Olipa kerran herra Hidas ja neiti Impulsiivinen. Vastoin kaikkia suosituksia he päättivät mennä naimisiin ja elää elämänsä onnellisina loppuun saakka. Melko pian he huomasivat, että kaikkea ei voi saada, joten he typistivät tavoitteensa muotoon: elää elämänsä loppuun saakka. Kohta he huomasivat, että yksin siinäkin oli omat haasteensa.

 Herra Hidas keskittyi aina yhteen asiaan kerrallaan eikä kuullut saati puhunut samaan aikaan mitään. Jos hän katsoi uutisia, hän katsoi uutisia. Jos hän silitti koiraa, hän silitti koiraa. Kuulostaa zenmäisen ihanteelliselta. Mutta ei neiti Impulsiivisen (josta siis tähän mennessä oli tullut rouva) mielestä. Rouva Impulsiivisen mielestä koiraa silittäessään voi aivan hyvin keskustella päivän tapahtumista tai lomasuunnitelmista ja tehdä vatsalihasliikkeitä. Mutta herra Hidas ei keskustellut eikä voimistellut samalla. Uutisia katsoessaan voi rouvan mielestä aivan hyvin vastata kysymyksiin ja silittää vaatteita. Mutta herra Hidas ei kuullut kysymystä eikä nähnyt silitysrautaa.

 Rouva Impulsiivinen oli maankuulu tehokkuudestaan. Koiralenkillä hän piti puhelinpalaveria ja ruokaa laittaessaan hoiti puhelimitse sukulaisvelvoitteensa. Siivotessaan hän piti nilkkapainoja ja teki syväkyykkyjä aina siivousvälinettä vaihtaessaan. Herra Hidas hoiti yhden siivoustyön siinä ajassa, missä rouva tornadoi koko talon. Rouvan mielestä herran touhu oli itsekästä ja epätervettä. ”Katso nyt, kuinka minä raadan perheemme eteen!” rouva parkaisi tämän tästä. Mutta herra ei kuullut, koska hän silitti koiraa.

 Vuodet kuluivat, ja rouva se vasta kuluikin. Hän alkoi kiinnostua zeniläisyydestä, meditoinnista ja hiljaisuudesta. Joogaakin piti saada mahtumaan päiväohjelmaan. Hän yritti ylipuhua herra Hidasta mukaansa hiljaisuuden retriittiin tai joogakurssille. Herra Hidas jäi miettimään vastausta, kun rouva oli jo porhaltanut kursseilleen. Rouva tuli kotiin uutena ihmisenä: hän oli oivaltanut, että tahtia pitää hidastaa. Pitää keskittyä yhteen asiaan kerrallaan kuin se olisi maailman tärkein ja ainoa asia. Samalla kun rouva päivitti kokemuksiaan facebookiin ja katsoi uutisia, hän selitti herralle oppimaansa elämänviisautta. Mutta herra Hidas ei kuullut siitä mitään. Hän katsoi uutisia.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat