Alkusanat: pyysin miestäni Sakua kirjoittamaan kokemuksistaan koti-isäksi jäämisestä. Tässä on yhden miehen tarina.

Saku:

Syksyllä 2015 jäin kotiin hoitamaan silloin hieman yli vuoden ikäistä tytärtämme Annia. Alunperin 6 kuukauden mittaiseksi laskettu pesti venyikin yli vuodeksi, yhteisellä päätöksellä. Harvalla isällä on mahdollisuutta olla näin kauan kotona lapsen kanssa, mutta onneksi saimme tämän onnistumaan. Kokemuksena koti-isyys oli tyystin korvaamaton. Ilman vaimon raadantaa töissä aamusta iltaan tämä tosin ei olisi ollut mahdollista, Niina joutui vuoden aikana tekemään töitä enemmän kuin koskaan.

Kun vaimo joskus raskausaikana kyseli olisinko valmis jäämään koti-isäksi vähän pidemmäksi aikaa, vastasin heti, että totta kai. Mikä sen parempaa kuin nähdä lapsen kasvavan ja saada samalla pieni breikki hektiseen työelämään. Miesten jääminen pidemmälle hoitovapaalle näyttäisi olevan lehtijuttujen perusteella edelleen harvinaisempaa ja ihmetyksen aihe, ainakin osalle kansasta. En tiedä ketä nämä hahmot sitten ovat, kun omassa tuttavapiirissä monikin mies on pidellyt pidempiä hoitovapaita ja kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Toki minultakin kyseltiin silloin tällöin että “miltä nyt tuntuu?”. Tosin ainoastaan positiivisessa hengessä, pilke silmäkulmassa. Minkäänlaista negatiivistä ilmapiiriä en ole rekisteröinyt tämän projektin osalta missään tilanteessa. Pieniä epäilyksiä on kohdistunut ainoastaan kokkaustaitoihini.

Millaista se koti-isänä olo sitten tarkkaan ottaen oli? Aivan mahtavaa, tietysti. Anni oli 1v 2kk kun jäin kotiin ja 2,5v palatessani töihin. Eli oikein kivassa iässä, kun osasi jo kävellä ja puhekin kehittyi isoin harppauksin. Meillä on oma piha missä puuhastella kaikenlaista ja leikkipuisto nurkan takana. Tekemisen puutteesta ei ollut tietoakaan. Työelämä unohtui hyvin nopeasti. Ei sillä, että hoitovapaa mitään lomaa olisi. Tietyllä tapaa duunissa on huomattavasti leppoisampaa kun on tauot ja lakisääteiset ruokatunnit, heh. Kyllä se 12h kukkuu/maatila/poni/muumeilla leikkiminen toisinaan saattoi kunnon työltä tuntua ja kotityöt vielä siihen päälle. Mutta on se toki silti “hieman” eri asia. Plus oman lapsen hymy saa väsyneenkin isin taas virkoamaan alta aikayksikön.

Pihalla ja Toijalan puistoissa oleskelun lisäksi teimme Annin kanssa reissuja katsomaan eläimiä Ilolan maatilalle, hypittiin Ideaparkin HopLopissa, moikattiin äitiä lounaalla Tampereella ja sen jälkeen heiluttiin Pikku Kakkosen puistossa. Kesällä vierailtiin Helsingin Sea Lifessa, mitä Anni vieläkin muistelee, kun näki mureenan ja meriahvenkin vaan tuijotti. Viime syksystä lähtien ollaan oltu harva se lauantai-aamu Valkeakosken Nappulaliigan futistreeneissä ja sunnuntai-aamuisin meillä on Toijalassa oma Hyppytassuiksi ristitty liikuntasalivuoro, jossa tuttujen ja muksujen kanssa käydään heilumassa.

Nyt töihin palanneena voin todeta, että se on surkeaa miten vähän lapsen kanssa ehtii arkisin olemaan. Se tuntuu ihan hullulta ja vähän surulliseltakin, kun juuri puolitoista vuotta hengattiin tytön kanssa tiiviisti yhdessä 24/7. Mutta sitä se tavallisen ihmisen arki on ja onhan se selvää, että lapselle tekee hyvä olla vähän erossa vanhemmistakin. Tällä hetkellä Niinan äiti eli mummu auttelee Annin hoitamisessa ja päiväkotiin mennään 3v iässä ensi syksynä. Annia päivikseen meno jännittää ja riemastuttaa, vaikkei tyttö edes tiedä mitä se konkreettisesti tarkoittaa. 

Hoitovapaa oli huikean hieno kokemus ja lähensi minua ja Annia entisestään. Suosittelen kaikille iseille jos vain elämäntilanne antaa siihen mahdollisuuden. Taloudellisesti tilanteeseen kannattaa yrittää varautua tietenkin jo etukäteen, sillä koti-isänä tai äitinä tulot tippuvat melkein nollaan. Pihistely on kuitenkin pieni paha sen rinnalla, millainen ainutlaatuinen kokemus hoitovapaasta käteen jää. 

Niina: Loppusanat.

Minulle oli ihan selvää alusta lähtien, että jos Saku itse haluaa koti-isäksi jäädä, hänellä on siihen yhtälailla oikeus kuin minullakin. Olin valmis menemään töihin vauvavuoden jälkeen, jos tarpeen. Se oli oikeastaan ilon ja toisaalta myös haikeuden päivä, kun tehtiin vahdinvaihto. Olin ollut ihanan Annin kanssa sylikkäin yli vuoden, ja siitä irtautuminen kävi aluksi tunteisiin. 

Mutta järkinaisena ja tasa-arvon kannattajana en asiaa märssynnyt sen enempää vaan aloitin työt uutta intoa puhkuen. Oli kummallista palata aikuisten maailmaan ja syödä lounas rauhassa istuen, niin että ruoka oli lämmintä! Kotona oli tottunut tekemään kaiken vasemmalla kädellä, vauva sylissä. Pääsin nopeasti kiinni uuteen arkirytmiini, joskin tein aivan älyttömästi töitä. Pidin silti kiinni siitä, että töistä tullessani Annin nukkumaan menoon asti olin tytön oma, ja jatkoin koneen naputtelua vasta sen jälkeen yön pikku tunneille. Sitä jaksaa ihmeen paljon, kun asennoituu projektiin oikein. 

Oli upeaa nähdä miten miehen ja tyttären suhde kehittyi reilun vuoden aikana, eikä äitiäkään onneksi unohdettu. Saku klaarasi huushollin arkirutiinit omalla boheemilla otteellaan ja minä yritin olla puuttumatta niihin vaikka siisteysstandardit ovatkin meillä vähän erilaiset :D Mies opetteli myös tekemään ruokaa alusta asti itse, ja taitaa nykyään jo vaikka kuinka monta eri safkaa! 

Sakusta on myös kehkeytynyt varsinainen kaikkien lasten kaveri, ystäväpiirimme lapset riekkuvat miehen perässä aina kun kokoonnutaan yhteen. Sakusta ei tunnu loppuvan virta ikinä, vaan hän jaksaa väsymättä toistaa kukkuu-leikkejä lasten kanssa. Se on taito, jolle nostan hattua. 

Kommentit (6)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Olipas ihana postaus <3 Meidänkin isäntä oli lasten kanssa hoitovapaalla: esikoisen kanssa vuoden ja kuopuksen kanssa puoli vuotta. Myös hänestä tuli näin tasavertainen hoitaja - sekä lasten että kodin suhteen. (Kun mentiin molemmat töihin ja lapset hoitoon, molempien siisteyskäsitykset ovat kummasti lähentyneet ;-) 

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Nemeth

Hyvä juttu teidän perheelle!
Meillä jäin minä lasten kanssa aikoinaan koti-äidiksi ja mies meni heti töihin lasten synnyttyä.
Läheiset välit pysyneet lapsiin tämänkin vuoksi. Oppi tuntemaan omat lapsensa.
Hienoa näinkin päin teillä!

Viidalumia

On kyllä upea tilanne että isä voi ja haluaa jäädä lapsen kanssa kotiin, peukku Sakulle! :) Mun mies oli työttömänä esikoisen syntymän aikaan ja moneen kertaan todettiin että onni onnettomuudessa. Saatiin viettää ihan mahtavaa aikaa koko perhe ja tutustua naperoon rauhassa. Korvaamatonta <3

Vierailija

Ihana Saku, ihana Anni, ihana Niina, ihana teidän perhe <3

Kiitos Sakulle isänäkökulmasta, olisipa kaikilla yhtä fiksut vanhemmat kuin Annilla on!

perhoneito

Meillä lasten iskä oli ekan kanssa kotona 1,5 vuotta ja tokan kans 2vuotta ja se oli ehdottomasti kaikkien kannalta ihan super hyvä ratkaisu. Edelleen mua ärsyttää kuitenkin se, että kun nainen jää kotiin hoitovapaalle ni se ei herätä mitään suuria kommentteja mut kun mies jää kotiin ni heti sanotaan, että "onhan se hienoo jos on mahdollisuus". Ihan sama mahdollisuus on sekä naisilla että miehillä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kolmevuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
2017
Joulukuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat