Kirjoitukset avainsanalla portugali

Porto Tónico on ihanan raikas juoma aperitiiviksi tai yömyssyksi.

Minusta on vihdoin tullut aikuinen – olen saanut kauan haaveilemani baarikaapin, johon laittaa kaikki lasit, drinkintekovälineet ja matkoilta poimitut lasiaarteeni! Ensimmäiseksi juomaksi päätin kokeilla ruokalehdestä bongaamaani uutta tuttavuutta, Porto Tónico -drinkkiä, jonka ainekset löytyivät valmiiksi kaapistani. Rakastuin! <3 

Remppamme on taas notkahtanut reippaasti eteenpäin ja nyt löysimme olohuoneeseemme sopivat senkit. Etsinnässä oli levarille ja vahvistimelle sopiva kaapisto: olemme kaksi vuotta roikkuneet nettihuutokaupoissa, kierrelleet huonekaluliikkeitä ja pohtineet erilaisia ratkaisuja löytämättä mitään molempia miellyttävää tai kukkarollemme sopivaa ratkaisua. Mutta sitten se oikea, juuri meidän kotiimme sopiva vaihtoehto odottikin meitä Vantaan Ikeassa. 

Ostimme kaksi Ikean Stockholm 2017 -kaapistoa ja laitoimme ne vieriviereen. Vaalea puu ja rottinki toi muuten tummia ja vanhaa puuta sisältävään sisustukseemme kivaa kepeyttä. Kaappien iso koko yllätti positiivisesti, näihinhän mahtuukin aivan valtavasti kaikkea!
Ostimme kaksi Ikean Stockholm 2017 -kaapistoa ja laitoimme ne vieriviereen. Vaalea puu ja rottinki toi muuten tummia ja vanhaa puuta sisältävään sisustukseemme kivaa kepeyttä. Kaappien iso koko yllätti positiivisesti, näihinhän mahtuukin aivan valtavasti kaikkea!

Jouluvalojen viritys kaappiin teki tästä hyllystä oman Sala-Tiki-Baarini!
Jouluvalojen viritys kaappiin teki tästä hyllystä oman Sala-Tiki-Baarini!

Varasin juomalaseilleni ylimmän kerroksen. Minulla on kaikennäköisiä matkoilta ja Suomesta löytynyttä lasitavaraa, jotka ovat pyörineet keittiön puolella tukkimassa kaikkia kaappeja. Se on kumma, miten paljon pienet sherrylasitkin voivat viedä tilaa maitolasien seassa. Nyt ne ja viinilasini ovat nätisti sulassa sovussa hyllyllä ja sopivan mukin valitseminen kullekin juomalle on helppoa ja silmää miellyttävää. Kaapin hyllykorkeus on täydellinen, sinne mahtuu jopa korkeammat viinilasit sekä karahvit. Alkoholit ja juomat majailevat edelleen keittiössä, korkealla pienten käsien ulottumattomissa, mutta nekin mahtuisivat kaappiin kivasti. Viimeinen silaus oli kaappiin viritetyt jouluvalot. Yömyssyn valmistaminen ei ole koskaan ollut näin nautinnollista! 

Rakastan sekalaista lasikokoelmaani ja nyt ne pääsevät oikeuksiinsa! Viinilaseina meillä on Stockmannin Casa-sarjan edullisia, mutta tyylikkäitä laseja. Kahden kissan ja lapsen taloudessa laseja hajoaa tämän tästä eikä pussin nyörit veny Riedeleihin. Baierilaisen Nachtmannin niittikuvioinen kristallikarahvi on suosikkini viinintarjoiluun, tai kun haluan tehdä juhliin ison satsin Negronia tai muuta aperitiiviä.
Rakastan sekalaista lasikokoelmaani ja nyt ne pääsevät oikeuksiinsa! Viinilaseina meillä on Stockmannin Casa-sarjan edullisia, mutta tyylikkäitä laseja. Kahden kissan ja lapsen taloudessa laseja hajoaa tämän tästä eikä pussin nyörit veny Riedeleihin. Baierilaisen Nachtmannin niittikuvioinen kristallikarahvi on suosikkini viinintarjoiluun, tai kun haluan tehdä juhliin ison satsin Negronia tai muuta aperitiiviä.

Kaikki aarteeni on hankittu käyttöön. Vasemmalla on kaksi ehjänä säilynyttä liköörilasia kristallilasisarjasta, jonka ostin vuosia sitten kaappeja tyhjentäneeltä ystävältä. Shaker on kirppislöytö, joka on odottanut oikeaa hetkeä, eli omaa baarikaappiani, päästäkseen tositoimiin.
Kaikki aarteeni on hankittu käyttöön. Vasemmalla on kaksi ehjänä säilynyttä liköörilasia kristallilasisarjasta, jonka ostin vuosia sitten kaappeja tyhjentäneeltä ystävältä. Shaker on kirppislöytö, joka on odottanut oikeaa hetkeä, eli omaa baarikaappiani, päästäkseen tositoimiin.

Eka tekemäni drinkki olikin uusi tuttavuus: Porto Tónico! Törmäsin juomaan uusimman Bon Appétit -lehden mainiossa, mukaansa tempaavassa matkajutussa, joka kertoo Lissabonista. Tyler Kordin kirjoittama artikkeli on ilahduttava ja viihdyttävä, nauroin monessa kohtaa ja taas iski matkakuume, varsinkin kun jutussa vierailtiin monessa itselleni vieraassa paikassa Lissabonissa. Kuumemittari nousi etenkin, kun Tyler Kordin kuvaili rakastuneensa tähän portviinipohjaiseen drinkkiin, jota hän päätyi matkansa aikana juomaan aina kun kynnelle kykeni. Jutun mukaan Porto Tónico -drinkit on kehitetty turisteille, mutta aivan sama. Jos se maistuu hyvältä, olkoon vaikka keksitty marsujen kuninkaalle.   

Hyökkäsin siis päistikkää kohti Bon Appétitin vinkkaamaan cocktailiin. Ja portviiniähän kaapistani löytyy: tämä portugalilainen väkevä viini tuntuu olevan suosittu lahjapullona. Ja vaikka portviini onkin hyvää, ei sitä tule kovinkaan usein nautittua ja niin pulloja onkin kertynyt vuosien varrella mun kaappiin jokunen.

Avaamaton portviini ei pahaksi mene, mutta moni ei tiedäkään, että avattuna portviini ei kestä kuukausien säilytystä. Ajat vaihtelevat portviinilaadusta riippuen, mutta yleinen nyrkkisääntö on, että mitä kypsempi portviini sen lyhyempi aika nauttia avattu pullo pois, ennen kuin sen maku kärsii. Hienoimmat laadut tulisi nauttia vuorokauden sisään, keskinkertainenkin portviini säilyy vain viikkoja. Joten, jos kaapissasi kummittelee viime jouluna avattu portviinipullo, kaada se viemäriin ja aloita harjoitukset alusta. Tunkkainen rusina ei ole toivottu makuvivahde tässä hienossa juomassa. 

Tässä drinkkini tekotarpeet: portviiniä, tonic-vettä sekä kukkurallinen lasi jäitä.
Tässä drinkkini tekotarpeet: portviiniä, tonic-vettä sekä kukkurallinen lasi jäitä.

Sen enempää Asiaa tutkimatta, tein juoman jutussa vilahtaneen virkkeen perusteella ”pari osaa Portviiniä, muutama osa tonicvettä”. Tonicina päätin kokeilla BTW Tonic -vettä, joka on perinteisin menetelmin valmistettu, ihanan aromikas tonic, jonka arvelin sopivan tähän. Portviiniksi lasiin hulahti portviiniä ekasta pullosta, joka osui käteeni. Lasissa pitää tietty olla kunnolla jäitä, nyt nojatulimatkustetaan etelään! 

Aah mä niin ymmärrän miksi Kord rakastui Portugalissa tähän drinkkiin ja uhkasi lisäävänsä sen brooklynilaisen ravintolansa listalle. Jos tunnet sangrian, Porto Tónicossa on paljon samaa, paitsi ilman sangrian överiä imelyyttä ja litsaantuneiden hedelmien makua. Vähän kuin joku olisi ottanut sangrian idean ja tehnyt siitä elegantin! Porto Tónico on ihanan raikas juoma aperitiiviksi tai yömyssyksi. Alkoholiprosentti juomassa jää melko matalaksi ja drinkki on oiva tapa tyhjennellä kaapeistaan portviinejä ja tehdä tilaa tulevan joulun lahjapulloille. 

Ja vitsit mikä yllätys olikin, että kun päätin kokeilla tätä drinkkiä, (josta ei ole jutussa yhtään kuvaa), rakastuin siihen ja totesin sen mainioksi ja yhdeksi lisäksi drinkkirepertuaariini, kävi ilmi, että tätä ei tehdä alkuunsa punaiseen portviiniin, vaan valkoiseen portviiniin. Valkoista ei nyt näköjään ole tähän talouteen lahjoitettu muutamaan vuoteen, joten juodaan nyt tämä syksy näitä aivan erinomaisia punaisesta portviinistä tehtyjä Porto Tónicoja ja nautiskellaan loppusyksyn lumosta. 

Porto Tónico syntyy yksinkertaisista aineksista yksinkertaisella tekniikalla.
Porto Tónico syntyy yksinkertaisista aineksista yksinkertaisella tekniikalla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ennen kuin oppii tuntemaan maaston, on sienestys ja simpukastus hakuammuntaa. 

Portugalilaisia ja suomalaisia yhdistää moni asia. Nyt kerron miksi pidän portugalilaisia suomalaisten henkisenä veljeskansana. Ja miksi simpukoiden kerääminen on yhtä koukuttavaa kuin sienestys! 

Portugali ja Suomi ovat pienehköjä maita Euroopan vastakkaisilla laidoilla, molemmat vähän oman onnensa nojassa. Portugali on Espanjan ja Atlantin saartama ja Suomeen päästäkseen pitää joko ylittää tai kiertää Itämeri. Siksi matka Portugaliin tai Suomeen vaatii sen, että lentää vähän kauemmin, ajaa vähän pidempään tai nappaa pitkän matkan päätteeksi vielä laivan. Meille ei noin vaan matkata viikonlopun viettoon; esimerkiksi Brysselistä pääsee Pariisiin junalla 90 minuutissa nauttimaan Laduréen macaronseja. Tämä etäisyys Euroopan hulinasta ja maantieteellinen pienuus tarkoittaa sitä, että me ja portugalilaiset joudumme tekemään ekstrapaljon töitä, että äänemme tulee kuulluksi. Siksi kai sekä Portugalissa että Suomessa arvostetaan ahkeruutta, säntillisyyttä ja meillä innovoidaan ahkerasti. 

Portugalilaisia ja suomalaisia yhdistää hillitty varautuneisuus – emme kohkaa isoissa ryhmissä ja pidä meteliä, arvostamme ihmisten henkilökohtaista tilaa ja olemme kohteliaita. Olemme enemmän analyyttisia sivustaseuraajia kuin esiintyjiä. Olemme avuliaita ja sydämellisiä, mutta emme tuputa apuamme tai ajatuksiamme.  

Lisäksi portugalilaisten luontosuhde on, jos ei nyt aivan samanlainen, niin yhtä mutkaton kuin meillä. Ja siitä pääsenkin simpukan keräämisen ja sienestyksen iloihin! 

Siinä missä me keräämme kesät syksyt metsistä marjoja ja sieniä ämpärikaupalla, portugalilaisille on aivan luonnollista olla lauantaiaamuna perä pystyssä poimimassa simpukoita yleisellä rannalla. Muistan eräänkin kerran, kun asuimme Portugalissa ja olin leikkipuistossa keinussa. Ihmettelin mitä naapuritalon emäntä tekee puiston pusikossa hedelmäpussin kanssa. Menin katsomaan ja hänhän keräsi siellä pulleita etanoita ruoaksi – tietenkin! 

Laskuveden aika tuo rannalle simpukoiden kerääjät.
Laskuveden aika tuo rannalle simpukoiden kerääjät.

Hietasimpukoiden keräämiseen tutustuin ensimmäistä kertaa lomamatkalla Algarven Faron lähellä olevalla saarella. Ilha De Armonan saarella 6 tunnin välein vaihtuva lasku- ja nousuvesi näkyvät merkittävästi: dyynisaaren pinta-ala kasvaa laskuveden aikaan satoja metrejä joka suuntaan. Meren alta paljastuu liejuinen ja hietainen, mutta puhdas ja elämää kuhiseva merenpohja. Nousuveden aikaan simpukat ja pienet äyriäiset kulkevat omia polkujaan, mutustelevat levää ja planktonia ja tekevät mitä kaikkea nyt pikkuotukset tykkäävätkään tehdä. Laskuveden aikaan paikalle saapuvat sitten ihmiset, katsomaan mitä kaikkea hiekasta voisi poimia syötäväksi. 

Joka aamu meren vetäydyttyä laskuveden aikaan pois, hietikolle valui simpukankerääjiä poimimaan hietasimpukoita, portugaliksi amêijoas. Osa kerääjistä oli ammattilaisia, osa tavallisia kotikokkeja, jotka olivat ulkoiluttamassa koiraansa tai muuten vaan rantakävelyllä ja katsomassa josko hietikko tarjoaisi ainekset Amêijoas à Bulhão Pato -ruokaan, jota syödään innokkaasti koko Portugalin rannikolla.

Tässä kalastaja esittelee simpukkasaalistaan. Tämän määrän keräämiseen menee tunteja ja se on kuulemma selälle rankkaa työtä. Keräämisen jälkeen simpukat lajitellaan, isoimmat lähetetään ravintoloihin ja pienemmät myydään torilla tai kadulla suoraan kylmälaukuista kotikokeille. Pikkiriikkiset heitetään takaisin mereen kasvamaan.
Tässä kalastaja esittelee simpukkasaalistaan. Tämän määrän keräämiseen menee tunteja ja se on kuulemma selälle rankkaa työtä. Keräämisen jälkeen simpukat lajitellaan, isoimmat lähetetään ravintoloihin ja pienemmät myydään torilla tai kadulla suoraan kylmälaukuista kotikokeille. Pikkiriikkiset heitetään takaisin mereen kasvamaan.

Rakastan simpukoita ja äyriäisiä. Niin paljon, että ei ollut päivääkään viikon lomallamme, jolloin en olisi syönyt niitä jossain muodossa. Katselin viikon verran kun paikalliset keräsivät joka aamupäivä itselleen meren antimia, joten minäkin halusin mennä tutkimaan onnistuisinko simpukoiden keräämisessä. 

Työvalineiksi otin loma-asuntomme vajasta löytyneet spiderman-ämpärin ja hiekkaharavan, liisteröin naamani aurinkorasvalla ja kieputin lisäsuojaksi päähän huivin ja lähdin simpukanmetsästykseen. 

Laskuveden aikaan on turha lähteä veneellä liikenteeseen. Mutta nousuvettä odotellessa voi kaivaa itselleen hiekasta ilmaisen aterian!
Laskuveden aikaan on turha lähteä veneellä liikenteeseen. Mutta nousuvettä odotellessa voi kaivaa itselleen hiekasta ilmaisen aterian!

Simpukoiden metsästäminen ei sovi säikyille

En yllättynyt siitä, että simpukoiden kerääminen oli vaikeaa ja hidasta, mutta en ollut yhtään ajatellut mitä kaikkea muuta siellä merenpohjassa onkaan. Otin mallia muista simpukankerääjistä ja kuopsutin hietaa muoviharavallani. Merivesi täyttää nopeasti kaikki kuopat ja tumma hieta värjää ne sottaisiksi. Hiekasta kääntyy esiin valtava määrä simpukankuoria ja pieniä mereneläviä. Juuri kun luulee löytäneensä pullean hietasimpukan, se osoittautuukin tyhjäksi tai osuu käsikopelolla hiekan alla piilevään taskurapuun, joka vetää herneen nenään ja voi nipsaista sormesta.

Hietikossa piilevät taskuravut ovat pieniä mutta pippurisia.
Hietikossa piilevät taskuravut ovat pieniä mutta pippurisia.

Lapioni käänsi esiin myös meritähden sekä tällaisen omituisen panssari-merimakkaraeliön, jollaista en ole koskaan nähnyt! Mikä tämä oikein on?!
Lapioni käänsi esiin myös meritähden sekä tällaisen omituisen panssari-merimakkaraeliön, jollaista en ole koskaan nähnyt! Mikä tämä oikein on?!

 

Jalkojen alla tuntuu koko ajan pientä kuhinaa, hiekassa on niin paljon pikkiriikkisiä erakkorapuja ja kaikennäköisiä matoja, että jos ällöää pikkuotuksia, ei kannata edes kokeilla simpukoiden etsimistä. Muut portugeesit vetelivät paljain jaloin hietikossa sen verran suvereenisti, että päättelin ettei siellä nyt ainakaan mitään hengenvaarallista voi olla piilossa!

Jalan alla vaan litisi ja rouskui, kun tepastelin meriheinäpedin päällä. Oli pakko vaan vetää syvään henkeä, kävellä reippaasti eteenpäin ja olla miettimättä heinän alta mahdollisesti varpaasta nipsiviä iljetyksiä!
Jalan alla vaan litisi ja rouskui, kun tepastelin meriheinäpedin päällä. Oli pakko vaan vetää syvään henkeä, kävellä reippaasti eteenpäin ja olla miettimättä heinän alta mahdollisesti varpaasta nipsiviä iljetyksiä!

Lopulta lykästi ja löysin ekan hietasimpukkani. Laitoin sen heti merivedellä täytettyyn ämpäriin. Monella oli mukanaan 1,5 l vesipullosta askarreltu simpukkakanisteri, muutama käytti ihan muovipussia. Puolentoistatunnin kuopsuttelun jälkeen oli selvää, että tekniikkani ei ole hallussa tai en vaan osaa tunnistaa simpukalle otollisimpia piilopaikkoja. Tämä on kuin sienestystä! Ennen kuin oppii tuntemaan maaston, on sienestys ja simpukastus hakuammuntaa. 

Hietasimpukoiden metsästys muistutti muullakin tavalla sienestystä. Simpukoiden kaivamiseen tuli samanlainen sokea himo kuin sienestäessä: vaikka on jo päättänyt lopettaa sieniretken ja kävelee pois metsästä, koko ajan silmät skannaa maastoa josko löytyisi vielä pari herkkupalaa. Pesin hietaiset käteni moneen kertaan rannalla ja lähdin kävelemään pois, mutta aina tuli ’semmonen fiilis’ että tuossa voisi vielä olla yksi. Niin simpukankeräämistä kuin sienestystäkin voisi jatkaa loputtomiin. 

Elämäni ensimmäinen kerta simpukanmetsästäjänä päättyi laihaan saaliiseen, mutta olin silti tyytyväinen. Kokkasin simpukat runsaan valkosipulin ja oliiviöljyn kera kuten asiaan kuuluu. Nautin omat amêijoat katsellen ulos merelle, joka oli taas ryöminyt peittämään merenpohjan ja petaamaan sen uusia simpukoita varten.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Piri-pirikana takeawaynä on jokaisen portugalilaisen lapsiperheen arjenpelastaja. Meilläkin syötiin pienenä viikottain piripirikanaa ja olen onneni kukkuloilla, kun saan tarjota saman kokemuksen myös omalle perheelleni. 

Vietin osan lapsuudestani Portugalissa. Asuimme Carcavelos -nimisessä kaupungissa, Cascaisin ja Lissabonin välissä. Kuvailen usein paikkaa Portugalin Järvenpääksi – kuten Jäke, Carcavelos on maan pääkaupunkia lähellä oleva radanvarsikaupunki, jossa ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä nähtävää ja joka ei ole paikkana erityisen viehättävä tai millään tapaa idyllinen, vaan tavallinen, tavallisten ihmisten turvallinen kaupunki. Carcaveloksessa eletään rauhallista perhekeskeistä, hyvin tyypillistä portugalilaista arkea. 

Meikä viileenä 80-luvulla.
Meikä viileenä 80-luvulla.

Lapsuudestani muistan Portugalin vuodet parhaiten, ehkä siksi että elin siellä alakouluikäni vilkkaimmat vuodet ja elämä oli hauskaa ja hurjan mielenkiintoista. Rakastin asua Portugalissa. Koulun, leikkien, perheen kanssa tehtyjen viikonloppujuttujen lisäksi muistan sen, että kävimme usein ulkona syömässä. Portugalissa oli jo 80-luvulla paljon etnisiä ravintoloita sekä joka kylässä tusinan verran edullista ja herkullista kotiruokaa myyvää kanttiinia.

Yksi niistä oli kotikatumme päässä sijainnut (tai edelleenkin siinä sijaitseva?) Água na Boca -niminen rafla, josta sai kahvia, pasteijoita, tuoretta leipää, lounasta, talon itse friteeraamia sipsejä sekä Frango Com Piri-piriä, eli piri-pirikanaa. 

Piri-pirikana on Portugalissa joka perheen perussafkaa: kana on helppo napata kulmakuppilasta matkalla töistä kotiin, samaan tapaan kuin meillä on suomessa syöty lähes joka kodissa kaupan grillikanaa. Jos kanan tilaa ja syö ravintolassa, se tarjotaan yleensä riisin, ranskalaisten perunoiden ja sekasalaatin kera, jossa on mausteina yksinkertaisesti merisuolahippuja, oliiviöljyä ja etikkaa (Olen tainnut Portugalissa kehittää taipumukseni etikkaisiin salaatteihin ja pikkeleihin, meillä tarjottiin jopa koulussa lounaalla salaatti niin, että pöydässä oli etikkaa ja oliiviöljyä mausteeksi!).

Eikä kannata ylenkatsoa näitä arkisilta kuulostavia lisukkeita: Portugalissa riisi aina maustetaan keittovaiheessa, joko kanaliemellä, voilla tai oliiviöljyllä, tai yrteillä. Ranskalaiset perunat tehdään ravintoloissa alusta asti itse – paitsi turistipaikoissa: jos epäilet että ranut tulevat pakastepussista, se on merkki siitä että ravintola kannattaa kiertää kaukaa, sillä kulman takana on taatusti joku pieni ja aito paikka joka tekee frittiperunansa itse! 

Tulisella ja etikkaisella chilikastikkeella valeltu, auki levitetty ja grillattu kana on yksi portugalilaisista klassikkoruoista ja perheemme koukuttui nopeasti tähän suosikkiruokaan. Kana on aitoa kanaa, ehkä laihempaa kuin mihin olemme täällä tottuneet, mutta sen liha on todella maukasta.

Pinta kuuluu grillata kunnolla niin, että nahka rapeutuu ja marinadinsa lisäksi kana myös tarjoillaan piripirikastikkeen kera, jotta sitä voi halutessaan lisätä pöydässä.

Kohta päästään syömään!
Kohta päästään syömään!

Alfin lempiosa kanasta on sen nahka, mutta eritoten maistuu riisi
Alfin lempiosa kanasta on sen nahka, mutta eritoten maistuu riisi

Yhdessä perheen kanssa jaettu piri-pirikana kaikkine lisukkeineen on minulle yksi rakkaimmista ruokamuistoista ja se olikin ensimmäinen ruoka jota vein mieheni Portugalissa syömään. Piri-pirikana on myös toiveeni viimeiseksi ateriaksi. Siihen kiteytyy niin paljon lähellä sydäntäni olevia ruoka-asioita: grillaaminen, etikka, tulisuus, raikkaus, rapeus ja lohturuoka. Ja Portugali, johon osa sydäntäni tulee aina kuulumaan. 

Onneksi ikävää lievittää herkuttelijoiden paratiisissa Hietalahden Kauppahallissa sijaitseva portugalilainen Petiscaria, josta on tullut yksi kantapaikoistani stadissa, vaikka asunkin aivan eri puolella kaupunkia. Joka kerta kun istun Petiscarian marmoripöydän ääreen, otan lasin Portugalilaista viiniä ja kuuntelen fadoa, sydämessä tuntuu lämpöä ja pientä pakahtumista. Tältä kai tuntuu ikävä... 

Petiscaria on ollut ainoita paikkoja (mökkigrillimme lisäksi), josta olen saanut suomessa piri-pirikanaa ja heidän kanansa salaisuus on paikan toisne omistajan Carlosin itse valmistama piri-pirikastike. Nyt Petiscariasta saa myös kanaa takeawayna! Voinko enää muuta toivoa? 

Kävin Alfin kanssa hakemassa meille päivän päätteeksi kotiinvietäväksi Petiscarian kanan – makumatka Portugaliin ei voi tästä enää helpommaksi muuttua!

Hän virnuilee, koska sai odotellessa suun makiaksi Pasteis De Natalla, eli Portugalilaisella vanukasleivoksella
Hän virnuilee, koska sai odotellessa suun makiaksi Pasteis De Natalla, eli Portugalilaisella vanukasleivoksella

Valmis paketti kotiin vietäväksi
Valmis paketti kotiin vietäväksi

Mukaan kanan kanssa pakataan purkillinen piripirikastiketta sekä kanan paistoliemi. Petiscarian Luiza neuvoi, että liemen voi lisätä esimerkiksi riisin keitin ja niin teinkin – riisistä tuli niin herkullista että melkein itketti! Ranuja en alkanut frittaamaan itse, mutta totta maar tein kanan kanssa ison salaatin, juuri kuten ravintoloissa lapsuuteni Portugalissa. 

Kokonainen takeawaykana kastikkeineen maksaa 19,90 € ja kannattaa soittaa etukäteen ennen kuin hakee kanan, sillä välillä Petiscariassa on paljonkin porukkaa ja kanan valmistaminen vie oman aikansa. 

Petiscariassa on myös erikoisiltoja; esimerkiksi huomenna perjantaina siellä on pienpanimo-oluita ja Porton kaupungin tyylisiä bifana-leipiä, jotka ovat etenkin mieheni suurta herkkua. Me olemme ehdottomasti menossa taas sinne syömään. Kerron näistä leivistä sekä siitä, miten niitä voi valmistaa kotona sitten joku toinen kerta!

Petiscarian löytää Hietalahden Kauppahallista ja se on auki: 

  • ma-to 11:00 - 18:00 
  • pe-la 11:00-22:00
  • su 11:00-16:00

https://www.facebook.com/mercado.petiscaria/

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram