kesää sinne! :)

JaanaY

Hei, meillä on käytössä miehen kotoa perintönä saatu ruokailukalusto suht samaa tyyliä :) alunperin kankaana oli juuri tuo, jolla uudistit tuolisi. Kalusto on ollut käytössä meillä (6henk) kohta 15v. Näinä vuosina päälliset uusittu kerran juuri tuolla kankaalla ja pari vuotta sitten "modernimmalla" mustalla koukerokuviolla.
Jään odottamaan kuvaa tukkaihmeestä ja sinusta tuolillasi <3

Minttu

Kiitos sinun olen oppinut, että on huonekalutehdas nimeltä Laitala. Olen juuri Pohjanmaalla ja katselin läpi kasan kuvia vanhasta maatalosta, joka tyhjennetään ja puretaan kohta - ja pääsin viisastelemaan, että kuvien huonekalut ovat Laitalaa.

Nää paikalliset sitten kyselivät, että paljonkohan niistä huonekaluista saisi. Sitä en valitettavasti osannut enää arvata ja netissä hinnat vaihtelivat hurjasti. Eli jäin kiinni, etten oikeasti tiedä mitään. :)

Sä menisit varmaan ihan sekaisin täällä: talonpoikaisrokokoota löytyy kaikista vanhoista maalaistaloista ja huonekaluja myydään halvalla huutokaupoissa.

Itse olen enemmän kirnujen ja kappojen perään. Laitala on ihan liian fiiniä mun makuun. Mutta tulit heti mieleen, kun näin kuvat. Itse kyllä aloin toissapäivänä huutokaupassa melkein itkeä, kun iso, nätti kirstu meni kaupaksi 25 eurolla - eikä mitenkään mahtuisi meille, niin en voinut huutaa sitä.

Tulipa siitä hieno. Kangaskin on just passeli tuoliin. Itse ompelin keväällä parvekkeelle ohjaajan tuoliin pehmusteet tupsuineen kaikkineen. Tuli mieleen kun katsoin tän jutun. Kyllä susta on verhojaksi olis!

Ompa kerrassaan upea lopputulos! Todella tyylikäs tuoli. Verhoilin itse kerran samalla tekniikalla työpaikan keittön tuolit, jotka olivat sellaisia pehmustetuttuja Artekin aalto tuoli nro 69:ia. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012