Harkittu ylläriostos on sellainen, jonka tekee odottaessaan salaattiannosta ravintolassa ja kipaisee odotusajalla viereiseen liikkeeseen sisään, löytää Uhana Designin villahousut ja siirtyy saman tien kassalle. Oli tarkoituskin ostaa nämä lämpöleggarit talvea varten, mutta en arvannut niiden löytyvän tällä pikareissulla. Tamperelainen ekovaateliike Seele oli muuttanut Kuninkaankadulle siihen Seppälää vastapäätä, jossa on ennen toiminut mm. Applen store ja joskus muinoin Sasch.

Valikoimissa oli vaikka mitä houkutuksia, mutta pidin katseeni tiukasti villahousuissa ja räpsin muutaman kuvan muistoksi.


Tosin kuvat koneelle ladattuani manaan miksi oi miksi en sovittanut tuota raidallista rusettipipoa!


Seelen valikoimassa panostetaan eettisyyteen ja ekologisuuteen, joten kaupan merkit edustavat luonnollisesti näitä arvoja. Myynnissä on mm. Costo, Uhana Design, Nurmi, Jolier ja Globe Hope -merkkien tuotteita.

Mistä lähtien Costolla on ollut reppuja? Vaikka olen henkeen ja vereen käsilaukkunainen, katselisin ihan mielelläni noin tyylikkäitä reppuja katukuvassa.


Kiva yllätys oli löytää rivi Palmrothin kenkiä. Moni on ehkä huomannut Palmrothien kenkäliikkeiden loppuunmyynnit yrityksen konkurssin myötä pari vuotta sitten, mutta Mikko Palmroth jatkaa vielä maineikkaan kenkäsuvun perinteitä Palmroth Original -mallistolla. Se on ollut tähän asti melkein täysin vientituote, mutta nyt Originaleja saa myös Suomesta. Kengät valmistetaan Parkanossa eli kyseessä on kotimainen tuote myös valmistuksen osalta, ei vain suunnittelun.

Mallistossa on toistaiseksi vain syys- ja talvikenkiä.



Villahousuni, vihdoinkin olette minun. Kyllä Tampereen tytöt osaa :)



Nilkkurit Swedish Hasbeens, jotka ovat erittäin mieleiset monot mutta ei hyvänen aika että ne on ärsyttävä pukea jalkaan. Sen lisäksi että nauhat pitää joka kerta avata ja kiristää, myös nuo remmit pitää näprätä yksi kerrallaan. Että kiireessä ei auta valita näitä jalkaan eteisen lattialta jollei halua menettää lopullisesti hermojaan :D

Kommentit (19)

Kiitokset vielä visiitistäsi, usein ne lempparijutut löytyvätkin juuri puolivahingossa :)

Seelestäkin löytyy edullisempi vaihtoehto, suomalaiselta Kaino-neulemerkiltä. Leggarit ovat napakasti neulottua 100% merinovillaa, mustana tai harmaana ja hinta on 89 eur. Lämmittävät ihanasti ja kestävät käyttöä, menettämättä muotoaan. Made in Finland nämäkin.

Kuulemme mielellämme myös merkki- ja tuotetoiveita, sillä pyrimme olemaan asiakkaidemme näköinen liike :) Ja meillä saa vapaasti myös "vain katsella" eli tyylikästä, laadukasta, ihanaa ja kestävää ekoilua rennossa ilmapiirissä!

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Suomalaisesta työstä erittäin käypä hinta, Uhana Design avaa tosi hyvin hinnoittelua täällä: http://uhanadesign.blogspot.fi/2013/11/mista-tuotteiden-hinnat-muodostuv...

Mutta ihan varmasti löytyy villahousuja näin talven korvilla huokeammallakin, tsekkaa urheilukauppojen ja H&M:n, Lindexin yms valikoimat :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Toivottavasti villikset pysyvät Uhanan valikoimissa vielä vuosia, ovat sen verran pätevät ja lämpöiset pöksyt että ehkä sitten joskus tulevaisuudessa voit harkita :) itsellänikin on vielä hyvin muistissa opiskelijaelämän budjettihaasteet, oppi ainakin elämään ihan minimillä.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Jopas sattui... viikko sitten kävin elämäni ensimmäisen kerran Seelessä - naapuriyrittäjän tarjontaa tutkimassa ja heti tarttui mukaan tuo ihana rusettipipo. Eilen Seelessä Mikko ja Anu olivat paikalla esittelemässä Palmroth Original -mallistoaan ja kuinkas sitten kävikään, olen nyt elämäni ensimmäisten punaisten talvikenkien omistaja... Suomalaista työtä parhaimmillaan - niillähän kävellään jo maailman metropoleissakin! Villahousuihin ei rohkeuteni taida riittää näillä kiloilla... :)

elinah

Oi mitkä pökät! Tänä syksynä voisin sijoittaa itsekin kauniisiin villahousuihin. Saako udella minkä kokoiset sulla on? Taidetaan olla aika saman kokoisia. Etenkin tuo pituus mietityttää kun mittaa näissä koivissa riittää:D

Mulla on päivittäisessä käytössä toi Coston reppu, työmatka kun on junalla 35 min suuntaansa. Aivan mahtava reppu. Myin alta peruKänkenin pois ja tää on paljon parempi. Ja noi Uhanan leggarit... Ostin vuosi sitten noi ja tänä vuonna piti hankkia uutta mallia. Ovat kyllä olleet joka euron arvoiset. Suomalaista työtä kannattaa tukea ja kun vaate kestää käytössä, niin on se hintansa arvoinen! Nämä Uhanat eivät ole menneet miksikään! Ja Kainoa sekä Seeleä voin suositella koko sydämestäni :)
Terveisin yksi hullu kotimaisen vaateteollisuuden kannattaja

MiM

Miksei Turussa ole tuollaista kauppaa?! Tai jos joku tietää samantyylisen niin mainostakaa.

hurlumhei

kannattaa mennä takaisin ja kokeilla raitapipoa! itse ostin tuon papun pipon juuri männä vklo käsityömessuilta ja on niin ihana <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010