Kirjoitin tämän jutun yli vuosi sitten, mutta en julkaissut sitä, koska Arno Kotro ehti ensin. Nyt harmittaa, etten julkaissut, koska silloin olin edelläkävijä, nyt pelkkä paakkusuksinen perässähiihtäjä. Ei pitäisi jäädä pyörittelemään ”luuleekohannenytettämatkin” –mantraa tai mitään muutakaan negatiivista mantraa päässään. Tänään, Minna Canthin päivänä, teksti saa uuden mahdollisuuden. Tasa-arvon nimissä.

Olin aloittanut kolumnia minua vaivanneesta aiheesta, ja se oli loppukaneettia vaille valmis, kun Arno Kotro julkaisi omansa Hesarissa. Arno Kotron kolumnia lukiessani sykkeeni kiihtyi ja suorastaan hengästyin: teksti oli paikoitellen melkein samaa kuin omassa kolumnissani, vaikka myönnettäköön, Arno saattoi tehdä sen hiukan paremmin. Tunsin kummallista veljeyttä ja hengenheimolaisuutta tuon minulle vieraan ihmisen kanssa. Ajatella, sama aihe oli ärsyttänyt ja puhutellut meitä molempia, vaikka vain toinen meistä on mies.

Miestä ei nimittäin saa kiusata. Ei sen puoleen naistakaan. Miehen kiusaaminen vain on saanut jonkinlaisen hiljaisen hyväksynnän, koska mieshän ei ole nainen. Siksi miestä saa solvata lauluissa (niistä tulee hittejä), mainoksissa (superhauskoja) ja kahvipöydissä. Mies on sellainen tunari. Mies on yksinkertainen putkiaivo. Mies nyt ei ymmärrä mitään. Mies on liian sitä ja liian vähän tuota. Mies on liian vähän nainen tai - herra paratkoon – liikaa nainen. Eikä varsinkaan mies tiedä, kumpi edellisistä oikeastaan olisi pahempaa.

Erin laulaa nokkelasti miehestä, jonka toivoisi olevan miehempi ja fiksumpi. Ahkerampi ja aktiivisempi. Pitempi ja parempi rakastaja. Biisi on nerokas, paitsi, jos sitä ajattelee toisin päin. Entä jos Jukkapoika laulaisi naisestaan, jonka toivoisi olevan kauniimpi ja naisempi, nopeampi ja seksikkäämpi? Jukkapoika saisi laulaa yksinään, tai muutamille mieskavereilleen, koska olisi törkeä sovinisti ja naisten kyykyttäjä.

Onko naisten itsetunto niin nuori ja ohut, että tasa-arvoa haetaan pilkkaamalla miestä kevyesti ja hupaisasti? Nainen saa puristella miestä pepusta mainoksessa, koska se on coolia ja rohkeaa, mutta mies puristelemassa naista on pelkästään törppö. Onko naisen muututtava törpöksi mieheksi, jotta tasa-arvo olisi saavutettu? Luulenpa, etten ole ainoa naispuolinen, jota törppöjen naisten öykkäröinti mainoksissa häiritsee.

Tuntemieni miesten mielestä tämä mainoksiin ja baareihin rantautunut uusi aggressiivisrohkea naisrotu ei kuitenkaan ole ihana ja puoleensavetävä vaan pelottava ja kaukaa kierrettävä. Sen sijaan mies saattaa kaivata ihmistä, joka uskaltaa olla oma ainutlaatuinen itsensä, toiset huomioonottava ja läsnä.  Ai niin, mutta nykyäänhän ei pidäkään kysellä, mitä mies haluaa, koska miehetkään eivät muistaneet kysyä sitä naisilta 50 tai sata vuotta sitten. Mitä väliä, vaikka nykypäivän nuoret naiset eivät olleetkaan syntyneet vielä silloin? Mitä väliä, vaikka nykypäivän nuoret miehet eivät olekaan syyllisiä esi-isiensä virheisiin? Tärkeintähän on, ettei ihmiskunta vain kehity ja ettei meistä vahingossa tulisi kertakaikkisen kilttejä ja ystävällisiä toisillemme ilman sukupuolten ja yksilöiden välistä jatkuvaa kilpailua ja arvottamista.

 

(Kuva on lainattu täältä: http://ammankirjablogi.blogspot.fi/2012/07/kirjabloggarit-kuopiossa.html Kiitos!)

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat