Kirjoitukset avainsanalla kauppa

Pitkään raahasin aitoja meksikolaisia mausteita ja tykötarpeita Suomeen maailmanmatkoiltani, nyt ei tarvitse enää mennä merta edemmäs, sillä kuulin ilouutisen: Hämeentielle on auennut meksikolainen elintarvikekauppa, josta saa lähes kaiken tarvitsemansa aitojen Meksiko-makujen kokkaamiseen. Sinne siis! 

Kaikki ruokaihmiset raahaavat tuliaisina asioita, joita ei Suomesta saa. Mutta Helsinkikin on kansainvälistynyt jo niin paljon, että on harvoja ruokakulttuureja, joiden raaka-aineita ja mausteita ei meiltä saa. Yksi keittiö on kuitenkin ollut jo pitkään haasteellinen: Meksikon keittiö kuivattuine chileineen ja erilaisine maissituotteineen. Näitä elintarvikkeita on pitänyt tuoda usein aika yllättävistäkin paikoista, mm. Berliinissä on yksi mainio pikkumarketti ja taannoisella Antwerpeninkin lomalla löysin meksikolaisia tuliaisia. Suomessa salaisuuteni on ollut bongailla Badia-merkkisiä kuivattuja chilejä isoista marketeista, joihin niitä tulee välillä erinä, lisäksi meksikolaisesta El Rey -ravintolasta olen saanut tiskin alta pyytämällä Tajin-maustetta ja chilikastiketta micheladoihini.

Dos Tecolotes on toiminut vasta pari kuukautta. Se on toistaiseksi vielä pelkkä elintarvikekauppa, mutta maaliskuussa paikasta alkaa saada myös pientä purtavaa shoppailun lomaan, kun keittiö valmistuu. Kauppa myy perjantaisin kotitekoista salsaa, ja sen menekki on yllättänyt omistajat: kuulemma joka perjantai salsat on myyty loppuun klo 12 mennessä! 

Hämeentie on etnisten elintarvikekauppojen Rodeo Drive. Ja aivan kivenheiton päässä sijaitsee Hakaniemen Halli, josta saa sitten kaiken muun mitä ruoanlaittoonsa tarvitsee. Tämä meksikolainen kauppa on tervetullut lisä aasialaisten ja intialaisten kauppojen keskelle! 

Dos Tecolotes -marketista löytyy kaikki tykötarpeet kotitekoisten tortillojen tekemiseen ja jos ei jaksa tehdä itse, täältä saa myös aidot maissitortillat valmiina. Tortilloja on mm. sinisestä maissista tehtyinä!

Tortillaprässi ja limemehun puristin ovat tärkeitä vempeleitä meksikolaisessa keittiössä. Kuvan chilikastikerivistö on vain kuudesosa kaupan koko valikoimasta ja kaikkia laatuja pääsee maistelemaan kaupassa.

Kaupan valikoimissa olevat toistakymmentä eri kuivattua chiliä voi kuulostaa liiottelulta, mutta meksikossa jokaisella chilillä on tärkeä paikka mole-kastikkeiden ja marinadien teossa. Kuivatuista chileistä voi löytää mm. hedelmäisiä tai savuisia aromeja.

Gran Mitla -merkkinen matosuola on aivan ihmeellisen herkullista. Olen ostanut sitä berliininmatkoilta ja lisään sitä pienen ripauksen kun teen vihreää salsaa. Se toimii myös ihanasti aamiaistacojen viimeistelyyn!

Tomatillojen lisäksi kaupan valikoimista löytyy tuore kaktus - tätä pitää testata joku kerta!

Tomatillo ei suinkaan ole nimestään huolimatta tomaatti, vaan vihreä, ehkä jättikokoista raakaa ananaskirsikkaa muistuttava hedelmä, josta tehdään aito meksikolainen vihreä salsa. Se on täällä suomessa arvokas herkku, mutta jo viidellä tomatillolla saa ihanan itse tehdyn vihreän salsan, silloin kun haluaa panostaa. Näitä on ollut ennen hurjan vaikea saada suomesta, ainakaan kuluttajien elintarvikekaupoista.

Nämä tarttuivat mukaan: Tajinmaustetta, johon olen koukuttunut, löytyi kahta vahvuutta. Lisäksi löysin meksikolaista toppasokeria, joka on salainen aseeni kun teen naudanribsipataani. Ja tuo ruskea juurekas on kaupan myyjän suosittelema jicama, jota sain maistaa sitä jo kaupassa - tätä taivaallista juuresta oli myös pakko saada, en ollut koskaan aiemmin maistanut sitä! Ja tietenkin mukaan tuli tortillalättyjä sekä clamatoa, niihin hetkiin kun haluan tehdä aidon micheladan.

Illalla maistelimme jicamaa myyjän oppien mukaisesti: kuorittuna ja ohuiksi viipaleiksi leikattuna sekä Tajin-mausteeseen dipattuna. Raaka jicama maistuu ihan siltä kun olisi yhdistetty kyssäkaali ja valkea kuulas omena, mutta koostumus on huikean mehukas. Alfkin tykkäsi kovasti!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat