Halusin valkoisen, puisen pihakeinun. Sille aukeni täydellinen paikka pihan perältä, kun lasten vanhat keinut kävivät tarpeettomiksi ja purettiin pois. Keinusta näkee koko tontin ja siihen paistaa aamuaurinko. Sinne pääsee nurmikkoa pitkin paljain jaloin, ja siellä voi istua rauhassa yöpaita päällä.

Loma-aamujeni kuva on juuri sellainen, jossa istun pihakeinussa yöpaidassani, kahvikuppi sylissäni ja siristelen silmiäni aamuauringolle. Paljaat varpaani ovat aamukasteesta kosteat, mutta se ei haittaa, sillä päivästä on tulossa kuuma ja hyvä. Koirat loikoilevat auringonläikissä, ja vaahtera varjostaa keinun kulmaa. Kuuntelen lintujen laulua ja keinuttelen varovasti, ettei kuuma kahvi läiky syliin. Kiireetöntä, lämmintä ja ihanaa. Tällaisia ovat loma-aamut pihakeinussa. Paitsi että niitä on tänä kesänä todellisuudessa ollut tasan yksi. Joko aamu on ollut niin harmaa, ettei keinuun ole huvittanut mennä tai sitten lämpöasteita on ollut tällaiselle vilukissalle liian vähän. Tai sitten olemme olleet jossakin muualla kuin kotona, kun aamuaurinko olisi paistanut keinuun.

Silti keinua katsoessani tulen hyvälle mielelle. Se on kuin ihanan kesän muistomerkki, jota katsoessa melkein tuntee aamuauringon ihollaan ja kuuman kupin sormiensa alla. Olkoon, että niitä todellisia unelma-aamuja olisikin ollut vain yksi tai kaksi, keinua katsoessa koko kesä on yhtä aamuauringon paistetta ja hellepäivän raukeaa odotusta. Keijukaisten ilmaa, kuten lapseni pienenä sanoivat. Melkein joka kesäaamu he kirmasivat pitkähelmaisissa yöpaidoissaan keittiöön ja kysyivät ensimmäiseksi: ”Äiti, onko keijukaisten ilma?” Jos oli, se tarkoitti, että pihalle tarkeni mennä liihottelemaan paljain varpain pelkässä yöpaidassa. Vieläkin näen silmissäni kolme keijukaista hulmuhelmoineen ja näkymättömine  keijukaissiipineen liihottamassa pitkin nurmikkoa. Ne aamut olivat kesän parhaita.

Pihakeinuni on jatko-osa noille hulmuhelma-aamuille. Keijukaisten ilmalla sinne voi mennä yöpaitakahville paljain jaloin. Ja saatan vähän liihotellakin.

 

Kommentit (5)

Vierailija

Ihana tarina. Minun ihana kesäaamu alkaa metsästä. Aurinko siivilöi puitten lomista säteitään, mustikka täytyy kerätä varovasti suuhun, ettei riko hämähäkin kaunista tuotosta. T. Tiina Kuittinen

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat