Nyt ketoruokavalion aloittamisesta on kulunut puoli vuotta, joten pieni tilannekatsaus on paikallaan (kolmen kuukauden katsauksen voit lukaista täältä). Kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä, ei sinne päinkään, vaan pikemminkin kuin Mies ja alaston ase -elokuvissa. Se että elämä muistuttaa katastrofielokuvaa ei kuitenkaan ole ketoruokavalion syytä, ruokavalio on luullakseni pitänyt minut edes jokseenkin kasassa ja järjissäni. 

Aloitin ketoruokavalion vuoden alussa pitääkseni niveloireeni (ja reuman) kurissa. Kehossani jäyti kuitenkin samaan aikaan mittava stressi, joka lävisti tehokkaasti kaikki vuosien varrella rakentamani suojaukset. On nimittäin yksi stressin laji, jolta yksikään äiti ei voi suojautua: oman lapsen vakava sairaus. Ehkä stressin syytä, että kaaduin töissä kolme kertaa kuukauden aikana aiheuttaen jokaisella kerralla lääkärin hoitoa vaativan vamman (tätä ennen en ole kolmikymmenvuotisen urani aikana kaatunut kertaakaan töissä edes luistimilla...). Huonosti paranevia vammojani hoidettiin työtapaturmana, murtumina ja luuruhjeina melkein puoli vuotta. Vasta kahdeksas lääkäri (!) totesi, että nyt ei olekaan kyse murtumista ollenkaan, vaan aktivoituneesta reumasta. Niinpä sain lähetteen reumapoliklinikalle ja sieltä ohjeen aloittaa kevyt reumalääkitys. Ihmeellistä lääkärin mielestä oli, että kehoni tulehdusarvot olivat alle yhden, kun taas reumaa todistava sitrulliinivasta-aine oli yli 500, mikä viittaa erittäin ärhäkkään nivelreumaan. Siihen nähden oireeni ovat vähäiset. Mielessäni laitan tuon ihmeellisyyden ketoruokavalion piikkiin, koska yksi sen tarkoituksista on juuri poistaa kehosta tulehdusta. 

Vaikka ketoilu ei olekaan tepsinyt toivomallani tavalla reuman karkoitukseen, se on mielestäni kuitenkin yhä kannattavalta vaikuttava elämäntapa.

Parasta:

1) Vatsa on koko ajan rauhallinen - ja mielikin rauhallisempi kuin sokerielämässä.

2) Verensokerin heilahtelut ovat tiessään. Nälkä pysyy poissa helposti kuusikin tuntia. Reissussa on kätevää, kun ei koko ajan tarvitse hamuilla syötävää. 

3) Unen laatu on parempaa.

4) Olo on keventynyt 5 kiloa (vaikka se ei ollut mikään tavoite). Ihmeellistä tässä on se, etten ole olosuhteiden pakosta harrastanut mitään liikuntaa tammikuun jälkeen. Ketoiluista perillä olevien lääkäreiden mielestä tässä ruokavaliossa keho asettautuukin pikku hiljaa itsestään (myös ilman liikuntaa) sille ominaiseen sopivaan painoon. Liikunnalla on tietenkin monia muita suotuisia vaikutuksia, joten en kehota liikkumattomuuteen! 

5) Makeanhimo ei enää hallitse elämääni. Pakko kuitenkin myöntää, että lomalla on tullut herkuttelu mieleen kerran jos toisenkin (koska se on aiemmin ollut ”lomaharrastukseni”), mutta sitten olen kehitellyt ketoherkkuja. Ihan kelvollinen mansikkakakku tuli ilman sokeria ja viljaa.

6) Vaihdevuosioireet pysyvät poissa. 

7) En ole ollut kertaakaan kipeänä koko vuonna. Ei flunssia, ei mitään. Vain yksi pikku reuma, heh....

8) Ruoanlaitto on simppeliä ja maadoittavaa. En valmista pelkästään vatsan täytettä, vaan terveyttä ylläpitävää, ravitsevaa, puhdasta ruokaa - ja se tuntuu ihmeen hyvältä. Sitä paitsi valinnan vaikeutta helpottaa kivasti se, että ihan kaikkea ei voi syödä.

 

Huonoa:

1) Ykköspettymys on tietty se, että reumalle ketodieettikään ei mahtanut mitään. Toisaalta tämmöinen stressin määrä on itsellekin upouutta. Voisin kuvitella, että tilanteen helpottuessa ja stressin hälvetessä, reumaoireetkin saattavat asettua taas mukavasti remissioon. This too shall pass.

2) Olen edelleen se vaikea vieras. Tosin se häiritsee itseäni yhä vähemmän, koska en himoitse mitään korvapuusteja enää. Jonkun kerran olen kylässä tai juhlissa repsahtanut tietoisesti ja testimielessä. Polulta poikkeamiset ovat  osoittautuneet opettavaisiksi, koska ne kertoivat selkeästi, mikä on hairahduksen hinta: vaihdevuosioireet hyökkäävät heti tervehtimään. Jos sen on valmis maksamaan, voi joskus repsahtaakin.

Ketoruokavalioni kulmakivet ovat kaikenlaiset kaalit, kananmunat, laiduntavan karjan liha (tai riista), kala, voi, oliiviöljy, kookosöljy, kerma, turkkilainen jugurtti, kotimaiset marjat, mantelijauho, Himalajan suola, laadukkaat juustot, siemenet ja pähkinät. Toki syön muutakin (erityisesti kasviksia), mutta kulmakiviaineksilla pääsee jo pitkälle. 

Jatkan siis edelleen valitsemallani tiellä. Tästä muusta upottavasta hetteiköstä sen sijaan kömpisin enemmän kuin mielelläni jo kantavalle maalle, mutta se ei taida olla valittavissani. Niinpä jatkan kurkottelua kohti jossakin pitkän tunnelin päässä kajastavaa valoa. Täytyyhän sen olla siellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat