Nelliina

Voita upea PURAn merinovillaponcho!

13.1.2016 klo 15:43

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Arvontapalkinnon sponsoroi Putiikki Rannalla

Keskellä kauneinta talvea minulla on ilo esitellä teille paikallista osaamista Pirkanmaalta. Tamperelainen Putiikki Rannalla -lifestylekauppa on lanseerannut oman vaatteisiin ja asusteisiin keskittyvän malliston nimeltä PURA. Merkin johtavana ajatuksena on tuottaa asiakkailleen suomalaista laatua. Nyt alkumetreillä mallistossa on neuleita, ponchoja, leggingsejä, lapasia ja pipoja, mutta asiakaspalautteen perusteella suunnitelmissa on laajentaa lähitulevaisuudessa myös mekkoihin ja hameisiin.

PURAn tyyli on klassinen ja ajaton, joka tukee osaltaan brändin ajatusta kestävyydestä. Muotioikkuja tulee ja menee, mutta klassikot toimivat aina. Tuotteet valmistetaan Pirkanmaalla aina kankaista lähtien.

Esimerkiksi kuvien *ponchon neulos on 40% merinovillaa, 58% puuvilla ja 2% lycraa, ja se on neulottu Agtuvilla Tampereella. Kankaat värjätään Hämeenkyrössä, jonka jälkeen ne palautuvat ommeltavaksi Agtuville. Agtuvi saattaa olla monelle tuttu Kivat-lastenvaatteista, meiltäkin löytyy tyttären vaatekaapista Kivat-hattuja ja villapuku.

*Poncho saatu blogin kautta.

En voi käsittää miten jokin vaatekappale voi olla näin kevyt, mutta kuitenkin lämmin. Olen käyttänyt omaa ponchoani nyt viikon verran joka päivä, sillä näillä pakkasilla vanhassa puutalossa on aamuisin  viileää ennen kuin takkatuli alkaa tuottaa lämpöä. Olen sen verran esteettinen ihminen, että lämpöisyyden lisäksi arvostan vaatteessa myös ulkonäköä ja tällä vaatekappaleella on helppo naamioida itsensä edustavaksi myös esimerkiksi kylmään toimistoon. Toimii paremmin kuin 3 villatakkia päällekäin.

Joku onnekas saa pian omakseen samanlaisen PURAn ponchon haluamassaan värissä (tummanharmaa tai beige), kunhan naputtelee osallistumisensa kommenttiboxiini tähän alle. 

Säännöt: 

  1. Käy tsekkaamassa lempivärisi Putiikki Rannalla -nettikaupasta, kummassa värissä sinä haluaisit PURAn merinovillaponchon.
  2. Kerro valintasi kommenttiboxissa ja jätä sähköpostisi sille varattuun kenttään (ei näy muille kuin minulle). 
  3. Vastausaikaa on 20.1.2016 klo 23:59 asti.

Onnea arvontaan!

Tallenna  
Tallenna  

Kommentit (922)

Pömppö
1/922 | 
klo 15:52 | 13.1.2016

On kaikki vaatekaapissa niin mustansynkeää että beigen värinen poncho tekisi varmaan hyvää :D

JaKa
3/922 | 
klo 15:56 | 13.1.2016

Aivan ihana!
Tummanharmaa on suosikkini (siinä ei näkyisi mustat koirankarvat niin helposti) :)

Vierailija
4/922 | 
klo 15:56 | 13.1.2016

Hei, mukana arvonnassa, toiveena voittaa tummanharmaa PURAn merinovillaponcho. T

Saikku
5/922 | 
klo 15:56 | 13.1.2016

Aivan ihana. Tämä olisi täydellinen lisä vaatekaappiini! Ja ehdottomasti minulle tummanharmaa :).

Vierailija
10/922 | 
klo 15:59 | 13.1.2016

Voi mikä ihanalta vaikuttava vaate! Olisi omiaan tällaiselle vilukissalle kuin minä...Tummanharmaa poncho on ihana :)

mmagic
16/922 | 
klo 16:01 | 13.1.2016

Aivan ihana poncho ja vielä suomalaista työtä! Tummanharmaa kyllä houkuttelisi

Vierailija
20/922 | 
klo 16:02 | 13.1.2016

Aivan ihana ja lämpöisen näköinen poncho. Aina kylmissään, tuo lämmittäisi sekä mieltä että kehoa. Harmaa suosikki.

Viivitys
26/922 | 
klo 16:04 | 13.1.2016

Aivan ihana! Jos onni ei suosi arvonnassa, täytyy vakavasti harkita sijoittamista tähän kohteeseen. Harmaa olisi mun väri.

Sarkkku
29/922 | 
klo 16:05 | 13.1.2016

Tummanharmaa iskee omaan silmään enemmän. :)
ps. Aivan mielettömän hienot pöksyt siulla!

Meeri
30/922 | 
klo 16:05 | 13.1.2016

Tummanharmaa, sillä se turvallisempi nii ei jokainen likatahda nii näy :) J aonhans e vaihtelua mustiin neuleisiin.

Linda
31/922 | 
klo 16:05 | 13.1.2016

Tummanharmaa olisi ihana! Voin jo kuvitella kuinka lämmin ja pehmoinen tuo poncho on :)

Annie Mink
33/922 | 
klo 16:06 | 13.1.2016

Ai kun nätti poncho! Harmaan värinen kävisi minulle paremmin :) Täytyypä muuten käydä katsomassa Putiikki Rannalla(ssa?) näitä uutuuksia, leggingsit kiinnostaa myös!

Hannamanna
35/922 | 
klo 16:06 | 13.1.2016

Tummanharmaa on todella kaunis! Ihanaa, että kokonaan suomalaisiakin vaatteita on vielä olemassa.

viiviKKK
39/922 | 
klo 16:08 | 13.1.2016

Kyllä varmaan tuo tumman harmaa olisi enempi mun juttu ja käytännöllisempi :)

Nipsu
42/922 | 
klo 16:09 | 13.1.2016

Oi, mikä ihanuus! Lämmittäisi varmaan ihanasti kylmässä kämpässäni. Ja tummanharmaa! Jos ei arvonnassa tärppää, niin taitaa olla pakko ostaa :)

Marli
48/922 | 
klo 16:11 | 13.1.2016

Ooh! Kotiuttaisin mielelläni ihan kumman tahansa näistä ihanuuksista, mutta jos nyt vain toinen pitää valita, niin beige!

Rhesus
52/922 | 
klo 16:12 | 13.1.2016

Molemmat älyttömän kauniita, mutta tummanharmaa nappaa ehkä hitusen enemmän :)

MK
54/922 | 
klo 16:12 | 13.1.2016

Tummanharmaa olisi värini, ehdottomasti. Olen hypistellyt kaupoissa ponchoja, nyt kun niitä kerrankin muodin mukana saa, mutta materiaalivalinnat ketjukaupoissa huutavat lähinnä sähköiskuja ja kertakäyttöisyyttä. Ei oikein istu urbaanin sisäsiistin hipin identiteettiin, toisin kuin tämä kilpailun vaate.

Sannie
55/922 | 
klo 16:13 | 13.1.2016

Oijoi, nätti kuin mikä ja tuo tummanharmaa olisi juuri täydellinen toimistohommiin, kun meillä tohottaa ilmastointi niin isolla,että aina on kylmä. Toki sopisi himaankin, sillä seitkytluvun talossa vetää ja kaikki villainen on paikallaan talvisin.

Norra
57/922 | 
klo 16:14 | 13.1.2016

Tumman harmaa istuisi omaan värimaailmaan juuri passelisti. Toimistolla todellakin tarpeeseen, kesät talvet :D

Tiiana
60/922 | 
klo 16:14 | 13.1.2016

Tummanharmaa ! Meillä ei toimistossa ole ikinä lämmin, kesävaatteissa on turha kuvitella tarkenevansa ja näillä keleillä ikkunan viereisellä paikalla mittari näyttää +14 astetta. Ilmastointi on ylimitoitettua ja lämpötila ei ikinä ylitä 21 astetta, edes kesähelteillä. 

Sonja Vee
64/922 | 
klo 16:15 | 13.1.2016

Oi ihana lämpöisyys talven kylmyyteen. Olisin onnellinen tummanharmaasta yksilöstä :)

Annnsu
65/922 | 
klo 16:15 | 13.1.2016

Vaikea valinta. Eka mietin beigeä, mutta koska toi tummanharmmaa näyttää noissa sun kuvissa niin hyvältä, niin päädytään siihen :)

Vierailija
70/922 | 
klo 16:21 | 13.1.2016

Todellakin tulisi tarpeeseen! Kuljen kaikki matkani polkupyörällä ja siinä vaiheessa kun olet tuolla pakkasessa eka pyöräillyt, taistellut 2-vuotiaalta vaatteet pois päältä päiväkodissa ja vihdoin pääset töihin niin olet yltäpäältä kylmänkosteassa hiessä, vaikka vaihdat vaatteet. Poncho päälle niin kyllä olisi lämmin :)

petrailonam
71/922 | 
klo 16:21 | 13.1.2016

Tummanharmaa lämmittäisi varmasti ihanasti vaikken asukaan enää siinä puutalossa jossa sai aina talvella palella sisälläkin.

Miitta
72/922 | 
klo 16:21 | 13.1.2016

Oijoi! Merinovilla on suurin rakkauteni tällä hetkellä. Olen täydentänyt kaappiini merinokaikkea ja ne ovatkin tulleet viime aikaisilla pakkasilla erittäin tarpeeseen. Nuo yksilöt tosin ovat olleet lähinnä urheiluun liittyviä kerrastoja ja sukkia, joten tämä olisi oikein mahtava lisä arkipukeutumiseen. Tummanharmaa on valintani. :)

Minnix
73/922 | 
klo 16:22 | 13.1.2016

Beigellä piristystä mustaan vaatekaappiin. Toimii varmasti myös imettävälle äipälle.

Story
77/922 | 
klo 16:24 | 13.1.2016

Ihana! Ja hienoa löytää uusi kotimainen vaatemerkki! Mikäli arvontaonni suosii, niin toivoisin itselleni beigen värisen ponchon. :)

Seuraaja
80/922 | 
klo 16:25 | 13.1.2016

Ehdottamasti tummanharmaa! Aamuviluisena ihmisenä olisi ihanaa laittaa lämmittävä poncho yöpaidan päälle, jospa ei niin paljon harmittaisi ylös nouseminenkaan.

ReetaJohanna
84/922 | 
klo 16:27 | 13.1.2016

Aivan mahtavaa, että kotimainen ja vielä paikallinen valmistus lisääntyy <3

Molemmat pontsot näyttävät kauniilta, mutta jos arpaonni tärppäisi, niin beigen valitsisin.

Terkuin, Johanna

Merit
87/922 | 
klo 16:28 | 13.1.2016

Myös minun valintani olisi beige. Väri, jota en yleensä juurikaan käytä, mutta tuossa ponchossa: juuri täydellinen :)

Vierailija
94/922 | 
klo 16:36 | 13.1.2016

Hei
Aivan ihanaa suomalaista osaamista ja yrittämistä, peukku sille.
Toiveena beigen värinen poncho :)

Kay
95/922 | 
klo 16:38 | 13.1.2016

Hypistelin tuota kaupassa, aivan ihanan pehmeä ❤️ Jos onni suosii niin väri on tummanharmaa

Sanzu91
100/922 | 
klo 16:39 | 13.1.2016

Vaaleampi yksilö miellyttää enemmän omaa silmää. Olisi mukavaa vaihtelua näihin villatakkeihin :)

Nooraq
102/922 | 
klo 16:44 | 13.1.2016

Vautsi! Ihanaa osaamista lähikunnista. Harmaa olisi minun valintani, mikäli onni suosii ?

Apila
104/922 | 
klo 16:44 | 13.1.2016

Kauniita värejä molemmat, mutta ehkä kallistun tummanharmaaseen tällä kertaa.

Kaina
108/922 | 
klo 16:47 | 13.1.2016

Oi, näen jo sieluni silmin miten ihanasti tummanharmaa poncho  lämmittäisi kylmässä luentosalissa istuessa!

Vierailija
109/922 | 
klo 16:48 | 13.1.2016

Toivottavasti arpaonni osuu kohdalle! Molemmat värit aivan ihania, beigen kuitenkin valitsisin :-)

T. Aikku

Kotimeidän
110/922 | 
klo 16:48 | 13.1.2016

Juuri viime viikolla bongasin nuo ihanuudet Tampereella piipahtaessani. Tummanharmaa poncho olisi unelma. Hienoa, jos mallistoon tulee myös mekkoja. Niitä odotellessa peukku pystyssä arvontaan. Tuija

Vierailija
111/922 | 
klo 16:48 | 13.1.2016

Tummanharmaa. Tämä olisi ihana töihin. Olen päiväkodissa töissä ja ulkoilun jälkeen sellaisessa syväjäässä, että usein lämpenen vasta kotona... Tämä olisi kiva heittää heti päälle kun saa kuoriuduttua ulkokamppeista---- tyylikäs, rento ja varmasti lämmin!

Vierailija
112/922 | 
klo 16:48 | 13.1.2016

Hienoa, että suomalainen työ saa ansaittua näkyvyyttä. Harmaana sopisi omaan vaatekaappiini.

fiilistravels
114/922 | 
klo 16:49 | 13.1.2016

Aaah! Just viime Tampereen visiitillä tuskailin Putiikki Rannalla -liikkeessä ostaako vai eikö ostaa PURAn iiihania lapasia... Sinne jäivät vielä, mutta jos ponchovoitto osuu niin kyllä on hyvä syy kipin kapin hakea viittaan sopivat tumputkin ;D tummanharmaaseen ihastuin.

Pakkanen
115/922 | 
klo 16:50 | 13.1.2016

Tää olis just passeli mulle sekä mallin että tuon tummanharmaan värin puolesta. :)

Vierailija
117/922 | 
klo 16:51 | 13.1.2016

Itsekin juuri mietin ponchon hankkimista lisälämmikkeeksi viileähköön toimistoon. Tummanharmaa olisi valintani, sillä se sopisi hyvin yhteen (toimisto)villasukkieni kanssa

Tilda
120/922 | 
klo 16:54 | 13.1.2016

Oi, ompa viehättävä sävy tuosta harmaasta, joten ei liene yllättävän että tummanharmaan minäkin huolisin!:)

Jenni
124/922 | 
klo 16:56 | 13.1.2016

Kyllä se on tuo tummanharmaa. Aivan mielettömän ihana poncho!! Oon halunnut syksystä lähtien omaan vaatekaappiin kyseisen vaatekappaleen mutta materiaalit ei ole olleet mieleen. Vaan tämäpä on :)

Pikkumyyx
127/922 | 
klo 16:57 | 13.1.2016

Ehdottomasti tummanharmaa. Meillä on myös töissä helkutin kylmä, joten käyttöä merinovillaselle poncholle olisi varmasti. Täytyy käydä muutenkin tutustumassa tuohon PURAn mallistoon, sillä kotimainen design ja vielä Pirkanmaalla valmistettu kaipaa ehdottomasti tukea!

Satuli
128/922 | 
klo 16:59 | 13.1.2016

Tämä olisi ihanan lämmin varmaan.. palelen jatkuvasti iltaisin! Tummanharmaa olisi mieluinen väri minulle :)

Memska
134/922 | 
klo 17:03 | 13.1.2016

Mitään tän tyyppistä mulla ei oo ikinä päällä, mut luulen et sopis hyvin ja tulis käytettyy! Ja oon myös ihan kauhee vilukissa ? tummanharmaa ois kiva!

Ems
138/922 | 
klo 17:05 | 13.1.2016

Oooh tuohan olisi ihan täydellinen lämmittäjä yliopiston kirjastolla käyskentelyyn! Tummanharmaa olisi itselleni mieluisampi :)

Jennik
139/922 | 
klo 17:05 | 13.1.2016

Ihana! Sopisi hyvin niin toimistolle kuin lentomatkoillekin lämmittämään. Tummanharmaaa sopisi minulle :)

Vierailija
142/922 | 
klo 17:06 | 13.1.2016

käytännöllinen ihminen ehkä valitsisi toisin koska vaalean kisun karvat ei näkyisi beigessä yhtä hyvin, mjttatummanharmaa on silti enemmän omaa tyyliä <3 tummanharmaa siis, ehdottomasti!

Linsku
145/922 | 
klo 17:07 | 13.1.2016

Oi miten ihana arvontapalkinto! Toivoisin oman ponchoni tummanharmaana, luottoväri. :)

Marsa
147/922 | 
klo 17:08 | 13.1.2016

Voi että! Tämä olisi pelastukseni. Kotonamme on sähköpattereiden avulla 17 astetta lämmintä, upouusi takka tuo onneksi toivottua lämpöä. Monesti kuitenkin kotona on kylmä, puhumattakaan työpaikasta! Harmaa poncho olisi tällaisen vilukissan pelastus.

saana
150/922 | 
klo 17:11 | 13.1.2016

Tummanharmaa, koska on enemmn omaan makuun. Olen niin katsonut pontcoja, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia :).

Kat
154/922 | 
klo 17:14 | 13.1.2016

Olin ihan varma et liputan ton tummanharmaan perään, mut iha muikeelta näyttäis kyl toi beigeki... Ääh sanotaan nyt tummanharmaa :D

Tiia
162/922 | 
klo 17:18 | 13.1.2016

Tarvitsisin ehdottomasti ihanan lämpimän beigen ponchon lämmittämään mua! ♡

Elina_K
163/922 | 
klo 17:19 | 13.1.2016

Tummanharmaa olisi ihana. On kyllä todella kauniin näköinen poncho ja aivan ihanat kuvat tässä postauksessa. :)

Murmar
166/922 | 
klo 17:21 | 13.1.2016

Harmaafanille tummanharmaa tietenkin. Merinovilla ja Pirkanmaalainen design. Voittamaton yhdistelmä.

Snowhite
168/922 | 
klo 17:22 | 13.1.2016

Merinovillaa <3 Ja vielä noin kauniissa muodossa. Mulle tummanharmaa tämmönen, kiitos!

Kaisa J - Koti-ikävä
171/922 | 
klo 17:23 | 13.1.2016

Ihana! Ja tosiaankin töissä on näin talvella aina niin kylmä, että tulisi tarpeeseen. Merinovilla on ihana materiaali. <3 

Tummanharmaa olisi minun valintani.

a.
172/922 | 
klo 17:24 | 13.1.2016

Tunmanharmaa! Oi täydellisyys, näkisin tämän vaatekaappini koko sisällön kanssa.

E
175/922 | 
klo 17:27 | 13.1.2016

Näille keleille tuo ois niin mahtava! Omaan kaappiin ottaisin mieluiten tuon tummanharmaan :)

Ellukoo
182/922 | 
klo 17:29 | 13.1.2016

Voiii, olisi ihana voittaa tuo poncho! Kumpi tahansa väri käy, mutta jos jompikumpi pitää sanoa, niin sanotaan sitten tuo tummanharmaa. Oon kattellut nettikauppoja haaveissa tilata villaponcho, mutta toistaiseksi sen ostaminen on jäänyt haaveeksi.

Iitalinta
184/922 | 
klo 17:31 | 13.1.2016

Tummanharmaa poncho olisi juuri passeli lämmittämään tätä raskausmahaa :)

HennaK
191/922 | 
klo 17:36 | 13.1.2016

Tummanharmaa saisi kaapistani (tai oikeastaan päältäni :D -tämä ihanuus ei kaappiin jäisi!) erinomaisen ja rakastavan kodin <3

Henna

katjah78
194/922 | 
klo 17:37 | 13.1.2016

Ihana <3 toimis hyvin mullakin työvaatteena, kun nykyisessä työpaikassa on kylmä kuin siperiassa. Työkengiksi ostin huopatossut virkkuukoukkusesta. Valitsen tummanharmaan, jos tuuri käy!

Marjut
197/922 | 
klo 17:38 | 13.1.2016

En itselleni vaan viluherkällä puolisolleni. Väri tummanharmaa sopii hänen synkkään puketumiseensa.

Malla
203/922 | 
klo 17:42 | 13.1.2016

Oi, tummanharmaa ehdottomasti. Yhdistän beigen klassiseen tyyliin, josta olen harvinaisen kaukana. Duunimatkoilla joudun istumaan paljon lentokentillä ja -koneissa, joten tämä olisi ihana hyisiä matkoja lämmittämään.

Suvi
209/922 | 
klo 17:46 | 13.1.2016

Oi mikä ihanuus. Tumma miellyttää omaa silmää enemmän.

T:sormet ja varpaat ristissä

MariaO
217/922 | 
klo 17:49 | 13.1.2016

Just tänään ajeltiin Tays:sta kotia päin, niin pongasin Putiikki Rannalla kyltin rantatiellä tunnelityömaahelvetin siimeksessä. Tulit mieleeni ja ajattelin itsekseni, että et ole aikoihin kyseisestä liikkeestä maininnut. Ehhee ja nyssit. Tummanharmaa:)

Emma
219/922 | 
klo 17:50 | 13.1.2016

Tuo beige sopisi ihanasti tuomaan vähän vaaleampaa väriä muuten tummaan talvivaatetukseen, se siis :)

omppunen
223/922 | 
klo 17:52 | 13.1.2016

Olen jo kauan ihaillut tuota ponchoa, oikeasti niin kaunis <3 Värivalintani on harmaa :)

-T-
224/922 | 
klo 17:53 | 13.1.2016

Oi, näillä pakkasilla tuollainen olisi unelma vanhassa omakotitalossa asuessa! Tummanharmaa väri miellyttää enemmän :)

3boys&girl
227/922 | 
klo 17:53 | 13.1.2016

Tuo poncho lämmittäisi kasvavaa vauvamahaa aina kevääseen saakka. Valitsisin tummanharmaan.

Viiru
231/922 | 
klo 17:57 | 13.1.2016

Beige olisi aivan mahtava työpaikalle! Ei tarvitsisi näyttää "michelin" ukolta kylminä päivinä toimistolla :)

Pihla
232/922 | 
klo 17:57 | 13.1.2016

Itse ottaisin tuon tummanharmaan, beigen puolesta pelkäisin koko ajan sotkevani sen :D

mt
233/922 | 
klo 17:57 | 13.1.2016

Tummanharmaa ois just sopiva :) Ja kiitos kivasta blogista, josta saan aina hyviä idiksiä :)

Pesunalle
235/922 | 
klo 18:00 | 13.1.2016

Juuri ihailin vastaavaa Kapphalista, mutta kun se oli 100% akryyliä niin jäi kauppaan. Mutta sen sijaan tällainen tummanharmaana olisi unelma!

Vierailija
237/922 | 
klo 18:01 | 13.1.2016

Apua kuinka vaikeaa!!! Tekisi mieli sanoa harmaa...mutta pitäisikö sittenkin beige. Jos voitan niin päätän sitten x)

Priska
239/922 | 
klo 18:02 | 13.1.2016

Voi, tummanharmaa tuollainen olisi tälle toimistovilukissalle enemmän kuin mieleinen!

-A
246/922 | 
klo 18:06 | 13.1.2016

Beigen ponchon ottaisin, jos arpa suosisi! Omistan monta harmaata neuletta joten vaaleampi viitta voisi tuoda vaihtelua ainaiseen harmaaseen. ?

..::annabanana::..
257/922 | 
klo 18:14 | 13.1.2016

Toimistossa on tällä hetkellä jäätävää, n. 18 astetta. Tuo tummanharmaa olisi oiva lisä toimistopukeutumiseeni, tyylikäs ja lämmin :)

Vierailija
259/922 | 
klo 18:15 | 13.1.2016

Vaikea valita, mutta vastaanpa beige :) Asun ihan kerrostalossa, mutta meillä on ollut ihanat 17 astetta sisällä jo jonkin aikaa, että varmaan olis joka päivä päällä täälläkin :D

Sanjana
261/922 | 
klo 18:16 | 13.1.2016

Uijui, tummanharmaa! Talvilook ois täydellinen ku yhdistäisi saman värisiin Arctipseihini <3_<3

Vierailija
262/922 | 
klo 18:16 | 13.1.2016

Ihana. Juuri sopiva toimistovaate. Tummanharmaana kiitos ;)

Tosi kiva tää kk:n uusi yhdistetty blogi!

Mökilö
263/922 | 
klo 18:16 | 13.1.2016

Tummanharmaa olisi minulle ehkä parempi väri kissankarvojen naamioimiseen. :)

villahuivi
266/922 | 
klo 18:21 | 13.1.2016

Molemmat värit ovat ihania, mutta kallistuin harmaan puoleen. Poncho olisi aika hyvä iletysvaate, tulisi tarpeeseen! :)

SatuT
267/922 | 
klo 18:21 | 13.1.2016

Ooh! Niin hyvä kylmään toimistoon. Tummanharmaa sopii kaikkiin työvaatteisiin.

Alva
269/922 | 
klo 18:23 | 13.1.2016

Tummanharmaa! Jestas miten tulis tuollainen tarpeeseen näin pakkasilla. Lapissa asuessa villa on must!

nGogol
281/922 | 
klo 18:33 | 13.1.2016

Kyllä kelpaisi. Kotona pakkasella lämpötila noin 17-18 astetta ja ainoa uuni on saunassa joten villa lämmittäisi mukavasti.

Minoa
284/922 | 
klo 18:35 | 13.1.2016

Tummanharmaa olisi valintani -hienoa, että Suomessa tehdään laadukasta ja vielä spot on trendikästä muotia

essinen
287/922 | 
klo 18:37 | 13.1.2016

Tummanharmaa ehdottomasti! Merinovilla on paras materiaali näille keleille :) kestävä niin vaikka maksaa paljon, kestää myös pitkään.

jensu
294/922 | 
klo 18:42 | 13.1.2016

Tummanharmaa poncho olisi ihana! Oon tässä syksystä asti jo etsinyt jotain viittaa tai ponchoa töihin, mutta kaikki on jotain polyestireihirvityksiä ja rätisee sähköisyyttään sovituskopissa.

Näytä kaikki kommentit (922)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelliina

Naisen aseita ovat huulipuna ja kyyneleet?

klo 18:54 | 12.1.2016

Kun mietin omaa historiaani itkijänä, se ei ole kovinkaan mainittava. Minä taidan kuulua niihin naisiin, jotka eivät itke. Korjaan, minä kuuluin niihin naisiin, jotka eivät itke. Kaikki muuttui kun tulin reilut 2 vuotta sitten raskaaksi. Itkin koko ajan ja joka asiasta. Itkin ilosta, surusta ja myötätunnosta. Itkin kun mies teki minulle karjalanpiirakan juustolla, koska sekin oli niin kauhean liikuttavaa. Itkin niin paljon, että siinä tuli takuulla korvattua kokolailla kaikki 33 itkuvapaata vuotta niiden yhdeksän kuukauden aikana.

Kyyneleiden vuodattaminen hävetti, helpotti ja nauratti samaan aikaan. Elin keskellä hormonimyrskyn ydintä ja olin täysin kykenemätön loogiseen ajatteluun. Vuodatin tuskaani ystäville, jotka totta tosiaan tietävät että minä en ole herkistelijä ja heistä tilanne oli ihan hillittömän hauska. "Tervetuloa naiseuteen Niina, sitä se on". Olin ihan varma että olen tulossa hulluksi, ei ollut normaalia tuntea niin paljon asioita.

Tyttären syntymän jälkeisinä kuukausina itkuherkkyyteni väheni, se kohdistui vain oikeasti liikuttaviin asioihin, ei enää karjalanpiirakoihin. Imetyksen loppuminen järjesti tunnekaaokseni jo niin hyvin, että tunsin vihdoin saaneeni itseni takaisin. Melkein.

Jäin miettimään noiden itkukuukausien jäljiltä, että kuuluuko naiseuteen todella kyyneleet. Enkö siis ollut nainen ennen patojen aukeamista? Tähän asiaan viittaa myös mainio otsikkoni, joka on lainattu Sara Hildénin taidemuseon parhaillaan menossa olevasta näyttelystä Aseina huulipuna ja kyyneleet. Se pureutuu naiseuteen liitettyihin stereotypioihin pääasiassa naistaiteilijoiden kautta, mutta mukaan mahtuu pari miesnäkökulmaakin. Lausahdus on peräisin itsensä Roope Ankan suusta.

Herkkiä miehiä pidetään yleisesti vähän erikoisina, ehkäpä juuri naisellisina. Meidät kyynelvapaat ja ei-niin-herkät naiset taas leimataan helposti tunnekylmiksi ja epänaisellisiksi, vähän äijämäisiksi. Stereotypiat jylläävät edelleen, vaikka Roope tylytti Iinestä yli 30 vuotta sitten. Minua ei oikeastaan haitannut olla vähän äijämäinen, olin todennäköisesti salaa vähän ylpeäkin siitä. En koskaan heittäytynyt avuttomaksi (naiseksi), vaan huolehdin aina itse itsestäni. Vahvistin ikävä kyllä tällä ajatusmallilla omalta osaltani stereotypiaa siitä, että itkevä ja herkkä nainen on automaattisesti avuton.

Opin kuitenkin ihan omakohtaisesti sen, että kyyneleet eivät ole merkki avuttomuudesta, eikä herkkyys ole heikkoutta. Oikeastaan päin vastoin. Itkeminen on ihanan vapauttavaa, kunhan (toim.huom.) sitä annostelee sopivan harvakseltaan. En halua enää itkeä ruokakaupassa sietämättömän täydelliselle omenalle, mutta liikutun ihan huoletta kyyneliin upean suomalaisen mökkimaisen edessä. Kunhan kukaan ei näe.

Viime perjantaina itkin kuin Niagaran putous Voice of Finlandia katsoessani. Itkin onnesta kun joku pääsi jatkoon, myötätunnosta kun joku joutui pettymään ja itkin jokaiselle suloiselle lapselle, ihan erityisesti sille katusoittajan pojalle joka oli niin liikkis. Ilmeisesti elämääni on jäänyt pieni tila itkullekin, eikä se tunnu menevän ohi vaikka tyttöni on jo puolitoistavuotias. Mutta antaa jäädä, toivotan kyyneleet tervetulleiksi jos se kerran avartaa maailmankatsomustani.

Kuvituksena sietämättömän kauniita talventörröttäjiä takapihalta. Saa itkeä, jos siltä tuntuu ;)

Heräsikö ajatuksia, oletko itkijä ja ylpeä siitä vai kaltaiseni mörökölli, jota aina vähän hävettää tirauttaa kyynel? Entä mitkä asiat sinun kohdallasi saavat padot auki? Karjalanpiirakat, Kauniit ja Rohkeat vai koiranpennut?

Tallenna  
Tallenna  

Kommentit (46)

Daisy
1/46 | 
klo 19:13 | 12.1.2016

Toivoton itkijä ilmoittautuu! Mä oon itkeny ihan viimeisen puolen vuoden sisällä _kaksi_ kertaa sitä, kun mies teki mulle iltapalaleivän. Että kuinka se pitääkään musta niin hyvää huolta. Ja vähän aikaa sitten itkin sitä, kun mies osti juuston :D Ja siis en ole todellakaan ees raskaana! Mut on mulla yks syy, karjalaiset juuret ;) Koko suku on samanlaista vollottajanaista pullollaan.
 

Ja pakko mainita loppuun se pahin, lasten elokuvat. Niistä etenkin Disney-elokuvat. Muistan eräänkin kerran, kun äitin kanssa itkettiin kokonainen leffa alusta loppuun leffateatterissa. Ja oltiin siis katsomassa sitä pienemmän siskon kanssa, joka häpesi silmät päästään. Disneyn Kaunotarta ja hirviötä itki jo mun miehenikin. No, onhan ne kyyneleet ihan puhdistavia :D

Nelliina
Liittynyt10.9.2015
klo 19:22 | 12.1.2016

Ai että tulin hyvälle tuulelle tästä viestistäsi :D ihanaa että teidän suvun naiset vollottavat ihan estottomasti kun taas minä jäykkä hämäläinen häpeän liikuttumistani haha :D

Disney-elokuvat ovat paha pala tällaiselle mörököllillekin, Robin Hoodin kun katsoin tuossa joulun aikana niin piti välillä puhallella ja räpyttää ettei mene ihan överiksi se vuodatus :D

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Kaina
klo 19:32 | 12.1.2016

Nuo karjalaiset juuretko sen itkuherkkyyden tekee?! Ihanaa, nyt on edes joku perustelu itkeä _kaikelle_. Kerran muistan huvittuneeni itkun keskellä siitä, miten minä, äiti ja mummi sohvalla rivissä kyynelehdimme, kun katselimme telkkarista taitoluistelukisoja... 

Daisy
klo 20:00 | 12.1.2016

Kai siinä karjalaisten itkuherkkyydessä jotain perää on, kun Karjalan liitonkin sivuilla "Mitä on karjalaisuus?"-kohdassa on lainaus Iivo Härköseltä "Innostusta itkuun asti, masennusta maahan saakka." Pitää kyllä mun suvun kohdalla ihan täysin paikkansa :D

Jonnajasmin
klo 20:25 | 12.1.2016

Haha nyt vasta luin muiden kommentit ennen kommentoimistani. Pakko todeta että minäkin olen Karjalasta ja äitini on kanssa kamala vollottaja. Toiset sisareni ovat kylläkin kovia kuin kivet. Minä aina itkin kaikki lastenleffat ja sisareni kummastelivat kun pillitin esim. Leijonakuningasta katsoessamme :'D nykyään en siis itke juuri lainkaan, itkut hävisivät raskauksien aikana ja jäivöt sille tielleen. :0

HelKaMa
2/46 | 
klo 19:30 | 12.1.2016

Mä en ennen ekaa raskautta myöskään ollu tyyliin ikinä itkeny, pikkusenko oli järkytys kun raskausaikana alkoi volisuttaa pienetkin asiat :D Mulle se herkkyys vieläpä jäi päälle, esikoisen ollessa 2,5 v hain päiväkotiin töihin oltuani kotona pojan kanssa siihen asti ja itkin tyyliin koko työhaastattelun ajan, eipä onneks hävettäny yhtään :D (Kerrottakoon että sain työpaikan ja myös toinen haastattelijoista vuodatti kyyneleitä ;) ) Nyt kolmen lapsen jälkeen oon ihan itkupilli, esim. Voice oli kyllä aika paha ja juurikin lasten elokuvat...

Katriina - Valkoinen Koti
3/46 | 
klo 19:41 | 12.1.2016

Herkkis täällä moi! Olen niiiin monen monta kertaa ollut itselleni ihan toivottoman raivoissani, kun kyyneleet tulevat ihan väärässä paikassa ja väärään aikaan, enkä voi sille yhtään mitään. Tiedätkö miten raivostuttavaa on, kun olet jollekin vihainen kuin pippuri, mutta sitten ne kyyneleet tulevat ja näytänkin vain ihan säälittävältä. Argh!! Monen monta hyvää riitaa siis kyyneleet ovat ainakin pilanneet.

Itken usein niin ilosta kuin surustakin ja varsinkin näin raskaana olen itkuherkkä potenssiin kymmenen. Itken herkästi varsinkin myötätunnosta, jos näen jonkun toisen kyyneleet on omia paha pidätellä.

En kuitenkaan koe, että olisin kyyneleitä käyttänyt avuttomuuden merkkinä. Ne vaan kuuluvat persoonaani siinä missä hyvä huumorintajunikin. ;) Olen itse myös tottunut siihen, että mieskin voi näyttää tunteitaan kyynelillä. Veljeni ja isäni ovat myös herkkiä, mutta eivät silti minun tasollani ja oikeastaan koko isäni puolen suku on hyvin tunnepitoista, tunteet näytetään laidasta laitaan. Joten se, että joku ei itkekään suurten tunteiden edessä tuntuu itsestä hieman hölmöltä. Ja toden totta, siitä tulee itselle olo hieman kylmästä ihmisestä, vaikka asia ei välttämättä ole laisinkaan niin. Enpä ole nimittäin koskaan nähnyt miehelläni kyyneleitä, vaikka olen melkolailla varma siitä, että hänen tunnepuolensa on ihan kunnossa. ?

fiilistravels
4/46 | 
klo 20:01 | 12.1.2016

Herkkistelijä täälläkin. Ja ylpeä siitä. Minulla ei juuretkaan taida selittää itkeskelyä, pohojammaalta kun olen. Saatan puhjeta holtittomaan itkuun kesken kovan naurun. Sarjoja ja elokuvia katsoessa kyyneleet on aina valmiina valumaan. Jos teet minulle jonkin kivan eleen tai yllätyksen, varaudu nenäliinoin. Kerran itkeä tirautin kun asuinkumppani oli vaihtanut (minun mielestäni) vääränlaiset lakanat sänkyyn...

Jenni
5/46 | 
klo 20:14 | 12.1.2016

Raskauden myötä padot aukesi täälläkin, huhhuh. Välillä oikein hävetti kun en tosiaankaan aikaisemmin ole ollut mikään itku-Iita. Nyt kun poika oppi VILKUTTAMAAN niin sepä onkin ollut niin kyynelkanaviin osuvaa settiä että! Huomaan kyllä että oon äidiksi tulon jälkeen muuttunut herkemmäksi, ja välillä mietin että miten ihmeessä oon joissakin tilanteissa pystynyt olemaan ihan viilipyttynä kun muut on itkenyt vieressä :D

Jonnajasmin
6/46 | 
klo 20:20 | 12.1.2016

Tähän mun on ihan pakko kommentoida! Olen aina ollut erityisherkkä. Ja siis itkin ala-asteella kaikki juhlat (ihan oikeasti olin ainut koko koulussa joka itki niin Siniristilipulle kuin Suvivirrelle) ja kieltäydyin katsomasta uskontotunnille leffoja (kun se Egyptin Prinssi vaan sai padot aukeemaan) ja musiikkitunneista ei meinannut tulla mitään. Ylä-asteella ja amiksessa järjestään skippasin kaikki juhlat ettei tarvinnut itkeä pillittää niissäkin jollekkin. Mua myös kiusattiin pienenä asiasta. Vain oikeasti läheisten kavereiden ja sisarten kanssa pystyin rentoutumaan ja katsomaan leffoja ja itkemän "salaa" yrittäen olla herättänättä huomiota. Sitten kesällä 2013 aloin odottamaan esikoistamme. Ja kas kumma, enää mikään ei itkettänytkään. Ei ainakaan siinä määrin kuin ennen, itkut vähenivät ehkä 90%. Itkin enää oikeasti surullisille jutuille kuten orvoille, nälkää näkeville lapsille yms. Olin ihmeissäni että oikeastikko tältä tuntuu kun ei tarvitse pelätä koko ajan että vastaan tulee joku mainos vaikka bussipysäkillä jota ajattelee liikaa ja käy itkettämään. Esikoinen syntyi ja sitten itkut taas lisääntyi,muttei aivan niin pahaksi mitä oli ennen. Sitten huomasin odottavani kuopustamme ja itkut katosivat taas eikä niitä ole sen jälkeen näkynyt. :D kuopus on nyt 9kk ja tunnen vihdoin olevani normaali ihminen. Saatan toki tirauttaa kyyneleen jos katsoisin Bambin, mutta sehän on nyt ihan normaalia ;) mutta hormoonimyrskyiltäni ei mies säästynyt kummassakaan raskaudessani. Jo ennen kuin tiesin olevani raskaana, tulin super kiukkuiseksi jota kesti aina raskausviikolle 9 asti. Ai juma että silloin otti aina pannuun, varmaan olisi miehelle ollut turvallisempaa lähteä vanhemmilleen yöksi muutamaksi viikoksi :'D olin meinaan semmonen kiukkuperse että hävettää näin jälkikäteen. Onneksi mies osasi nauraa asialle, ja härnäsi mua välillä ihan tahallaan jolloin jälkikäteen naurettiin yhdessä että onkohan hän ihan itsetuhoinen :'D

Sori tuli romaani, mutta kerrankin teki mieli kommentoida :)

Katar
7/46 | 
klo 20:27 | 12.1.2016

Täällä ilmoittautuu myös yksi itkijä. Raskaudesta ei ole kokemusta, mutta olen ajatellut tuon puhutun raskausitkuisuuden vastaavan omaa normaalitilaani. Itken todella helposti ja mitä omituisimmissa ohjelmissa kuten salatuissa elämissä, pokemonissa.. melkein missä vain jos on semmoinen itkumoodi päällä. Reagoin suruun, iloon, vihaan..itkulla. Pahinta on tietysti kaikki piirretyt ja eläinjutut sekä elokuvissa olevat muistelukohtaukset. Hachiko- tarina uskollisuudesta on ehkä pahimpia itkuelokuvia. Katsoin sen joskus päivällä ja sitten menin koiran kanssa illalla lenkille ja elokuva tuli mieleeni joten rupesin vaan itkemään siellä lenkillä. Sitä elokuvaaa katsoessa itkee kyllä koko elokuvan ajan ja oikeastaan koko päivän sen jälkeen.

On välillä tosi noloa jos rupee jossain julkisilla paikoilla itkettämään. Toisaalta taas itkeminen on tosi puhdistavaa ja välillä oikein tahallani katson surullisia elokuvia jotta saa oikein kunnolla itkeä. Yksin kotona tietenkin, ettei muut näe. Ja hei youtubesta ne videot jossa koira tapaa isäntänsä pitkästä aikaa kun isäntä palaa tyyliin sodasta. Kyllä itkettää. Ja se voice of finlandin katusoittajan poika oli ihana ja välitön huutoitkuhan siitä tuli.

En kuitenkaan pidä itseäni mitenkään stereotypisen avuttomana tai heikkona tai etten osaisi huolehtia itsestäni. Olen vain tunteellinen :) 

sannay
klo 21:10 | 12.1.2016

Aamen tälle! :D voisin olla tämän kirjoittaja. Itken itsekin vihaisena (ja se se vasta ärsyttää kun haluaisi olla vihainen kun sisällä kiehuu, ja joku sanoo että ei nyt itkeä tarvi - en mää itke, mua v-tuttaa vaan niin paljon :'D) ja itken ku joku on herkkää, surullista.. Onnesta en itke, en tiä miksi :D en oo ollu raskaana, en tiiä pahenisko. Paitsi että kun mummuni kuoli - silloin en osannut itkeä.
Joskus on oikein jees itkeä, joskus ärsyttää itseäki itkeä, etenkin kun syy on juurikin tyyliä "eri lakanat ku olin aatellu laitettu sänkyyn yhyyyy" tai muuta. Mutta en avuton kyllä ole, ite hoidan kaikki hommani. Reagoin vaan vahvasti kaikkeen :D

Tatjanal
8/46 | 
klo 20:45 | 12.1.2016

Minä taas olin ennen raskautta ihan toivoton pillittäjä. Itkin surusta, myötätunnosta enkä esimerkiksi pystynyt riitelemään ilman itkua. Raskauden aikana olin taas täydellisen sees, en tainnut itkeä kuin ihan pari kertaa. Poika on nyt 1.5-vuotias ja pikkuhiljaa itku(tai ehkä herkistymis)herkkyys on palannut, tosin ei aivan männä vuosien tasolle :D

L
9/46 | 
klo 21:14 | 12.1.2016

Kaikelle itkijä ilmoittautuu! Olen aina, pienestä pitäen, itkenyt miltei kaikelle. Itken erityisesti silloin jos tunnen mitä tahansa tunnetta suuresti (viha, suru, ilo, myötätunto yms. yms.). Juuri suuttumukseni on usein säälittävää kun kiukku muuttuu itkun tihrustamikseksi. :D Elokuvat, kirjat yms. tuottavat usein vaikeuksia. Eläimiin liittyviä, esim. Hatchiko ja Sotahevonen, elokuvia en edes katso, en vain suostu sillä tiedän huutoitkeväni koko elokuvan ajan. En voi myöskään katsoa lapsuuteni yhtä lempielokuvaa (Maa aikojen alussa, kohta: Pikkutassu etsii äitiään...) enää lainkaan. Etenkin asiat jotka liittyvät eläimiin tai vanhoihin pappoihin saa kyynelkanavat vuotamaan kuin se niagara. Pelkään hetkeä kun joskus odotan ensimmäistä lasta, voi olla tuolla puolisolla kestämistä. :'D Itken siis myös ilosta, esim. siitä kun mies oli leiponut minulle yllätyssyntymäpäiväkakun.

S
10/46 | 
klo 21:17 | 12.1.2016

Hahaa. Täällä kanssa yks lohduton itkijä, jolla myös Karjalasta useampi isovanhempi. Ennen raskautta vollottelin jo melkoisesti, mutta se raskausaika oli jotain kaoottista. Itkin kerran Voice of Finlandia katsoessani niin, että mies kysyi pitäisikö jo vaihtaa kanavaa? Raskauden jälkeenkin huomaan liikuttuvani edelleen huomattavasti herkemmin, viimeksi katsoessani Billy Elliot -musikaalia. Kohtaus ei edes ollut liikuttava, vaan aloin miettimään miten lahjakkaita lapsinäyttelijöitä siinä esiintyi ja sen seurauksena aloin miettiä miten minunkin tyttäreni sitten joskus tekevät jotain omaa hienoa juttuaan :)

Mutta on toki ollut tilanteita, joissa olen kärsinytkin herkkyydestäni. Pääsääntöisesti itkeminen ei minua haittaa. Usein syynä kuitenkin on joku kaunis tai positiivisella tavalla yllättävä asia, maisema, teko tms.

Gatruska
11/46 | 
klo 21:17 | 12.1.2016

En ole Karjalasta mutta itkua tuherran helposti minäkin :) olen herkkä ja tunteellinen, syyt vaihtelevat väsymyksestä elokuvan koskettavaan loppukohtauksen. Koen että itkeminen on tärkeä taito, kaikki eivät "osaa" itkeä vaikka sellaiselta tuntuisikin. Syyt ovat varmaan moninaiset, häpeä kenties yksi?

Saraseeeni
12/46 | 
klo 21:28 | 12.1.2016

Minua ärsyttää suunnattomasti se, että alan itkeä AINA, kun säikähdän tai olen vihainen (hyvä raivonpuuska ei ole uskottava, kun nyyhkyttää samalla). Lähipiiri on jo oppinut, että ketään ei naurata sen jälkeen, jos hyppää eteeni nurkan takaa ja huutaa pöö. :D

Muutenkin olen kyllä itkijätyyppiä. Mutta enemmän sellainen harmitusitkijä. Harvoin suloiset asiat saavat nyyhkimään, mutta senkin edestä kyllä hymyilen näissä tilanteissa. Ja toisaalta, olen onnistunut herkistymään 2 minuutin puisen maistraattivihkimisen aikana, kun ystäväni ovat avioituneet. Mutta olisi kiva heltyä useamminkin itkemään ihanille ja suloisille asioille!

Rultsu
13/46 | 
klo 22:53 | 12.1.2016

Häh!? En oo ennen kuullu että Karjalaisilla juurilla on jotain selitystä itkuherkkyydelle. Good to know! Mut itken tosiaan kaikelle ja kaikesta. Viimeset viis minuuttia hurja painonpudotus-ohjelmasta ja kyynelkanavat on tyhjät. Mutta mikä ärsyttävintä, kyyneleet tulee myös sillon kun oon tosi vihanen ja suuttunut! Ne vaan tunkee silmistä ulos, mikä on todella ärsyttävää, koska toiselle se antaa viestin että olisin harmistunut ja surullinen, vaikka oikeasti aivan muuta.

Vierailija
14/46 | 
klo 22:57 | 12.1.2016

Hitto, siitkö se johtuu. Ihan Karjalan liepeilt oon miekii ja sekä äit että isä liikuttuu herkäst.

strilla
15/46 | 
klo 23:11 | 12.1.2016

Epäitkijä ilmoittautuu. Ennen lasta en itkenyt ikinä koskaan mitään, korkeintaan elokuvissa liikutuin silmät kosteiksi. Lapsen myötä olen hieman herkistynyt, ja ne leffan aikaiset kosteat silmät ovat nykyään ihan kyyneleitä (viimeksi uusimmassa Star Warsissa, Kylo Ren, I hate you). Itseäni aavistuksen häiritsevästi nämä liikutukset tulevat tosiaan lähinnä elokuvia katsellessa eivätkä oikean elämän tapahtumista.

Miksi näin? Syytettäköön vaikka pohjalaisen puolikasta minussa, ämmät ja kakarat ne poraa. ;)

Jenni Emilia
16/46 | 
klo 23:41 | 12.1.2016

Minäkin olen herkkä itkemään milloin millekin; koskettavaa lehtijuttua lukiessa, leffaa katsoessa (vaikka katsoisin vaan viimeiset 10min tietämättä juonta), kun joku muu itkee jne. Näitähän riittää. Leijonakuninkaassa itkettää aina Mufasan kuolema. Ja Kaiken teoria-elokuvaa leffassa katsoessa poikaystävää huvitti vieressä kun nyyhkin melkein koko elokuvan ajan. Hitto kun ei ollut nenäliinoja mukana! Olen aika tunteellinen ihminen, mutta en häpeä sitä. Itkeminen tekee hyvää! Se on jotenkin vapauttavaa. Minullakin on muuten karjalaisia juuria. :D

mmiu
klo 9:57 | 13.1.2016

Mulla onkin aina älytön pinkka nenäliinoja mukana, jos vaikka alkaa itkettää :D Ja lapsena kun kävin katsomassa Leijonakuninkaan leffateatterissa, itkin vielä kotonakin, kun se loppui niin onnellisesti... Itken siis ilosta, surusta ja kiukustakin, tilanteessa kuin tilanteessa. Oon aina vitsaillut, että ehkä sitten, jos olen raskaana, itkut loppuukin. No nyt odotan lasta, toistaiseksi ei ole vielä mitään muutosta tapahtunut itkeskelyn suhteen. 

JuttaM
17/46 | 
klo 7:37 | 13.1.2016

Semi-itkijä. Saatan vaikuttaa joskus kylmältä, kun en liikutu esimerkiksi työkavereiden järjestämästä yllätyksestä tai vastaavasta, kun jotkut kyynelehtivät hyvinkin helposti vastaavissa tilanteissa.

Mutta elokuvat, tv-ohjelmat, kliseiset kohtaukset. Viimeisten viikkojen aikana olen itkenyt esimerkiksi elokuville Hook - Kapteeni Koukku (joka kerta samoissa kohdissa ja lisääntyvissä määrin), Miekkailijalle ja Disneyn elokuville. Ainiin ja parille joululaululle (Johanna Kurkela - Kotiin)..

Ja jos on ollut vähän juhlimassa niin seuraavana päivänä herkistyn varmasri jollekkin. Voi sitä itkun määrä, kun eräänä synttäreiden jälkeisenä synttärinä näin Hassut hurjat hirviöt. Näin elokuvasta vain puolet, mutta silti se oli niin liikuttava.

Ja herkkyyteen itkemisen yhdistän. Eikä herkkyys ole mielestäni heikkous vaan luonteenpiirre. Ei siis tarkoita avuttomuutta. Vaikka joskus väsyneenä voi avuttomuuden itku tulla vaikka siitä, ettei mikään suju ja lopulta karkkipussi jota ei saa auki, on se viimeinen niitti..

Minnam1
18/46 | 
klo 9:41 | 13.1.2016

Minä en ole yleensä mikään itkijä, harvemmin itken leffassa tai liikutun ystävällisyydestä, vaikka pysähdynkin mielelläni nauttimaan kauniista maisemista tai vaikka baletista. Yllätin kuitenkin itseni täysin lukiessani Linda Olssonin kirjaa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Onneksi kirja ei ollut minulla matkalukemisena, vaan luin sitä kaikessa rauhassa kotona. Niin kaunista tekstiä kahden naisen elämän kohtaloista tapaa harvoin. Pillitin useaan kertaan kirjaa lukiessa ja viimeisten 20 sivun lukeminen oli jo vaikeaa, kun ei edes nähnyt kunnolla. Kirja kärsi lieviä vesivahinkoja!

Tuli jotenkin puhdistunut olo tuosta itkemisestä! Aiemmin olen yhdistänyt itkemisen suruun ja pettymykseen, mutta liikutuksesta itkeminenhän olikin aivan erilainen kokemus, suosittelen lämpimästi sekä kirjaa, että kokemusta!

jennie_
19/46 | 
klo 10:43 | 13.1.2016

Itkijä täälläkin. Minulla voimakkaat tunteet, etenkin harmitus ja vihastuminen aukaisee kyynelkanavat. Yritä siinä sitten riidellä fiksusti ja rakentavasti, kun itku alkaa heti kun avaan suuni ja puhumisesta ei kertakaikkiaan tule mitään. Kerran nauroin itselleni, kun puhkesin täyteen huutoitkuun, kun tien vieressä oli auton alle jäänyt rusakko.

Häpeän jossain määrin itkuherkkyyttäni, enkä missään nimessä haluaisi itkeä julkisesti, saati töissä, mutta ihan aina en ole kumpaakaan pystynyt estämään. Ehkä eri asia olisi, jos voisin itkeä jotenkin kauniisti, niin että kyynyleet vain valuisivat poskille. Mutta ehei, saman tien kun alkaa itkettää, silmät ovat tulipunaiset ja hetki sen jälkeen kasvot ovat kauttaaltaan punaiset ja laikukkaat. Räkää myös alkaa tulla kuin viimeistä päivää. Kunnon itkun jälkeen saatan kulkea naama laikukkaana koko loppupäivän. Tämän hehkeän näyn kruunaa tietysti turvonneet silmäluomet. Yritä siinä sitten piilottaa, että olet itkenyt. Pahinta on, jos siinä tilanteessa joku tulee ja kysyy, että oletko itkenyt. Juu en ole, muuten vain näytän ihan monsterilta ja sitten taas nieleskellään niitä kyyneleitä.

Pikkuhiljaa, kun ikää on tullut, niin olen oppinut hieman paremmin hyväksymään itkuherkkyyteni, eikä maailmani enää kaadu siihen, jos joku näkee että olen itkenyt tai edes siihen, että kyyneleet tulee julkisesti. Työpaikka on kuitenkin edelleen se paikka, johon mielestäni itku ei kuulu ja yritänkin kaikin keinoin kyyneleet töissä estää. Tästä asenteesta oli viime vuonna hyötyäkin, kun minulle hyvin rakas ihminen mehtyi. Olin maininnut työkaverille pari kuukautta aiemmin, että ko. henkilö on huonossa kunnossa, eikä varmaan pitkään enää elä. Kun sitten tuo suru-uutinen tuli, niin jätin täysin tietoisesti kertomatta asiasta töissä. Tämän tein siksi, että pystyisin pitämään työpaikan osaltani itkuvapaana ja toisaalta myös siksi, että minulla olisi jokin pakopaikka siltä surulta. Tämä toimikin loistavasti ja sain aina työpäivän ajaksi hengähdystauon surun keskelle ja ihan muuta ajateltavaa.

Hailie
20/46 | 
klo 10:53 | 13.1.2016

Itkeminen on osa ihmisyyttä ja on tosi sääli kun se kitketään tunneilmaisusta pois ja/tai leimataan akkojen tai heikkojen naisten jutuksi. Sanon minä, joka en itke kihlattuni nähden ellen ole juuri saanut tietää kuolemantapauksesta tai ole ihan todella, todella väsynyt ja rikki. Itkeminen on lopulta vapauttavaa ja puhdistavaa, tosin sopivasti annosteltuna kuten itsekin sanoit. :)

Lotta
21/46 | 
klo 11:26 | 13.1.2016

Täällä yksi itkuherkkä ilmoittautuu! Itken elokuvien onnellisille lopuille (Disney on aina erityisen paha) samoin kuin kaikelle surulliselle kohtauksille leffoissa. Olen myös vihaisena itkijä, mikä aiheuttaa ehkä sen, että välttelen riitelyä. Ei voi olla kovin uskottava kun kyyneneet alkavat heti valua. Itku on minulle tietynlainen defenssimekanismi, sillä neulakammoisena saatan olla verikokeessa hyvin rauhallinen pääni sisällä, mutta kyyneleet valuvat silti.

Tällä hetkellä jokaviikkoinen itkujuhlani on kyllä perjantai-iltojen SuomiLOVE, joka laittaa kyynelehtimään useamman kerran tunnin jakson aikana. Joka kerta.

taugent
22/46 | 
klo 11:35 | 13.1.2016

Heh, mä oon pitänyt aina itseäni itkijänä, oon opetellut itkemään tosi hiljaa ja yksikseni. Silti nykyään harvemmin peittelen sitä. Joskus on tullut itkettyä jopa julkisella paikalla, yleensä en jaksa kamalasti välittää. Mutta kieltämättä, ihmiset katsoo aina melkoisen kummasti :D Kukaan ei ole koskaan kysynyt, että mikä on hätänä. Toisaalta, olen ollut siitä lähinnä onnellinen, koska silloin hajoaisin varmasti niin totaalisesti siihen :D Ja se tuntuu olevan ihmisten suurin pelko - että joku tuntematon joutuisi tunteidensa valtaan ja joutuisit osaksi sitä tunnepurkausta. Viimeksi julkisin itkuni oli, kun olin nukkunut pommiin ja melkein missasin lentokoneeni. Kun pääsin kentälle ja tiskivirkailijat kertoivat, että on vielä kaksi minuuttia aikaa saada matkalaukku ruumaan - murruin ihan totaalisesti! Olivat tosi ystävällisiä kyllä, siinä kumminkin oli joku selkeä syy miksi niin kävi. 

Mutta niinkuin sanoit, itkeminen on usein puhdistavaa - välillä itken ihan vain "kiintiöitkun" takia, että saa sen tunteen pois tai koen sen puhistumisen tunteen. Nykyään myös vauvakuume polttelee itseäni niin kovasti (23-vee, ei ehkä ihan vielä ajankohtaista......), että vauvat kirvoittaa usein hymyn ja kyyneleet pinnalle :D Pelottavaa. 

Eikä se mielestäni pitäisi olla vain naisten "vaiva", ainakin omassa ystäväpiirissäni on useita miespuolisiakin joiden tiedän itkeneen - ei ehkä kuitenkaan niin usein. Tai niin hölmöistä asioista :D 

Mutta tää oli ihana postaus, tykkään muutenkin kovasti kun pääset täällä uudessa blogissa kirjoittamaan mistä tuntuu hyvältä kirjoittaa, ilman rajauksia! Olen ainakin... hmm apua, varmaan vuodesta 2010 asti lukenut blogiasi ! Ehkä pidempäänkin, huh. Nauratti kun muut blogaajat ovat laittaneet vanhoja asukuviaa joltain kuukaudelta aina - miten muistan niitä jostain vuodelta 2008 ja mitä niistä silloin mietin. Tosi absurdia! Mutta hei, keep going, oot ehdottomasti mun lemppareita (: 

Minja
Liittynyt12.8.2015
23/46 | 
klo 13:36 | 13.1.2016

Yksi vähän - tai tässä mielessä paljonkin - äijämäinen ilmoittautuu! ;) Tekstisi osui ja upposi täysillä. Raskausaikojen jälkeen ainoa kyynelehtiminen taisi tapahtua, kun esikoiseni toi aikoinaan ensimmäisen päivähoidossa väkertämänsä äitienpäivälahjan. Se oli niin hellyttävä, varsinkin kun tiesin, että muutama tuskan kyynel on sitä tehdessä vierähtänyt. 

Leffoihin tai ohjelmiin en ole koskaan osannut eläytyä niin paljon, että ne olisivat saaneet minut kyynelehtimään. Sen sijaan mieheni saattaa liikuttua hyvinkin helposti mm. koko kansan itketysohjelma Vain elämää herätti meidän perheessä jo vähän hilpeyttäkin, kun odotimme milloin "isiä itkettää". Mutta hienoahan se on, että tuntee täysillä ja osaa eläytyä! 

P.S. Ottaisin mieluusti vastaan vinkkejä itketysleffoista, nuo Disneyt ei toimi (edes miehelle)... ;)

Jenna
klo 15:04 | 13.1.2016

Itse itken suhteellisen helposti ja usein, varsinkin tiettyyn aikaan kuukaudesta.. Mutta jos oikein haluan puhdistaa kyynel kanavia niin suosittelen leffaa PS. Rakastan Sinua. Menee todella tunteisiin ainakin itsellä tämä leffa.

Minja
Liittynyt12.8.2015
klo 9:39 | 14.1.2016

Kiitti vinkistä! Tuo täytyy ehdottomasti testata! Vaikken olekaan itkijä, niin pidän tärkeänä että elokuvat herättää tunteita. Liian paljon on leffoja, jotka ei herätä edes mitään ajatuksia. Tai voihan se vika toki olla minussakin... ;)

mmagic
26/46 | 
klo 16:10 | 13.1.2016

Itse itken aika helposti mutta en yleensä julkisesti, elokuvia katsoessa tai kirjoja lukiessa. Mutta kerran koulussa katsoessamme historian tunnilla dokumenttia talvisodasta, jonka nimi oli ''Viekää minut kotiseudun multiin'' aloin itkeä kun kerrottiin kuinka miehet rintamalla laittoivat taskuihinsa laput joissa luki kotipaikka, siinä toivossa että jos he kaatuisivat heidät haudattaisiin kotiin. Vieressä ystäväni, joka ei koskaan itke katsoi minua kauhuissaan ja kysyi mikä oikein on vikana.

Piiku
28/46 | 
klo 18:43 | 13.1.2016

Tämä ei nyt liity aiheeseen mitenkään, mutta ajattelin vinkata Rouva Pyryn käsityökaupasta. Facebook-sivuilleen tuli tänään erilaisia irtokauluksia myyntiin (pitsisiä ja kankaisia) ja muistelisin sinun sellaisia joskus käyttäneen :)

Wilma0
30/46 | 
klo 7:41 | 14.1.2016

Tummanharmaa on ihana. Meilläkin vanhan talon takan lämmössä on nautinnollista istua ja antaa ponchon lämmittää ensin.

satugee
32/46 | 
klo 10:05 | 14.1.2016

Hih. Täällä ilmotttautuu yksi karjalainen itkijänainen. Olen herkkä itkemään ja en ole ikinä hävennyt sitä. Yritän kyllä aina hillitä kyyneleitä, etenkin julkisella paikalla, sillä kyyneleet aika usein hämmentävät muita läsnäolijoita. Nyt lähestyessäni neljääkymmentä olen jo oppinut jonkin verran "hillitsemään" itseäni. Eli saattaa mennä minuutti ennen kuin hanat aukeavat. Onneksi on yksi paikka missä pystyn (olen aina pystynyt) hillitsemään itseni eli töissä. Mutta luulen, että työminäni ja työasuni tekee tilanteesta jotenkin erilaisen. Paitsi, että :D olen minä sielläkin muutaman kerran itkenyt; pati kertaa työkaverin ilkeistä sanoista, pari kertaa työkaverin läksiäisissä ja varmaan joskatin muustakin mitä en muista. Mutta työtilanteissa pokka kuitenkin pitää.

Rhia
33/46 | 
klo 13:00 | 14.1.2016

En ehkä itke voileivälle tai täydelliselle omenalle, mutta itken musiikille, kauniille maisemille, onnellisille tapahtumille ja surullisille tapahtumille. Itken eläindokkareille ja draamaleffoille ja disneyleffoille. Myös traagisille tosielämän kohtaloille. Usein teen sen hämäläisenä salaa mutta hautajaisissa ja joskus häissäkin itken ihan avoimesti.

Lepe
34/46 | 
klo 14:56 | 14.1.2016

Täällä yksi itkijänainen Karjalasta hei. Olen aina itkenyt paljon mutta myös nauran paljon. Ite aattelen et nää tasapainottaa toisiaan. Myös nauraessa kyyneleet valuu. Riitelystä ei tietenkään tule mitään kun ääni sortuu itkiessä. Mies on kyllä vähän kateellinenkin kun tunnen niin voimakkaasti, epäilee minun saavan elokuvista huomattavasti enemmän irti! No liian jänniä en pysty kattomaankaan, muutenkin tulee päivän tapahtumat vähän liikaa uniinkin.

Mallu*
36/46 | 
klo 18:24 | 14.1.2016

Oon kyllä itkijä ja tätä lukiessanikin itketti :D mutta jotenkin teen sen salaa, en halua kenenkään näkevän. Ajat sitten, kun sain tietää eksäni pettäneen, itkin jopa töissä kuitenkaan kenenkään huomaamatta, vaikka vollotin ihan. Vastailin puhelimeen, että en paljoa ihmisiä nähnyt, mutta puhelimen välityksellä sain vain kehuja heleästä äänestäni :D leffat itkettää, lukeminen itkettää, kaikki. Välillä tietyin väliajoin, kun olen yksin, niin itketytän itseäni tahallani ja sitten on puhdistunut olo.

Tunnevamma-Tintti
37/46 | 
klo 2:51 | 15.1.2016

Johtunee lappilaisesta perimästä, kun en itke. Itkin viimeksi viisi vuotta sitten, hautajaisissa, hetken. En osaa itkeä, enkä koe pillittämiselle kauheasti tarvettakaan. 

T-100
38/46 | 
klo 12:59 | 15.1.2016

Raskaus on saanut minutkin vetistelemään, tosin sen jälkeen ei ollutkaan enää paluuta kuviiin silmiin.  Reilut viisi vuotta olen itkenyt liikutuksesta, kaikki kauniit muistot ja mielleyhtymät, positiiviset kokemukset ja pienet arjen ilot saavat itkemään. Sikäli vaan inhottavaa, että tähän tunneherkkyyteen on myös nenäni lähtenyt mukaan, täysin pyytämättä ja yllättäen. En ole mitenkään sievä ja eteerinen tunnetirauttaja, vaan siihen liittyy aina roisi rään ryystämiseen liittyvä ääniefekti. Ihanaa.

Viimeksi itkin, kun selitin työkaverilleni saaneeni asiakkailtani laatikollisen lempikarkkejani. Ja luonnollisestikin nyt kun olen taas raskaana olen itkenyt jo pelkille mielikuville kissanpennuista. Mitä useampi mielikuvituskissanpentu, sitä varmemmat itkut. Ihan oikeasti, maailmassa olisi ihan oikeitakin aiheita itkeä...

Toisaalta, voin rajata tämän herkkyyden koskemaan ainoastaan siviilielämääni. Töissä olen hämmästyttävän asiallinen. Useimmiten.

noora
39/46 | 
klo 18:54 | 15.1.2016

Herkkis täällä hei! Olen aina ollut melko herkkä itkemään, tosin enemmänkin olen itkenyt harmitusta kuin liikuttavia asioita. Kuten täälläkin on jo moni sanonut, on jumalattoman ärsyttävää, kun kiukku saa samantien kyynelkanavat aukeamaan ja ei pysty olemaan vakuuttava raivotar. :D En tiedä mikä on viime vuosina vaikuttanut asiaan, mutta harmitusitkujen lisäksi olen muuttunut muutenkin herkemmäksi. Pillitän siis kaikkea vähänkin liikuttavaa, oli kyseessä sitten tv-ohjelma, elokuva, biisi tai teksti. Suorastaan pelottaa, kun kaikki aina sanovat, että äitiys pahentaa itkuherkkyyttä.. Jos itken jo nyt vähän kaikkea, niin mitä äitiyden tuomat hormonimyrskyt mulle tekevät? Vollotan varmaan ympäri vuorokauden, apua. :D 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nelliina

Labyrintti

klo 17:22 | 11.1.2016

Minun oli tarkoitus kirjoittaa tänään itkemisestä, mutta nyt on pakko vaihtaa lennosta aihetta. En yleensä reagoi julkkisuutisiin täällä blogissa sen ihmeemmin, mutta David Bowien kuolema pysäytti.

Bowie on yksi lapsuuden suurimpia sankareitani näyttelemisen saralla, mutta myös pukeutujana. Musiikilliset ansiot ovat olleet minun mieleeni vähän joko tai, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Tuskin olen katsonut mitään muuta elokuvaa niin monta kertaa elämäni aikana kuin Labyrinttia. Se on ihan vieläkin ihan mieletön (paras!) ja katson sen monta kertaa vuodessa. Teininä olin ihan valmis kutsumaan peikkojen kuningasta jos se olisi ollut mahdollista :D

Tämä leffailta järjestetään peikkojen kuninkaan ja legendan muistoksi.

Tallenna  
Tallenna  

Kommentit (13)

adienya
9/13 | 
klo 22:13 | 13.1.2016

Kuulostaapa hyvältä, suomalaisuus on aina ekstraiso plussa! Harmaa sopisi minun vaatekaappiini:-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nelliina

Jäälyhtyjä ilmapalloista

klo 15:56 | 10.1.2016

Olen tehnyt jäälyhtyjä ämpäreihin niin kauan kun jaksan muistaa, lapsuudesta asti isän kanssa. Oli muuten aika tylsää odottaa jään jäätymistä sen vuorokauden verran, lapsena kärsivällisyys oli jotain räiskeperäisen sisuliskon luokkaa. Ei se kyllä nykyään paljon pidempi ole, mutta jaksan jo hieman odottaa :D

Olin varannut tälle viikonlopulle ämpäreitä valmiiksi, mutta onneksi satuin klikkaamaan Ruususuu & Huvikumpu -blogiin sillä bloggaaja oli tehnyt ihan valtavan hienoja jäälyhtyjä ilmapalloista. Hylkäsin ämpärit sen siliän tien ja tein meille jäämunia portaille.

Kaapissa oli pari ilmapalloa valmiina. Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä tehdään niin, että ilmapallo pujotetaan kiinni hanaan ja vettä lasketaan sen verran kun uskaltaa (puhkeamiskammo hello!) ja alle leivontakulho. Kulhossa on tosi näppärä kärrätä painavat pallot ulos, niin ne säilyttävät jäätyessään pyöreän muotonsa. Näin vähenee myös vesivahingon riski.

Maltoin odottaa täsmälleen 24h ennen kuin menin sorkkimaan ilmapalloja ja ne alkoivatkin olla siinä vaiheessa jo lähes umpijäässä. Jätin kuitenkin mahdollisuuden lyhdyille ja irrottelin ilmapallot ajoissa, niin että sisällä oli vielä sula onkalo ja vettä. Minulla ei siis tällä erää ole aikomusta laittaa näihin tuikkuja, vaan pitää ne ihan vaan jääkoristeina.

Nakuttelin vasaran kanssa pohjaan pienen reiän, ja kippasin sisältä veden ja jäähileet ulos. Kaiversin samalla reikää hieman suuremmaksi, että sen voi laittaa LED-tuikun päälle ikään kuin kuvuksi. Jos aikoo käyttää oikeita kynttilöitä, happiaukko pitää tehdä ylöspäin. Kynttilä kuitenkin sulattaa pallolyhtyä melko nopeasti, LED-kynttilöillä ne taas kestävät yhtä kauan kuin pakkaset.

Siellä ne nyt ovat, jättimäiset jääpallot portaiden koristeena. Meidän portaikko ei ole mikään maailman upein tällä hetkellä (remontti tulossa), mutta jääkoristeet sopivat sen karuun ulkomuotoon oikeastaan aika hienosti.

Pitää varmaan silti tehdä ämpärilyhtyjäkin vielä, ne ovat tavallaan perinne.

Tallenna  
Tallenna  

Kommentit (13)

mmagic
1/13 | 
klo 17:19 | 10.1.2016

Heh räiskeperäisen sisuliskon ;) Mutta on kyllä todella hienoja jäälyhtyjä, itsekin olen tehnyt ämpärillä lyhtyjä isäni kanssa, nyt ei tosin ole muutamaan vuoteen kun on ollut niin epävarmoja pakkasia. Ehkä tällaisia pallolyhtyjä täytyy koittaa vielä tänä talvena :)

Vierailija
2/13 | 
klo 17:48 | 10.1.2016

Kun olin pieni, meillä oli pieniä jääkoristeita, jotka oli värjätty vesivärillä. Muistaakseni äitini jäädytteli niitä pienissä leivontavuuissa. Niihin laitettiin jäätymisvaiheessa pienet metallilangat, joilla ne kiinnitettiin puihin ja kuistiin.

Varjosudenhetki
3/13 | 
klo 19:50 | 10.1.2016

Aika kivat, kävisi parvekkeellekin! Meillä on ämpärilyhtyjen lisäksi tehty maito- ja mehupurkkitiiliä. Ne voi joko jäädyttää lyhdyiksi tai sitten kasata umpijäisistä kalikoista kivoja tiiliseiniä joihin sitten laittaa rakoja tuikuille. :)

Lotta
5/13 | 
klo 20:41 | 10.1.2016

En tiedä olenko ikinä kommentoinut, vaikka lukija olen ollut jo vuosia mutta nyt on pakko koska niin kasuaalisti tekstiin ujutettu Harry Potter -viittaus!! <3

Kia
8/13 | 
klo 8:51 | 11.1.2016

Omaperäinen ja kätevä tapatehdä jäälyhtyjä! Miksen ole aiemmin moista itse hoksannut! Kiitos vinkistä :)

Vierailija
9/13 | 
klo 12:58 | 11.1.2016

Niin on, ihana. Muistan tämän ilmapallojutun vuosien takaa jostakin kirjasta. Hyvä idea toimii aina vaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.