Kirjoitukset avainsanalla sadonkorjuu

Alf pääsi perunannostoon ensimmäistä kertaa elämässään.
Alf pääsi perunannostoon ensimmäistä kertaa elämässään.

Ennen kuin kurpitsat saapuvat kauppaan ja tykitän blogini tukkoon oranssia väriä, on vielä hyvin aikaa jakaa sadonkorjuuresepti, joka sopii hyvin keskelle viikkoa, sillä tämä valmistuu alle puolessa tunnissa! 

Viime viikonloppuna poikamme Alf osallistui ensimmäistä kertaa sadonkorjuuseen. Hän on koko kesän innokkaasti kastellut meidän taloyhtiön viljelylaareja ja omia kenkiään, mutta nyt päästiin tositoimiin, kun hän pääsi kummitätinsä ohjauksessa perunannostoon. Vaaleankeltaisten, kiiltävien perunoiden kaivaminen tummasta mullasta on aika koukuttavaa puuhaa, ihan jokaikäiselle. Mukaan kälyni pihalta saimme paitsi Alfin ekat perunat, myös upeita minikesäkurpitsoita kukintoineen, herneitä ja purjon. 

Näistä kaikista kasviksista, kuvauksista ylijääneistä viiriäisenmunista sekä kaapista löytyneestä Appenzeller-juuston pätkästä syntyi valloittavan makuinen sadonkorjuu-raclette. 

Sveitsiläinen raclette tarkoitti lapsuudessani teflonpinnotteista, sähköllä toimivaa pöytägrillihökötystä, joka asetettiin keskelle ruokapöytää, ja jolla pystyi sekä sulattamaan juustoa että paistamaan aivan liian miedolla lämmöllä (lue: hauduttamaan) juuston kaveriksi vihanneksia. 

Tämä 90-luvun raclette oli kalpea versio alkuperäisestä raclettesta, jossa sveitsiläistä juustoa sulatetaan suoraan kiekosta tulen äärellä ja kaavitaan lautaselle perunoiden, kuivalihojen ja talon pikkeleiden kanssa nautittavaksi. Kumpaa sinä mieluummin nauttisit mäessä vietetyn päivän päätteeksi? 

Koska nämä kaksi tarjoilutapaa ovat niin kaukana toisistaan, on väliin mahduttava monen moista versiota raclettesta, joten rohkeasti kutsun tätä minunkin ruokaa racletteksi. Tein omenoista sivuun nopean omenasalsan ja kurpitsankukat täytin ricotalla ja leivitin taikinassa ja paistoin makupaloiksi ruuan sivuun – sitä reseptiä en tosin tällä kertaa jaa, sillä se vaatii vielä tarkennuksia. Ja tässä taisi olla minun osaltani tämän kesän viimeiset kurpitsankukat, joten palaan asiaan sitten ensi vuonna. 

Tarjoa sadonkorjuu-raclettea vaikka jo tänään illalla tai viikonlopun brunssilla. Nyt ei muuta kuin toreille ja kasvimaille penkomaan aineksia! 

Ohjeet onnistumiseen: 

  • Tärkeää reseptissä on panostaa juustoon, eli ostaa hyvin sulavaa ja voimakkaan makuista alppijuustoa, kuten Appenzelleriä tai Gruyereä. 
  • Laita sadonkorjuu-racletteen ainakin perunaa ja purjoa, niistä tulee hyvä pohja ruualle. Mukaan sopivat reseptini ainesten lisäksi tai sijasta esimerkiksi lehtikaali, hillosipulit ja cocktailkurkut, pensaspavut, fenkoli ja pinaatti. Tämä resepti on hyvä kaapintyhjennysruoka ja täkyiksi ruokaan voi laittaa kaikkien perheenjäsenten lempikasviksia, meillä niitä oli Alfia varten ruokaan lisätyt herneet. 
  • Muna ei ole suinkaan pakollinen tässä reseptissä, halusin vaan käyttää viiriäisen munat pois kaapista pyörimästä. Ne kuitenkin toivat ruokaan hyvän lisän ja aion vastaisuudessakin laittaa kananmunaa, kun teen sadonkorjuu-racletteani! 

SADONKORJUU-RACLETTE

neljälle, valmistusaika 30 minuuttia
  • 12 uutta perunaa
  • pientä kesäkurpitsaa
  • 1 purjo 
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 dl tuoreita herneitä
  • 10 viiriäisenmunaa (tai 4 kananmunaa)
  • 100 g Appenzeller-juustoa
  • loraus valkoviiniä
  • 1 rosmariinin oksa
  • 2 timjamin oksa
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • suolaa

Lämmitä uuni 220 asteeseen grillivastuksin. 

Leikkaa isommat potut puoliksi pituussuunnassa ja keitä kaikki kypsiksi suolatussa vedessä, noin 13 minuuttia. 

Viipaloi kesäkurpitsa. Halkaise purjo pituussuunnassa kahtia ja pese huolellisesti mullasta, suikaloi. Kuori valkosipulit ja liiskaa veitsen lappeella ja pilko liiskatut kynnet muutamaan osaan.

Kuumenna loraus oliiviöljyä uunin kestävässä pannussa. Lisää kesäkurpitsaviipaleet (sekä käyttämäsi ’kovat’ vihannekset, kuten fenkoli) ja ruskista, lisää sitten purjo, valkosipulin kynnet sekä yrttioksat ja jatka paistelua kunnes purjo on pehmennyt. Lisää valkoviini, kiehauta ja nosta pois liedeltä. 

Lisää keitetyt perunat ja herneet (sekä käyttämäsi pehmeät vihannekset, kuten lehtikaali) vuokaan, painele aineksia purjopaistokseen niin, että ne ovat mukavasti sekaisin. Raasta päälle juusto. Riko munat vuokaan ja nosta uuniin. Paista uunissa 5–10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja munat kypsyneet. Tarjoa kuumana. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram