Muistatteko kun somessa kiersi tajunnanräjäyttävä kuva Mäkkärin ketsuppikupin avaamisesta laakeaksi ketsuppilautaseksi? Koin vähän vastaavan herätyksen viikonloppuna, kun etsin kuumeisesti mahdottoman liukkaalle puhelimelleni kuoria. Joita ei tietenkään löytynyt, koska LG ei ole niin yleinen luuri, että lisävarusteita kannattaisi hyllyissä pitää. 

LG:täni on ihan mahdotonta pitää näpeissä ilman, että olen koko ajan vähällä pudottaa sen. Tuskaillessani neljännessä liikkeessä (Clas Ohlson) asian kanssa, huomasin kännykkätarvikehyllyssä pienen donitsin. Uteliaana ihmisenä oli tietenkin heti pakko käydä ihmettelemään asiaa tarkemmin ja kah, vastaus ongelmaan oli siinä!

Tämä pieni lätkä liimataan kännykän taakse, kas näin:

Se on itsessään ohut, mutta tarvittaessa sen saa nypättyä auki:

Avattuna donitsi toimii aivan loistavana kahvana, josta pitää kiinni. Ei taatusti tipu kännykkä kädestä, vaikka niskaan hyppäisi täysin varoittamatta pari ihmistä keikkajonossa. Testattu todellisuudessa. Toimii. 

Avattuna donitsi toimii myös tukena, johon kännykkä nojaa esimerkiksi pöydälle asettaessa. Näin ollen Kaunareiden katsominen kännykällä helpottuu, kun ei tarvitse säätää näytön tukemiseen mitään patentteja pöytäliinasta ja haarukasta. Ette usko millaisia virityksiä olen harrastanut, jos haluan tukea luurini vinoasentoon pöydälle...

Tämä postaus saattaa olla vuoden turhake, mutta ai juma, että en ole vähään aikaan kokenut mitään lisävarustetta näin hyödylliseksi! Niin yksinkertainen kikkare, niin paljon hyötyä. Näin ollen ajattelin jakaa tiedon myös teille, jos joku tuskailee liukkaan puhelimensa kanssa ja tukee sitä pöydälle epämääräisillä patenteilla. 

Kiitos ja anteeksi. 

Ps. Miten hieno tyyli Dingolla ollut aikoinaan!

Kommentit (13)

Vierailija

Onko tässä sitkas liima kiinnitystä varten? Sain vähän vastaavan nupin jostain liikelahjajutskista, siinä oli imukuppitsyseemi joka ei oikeen pysy, nuppi irtoilee.

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

On kunnon liima, niin hyvä että en tiedä miten tuon saa irti jos joskus tarvitsee :D ei tosin tarvitse, koska postauksessa mainittujen juttujen lisäksi tää on alkanut jo helpottaa käsien rasitusta, kun ei tarvitse venyttää sormia koko ajan auki suuren puhelimen ympärille, työergonomiaa parhaimmillaan!

Bloggaan osoitteessa: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina

Rentoja otoksia SoMessa: Instagram | Facebook

Ahomansikka

Glitterissä on kanssa näitä aikamoinen valikoima, näppärä pieni vempele :)

Vierailija

Mulla on ollu vuoden verran kuoret, joissa on takana kiinni tuommoinen sormuksen näköinen rinkula jonka saa pujotettua sormeen. Toimii myös tukipilarina. Hirmu näppärä, suosittelen!

Vierailija

Nyt menen ekaa kertaa elämässä suoraan ostamaan tuotteen josta luen blogissa!

(Mulla kans luuri johon ei helpolla löydy kuoria - ja toisaalta tykkään et puhelin on paljas eikä minkään ison kuoren sisällä.)

Vierailija

Ostin samanlaisen ebaystä, mutta liima kesti vain muutaman viikon. Nyt on tilauksessa kuoret, joissa on sormeen laitettava rinkula. Kyllä pysyy puhelin paremmin näpeissä tuollaisten avulla ja voi laittaa nojaamaan pöydälle.

Vierailija

Kätevän mutta ei ehkä niin kauniin puhelin/tablettitelineen saa askarreltua kätevästi myös kissanruokalaatikosta! Se pitkulainen siis missä on pussiruokia. Ja hyvin onnistuu netflixin katsominen :D

Omistan pienet kädet

Jos muistan oikein niin tuon nimi on Popsocket. Tarkoitus olis hankkia sellanen tässä lähiaikoina. :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat