Juuri nyt on kaikki hyvin. Ihan pienen hetken vaikka, mutta juuri nyt nautin. Istun mukavasti sisällä, kun ulkona sataa vettä. Juuri nyt edessäni on kupillinen kuumaa pakuriteetä ja lautasella mustikkaraakasuklaata. Juuri nyt ei koske mihinkään eikä tarvitse tehdä mitään. Lapseni ovat maailmalla ja turvassa. Tai mistä minä tiedän. Mutta koska toisin ei ole mainittu, ajattelen, että kaikki kolme nauravat juuri nyt ja ovat ystäviensä tai rakkaittensa lähellä. Lähetän heille halauksen ja kivoja ajatuksia ja pienen silityksen poskelle. Lähetän usein myös käsittämättömiä hymiöitä puhelimella, koska tekstaan ilman silmälaseja, mutta se on kokonaan toinen tarina.

Juuri nyt ylläni on huppari, jonka molemmat taskut koira on pureksinut puhki, mutta se ei haittaa, koska en tarvitse taskuja juuri nyt. (Kysykää myöhemmin uudestaan, kun en löydä auton avaimia mistään...) Juuri nyt kynsilakka on lohkeillut ja haalistunut rumaksi, mutta ei tunnu missään, koska tämä hetki on onnellinen. Juuri nyt elämä on hetken kepeää kuin perhosen lento.

Keräilen onnen hetkiä varastoon, sellaisia kuin juuri nyt. Varastossa on hetki, kun näin kauniit linnun jäljet hangella (ja itkin vähän). Siellä on myös hetki, kun näin huurteisen, käsittämättömän kauniin heinänkorren, ja toinen, kun vanha, vaikeasti liikkuva pariskunta ylitti suojatien edestäni käsi kädessä, ja silmäni sumenivat. Keräilen mieleeni onnellisia tuokioita, koska tulee toisenlaisia hetkiä, jotka eivät ole kuin perhosen lento. Ne eivät nouse lentoon ollenkaan. Sellaiset hetket painavat kumaraan ja laittavat kivenjärkäleitä taskuun. Sellaiset hetket sattuvat sieluun ja sydämeen ja saavat sinut epäilemään itseäsi ja koko elämän tarkoitusta. Niistä hetkistä en tahtoisi muistijälkiä.

 Mitä jos mieli onkin kun mummolan vintti? Kun se on täynnä tavaraa, sinne ei yksinkertaisesti enää mahdu mitään muuta. Jos mieli on täynnä onnea, sinne ei ehkä yksinkertaisesti enää mahdu surkuhetkiä. Kun keskittyy keräämään onnen hetkiä, niitä myös huomaa lisää. Yhtäkkiä maailma onkin täynnä ihmeellisiä linnunjälkiä ja hopeisia heinänkorsia, rakastuneita vanhuksia ja nauravia lapsia. Yhtäkkiä maailma onkin hyvä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat