Moni työ vaatii sataprosenttista läsnäoloa. Opettajan työ on yksi niistä. Jos päivän aikana katoat itseltäsi jonnekin ajatustesi nurkkaan tai murehtimaan huomista, kadotat myös luokallisen oppilaita – ainakin kuvaannollisesti. Ote lipsuu, oppilaat huomaavat sen, ote lipsuu lisää ja kohta peli on menetetty. Mutta kun olet läsnä, kaikki sujuu kuin rasvattu. Paitsi ettei lasten kanssa ikinä suju. Aina on jokin tilanne päällä, ja niiden tilanteiden välit pitää yrittää hyödyntää viisaasti ja tehokkaasti, mutta ylimaallisen seesteiseltä vaikuttaen, koska ihan kohta on jo uusi tilanne päällä. Joinakin päivinä ei mitenkään voi olla tyytyväinen työpanokseensa, koska vuolaasta hikoilusta huolimatta vaikuttaa siltä, että kukaan ei huomannut sitä. Se ei silti tarkoita, ettet olisi hyvä työssäsi. Tämän minulle opetti pieni ja viisas miehenalku, kolmipyörän selästä käsin.

Yhden takkuillen sujuneen työpäivän jälkeen läksin sateeseen koiralenkille, kun törmäsin naapuruston alle metriseen parivaljakkoon: isosiskoon ja pikkuveikkaan. Juttelimme niitä näitä, lähinnä sadevarusteista, kun pikkuveikka ylpeänä ilmoitti: - Mullon saappaat! Isosisko huokaisi väsyneesti: - Ja taas väärissä jaloissa! Pikkuveikka jäi tuijottamaan saappaitaan otsa mietteliäästi kurtussa. Sitten hän ilmoitti pohdiskelunsa tuloksen voitonriemuisin ilmein: - Mutta joinain päivinä mullon saappaat oikeissa jaloissa! Niinpä! (Koin pienen valaistumisen hetken.) Sen täytyy riittää, että joinakin päivinä kulkee. Kuka nyt aina jaksaisi olla parhaimmillaan? Joskus päivä nyt vain menee aamusta iltaan saappaat väärissä jaloissa, mutta se ei haittaa, kun tietää, että ”joinain päivinä mullon saappaat oikeissa jaloissa”.

Jatkoin matkaani, ja tiesin, että pikkumiehen lause on ihan pakko kirjoittaa muistiin. Tästä lähtien aina, kun päivä lähtee menemään jotenkin viistoon, kopiokone syö kaikki paperini, oppilaat eivät kuuntele, hukkaan tekemäni kokeet ja unohdan tärkeän palaverin, muistutan itseäni sanomalla: ”Mutta joinain päivinä mullon saappaat oikeissa jaloissa.” Tänään ei ollut se päivä, mutta huomenna ehkä jo on.

 

 

Kommentit (4)

Sirpa

Oi, tämän viisauven mie laitan etiäpäin työkamuilleni ja lapsilleni. Ja kaikille, joitten tiiän moisia seikkoja pohtivan elämässään. Aian asillon tällön. Niinkun mei ittekin, aika ussein. Kiitos sinulle! Ja hienoa kessää... :-)

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat