Tänä vuonna päätin olla itselleni hyvä. Kuunnella jaksamistani, sanoa oikeille asioille kyllä ja väärille asioille ei. Oikeat asiat veisivät minua omaa polkuani pitkin, väärät kiskoisivat sivuraiteille. Samalla pyrkisin kellumaan elämänvirrassa kuin lastu laineilla, kuten olin kuullut energiahoitajan opastavan.

Vaan kellumiset jäivät vuoden alkumetreille, kun tajusin, että lastuhan on laho ja uppoamaisillaan. Taas oli pakko olla se sisukas lohi, joka ottaa lastun suuhunsa ja rimpuilee vastavirtaan. Nivelrikkoni oli nimittäin pahentunut ja kipuja alkoi olla siellä ja täällä, erityisesti nilkassa. Työterveyslääkärin mielestä ainoa hoito oli välttää nilkan kuormitusta. Se on tietty helppoa. Tarvitsee vain viettää loppuelämä vaakatasossa.

Siihen en kuitenkaan ollut valmis. Halusin liikkua. Halusin vaeltaa metsässä koirien kanssa. Halusin ohjata jumppaa. Halusin opettaa liikuntaa. Halusin temuta lastenlasten kanssa. Niinpä otin yhteyttä kohuttuun lääkäriin, Antti Heikkilään. Sama mies oli nimittäin parantanut minut jo kerran. Vuonna 2005 minulla diagnosoitiin ärhäkkä nivelreuma, jota alettiin lääkitä vahvoin reumalääkkein. Lääkkeitä oli iso arsenaali ja sivuvaikutuksia vielä enemmän. Silti reuma jatkoi nivelteni nakertamista. Aloin etsiä vaihtoehtoja reumalääkkeille ja törmäsin Antti Heikkilän kirjoihin. Niistä innostuneena muutin ruokavalioni viljattomaksi ja vähähiilihydraattiseksi. Vuoden päästä ruokavalion aloittamisesta olin päässyt eroon niin reumaoireista kuin – lääkkeistäkin.

Sitten kävi se tavallinen tarina. Ajattelin, ettei haittaa, jos vähän lipsun. Pikkuisen voin syödä suklaata. Ja vähän salmiakkia. Kakkupala silloin tällöin on pelkästään hyväksi. Kohta olin tilanteessa, jossa ahmin joka viikonloppu salmiakkia, suklaata ja kakkua. Reuma ei palannut, mutta tuli sen ikävä serkku: nivelrikko. On pakko uskoa, että sokeriherkuttelu ei sovi minulle, ja sen ymmärtäminen on parasta itsensä hellimistä.

Sain Heikkilältä ohjeen aloittaa ketogeeninen ruokavalio. Hiilihydraatit nipistetään minimiin ja energia saadaan rasvasta. Ei ehkä kuulosta herkulliselta, mutta sitä se itse asiassa on. Sain myös muutaman vitamiini- ja lisäravinnevinkin sekä kehotuksen hörppiä luulientä päivittäin (ydinluut porisevat kattilassa parhaillaan). Nyt alkoi siis ihmiskoe, jolle annan aikaa vuoden. Pidän kiinni ketoruokavaliosta yhden vuoden ajan, ja jos vointini kohenee ja kipu helpottaa, jatkan loppuelämän. Jos vointi ei kohene, en tietenkään jatka. Sinnikkäästi roikun kiinni Heikkilän toivoa antavassa lauseessa, jossa hän vakuutti, että näillä nivelrikko saadaan kuriin. Nähtäväksi jää – pysykää kuulolla.

 

Kommentit (2)

Sari Kristiina
Liittynyt30.8.2015

Moikka! Olipa kiva lukea tämä, koska itsekin uskon niin lujaa oikean ruokavalion nimeen sairauksien hoidossa. Heikkilän juttuihin olen tutustunut ja viljoja pyrin välttämään mahdollisimman paljon. Itsellä kaksi autoimmuunisairautta (MS ja psori) ja IBS, joten kyllä sitä itsekuria tarvitaan... ja koetellaan :). Mutta myös minun kokemukseni mukaan apua on tiukasta ruokavalion noudattamisesta. Tsemppiä sinulle tähän vuoteen, kiusauksia on niin vaikea välillä välttää!

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat