Kirjoitukset avainsanalla dukkah

Meri-Tuuli piti kokkauskurssin Muhun saarella kauniissa majatalossa yhdessä Pipsa Hurmerinnan kanssa.

Nyt alkoi laskeutuminen kesälomaan, ja tein sen parhaalla mahdollisella tavalla: kokkaillen, viiniä siemaillen ja aamutakissa laahustellen Nami Namastessa, Muhun saarella Virossa. Vedimme Pipsa Hurmerinnan kanssa Siken taianomaisen kauniissa majatalossa kokkauskurssin, johon työntäyteinen ja vilkas kevätkauteni huipentui.

Kaksi päivää menivät ohi kuin hujauksessa, mutta tunsin oloni niiden jälkeen niin onnelliseksi ja rentoutuneeksi. Voisin tykittää tämän blogini täyteen pelkkiä kuvia joka ikisestä Nami Namasten nurkasta, sillä kaikki siellä on niin kaunista ja harkittua aina petien pellavalakanoista saunaan, jonka ikkunan näkymästä en halua kertoa teille mitään, jotta jos joskus menette sinne löylyihin, voitte kokea sen itse. Sen sijaan kerron kokkauskurssistamme, jonka saimme vetää tässä ainutlaatuisessa miljöössä, kiitos siitä Siken ja kurssille tulleiden osanottajien! 

Kaikki alkoi jo keväällä, jolloin Pipsa heitti ilmaan idean, että jos järjestäisimme kesällä kokkauskurssin ohjelmamme Samassa Liemessä -hengessä Siken majatalossa Nami Namastessa. Koska olemme toiminnan naisia, jo muutaman messenger-viestin jälkeen päivät oli lyöty Siken kanssa lukkoon ja menun suunnittelu alkoi. 

Varsinaisen illalliskurssin teemana oli kokonaisena leivinuunissa paahdettavat ruuat, mutta Siken upea ryytimaa antoi mahdollisuuden hyödyntää ruuissa Muhun lempeässä ilmastossa kasvaneita yrttejä ja kasviksia, ja siksi toisena teemana olikin kauden vihannekset. Kun näimme, mitä kaikkea Nami Namasten pihalla kasvoi, muokkasimme Pipsan kanssa reseptejä uusiksi vielä kurssipäivänä, koska emme voineet vastustaa tilaisuutta päästää kurssilaisia keittiöpuutarhan kimppuun. 

Pinaattia, perunaa, papuja... mitä et täältä löydä, et huomaa edes kaipaavasi.
Pinaattia, perunaa, papuja... mitä et täältä löydä, et huomaa edes kaipaavasi.

Niittykukkia ja kukkien väleissä kasvavia yrttejä – pörriäisten paratiisi!
Niittykukkia ja kukkien väleissä kasvavia yrttejä – pörriäisten paratiisi!

Upeat viljelmät olivat vierailumme aikaan täydessä loistossa.
Upeat viljelmät olivat vierailumme aikaan täydessä loistossa.

Hannele poimii pinaattia marinoituun salaattiin.
Hannele poimii pinaattia marinoituun salaattiin.

Yrttiviuhkalla sivellään kanojen pintaan voita grillaamisen ajan.
Yrttiviuhkalla sivellään kanojen pintaan voita grillaamisen ajan.

Mansikat antoivat jälkiruuan kirsikkakastikkeelle syvyyttä makuun.
Mansikat antoivat jälkiruuan kirsikkakastikkeelle syvyyttä makuun.
Muhun kirsikat ovat hapokkaita ja pieniä, täydellisiä yhdistettäviksi punaviinin tai sherryn kanssa!
Muhun kirsikat ovat hapokkaita ja pieniä, täydellisiä yhdistettäviksi punaviinin tai sherryn kanssa!

Kurssin ruokina oli mm. kokonaisena yrttien kanssa paahdettua kanaa, kokonaista kukkakaalia dukkah-mausteen kera, eli dukkahkaalia, sekä munakoisoa tahinikastikkeella. Jälkiruuaksi valmistimme raakamaitojäätelöä halvan kanssa ja Pipsan viime hetkellä keksimää, aivan ihanaa punaviinissä mehustettuja Muhun kirsikoita, jotka poimittiin suoraan puusta.  

Lopuksi kaikki ruuat syötiin yhdessä ison pöydän ääressä. Ja voi veljet, miten taitavaa jengiä meillä oli kurssilla! Ruuissa näkyi tekijöittensä kädenjälki ja ryytimaalta päätyi ruokiin paljon lisämakuja sekä syötäviä kukkiakin. Juuri tällaista ruuanlaitto porukassa parhaimmillaan on, ruoka on enemmän kuin osiensa summa, ja kun kaikki on itse tehtyä, ei voi kuin hyristä tyytyväisyydestä. 

Nami Namastessa oli sopivassa suhteessa kokkailua, rentoilua ja juomien siemailua.
Nami Namastessa oli sopivassa suhteessa kokkailua, rentoilua ja juomien siemailua.

Tässä valmistuu kastike pizzauunissa kokonaisena paahdetuille munakoisoille.
Tässä valmistuu kastike pizzauunissa kokonaisena paahdetuille munakoisoille.

Dukkahkaali valmistuu paahtamalla kukkakaalit aivan tummiksi pizzauunissa ja hieromalla niihin sitten reilusti dukkah-maustetta.
Dukkahkaali valmistuu paahtamalla kukkakaalit aivan tummiksi pizzauunissa ja hieromalla niihin sitten reilusti dukkah-maustetta.

Lopuksi istutaan ja nautiskellaan.
Lopuksi istutaan ja nautiskellaan.

Kurssillemme osallistui 12 innokasta hyvän ruuan ystävää. Mukana oli ammattilaisia – kuten Hannan Soppa -blogin Hanna sekä Kokit ja Potit -blogin Hannele, sekä intohimoisia harrastajia kuten Raumalta kurssille tullut pariskunta Tiia ja Jarno. Kurssillamme oli myös vähemmän ruokaa harrastaneita oppilaita, jotka tulivat hakemaan helppoja oivalluksia kokkaamiseensa sekä kurssilaisia, jotka tulivat nauttimaan miljööstä kivan yhteisen puuhastelun merkeissä. Mainio sekoitus monenlaista ruuanlaittajaa! Meidän porukka löysi jo ensimmäisenä iltana yhteisen sävelen eikä aamulla ollut enää yhtään hullua tulla aamiaispöytään aamutakissa, vaikka olimme tunteneet vasta päivän. Mikä jengi, ja kyllä minä vähän liikutuin, kun huiskuttelin hyvästejä portilta kahden ihanan päivän päätteeksi. 

Nami Namaste ja Muhu sekä kaikki kurssilaisemme – miten täydellinen tapa lähteä kesälaitumille! 

Nami Namasten aamiainen – nautitaan vaikka aamutakissa, jos siltä tuntuu.
Nami Namasten aamiainen – nautitaan vaikka aamutakissa, jos siltä tuntuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pipsan ja minun Samassa Liemessä -ohjelman yllättäväksi hittireseptiksi nousi dukkah-lohi. Siinä tuttu lohifile leikattiin annospaloiksi ja palat pyöriteltiin dukkah-mausteseoksessa ja paistettiin pannulla. Yksinkertaista!
Reseptin juju oli tarjota uusi, helppo tapa maustaa lohta. Käytimme ohjelmassa valmista dukkah-maustetta, jota saa esimerkiksi Stockan Herkusta, mutta emme arvanneetkaan, että reseptistä tulisi niin iso hitti että mauste loppuisi hetkellisesti kaupoista. Onneksi sitä on helppo tehdä itse.

Ohjelman jälkeen saimme Pipsan kanssa paljon yhteydenottoja ja kyselyitä mausteesta. Ensihätään jaoin kysyjille linkkiä Soppa 365:n muutaman vuoden takaiseen mainioon dukkah-reseptiin. Moni varmasti löysi muitakin reseptejä – Google löytää 791 000 osumaa. 

Dukkah recipe -haun tulosmäärä kertoo myös siitä, että yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole. Omani on muokkautunut vuosien varrella ja olen lisännyt siihen esimerkiksi fariinisokerin, jonka en usko kuuluvan perinteiseen egyptiläiseen tapaan valmistaa dukkaa. Kokeile ihmeessä ja nappaa itsellesi hurmaava ja erilainen mauste, jolla saa helposti uusia vivahteita arki- ja juhlakokkailuun!

Teen omani maustemyllyssä, jonka ostin marketin alelaarista. Se on toiminut kuin unelma! Monien yleiskoneiden mukana tulee maustemyllyosa tai pienempi tehosekoitinkulho, joka on tarkoitettu pähkinöiden, kahvin ja mausteiden jauhamiseen. Toki valmistus hoituu myös huhmareella tai morttelilla, kun jaksaa vain jauhaa huolella. 

Mausteseokseen tulee tavallisesti hasselpähkinää tai saksanpähkinää, mutta seokseen voi yhdistää myös kaapista löytyvät pähkinäpussien jämät. Dukkah on mainiota ilmankin pähkinöitä, jos allergiat estävät niiden käytön. Tällöin mausteseokseen kannattaa lisätä enemmän seesaminsiemeniä tai vaikka pinjansiemeniä. Kokeilemalla kehität oman reseptisi! 

 

Ja sitten ne viisi tapaa käyttää dukkaa: 

Jos rakastat varsiselleriä, tykkäät varmasti tästä nopeasta välipalasta! Pese ja pilko yksi varsisellerin varsi kolmeen osaan ja levitä sille maustamatonta tuorejuustoa tai cottage cheesea. Ripottele päälle dukkaa ja herkuttele!
Jos rakastat varsiselleriä, tykkäät varmasti tästä nopeasta välipalasta! Pese ja pilko yksi varsisellerin varsi kolmeen osaan ja levitä sille maustamatonta tuorejuustoa tai cottage cheesea. Ripottele päälle dukkaa ja herkuttele!
  1. Lohireseptimme löydät täältä sekä kirjastamme Samassa Liemessä
  2. Hyvä tapa käyttää dukkahia on maustaa sillä broileri ennen grillaamista. Dukkah sopii niin raaka-aineiden marinointiin kuin ruokien viimeistelyynkin. 
  3. Jos tykästyit aikaisempaan postaukseeni koristellusta hummuksesta, niin dukkah antaisi tälle reseptille mielettömän viimeisen silauksen!
  4. Helpoin tapa nautiskella dukkahia on kaataa lautaselle laadukasta oliiviöljyä ja ripotella sille maustetta. Öljyyn dippailtu leipä toimii kivana pienenä alkupalana tervetuliaisjuoman kanssa tai naposteltavana illanistujaisissa. Näin maistoin itse aikoinaan dukkahia ekan kerran ja rakastuin. Kokeilin viikonloppuna puristaa öljyyn myös hieman sitruunaa.
  5. Lapsena yksi suosikkivälipaloistani oli sellerin varret, joille kasattiin kokkareista ja pehmeää Cottage Cheesea. Lidlistä saa Cottage Cheesea, mutta myös maustamaton tuorejuusto toimii ihanasti ja uskon että turkkilainen jogurttikin ajaa asian. Viimeistele kevyt herkku ripottelemalla päälle dukkahia. 

Dukkah

  • 4 rkl kuorittuja pistaaseja
  • 2 rkl seesaminsiemeniä
  • 2 rkl korianterin siemeniä
  • 1 rkl juustokuminaa
  • 2 tl mustapippureita
  • 1 rkl fariinisokeria  

Paahda pistaasipähkinöitä kuivalla pannulla noin minuutin ajan koko ajan sekoitellen. Kaada ne kulhoon jäähtymään ja paahda seuraavaksi seesaminsiemeniä noin minuutin ajan. Kaada seesaminsiemenet toiseen kulhoon jäähtymään. Laita korianterin siemenet, juustokuminan siemenet ja mustapippurit pannuun ja paahda nekin. Kumoa mausteet maustemyllyyn. Lisää myllyyn puolet seesaminsiemenistä ja jauha hienoksi. Lisää pistaasit ja fariinisokeri ja jauha vielä hetki niin, että pistaasit jäävät epätasaisen kokoisiksi. Mukana saa olla isompiakin paloja. Kaada mausteseos purkkiin ja sekoita joukkoon loput seesaminsiemenet. 

Säilytä mausteseos ilmatiiviissä purkissa maustekaapissa. 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram