Käytiin viime viikolla Annin kanssa Tampereella vähän humputtelemassa ja siinä samalla työkavereiden kanssa lounaalla. En voi uskoa miten nopeasti tämä aika on kulunut, syksyllä pitäisi jo palata töihin eikä siihen ole kuin muutama hassu kuukausi enää. Minulla loppuu vanhempainvapaa alle kuukauden päästä, mutta jään hoitovapaalle kesän yli ja sen jälkeen tehdään miehen kanssa vaihto, eli Saku jää Annin kanssa vuorostaan kotiin. On hienoa että kotiin voi jäädä kumpi vanhempi tahansa, että isätkin saavat kokea arkea lapsen kanssa. Saku on tästä niin innoissaan että laskee jo melkein päiviä isyys- ja hoitovapaansa alkuun :D


Punainen villakangasmekkoni on vuosia vanha, mutta edelleen yhtä ihana. Ja lämmin. Sattui aika helkkarin kylmä päivä tuolloin, vaikka ulkona paistoikin aurinko joten ihan hyvä vaatevalinta. Harmittaa ihan uskomattoman paljon että en silloin ostanut tätä samaista mekkoa myös mustana, koska se olisi ollut ns. jokapaikanmekkona ihan lyömätön. Parhaat käyttövaatteet pitäisi AINA uskaltaa ostaa muutamassakin värissä.


Pää tyhjeni nyt ihan kokonaan kun aloin miettimään tuota syksyistä töihin menoa, joten eipä tässä muuta tällä kertaa.

Kommentit (12)

jennileena

Jos haluat itse ommella samantyylisen mekon, niin Suuri Käsityö -lehdessä 9/2014 oli kiva kaava.

Vaikka meillä Suomessa onkin upea mahdollisuus viettää pitkää äippälomaa, niin se on aivan liian lyhyt. Itse aloin oikeasti nauttia lapsen kanssa puuhastelusta, kun hän lähestyi 1,5 vuoden ikää. Nyt kun pystyy jo juttelemaan, lukemaan kirjoja ja jakamaan juttuja, lapsen kanssa elo on aivan huippua. Mutta hirveä paine samalla palata töihin. Näitä pallerovuosia ei haluaisi missata!

Kivaa uutta viikkoa, kirjoitin juuri sinusta blogiini, olet inspiraationi. :D

Anne b

Onksnää lukenu diana gabaldo-kirjailijan kirjasarjaa?
(Muukalainen, sudenkorento mm.)
Suosittelen, jos haluaa lisää luettavaa..
oon ihan koukussa ite :D vitsit ku en löytäny tätä sillon ko oma mukula oli vauva.. olis ollu kyllä lukemista !

jiii

Mieheni kanssa kuulisimme mielellään lisää miten olette päätyneet jakamaan vapaat ja miten teidän töissä on asiaan suhtauduttu. Esikoinen on meillä tuloillaan ja haluaisimme myös vapaat jakaa niin, että molemmat saisivat olla lapsen kanssa ja samalla saada irtioton työelämästä.

Petra

Minusta on kyllä niin mahtavaa että isät jäävät kotia pidemmäksi aikaa lasten kanssa :) Se on varmasti isälle hienoa aikaa! Meillä ei ole vielä lapsia eikä tulekaan vielä muutamaan vuoteen, mutta olemme jo sopineet että meilläkin mieskin pitää oman osansa hoitovapaasta. Onhan lapsi myös miehen ja minusta saman arvoinen vanhempi :)

Pulina

Kuinka kauan Saku aikoo olla kotona? Meillä vapaiden jakaminen ei valitettavasti onnistu, sillä minulla ei ole työtä, johon palata. Jos saamme jonain päivänä toisen lapsen, työllisyystilanteeni on toivottavasti eri, ja voimme tehdä vuoronvaihdon. Minunkin mieheni varmasti haluaisi koti-isäksi.

Olivia Rouge

Ois kyllä niin parasta, kun vois mieskin jäädä kotiin pitemmäksikin aikaa kun isyysloman ajaksi pienen tyypin kanssa, mutta näin yrittäjän epätasaisilla tuloilla ei tule kuuloonkaan :( Eli vauva mukana töissä varmaan seuraavat 2 vuotta..ehhh.

Johanna

Ihanaa että Sakukin pääsee kokemaan "kotiäitiyden". Meillä miehellä loppui työt juuri ennen kun mulla loppui vanhempainvapaa ja hänestä tuli sitten koti-iskä ja minä palasin töihin pojan ollessa n.9kk. Nyt poika päälle kaks ja aloitti vähän aika sitten päiväkodissa. Mies sanonut että ei vaihtais päivääkään pois kotonaolosta ja nautti kyllä täysillä että sai olla päivät lapsen kanssa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat