On ihmisiä jotka ostavat hyväksi todetun vaatteen tai kengät kahdessa tai useammassa värissä. Minä en kuulu tähän porukkaan, paitsi silloin kun joku asia osoittautuu ihan äärimmäisen toimivaksi ja nyt ollaan sen asian äärellä. Käytän hameita melkein joka päivä, ja perusvärini ovat musta ja punainen. Tässä H&M:n hamemallissa on kaikki niin täydellisesti kohdillaan, että tein kerrankin tuplahankinnan. Materiaali on jämäkkää eli se pitää muotonsa eikä vaadi alushametta tai tylliä. Matsku on myös joustavaa, eli hametta voi hilata mielensä mukaan joko korkeavyötäröiseksi tai alemmas tavalliseksi perushameeksi. Pukemista helpottaa ronski vetska takana, joka on myös kiva yksityiskohta. Yksinkertaisesti tässä on käsillä ihan täydelliset kaksi HC-käyttöhametta.



Valkoiset hippuset kuvassa ovat lunta, sain niskaani oikein kunnon kasan kun ripustin hameen puunoksaan :D



Jos olisi pakko valita yksi hame vuodeksi käyttöön niin että ei saisi käyttää mitään muita hameita 365 päivän aikana, valitsisin tämän mustan. Se kertokoon siitä millainen helmi se (minulle pukeutumismielessä) on. Tästä tärppiä muille hameiden käyttäjille, kannattaa tsekata josko toimisi teilläkin.

Kommentit (31)

nanadas

Mie olen lyhyt varustettuna pitkillä jaloilla, niin auta armias että löytyy tarpeeks pitkiä hameita. Ihan sairaan ärsyttävää ku hm:n "kellohameet" on ku minihameita ja jos kumartuu niin persushan se vienosti paistaa. :D Tämäki hamemalli oli mukavuusalueen ulkopuolella, muuten oli sievä ja edullinen. Nyyh.

Jee kiitos, just pari päivää sitten kirosin ääneen miehelle kun vaatekaapista puuttuu juurikin tuollainen hame mustana! Täytyy käydä Hennesillä käydä kurkkaamassa, josko vielä omani saisin. Nettikaupasta näyttäisi kokoni olevan loppu.

lusene

Olen sovittanut tuota hametta pariinkin otteeseen, mutta jotenkin en hoksannut, missä kohtaa sitä pitäisi pitää :D Ei näyttänyt tai tuntunut missään ihan oikealta. Vyötärönauha tuntui epätavallisen löysältä vyötäröllä, mutta lantiolle laskettuna hame näytti vähän hupsulta. Olisi varmaan pitänyt kokeilla pienempää kokoa.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Tällä hetkellä on meidän pitkien varsinainen kultakausi hameiden suhteen kun midi-hameet ovat olleet muodissa, eli ne mitkä ovat muille midimittaisia ovat meille tavallisen mittaisia :DD H&M:llä on ollut suorastaan hametaivas tällä rintamalla eli tsekkaa niiden verkkokauppa ehdottomasti nyt heti :)

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

starbite

pongasin saman onneksi ja punainen lähti tulemaan! myöhemmin huomasin, että nettikaupassa olisi ollut myös lupaavan oloinen sinapinkeltainen hamonen. sellainen kellohame kuminauhavyötäröllä, jäi se sitten vuorostaan kaivelemaan :D

Anski

Miksi, oi miksi nykyhameet ovat aina liian lyhyitä? Itse olen kuitenkin vain 171 cm pitkä. Parhaat ja järkevänpituiset hameet olen löytänyt kirpuilta. En halua kulkea pylly vilkkuen. :)

Sonispherenjälkeistäelämää

Hei, kyllä tämä verkkokaupasta löytyi, meni juuri musta tilaukseen :)

starbite

mie tuota hametta niin kuolasin, että oispa ihana. en sitten uskaltanut ostaa kun koko on hukassa, melko viimeisilläni raskaana olen siis. no sitten iski tuossa joku aika sitten fiilis et ois se saatava punaisena, et ostan vanhalla koolla ja sopii jos sopii kunhan bebe on maailmassa. no ei niitä enää ole meijän henkalla saati netissä x( kaunis hame <3

Lilia

Kiitos vinkistä! Harmittelin pikkujouluvaatteita etsiessäni, ettei tätä ollut punaisena omassa koossani enää liikkeessä, enkä edes tajunnut nettikaupasta katsoa.
En tiennyt, että hametta on mustana ja heti kävin eilen sen klikkaamassa ostoskoriin, kun kokoa vielä löytyi. Samalla löytyi hyvään alehintaan toinenkin hamonen. Peukut pystyyn, että malli sekä koko ovat oikeat :)

Jouluisin terveisin, yksi hamefriikki

X

Katselin tuota hametta H&M:llä, mutta jätin ostamatta nukkaantumisen pelossa. Hameessa on 32% elastaania, 68% polyesteriä. Ootko huomannu, että hame nukkaantuisi helposti?

aamuyö

Mulla on samalla materiaalilla/idealla valmistettu River Islandin keltainen polvipituinen, sweatheart-kaula-aukkoinen mekko. Ei oo päässyt käyttöön vielä, vissiin kuvittelen jotenkin että sen istuvuus paranee, jos ensin lepuutan sitä pari vuotta kaapissa :D

Niin vaan on kropat erilaisia, mulle ei nimittäin sopinut, ei sitten yhtään! Mihinkään kohtaan nostettuna, laskettuna tai taitettuna ei ollut mun keskivartalolle mittasuhteet oikein. Harmi, koska malli muuten ja materiaali miellytti kovasti! Eli lucky you! :)

Heini

Oi, myös minulta löytyy tuo täydellinen musta hame! Se päällä on olo kuin Liisalla Ihmemaassa :)

Ostin samaisen hameen mustana noin kuukausi takaperin ja tulihan siitä heittämällä lempparihameeni ikinä. Ihan täydellinen malli ja muoto! Kiva huomata sunkin hehkuttavan tätä, kun oon aina tyyliäs ihaillut :)

Sassica

Sinähän kun et kaikkein lyhyimmästä päästä ole, niin onko mielestäsi vaikeaa löytää sopivan pituisia hameita? Itsellä ainakin n. 185-senttisenä on todella vaikeaa löytää hametta, joka peittäisi takamuksen edes suurin piirtein :D Lähes poikkeuksetta täytyy itse ommella, ei taida minulla kaapista löytyä kuin muutama kaupan hame...

Katih

Haa, olen kaivannut jotain tuontyyppistä punaista hametta kauan! Pitääpä poiketa huomenna Henkalle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012