Kaupallinen yhteistyö

Blogiyhteistyö Vaihtoplussan kanssa

Pari viikkoa sitten kerroin miten olen alkanut harkitsemaan autonvaihtoa. Tutustuin Vaihtoplussan tarjontaan ja kävin paikan päällä kokeilemassa oikein käytännössä, mitä autoja olisi tarjolla ajatellen työni tarpeita. Mutta minulle sopivimman auton pitää myös toimia perhekäytössä, sillä autossamme kulkee vapaa-ajalla myös mies, lapsi, kaksi kissaa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä tällainen liikkuvainen perhe vaan sattuu tarvitsemaan.

Joten nyt otin tarkasteluun käytetyt autot perhenäkökulmasta. Auton pitäisi olla paitsi tilava, myös sellainen mikä miellyttää miestäni ja jolla molemmat voisivat ajaa hyvillä mielin. Auto, joka sopisi niin kaupunkiin kuin pitkille matkoille ja mutkaisille mökkiteille sekä kyydiksi sienestykseen ja maakuntamatkailuun. 

Aloitimme netistä. Vaihtoplussalla on viisi liikettä ympäri suomen. Nettisivuilta www.vaihtoplus.fi voi selata joko koko suomen tarjontaa tai rajata haun lähinnä olevaan liikkeeseen.

Ennen kuin lähtee paikan päälle johonkin Vaihtoplussan liikkeistä, kannattaa tutustua ensin autojen tarjontaan netin kautta. Liikkeen sisätiloihin ei suinkaan mahdu kaikki myynnissä olevat autot. Me selasimme ensin nettisivujen kautta tarjontaa ja soitimme muutamaa päivää aikaisemmin Vantaan Vaihtoplussaan mitkä autot olisivat sellaisia mihin haluaisimme tutustua lähemmin. Näin ne ehdittäisiin ottaa sisälle halliin mukavampaa tarkastelua varten! Toki siihen pitää olla varautunut, että käytettyjen autojen kaupassa nopeat syövät hitaat – piti vaan pitää sormia ristissä että kukaan ei ehtisi ostamaan meidän toiveautoja ennen kuin ehtisimme pääkallopaikalle. 

Näytin miehelleni netistä ne kolme autoa, jotka kävin edellisellä viikolla katsastamassa työajojani ajatellen. Perheominaisuuksia ajatellen lähdimme kuitenkin autojen selaamisessa puhtaalta pöydältä: mietimme ihan itsekkäästi ulkonäkökysymyksiä sekä tietenkin tilatarpeita ja auton käyttökustannuksia.

Kumpikaan meistä ei voi kutsua itseään autoihmiseksi – emme ole perehtyneet autoihin emmekä jaksa niistä jauhaa, mutta ajaminen on molemmista mukavaa ja automatkat ovat olleet iso osa yhteistä taivaltamme. Joten mikä tahansa auto ei kävisi ja tällä kertaa on paljon enemmän mietittävää, kun auton pitää toimia ennen kaikkea minulle työautona. 

Vaihtoplussan sivuilla voi määritellä autot eri hakukategorioihin esimerkiksi hinnan, korimallin tai merkin puolesta, mutta autoja etsivä voi määritellä myös hintakaton rahoituksen kuukausierälle, joka auttoi meitä hahmottamaan mihin meillä olisi varaa. Kauaa emme ehtineet selaamaan eri autoja kun vastaan tuli meidän molempien unelmien kiesi: Suzuki Grand Vitara. 

Tähän pitää ehdottomasti päästä tutustumaan! Lisäksi innostuimme Jeep Compassista ja karkkina kolmanneksi autoksi valikoitui Nissan Navara, jossa oli kannellinen perälava – tämän haluaisimme nähdä livenä! 

Vierailimme Vaihtoplussan Vantaan pisteessä.
Vierailimme Vaihtoplussan Vantaan pisteessä.

Autokaupassa on paljon ihmeteltävää.
Autokaupassa on paljon ihmeteltävää.

Jos ajaisimme pihaan Nissan Navaralla, naapurien leuat loksahtaisivat auki. Upea ilmestys, mutta tämähän oli livenä aivan valtava! Tällaisella laivalla ei noin vaan taskuparkkeerata Helsingin keskustassa. Nissan Navara olisi ollut kuitenkin hauska ottaa koeajoon, mutta vaihtoautokaupan pelin henkeen kuuluu nopeus: auto myytiin nenämme edestä toiselle pariskunnalle ja näin tämä ihana laiva sai uuden hyvän kodin.

Edellisellä vierailulla veikkasin, että Wolkswagen Touran olisi sopiva perheautoksi, mutta tämä ei vakuuttanut Jaakkoa ollenkaan. ”Ruma.” Jaahas, no eikun eteenpäin, autoja riittää!
Edellisellä vierailulla veikkasin, että Wolkswagen Touran olisi sopiva perheautoksi, mutta tämä ei vakuuttanut Jaakkoa ollenkaan. ”Ruma.” Jaahas, no eikun eteenpäin, autoja riittää!

Jos volkkari ei miellyttänyt silmää, niin Jeeppi oli kyllä meidän kaikkien mielestä upea. ”Menevän näköinen ja vähän ajettu!” ”PUNAINEN AATO!”
Jos volkkari ei miellyttänyt silmää, niin Jeeppi oli kyllä meidän kaikkien mielestä upea. ”Menevän näköinen ja vähän ajettu!” ”PUNAINEN AATO!”

Renkaiden potkimista ja Jeepin arviointia. Tässä olisi kaikki kohdillaan – paitsi jos miettii työtäni: hieman mietityttää takatilan viisto perä isojen laatikoiden kuljettamisen suhteen.
Renkaiden potkimista ja Jeepin arviointia. Tässä olisi kaikki kohdillaan – paitsi jos miettii työtäni: hieman mietityttää takatilan viisto perä isojen laatikoiden kuljettamisen suhteen.

Vaihtoplussan Reijo Miettinen toimi oppaanamme ja neuvoi vaihtoauton valinnassa. Häneltä saimme hyviä pointteja autonkäyttöömme liittyvissä asioissa, kuten dieselin ja bensa-auton erojen vertaamisessa ja muissa käyttökustannuksissa.]

Siinä se on! Suzuki Grand Vitara, meidän molempien unelma-auto. Vieläkö auto tuntuisi yhtä omalta kuin neljä vuotta sitten, kun meillä oli tällainen viikon verran vuokralla?
Siinä se on! Suzuki Grand Vitara, meidän molempien unelma-auto. Vieläkö auto tuntuisi yhtä omalta kuin neljä vuotta sitten, kun meillä oli tällainen viikon verran vuokralla?

Alfin tehtävä oli testata kaikkien autojen kiipeilyominaisuudet ja hätävilkkujen toiminta.
Alfin tehtävä oli testata kaikkien autojen kiipeilyominaisuudet ja hätävilkkujen toiminta.

Grand Vitaran ratissa (Tämä on Jaakon innostunut ilme).
Grand Vitaran ratissa (Tämä on Jaakon innostunut ilme).

Vaihtoplussan liikkeessä ollut Jeep Compass oli melko vähän ajettu ja erinomaisessa kunnossa, joten mietimme sitä vakavasti yhdeksi koeajettavista autoista. Verrattuna Grand Vitaraan, autoissa ei kuitenkaan ollut paljoa eroa teknisissä ominaisuuksissa. Hintaeroa oli muutamia tuhansia euroja Compassin hyväksi, mutta silti Suzuki veti puoleensa kuin magneetti. 

Joten ei muuta kuin koeajamaan Grand Vitaraa. 

Omaa lastenistuinta ei tarvitse ottaa mukaan, Vaihtoplussalla löytyy turvaistuimet omasta takaa joten koko perhe pääsee koeajolle!]
Omaa lastenistuinta ei tarvitse ottaa mukaan, Vaihtoplussalla löytyy turvaistuimet omasta takaa joten koko perhe pääsee koeajolle!]

Kuskinvaihdos. Koeajokelit olivat tyypillisen ankeat: satoi räntää ja tiet olivat paikoitellen jäässä. Pääsimme siis testaamaan Grand Vitaraa tositoimissa!
Kuskinvaihdos. Koeajokelit olivat tyypillisen ankeat: satoi räntää ja tiet olivat paikoitellen jäässä. Pääsimme siis testaamaan Grand Vitaraa tositoimissa!

Ajaa posottelimme päämäärättöminä ympäri Vantaata ja päädyimme lopulta Korsoon, josta navigoimme takaisin Vaihtoplussaan. Jaakko sanoi, ettei haluaisi palauttaa autoa. 

Kun istuimme Grand Vitaraan olo oli kuin olisi palannut kotiin, jos näin voi autosta sanoa. Tällaisella autolla me kuitenkin ajoimme toistatuhatta kilometriä ja olemme jopa yöpyneet Grand Vitarassa, joten kyse on ollut ainakin pienimuotoisesta autossa asumisesta. 

Vitarassa miellyttää moneen muuhun saman kokoluokan autoon nähden sisätilan laatu: materiaalit ovat hyviä ja kestävänoloisia ja muotoilu tyylikäs. Ja vaikka auto on suhteellisen kookas, se on mittasuhteiltaan kuitenkin kaupunkiajoonkin sopiva. Työni kannalta plussaa takatilan kulmikkaasta muotoilusta ja tilavasta matkustamosta, johon saa astiakassit ja muun rekvisiitan pysymään turvallisesti pystyssä. 

Tuntui jotenkin enteeltä, että kun menemme ensimmäistä kertaa perheenä katsomaan autoa, tulee vastaan juuri se sama automalli, josta me olemme aikoinaan haaveilleet. Ja se, että se tulee vastaan hyvin pidettynä ja melko vähän ajettuna. 

Mutta tietenkin seuraava asia olisi selvittää mitä tämä kaikki maksaisi. JOS lähtisimme vaihtamaan autoa, tarvitsisimme rahoituksen. Ja JOS ottaisimme rahoituksen, emme kuitenkaan pystyisi maksamaan satoja euroja kuukaudessa autolainaa. Sopiiko Grand Vitara budjettiimme? Entä saisimmeko vanhasta autostamme Tipistä vaihdossa penniäkään? 

Käytettyjen autojen kaupassa on vielä se jännityslisä, että siinä missä uutta autoa ehtii pohtia ja koeajaa moneen otteeseen, käytetyn auton kanssa päätökset pitää tehdä nopeasti. 

No ainakaan emme häviä mitään pyytämällä unelmiemme autosta tarjousta. 

Lue ensi viikon postauksessani minkälaiseen ratkaisuun päädyimme auton etsinnässä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat