Käsi ylös jos olet lukenut Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Minä luin kirjan heti kun se ilmestyi, ja olen oikeastaan siitä asti halunnut käydä Pajalassa. Niemi kuvaa pienen ruotsalaiskylän elämää 60-luvulla niin hersyvän hauskasti, että luin kirjan yhdeltä istumalta. Pajalaan ei ole Suomen puolelta Kolarista matkaa kuin reilu 20 kilometria, joten sinne ei kauaa huristellut. Hämäläinen on edelleen ihan ihmeissään että Suomen ja Ruotsin raja ylitetään tuosta vaan, ajamalla autolla sillan yli ilman mitään viranomaisen suorittamaa valvontaa. Sitä kun on tottunut puleeraamaan passien ja lentolippujen kanssa joka mutkassa.

Alle 2000 asukkaan Pajalan keskustataajamaan ajellaan komean sillan kautta, Tornionjoen yli.

Seuraavaksi näkökenttään osuu poikkeuksellisen kaunis puukirkko (1871), joka taitaakin olla Pajalan suosituin nähtävyys. Luin jostain maininnan että pienen kylän kirkko on yksi Ruotsin suurimmista puukirkoista, joten mikään vaatimaton pytinki ei tosiaan ole. Ikävä kyllä kirkko ei ollut auki vierailumme hetkellä, joten emme päässeet sisälle.

Pajalan keskustaan ajellessa tienvarsilla on mitä kummallisempia puutaloja. Lähinnä väriyhdistelmien puolesta. On ihan normaalia että harmaassa talossa on kirkkaanvioletit ikkunapokat ja ovi, tai että koko talo on maalattu räiskyvän turkoosiksi. Ruotsalaiset suosivat myös paljon somia värikkäitä markiiseja, se on ehkä ensimmäinen asia mistä huomaa ylittäneensä Suomen ja Ruotsin rajan. Ja sen, että pihat ovat millintarkasti hoidettuja.

Keskustassa on kylän asukaslukuun nähden paljon kauppoja ja yrityksiä. Minulle tuli sellainen olo kuin olisin astunut aikakoneeseen ja siirtynyt 30 vuotta ajassa taaksepäin. Saku on tietysti käynyt Pajalassa vaikka kuinka paljon, Kolarista käytiin naapurissa esimerkiksi uimahallissa ja pelireissuilla. Mieheni kertoi että Pajalan hampurilaisravintola Frasse oli kolarilaisten lasten suosikkipaikka, ja tämä kyseinen pikaruokala on toiminnassa edelleen. On varmaan selvää että ihan jo nostalgian nimissä poikettiin myös sinne. Frasse näkyy kuvassa oikealla.

Puukirkon lisäksi Pajalan nähtävyyksiin luetaan 2,5 metrinen lapinpöllö. Puuveistos on ollut paikoillaan vuodesta 1995, ja se on pystytetty 70-luvulla lähes sukupuuttoon kuolleen lajin kunniaksi. Silloin ainoat pesimäpaikat löydettiin juuri Pajalasta. Pöllö valvoo kylää bussiaseman pihassa:

Jos joskus menette Pajalaan, kannattaa ajella autolla ympäriinsä ja ihastella sekä taloja että maisemia. Keskustan kattaa kävellen, mutta upeimmat maisemat löytyvät joenrannasta ja hieman ydinkeskustan ulkopuolelta:

Ympätään tähän samaan vielä Pajalan sillan kupeessa otetut asukuvat. Keltaisen Mangon tunikan alla on mustat leveäpunttiset shortsit, jotka näissä kuvissa ja siinä tuulessa tekivät katoamistempun tunikan helman alle. Näyttää just siltä kuin olisi jäänyt housut kotiin :D Laukku on matkamuisto Italiasta.

Kuinkahan on, olisiko tässä sittenkin se Pajalan suosituin turistinähtävyys:

Vaikka olen matkustanut maailmalla suurkaupungeissa kuten Los Angelesissa, New Yorkissa, Pariisissa ja Lontoossa, nämä pienet kylät eivät jää isoveljiensä varjoon. Maalla on ihan oma tunnelmansa ja luonto lähellä.