...kun voi vihdoin syödä mitä haluaa. Olin ihan kauhuissani että paras bliniaika menee osaltani ohi tänä vuonna, mutta eipä mennyt, perjantaina kävin 4 Vuodenaikaa -ravintolan blinilounaalla  (ilman mätiä toki) ja oli niin hyvää että olisin voinut itkeä ihan vaan siitä ilosta. Voisin itkeä kovin monesta asiasta tätä nykyä. Normaalisti olen tiristänyt keskimäärin yhden kyyneleen vuodessa ja senkin lähinnä raivosta tai pettymyksestä, en liikutuksesta. Mutta nyt joka tapauksessa näyttää siltä että tämä normaali olo on ihan pysyvä tila, ja olen siitä harvinaisen kiitollinen.

Lauantai meni Lahdessa roller derbyn parissa ja hauska päivä kului kuin siivillä. Toki hävittiin Kalliolle, mutta taistelu oli kovaa ja sai olla (eh.. tippa linssissä) ylpeä omasta joukkueesta. Miten ihmeessä olen voinut olla 30 vuotta elämästäni sitä mieltä että joukkuelajit ovat syvältä, olen tuhlannut vuosikaupalla hyvää aikaa harrastaa ihan vaan omien jääräpäisten ennakkoluulojeni vuoksi! Otan tästä eteenpäin tavoitteeksi kääntää takkia asioiden suhteen vähintään kerran vuodessa. Tuntuu niin pöljältä pitää yllä asennevammaa jonkun ala-asteen aikaisen huonon urheilukokemuksen vuoksi. Rakastuinhan juoksuunkin vasta pari vuotta sitten, vaikka se tuhosikin lopulta polveni, mutta eipä noita piileviä ruumiillisia vikojaan oikein voi etukäteen tietää.

Seuraavaksi voisin opetella esimerkiksi pitämään jostain sellaisesta ruuasta mitä olen tähän asti täydellä voimalla karsastanut. Simpukat? Olen maistanut, mutta en pääse yli siitä ajatuksesta että ne ovat inhoja. Etanat hyvänä kakkosena, rusto- ja jännekammoisena ne vaan tuntuvat yhdeltä isolta jänteeltä hyi. Tai ehkä voisin yrittää kehittää itsehillintää ratissa... tai no joku raja sentään, ei tarvitse olla yli-ihminen ;)


Jassoo, se on sitten maanantain vuoro taas seuraavaksi. Mutta koska olo on niin kepeä, ei haittaa tällä kertaa yhtään.

Kommentit (19)

Kiva postaus! :) Ai miten polvellesi kävi? Mulla tuli viime juoksulenkin aikana niin kova polvikipu, että sen parantuminen on vienyt kohta kolme viikkoa. En ole uskaltanut käydä enää juoksemassa, koska kun kerran yritin, tuli kipu heti takaisin. Nyt yritän parannella...

Nainen

Polvikivut on todella yleisiä juostessa! Osittain se saattaa johtua ihmisillä huonosta tavasta juosta (ei saa ottaa liian henkilökohtaisesti, yleistys!), johon nykyajan pehmustetut ja täräytystä vaimentavat lenkkarit ohjaavat. Eli tullaan siis täysillä kantapää edellä maahan (koska se ei hyvien kenkien takia satu), mutta tuhotaan samalla polvea (ja lonkkaa sekä alaselkää) sillä täräytyksellä, joka siellä kuitenkin vielä on. Ihmisen luonnollinen juoksuasento on päkiä edellä, jos juostaan ilman kenkiä, koska silloin kantapää edellä alas tuleminen sattuu.

Itse olen ollut todella tyytyväinen FiveFingers juoksutossuihin, jotka auttavat jalkaa löytämään optimaalisen juoksuasennon. Tuntuu kuin juoksisi paljain jaloin, mutta sen verran tietenkin on suojaa, ettei mikään kivi tai käpy satu ja ettei tule kylmä. http://www.fivefingers.fi/speed.htm Tossuihin täytyy tietenkin ensin totutella ja opetella, mutta aika itsestään se juoksutyyli alkaa muokkautua. Nykyään kun talvella juoksen tavallisilla lenkkareilla tulen niilläkin päkiälle alas, enkä kantapäälle. Uuden juoksutyylin myötä löytyy uusia lihaksia (ensin suuuuurta varovaisuutta tämän kanssa), voimaa ja kestävyyttä. :)

En nyt kiireessä jaksa yrittää kaivaa mistään netistä viitteitä väitteilleni, uskokoon ken hyväksi neuvoksi kokee. ;)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Mulla oli synnynnäinen vika eli rustonpehmentymätauti, joka pilkkoi polven rustot täysin palasiksi ja ne piti tähystyksellä siivota. Lisäksi plica-poimu hankasi reisiluuta. Eli tässä mun tapauksessa kengillä tai tekniikalla ei ollut mitään merkitystä, mutta usealla ns. tervepolvisella aivan varmasti on, että molemmat vaikuttaa.

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Jep, no lääkäriin asti en ole päätynyt ja uskon, että vika on hyvin todennäköisesti juoksutekniikassa. Kahdet eri lenkkarit omistan, toiset Nike Freet. Niillä en pysty juoksemaan ilman, että akillesjänne kipeytyy...

Hauska juttu että mainitsit simpukat. En tykkää niistä itsekään, mutta juuri tänään työkaverin kanssa puhuttiin fritatuista ostereista.

Tietysti kaikki on uppopaistettuna ja taikinakuorella parempaa :D mutta en ole sellaisenaan maistanut. Man vs. Foodissa olen nähnyt ja työkaveri oli Afrikassa syönyt. Ei tosin taida Suomesta edes saadakaan, itse pitäisi tehdä.

Voisin sillä tavalla kuitenkin totutella makuun.

Cerp

Simpukat on hyviä, etanat aurajuustokuorrutteen kanssa ihan yypernom. Toki se koostumus vaatii totuttelua. Itse totuttelin simpukoihin pitsan avulla :D Mutta tykkään muutenkin merenelävistä. Ainut asia, jota en suuhuni suostu laittamaan, on hillosipulit! Hyi yöööööök. Ruusukaali hyvänä kakkosena.

Opin raskaana ollessa rakastaan suklaata, ennen en moista juuri osannut himoita. Ja tuo kaikelle herkistyminen on päällä edelleen vaikka synnytyksestä on 1v3kk

Outsa

Oi, näytät ihanan pirteältä tässä kuvassa verrattuna viime viikkojen kuviin! Mahtavaa, että ruoka taas maistuu ja pysyy sisällä! :) Hyvä ruoka, huomattavasti parempi mieli ;) Leivoin itse eilen korvapuusteja ja ai että niistä tuli hyviä. Nyt sinnittelen tätä maanantaipäivää sen voimalla, että tiedän saavani illalla puustia! :)

Vierailija

Simpukat ei itestä oo pahoja, mutta jokin mättää. Aina kun syö, niin tulee semmoinen omituinen olo ja viimeisiä on sitten vaikea syödä kun alkaa oksettaa. Hassua, sillä sitä tulee syötyä myös kuvottavammaksi miellettyjä ruokia. :D

Peruskoulun liikuntatunnit olivat kyllä motivaation tappajia, jos et ollut hyvä jossain. Etenkin yleisurheilulajien kilpailuissa se korostui hyvin. Vanhemmiten alkoi kuitenkin oppia että sen pitäisi olla hauskaa eikä vain suoritus. :)
terveisin yksi joka voiti pelkonsa ja aloitti liikuntaharrastuksen viime keväänä.

Marjo

Kommentoin ensimmäistä kertaa ihanaa blogiasi, vaikka olen seurannut sitä hyvän tovin jo :)

Lukihäröni teki tepposet ja luin alkurivelltä, että "Olin ihan kauhuissani että paras bIKINIaika menee osaltani ohi tänä vuonna".

Heh :) Ei ehkä kovin hehkeä "ensikommentointi", mutta menkööt :)

t. ex-tamperelainen, snif.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu