Jouluna pääsin pitkästä aikaa taas kiinni vintagehenkisiin kiharoihin ja otsakiehkuroihin, kun kerrankin oikeasti laitoin hiuksiani edes jonkin verran. Se jäi sen verran päälle, että tässä viime aikoina on tullut nykerrettyä hiuksia aina ehtiessään, jos on ollut lähdössä kylästelemään. Pelkkä otsiksen kihartaminen tekee jo paljon, ja siihen menee suoristusraudalla aikaa ihan huimat kaksi sekuntia. Fiiliksen vuoksi käytin kamerani vintage-asetusta, jolla saa hauskan puuterisia kuvia.


Takaisin tosi väreihin. Asuna toimi Jumperfabrikenilta saamani musta luottomekko, tästä ei enää mekko paremmaksi muutu. Sen voi asustaa melkein mihin tilaisuuteen tahansa, ja mukavuuden puolesta sillä voisi vaikka lähteä lenkille. Ehkä en kuitenkaan lähtisi, mutta teoriassa voisin lähteä.



Clarksin kirppislöytökengät ovat ässät vähälumisempina päivinä, kun ei tarvitse kahlata polvia myöten hangessa. Melko matalan piikkikoron kanssa pysyy hyvin pystyssä, kun korko pureutuu lumeen paremmin kuin moni matala kenkä.




Ostiksen kihartaminen ja hiuskoriste, siinäpä se helpoin mahdollinen huijaus sillä rintamalla että olisi muka oikeasti nähnyt jotain vaivaakin kuontalonsa eteen. Kolmen sekunnin huijaus toimii aina.

Kommentit (8)

Hertta

Voi että, näytät mahdottoman suloiselta tuolla kiharretulla otsiksella:) terkut lumen keskelle täältä vihertävän nurmikon viereltä!

J

Mulla olikin hämärä muistikuva että se olisi Gina Tricotin tunika eikä oo löytynyt mistään käytettynä, yhyy! Toivo elää :D Vanhat vaatepakkomielteet on ihan hirveitä! Mulla on niitä montakin ja harmittaa jostain ihan ikivanhoista vaatteista ettei aikanaan ostanut niitä enempää kun niitä vielä sai! First world problems eh.. :'D

Lou

Mistä kukat/koristeet ovat?

Näin muuten susta unta viime yönä. Sait nimetä tamperelaisen puiston, mutta Nelliinan puiston sijasta laitoitkin nimeksi Leilan puisto, sillä jollain ystävälläsi Leilalla oli synttäri puiston avajaispäivänä. :D

J

Ihanasti sopii nuo sukkahousut ja kengät yhteen :)

Muuten, mistäköhän tuo vanha mustaharmaa raitatunikasi on kotoisin (ei taida saada enää mistään): http://www.olivialehti.fi/nelliinan-vaatehuone/2010/11/maiharit-toimii-a...? Olen nyt kehittänyt jonkun ihan sairaan pakkomielteen saada ihan tismalleen samanlainen tunika/neule :-----D Tämä pakkomielle on ollut tosin jo vuosia, siitä asti kun näin jonkun kuvan missä olit yhdistänyt sen tosi kivasti!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011