Kirjoitukset avainsanalla sienestys

Alfille sieniretken kohokohta oli kuvaussessio kameran itselaukaisijalla.

Minulla on Sipoossa sienipaikka, jonka olen löytänyt, kun muutin Itä-Helsinkiin kahdeksan vuotta sitten. Tapanani oli pyöräillä Mellunmäen metroasemalta kunnon pyörälenkki ja pysähtyä puolessa välissä metsään kävelemään. Satulan alla kulki aina hedelmäpussi, jos jotain tarttuisi mukaan. Autolla pystyi tekemään paljon laajempaa sienipaikkojen kartoitusta. Sienipaikan löytäminen vaati paljon tuloksetonta tarpomista metsäplänteillä, joita ei tunne, muutamia eksymisiä, hittejä ja huteja. Oli paikkoja, joissa oli mieletön sienisaalis yhtenä syksynä, mutta seuraavana vuonna ei yhtikäs mitään.

Pikkuhiljaa minulle on vakiintunut muutama sieniapaja, jotka tunnen kuin omat taskuni. Yhden harjun takaa saa aina korillisen suppiksia, yhdessä metsässä pitää sukeltaa rutikuivan kuusikkorinteen läpi päästäkseen lampaankääpäapajille. Ja minun mustatorvisienipaikkani löytyy Sipoonkorven kansallispuistosta aivan patikointipolun vierestä, tiheän pusikon takaa. 

Tänä syksynä oli Alfin vuoro päästä sienestyksen makuun. Varasin tunnin verran aikaa ja sellaisen paikan, jossa voisimme kävellä suoraan hyville apajille ja sieltä nopeasti pois, jos lapsi ei viihtyisikään. Ja sieneksi suppilovahveron, joka on tähän aikaan vuodesta runsas sekä vielä helppo tunnistaa, kun kangas ei ole aivan lehtien peitossa. 

Etsimisleikit ovat kaksivuotiaalle hauskoja ja niin oli suppistenkin metsästys. Ei varmaan ollut kulunut kymmentäkään minuuttia ekasta bongauksesta, kun Alf löysi itse oman ekan suppiksensa. Ja koska sienestimme tutulla paikalla, löytämisen riemua riitti. 

Oma kohokohtani oli ensimmäisen kurttusieneni löytäminen!
Oma kohokohtani oli ensimmäisen kurttusieneni löytäminen!

Meillä oli ihana sieniretki lapsen kanssa: vaikka reissumme oli nopea ja ytimekäs, saimme kasaan korillisen sieniä ja paljon raitista ilmaa ja metsän rauhaa. 

Ja lopuksi hyvä tapa, jonka siskoni opetti minulle: kun lähdet sieniretken jälkeen metsästä, huuda ”Kiitos metsälle!!” ja sienionnea on jatkossakin. 

Kommentit (2)

Jaanaca

Kiitos metsälle -huudahduksen otan kyllä käyttööni:)

Kiva metsäretki teillä on ollut, se löytämisen ilo!

Meri-Tuuli
Liittynyt6.3.2018

No eikö olekin hyvä huudahdus! Ei sitä voi vaan marssia korin kanssa mettään ja kerätä sieltä ilmaisia ruokia osoittamatta kiitollisuuttaan.. :D 

Ihanaa, pääsen jo pian uudestaan sieneen ystävän kanssa, tämä on haastavaa aikaa kun haluaisi vaan olla metsässä, mutta töissäkin pitäisi käydä. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ennen kuin oppii tuntemaan maaston, on sienestys ja simpukastus hakuammuntaa. 

Portugalilaisia ja suomalaisia yhdistää moni asia. Nyt kerron miksi pidän portugalilaisia suomalaisten henkisenä veljeskansana. Ja miksi simpukoiden kerääminen on yhtä koukuttavaa kuin sienestys! 

Portugali ja Suomi ovat pienehköjä maita Euroopan vastakkaisilla laidoilla, molemmat vähän oman onnensa nojassa. Portugali on Espanjan ja Atlantin saartama ja Suomeen päästäkseen pitää joko ylittää tai kiertää Itämeri. Siksi matka Portugaliin tai Suomeen vaatii sen, että lentää vähän kauemmin, ajaa vähän pidempään tai nappaa pitkän matkan päätteeksi vielä laivan. Meille ei noin vaan matkata viikonlopun viettoon; esimerkiksi Brysselistä pääsee Pariisiin junalla 90 minuutissa nauttimaan Laduréen macaronseja. Tämä etäisyys Euroopan hulinasta ja maantieteellinen pienuus tarkoittaa sitä, että me ja portugalilaiset joudumme tekemään ekstrapaljon töitä, että äänemme tulee kuulluksi. Siksi kai sekä Portugalissa että Suomessa arvostetaan ahkeruutta, säntillisyyttä ja meillä innovoidaan ahkerasti. 

Portugalilaisia ja suomalaisia yhdistää hillitty varautuneisuus – emme kohkaa isoissa ryhmissä ja pidä meteliä, arvostamme ihmisten henkilökohtaista tilaa ja olemme kohteliaita. Olemme enemmän analyyttisia sivustaseuraajia kuin esiintyjiä. Olemme avuliaita ja sydämellisiä, mutta emme tuputa apuamme tai ajatuksiamme.  

Lisäksi portugalilaisten luontosuhde on, jos ei nyt aivan samanlainen, niin yhtä mutkaton kuin meillä. Ja siitä pääsenkin simpukan keräämisen ja sienestyksen iloihin! 

Siinä missä me keräämme kesät syksyt metsistä marjoja ja sieniä ämpärikaupalla, portugalilaisille on aivan luonnollista olla lauantaiaamuna perä pystyssä poimimassa simpukoita yleisellä rannalla. Muistan eräänkin kerran, kun asuimme Portugalissa ja olin leikkipuistossa keinussa. Ihmettelin mitä naapuritalon emäntä tekee puiston pusikossa hedelmäpussin kanssa. Menin katsomaan ja hänhän keräsi siellä pulleita etanoita ruoaksi – tietenkin! 

Laskuveden aika tuo rannalle simpukoiden kerääjät.
Laskuveden aika tuo rannalle simpukoiden kerääjät.

Hietasimpukoiden keräämiseen tutustuin ensimmäistä kertaa lomamatkalla Algarven Faron lähellä olevalla saarella. Ilha De Armonan saarella 6 tunnin välein vaihtuva lasku- ja nousuvesi näkyvät merkittävästi: dyynisaaren pinta-ala kasvaa laskuveden aikaan satoja metrejä joka suuntaan. Meren alta paljastuu liejuinen ja hietainen, mutta puhdas ja elämää kuhiseva merenpohja. Nousuveden aikaan simpukat ja pienet äyriäiset kulkevat omia polkujaan, mutustelevat levää ja planktonia ja tekevät mitä kaikkea nyt pikkuotukset tykkäävätkään tehdä. Laskuveden aikaan paikalle saapuvat sitten ihmiset, katsomaan mitä kaikkea hiekasta voisi poimia syötäväksi. 

Joka aamu meren vetäydyttyä laskuveden aikaan pois, hietikolle valui simpukankerääjiä poimimaan hietasimpukoita, portugaliksi amêijoas. Osa kerääjistä oli ammattilaisia, osa tavallisia kotikokkeja, jotka olivat ulkoiluttamassa koiraansa tai muuten vaan rantakävelyllä ja katsomassa josko hietikko tarjoaisi ainekset Amêijoas à Bulhão Pato -ruokaan, jota syödään innokkaasti koko Portugalin rannikolla.

Tässä kalastaja esittelee simpukkasaalistaan. Tämän määrän keräämiseen menee tunteja ja se on kuulemma selälle rankkaa työtä. Keräämisen jälkeen simpukat lajitellaan, isoimmat lähetetään ravintoloihin ja pienemmät myydään torilla tai kadulla suoraan kylmälaukuista kotikokeille. Pikkiriikkiset heitetään takaisin mereen kasvamaan.
Tässä kalastaja esittelee simpukkasaalistaan. Tämän määrän keräämiseen menee tunteja ja se on kuulemma selälle rankkaa työtä. Keräämisen jälkeen simpukat lajitellaan, isoimmat lähetetään ravintoloihin ja pienemmät myydään torilla tai kadulla suoraan kylmälaukuista kotikokeille. Pikkiriikkiset heitetään takaisin mereen kasvamaan.

Rakastan simpukoita ja äyriäisiä. Niin paljon, että ei ollut päivääkään viikon lomallamme, jolloin en olisi syönyt niitä jossain muodossa. Katselin viikon verran kun paikalliset keräsivät joka aamupäivä itselleen meren antimia, joten minäkin halusin mennä tutkimaan onnistuisinko simpukoiden keräämisessä. 

Työvalineiksi otin loma-asuntomme vajasta löytyneet spiderman-ämpärin ja hiekkaharavan, liisteröin naamani aurinkorasvalla ja kieputin lisäsuojaksi päähän huivin ja lähdin simpukanmetsästykseen. 

Laskuveden aikaan on turha lähteä veneellä liikenteeseen. Mutta nousuvettä odotellessa voi kaivaa itselleen hiekasta ilmaisen aterian!
Laskuveden aikaan on turha lähteä veneellä liikenteeseen. Mutta nousuvettä odotellessa voi kaivaa itselleen hiekasta ilmaisen aterian!

Simpukoiden metsästäminen ei sovi säikyille

En yllättynyt siitä, että simpukoiden kerääminen oli vaikeaa ja hidasta, mutta en ollut yhtään ajatellut mitä kaikkea muuta siellä merenpohjassa onkaan. Otin mallia muista simpukankerääjistä ja kuopsutin hietaa muoviharavallani. Merivesi täyttää nopeasti kaikki kuopat ja tumma hieta värjää ne sottaisiksi. Hiekasta kääntyy esiin valtava määrä simpukankuoria ja pieniä mereneläviä. Juuri kun luulee löytäneensä pullean hietasimpukan, se osoittautuukin tyhjäksi tai osuu käsikopelolla hiekan alla piilevään taskurapuun, joka vetää herneen nenään ja voi nipsaista sormesta.

Hietikossa piilevät taskuravut ovat pieniä mutta pippurisia.
Hietikossa piilevät taskuravut ovat pieniä mutta pippurisia.

Lapioni käänsi esiin myös meritähden sekä tällaisen omituisen panssari-merimakkaraeliön, jollaista en ole koskaan nähnyt! Mikä tämä oikein on?!
Lapioni käänsi esiin myös meritähden sekä tällaisen omituisen panssari-merimakkaraeliön, jollaista en ole koskaan nähnyt! Mikä tämä oikein on?!

 

Jalkojen alla tuntuu koko ajan pientä kuhinaa, hiekassa on niin paljon pikkiriikkisiä erakkorapuja ja kaikennäköisiä matoja, että jos ällöää pikkuotuksia, ei kannata edes kokeilla simpukoiden etsimistä. Muut portugeesit vetelivät paljain jaloin hietikossa sen verran suvereenisti, että päättelin ettei siellä nyt ainakaan mitään hengenvaarallista voi olla piilossa!

Jalan alla vaan litisi ja rouskui, kun tepastelin meriheinäpedin päällä. Oli pakko vaan vetää syvään henkeä, kävellä reippaasti eteenpäin ja olla miettimättä heinän alta mahdollisesti varpaasta nipsiviä iljetyksiä!
Jalan alla vaan litisi ja rouskui, kun tepastelin meriheinäpedin päällä. Oli pakko vaan vetää syvään henkeä, kävellä reippaasti eteenpäin ja olla miettimättä heinän alta mahdollisesti varpaasta nipsiviä iljetyksiä!

Lopulta lykästi ja löysin ekan hietasimpukkani. Laitoin sen heti merivedellä täytettyyn ämpäriin. Monella oli mukanaan 1,5 l vesipullosta askarreltu simpukkakanisteri, muutama käytti ihan muovipussia. Puolentoistatunnin kuopsuttelun jälkeen oli selvää, että tekniikkani ei ole hallussa tai en vaan osaa tunnistaa simpukalle otollisimpia piilopaikkoja. Tämä on kuin sienestystä! Ennen kuin oppii tuntemaan maaston, on sienestys ja simpukastus hakuammuntaa. 

Hietasimpukoiden metsästys muistutti muullakin tavalla sienestystä. Simpukoiden kaivamiseen tuli samanlainen sokea himo kuin sienestäessä: vaikka on jo päättänyt lopettaa sieniretken ja kävelee pois metsästä, koko ajan silmät skannaa maastoa josko löytyisi vielä pari herkkupalaa. Pesin hietaiset käteni moneen kertaan rannalla ja lähdin kävelemään pois, mutta aina tuli ’semmonen fiilis’ että tuossa voisi vielä olla yksi. Niin simpukankeräämistä kuin sienestystäkin voisi jatkaa loputtomiin. 

Elämäni ensimmäinen kerta simpukanmetsästäjänä päättyi laihaan saaliiseen, mutta olin silti tyytyväinen. Kokkasin simpukat runsaan valkosipulin ja oliiviöljyn kera kuten asiaan kuuluu. Nautin omat amêijoat katsellen ulos merelle, joka oli taas ryöminyt peittämään merenpohjan ja petaamaan sen uusia simpukoita varten.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Syksyisin veri vetää metsään enkä jätä väliin yhtään tilaisuutta poiketa kurkkaamaan, josko metsässä olisi jotain syötävää. Muistan eräänkin työmatkan Jyväskylään, jossa minun oli määrä ottaa messupäivän päätteeksi lentokone Helsinkiin. Asiakas pahoitteli, että joutui heittämään minut kentälle vaikka Stadin koneen lähtöön oli vielä kaksi tuntia: minä riemuitsin hetkestä omaa aikaa ja painelin lentokentän vieressä olevaan metsään sienestämään. 

Koskaan ei voi tietää, milloin pääsee sieneen, ja siksi pidän syksyisin mukanani aina pussia ja autossani kulkee sienikori. Viikonloppuna kiertelin Uusimaata etsimässä kuvauspaikkaa erääseen lehtijuttuun, ja niin vaan palasin kotiin myös herkkutattisaaliin kanssa. Nyt niitä saa, menkää ihmiset metsään!  

Ja nyt seuraa yksi kaikkien aikojen suosikkitavoistani syödä kotimaisia herkkutatteja: raakana! Tämä annos on jäänyt elävästi mieleen kymmenen vuoden takaa, jolloin se oli lempiravintolani Ateljé Finnen listalla. Simppeliä, kaunista ja hurjan herkullista: raakoja, ohuen ohuita tattiviipaleita, oliiviöljyä ja sitruunamehua sekä mustapippuria, suolaa ja lopuksi parmesaanijuustoa. Annos oli koristeltu ketunleivällä, ja se on edelleen yksi ikimuistoisimmista syömistäni ravintola-annoksista. 

Tätä voi tehdä helposti itsekin ja tänään palkitsen itseni heti aamusta tatticarpacciolla, ennen kuin ryhdyin loppujen sienien kuivauspuuhiin. Tatticarpaccio valmistuu 5 minuutissa. 

Tatticarpaccio on niitä ruokia, joissa kiteytyy se, miten vähemmän on enemmän, myös ruuassa. Kun ruuan valmistaa laadukkaista raaka-aineista, vähempi kypsennys riittää, jos tarvitsee kypsennystä ollenkaan. Ainesosat täydentävät toisiaan ja jokaisella raaka-aineella on oma tehtävänsä, jolloin niillä ei tarvitse läträtä. Valitse upeiden tattien kanssa laadukas oliiviöljy, rouhi pippuri myllystä ja käytä parmesaanijuustoa kohtuudella, ennemminkin mausteena. 

On makuasia kuinka matoisina sienensä syö, minä säästän myös sellaiset, joissa on vähän madonreikää, kunhan nyt ei vallan kuhise. Ajattelen, että tässä vaan ollaan samalla aterialla metsän eläinten kanssa: etana tai orava on käynyt ensin nakertamassa sientä, jonka jälkeen minä voin valmistaa lopusta sienestä aterian perheelleni. Vähän kuin jakaisi korvapuustin hyvän ystävän kanssa. 

Herkullista ja sienirikasta päivää! 

Tähän ruokaan kannattaa valita laadukas oliiviöljy, jota riittää ihan pieni loraus. Tämä oli täydellinen hetki korkata Hakaniemen hallista ostamani savustettu oliiviöljy, joka on nimenomaan tarkoitettu viimeiseksi silaukseksi esimerkiksi kasvisruokiin ja kaloille tai vaikka pasta-annokseen.
Tähän ruokaan kannattaa valita laadukas oliiviöljy, jota riittää ihan pieni loraus. Tämä oli täydellinen hetki korkata Hakaniemen hallista ostamani savustettu oliiviöljy, joka on nimenomaan tarkoitettu viimeiseksi silaukseksi esimerkiksi kasvisruokiin ja kaloille tai vaikka pasta-annokseen.

Tarvitset: 

  • puhtaita, madottomia tatteja
  • sitruunan mehua
  • sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • laadukasta oliiviöljyä
  • parmesaanijuustoa
  • jotain vihreää, esimerkiksi ketunleipää tai suolaheinää metsäretkeltä

Viipaloi tatit ohuesti terävällä veitsellä tai mandoliinilla. Ota puhtaat, madonreiättömät viipaleet carpaccioon, laita loput sivuun ja kuivaa myöhempää käyttöä varten. 

Levitä sienet lautaselle ja pirskottele niille sitruunan mehua. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja valuta ohut noro oliiviöljyä sienien päälle. Höylää tai raasta päälle parmesaanijuustoa ja koristele vihreillä. Anna marinoitua 5 minuuttia ja herkuttele. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram