Vierailimme kesälomalla ystävien vasta valmistuneella mökillä. Miljöö oli kuin suoraan suomalaisuuden käsikirjasta koivuineen ja järvineen. Näillä rannoilla voi nähdä sielunsa silmin Tauno Palon ja Ansa Ikosen peuhaamassa, sen luokan kansallisromanttinen maisema on kyseessä. 

Talonväen viritellessä loimulohta ja vatkatessa muurinpohjalettutaikinaa tekeytymään, Saku toimi lasten uimavalvojana ja riemua riitti. Kummityttömme (perheen tytär) on vasta muutaman kuukauden ikäinen, joten meikä leperteli pitkälti vauvalle <3

Jos joku on oman tyttären myötä muuttunut ja kunnolla, niin se, että olen aivan ihastuksesta mutkalla vauvojen kanssa. Ennen Annia en juuri ymmärtänyt vauvahössötystä, mutta nyt on myönnettävä rehellisyyden nimissä, että sukelsin hössötyksen syvään päähän ja huolella. 

Ystäväni on tehnyt kaunista jälkeä sisustuksen suhteen, tässä mökissä moderni kohtaa vanhan sulassa sovussa. Iso peukku tällaiselle sisustamiselle, missä kaikkea ei haeta uutena kaupasta. Kirppikset ja antiikkitorit ovat paikkoja, joista voi löytää niin suomalaisia design-klassikoita kuin kaunista vintagea.

Meidän tytöt istuivat ikuisuuden mustikkamättäillä tyhjentämässä sinisiä marjoja napaansa, Annia ei saa metsästä pois sitten millään! Edes letut eivät voittaneet mustikoita, josta voinee päätellä jotain.

Kiireetön mökkeily on lämpöisenä kesäpäivänä ihan  äärimmäisen rentouttavaa. Hidasta kokkausta, jutustelua ja istuskelua hyvässä seurassa ei voita mikään. Illan tullen maisema muuttuu edelleen ja näillä helteillä kesäyöt ovat olleet kuin taikaa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat