Ensin sitä odottaa joulunaikaa ja vuoden vaihdetta pari kuukautta into piukeena ja sitten se on yhdessä hujauksessa ohi. Joulu voisi minun puolestani kestää vaikkapa parisen viikkoa, että pääsisi kunnolla mukaan. Eihän tässä ehtinyt edes vihreää kuulaa sanoa!

Uusi vuosi vaihtui ystävien luona, syötiin hyvin, saunottiin ja oltiin vaan. Rakettejakin oli aika jees seurata sisältä, kun talossa on olohuoneen ikkunaa kahden kerroksen edestä. Ulkona oli melkoinen jyske meneillään heti kuudesta eteenpäin, ja yöllä kolmen maissa taisin vielä hätkähtää viimeisiin naapurustosta kuuluviin papatteihin.








Ensin oli suuret puheet paljeteista ja ties mistä härpäkkeistä, mutta sitten tuli vähän kiire lähtö enkä ehtinyt pynttäämään ollenkaan joten perus hame+toppi -yhdistelmä pelasti. Mutta väliäkös tuolla, ehtii sitä vuoden päästäkin taas.



Kerran tein sen virheen että heitin Pikolle kumikarhun noudettavaksi, ja sen jälkeen koira seurasi minua kuin hai laivaa lelunsa kanssa :D Eipä siinä sitten muu auttanut kuin viskoa karhua ympäriinsä karvakaverin iloksi.




Meillä uuden vuoden perinteisiin on kuulunut aina MAMAn eli Asian music awardsien katsominen. Nyt katsottiin se uusintana uuden vuoden päivänä ja tänä vuonna tarjonta oli jotenkin omituisen laimea. Olen tottunut siihen että MAMA on alusta loppuun kunnon teatterimaisia esityksiä ja värien tykitystä, ja välissä on vain yksittäisiä tylsempiä joikuja mutta tällä kertaa sävy oli synkempi kautta linjan. En tunne sceneä sen enempää että osaisin heittää analyysia miksi näin oli, mutta sellainen fiilis jäi. Me ei katsota gaalaa siksi että kuunneltaisiin K-popia satunnaisia kipaleita enempää, mutta Aasian musiikkimarkkinat ovat äärimmäisen mielenkiintoinen ilmiö noin muuten. Poikabändeissä on heittämällä yli 10 jäsentä ja Tupac kääntyisi haudassaan jos tietäisi mitä japanilaiset pitävät vuoden parhaana räppinä. Opin myös että Thaimaan suosituin rap-ryhmä on nimeltään Thaitanium. Ihan mahtavaa :D MAMA on yksinkertaisesti hauska tapa ihmetellä mitä toisella puolella maailmaa tapahtuu ja kuinka nukkemaisia ja viimeisen päälle mietittyjä artistien olemukset ovat.

Tervetuloa 2015 :)

Kommentit (4)

Pichup

En kerennyt katsoa koko show'ta telkkarista, mutta livestreamin katsoin kyllä ihan reaaliaikaisesti.. Petyin lähinnä että nelituntisesta show'sta oli leikattu puolet ja sen verran mitä kerkesin katsomaan niin hyviä esityksiä jäi uupumaan ja tylsiä palkintopuheita vaan riitti.. Ehkä ensi vuonna paremmin. :/

Tiina

Katselin postauksen kuvia ja mietin että hetkinen, eikös mun pitänyt tulla Nelliinan blogiin. Kuvien sisältö kun ei yhtään näyttänyt sun tyyliseltä, huonekalut jne. Mutta sitten tajusin että sun blogi, kuvat kyläilypaikasta :)

Titu

Mukava nähdä ettei lapsi rajoita liiaksi menojanne, vaan otatte lapsen mukaan ettekä jämähdä kotiin :)

w

Mä katoin kans tuota gaalaa kun purin joulukuusta, samaa mietin että aika pliisua. Btw tultiin just Tallinnasta ja siellä oli jouluasiat vielä päällä, joulutorikin 10.1. saakka. Kuusiakin myytiin!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011