Kirjoitukset avainsanalla äyriäiset

Ennen kuin oppii tuntemaan maaston, on sienestys ja simpukastus hakuammuntaa. 

Portugalilaisia ja suomalaisia yhdistää moni asia. Nyt kerron miksi pidän portugalilaisia suomalaisten henkisenä veljeskansana. Ja miksi simpukoiden kerääminen on yhtä koukuttavaa kuin sienestys! 

Portugali ja Suomi ovat pienehköjä maita Euroopan vastakkaisilla laidoilla, molemmat vähän oman onnensa nojassa. Portugali on Espanjan ja Atlantin saartama ja Suomeen päästäkseen pitää joko ylittää tai kiertää Itämeri. Siksi matka Portugaliin tai Suomeen vaatii sen, että lentää vähän kauemmin, ajaa vähän pidempään tai nappaa pitkän matkan päätteeksi vielä laivan. Meille ei noin vaan matkata viikonlopun viettoon; esimerkiksi Brysselistä pääsee Pariisiin junalla 90 minuutissa nauttimaan Laduréen macaronseja. Tämä etäisyys Euroopan hulinasta ja maantieteellinen pienuus tarkoittaa sitä, että me ja portugalilaiset joudumme tekemään ekstrapaljon töitä, että äänemme tulee kuulluksi. Siksi kai sekä Portugalissa että Suomessa arvostetaan ahkeruutta, säntillisyyttä ja meillä innovoidaan ahkerasti. 

Portugalilaisia ja suomalaisia yhdistää hillitty varautuneisuus – emme kohkaa isoissa ryhmissä ja pidä meteliä, arvostamme ihmisten henkilökohtaista tilaa ja olemme kohteliaita. Olemme enemmän analyyttisia sivustaseuraajia kuin esiintyjiä. Olemme avuliaita ja sydämellisiä, mutta emme tuputa apuamme tai ajatuksiamme.  

Lisäksi portugalilaisten luontosuhde on, jos ei nyt aivan samanlainen, niin yhtä mutkaton kuin meillä. Ja siitä pääsenkin simpukan keräämisen ja sienestyksen iloihin! 

Siinä missä me keräämme kesät syksyt metsistä marjoja ja sieniä ämpärikaupalla, portugalilaisille on aivan luonnollista olla lauantaiaamuna perä pystyssä poimimassa simpukoita yleisellä rannalla. Muistan eräänkin kerran, kun asuimme Portugalissa ja olin leikkipuistossa keinussa. Ihmettelin mitä naapuritalon emäntä tekee puiston pusikossa hedelmäpussin kanssa. Menin katsomaan ja hänhän keräsi siellä pulleita etanoita ruoaksi – tietenkin! 

Laskuveden aika tuo rannalle simpukoiden kerääjät.
Laskuveden aika tuo rannalle simpukoiden kerääjät.

Hietasimpukoiden keräämiseen tutustuin ensimmäistä kertaa lomamatkalla Algarven Faron lähellä olevalla saarella. Ilha De Armonan saarella 6 tunnin välein vaihtuva lasku- ja nousuvesi näkyvät merkittävästi: dyynisaaren pinta-ala kasvaa laskuveden aikaan satoja metrejä joka suuntaan. Meren alta paljastuu liejuinen ja hietainen, mutta puhdas ja elämää kuhiseva merenpohja. Nousuveden aikaan simpukat ja pienet äyriäiset kulkevat omia polkujaan, mutustelevat levää ja planktonia ja tekevät mitä kaikkea nyt pikkuotukset tykkäävätkään tehdä. Laskuveden aikaan paikalle saapuvat sitten ihmiset, katsomaan mitä kaikkea hiekasta voisi poimia syötäväksi. 

Joka aamu meren vetäydyttyä laskuveden aikaan pois, hietikolle valui simpukankerääjiä poimimaan hietasimpukoita, portugaliksi amêijoas. Osa kerääjistä oli ammattilaisia, osa tavallisia kotikokkeja, jotka olivat ulkoiluttamassa koiraansa tai muuten vaan rantakävelyllä ja katsomassa josko hietikko tarjoaisi ainekset Amêijoas à Bulhão Pato -ruokaan, jota syödään innokkaasti koko Portugalin rannikolla.

Tässä kalastaja esittelee simpukkasaalistaan. Tämän määrän keräämiseen menee tunteja ja se on kuulemma selälle rankkaa työtä. Keräämisen jälkeen simpukat lajitellaan, isoimmat lähetetään ravintoloihin ja pienemmät myydään torilla tai kadulla suoraan kylmälaukuista kotikokeille. Pikkiriikkiset heitetään takaisin mereen kasvamaan.
Tässä kalastaja esittelee simpukkasaalistaan. Tämän määrän keräämiseen menee tunteja ja se on kuulemma selälle rankkaa työtä. Keräämisen jälkeen simpukat lajitellaan, isoimmat lähetetään ravintoloihin ja pienemmät myydään torilla tai kadulla suoraan kylmälaukuista kotikokeille. Pikkiriikkiset heitetään takaisin mereen kasvamaan.

Rakastan simpukoita ja äyriäisiä. Niin paljon, että ei ollut päivääkään viikon lomallamme, jolloin en olisi syönyt niitä jossain muodossa. Katselin viikon verran kun paikalliset keräsivät joka aamupäivä itselleen meren antimia, joten minäkin halusin mennä tutkimaan onnistuisinko simpukoiden keräämisessä. 

Työvalineiksi otin loma-asuntomme vajasta löytyneet spiderman-ämpärin ja hiekkaharavan, liisteröin naamani aurinkorasvalla ja kieputin lisäsuojaksi päähän huivin ja lähdin simpukanmetsästykseen. 

Laskuveden aikaan on turha lähteä veneellä liikenteeseen. Mutta nousuvettä odotellessa voi kaivaa itselleen hiekasta ilmaisen aterian!
Laskuveden aikaan on turha lähteä veneellä liikenteeseen. Mutta nousuvettä odotellessa voi kaivaa itselleen hiekasta ilmaisen aterian!

Simpukoiden metsästäminen ei sovi säikyille

En yllättynyt siitä, että simpukoiden kerääminen oli vaikeaa ja hidasta, mutta en ollut yhtään ajatellut mitä kaikkea muuta siellä merenpohjassa onkaan. Otin mallia muista simpukankerääjistä ja kuopsutin hietaa muoviharavallani. Merivesi täyttää nopeasti kaikki kuopat ja tumma hieta värjää ne sottaisiksi. Hiekasta kääntyy esiin valtava määrä simpukankuoria ja pieniä mereneläviä. Juuri kun luulee löytäneensä pullean hietasimpukan, se osoittautuukin tyhjäksi tai osuu käsikopelolla hiekan alla piilevään taskurapuun, joka vetää herneen nenään ja voi nipsaista sormesta.

Hietikossa piilevät taskuravut ovat pieniä mutta pippurisia.
Hietikossa piilevät taskuravut ovat pieniä mutta pippurisia.

Lapioni käänsi esiin myös meritähden sekä tällaisen omituisen panssari-merimakkaraeliön, jollaista en ole koskaan nähnyt! Mikä tämä oikein on?!
Lapioni käänsi esiin myös meritähden sekä tällaisen omituisen panssari-merimakkaraeliön, jollaista en ole koskaan nähnyt! Mikä tämä oikein on?!

 

Jalkojen alla tuntuu koko ajan pientä kuhinaa, hiekassa on niin paljon pikkiriikkisiä erakkorapuja ja kaikennäköisiä matoja, että jos ällöää pikkuotuksia, ei kannata edes kokeilla simpukoiden etsimistä. Muut portugeesit vetelivät paljain jaloin hietikossa sen verran suvereenisti, että päättelin ettei siellä nyt ainakaan mitään hengenvaarallista voi olla piilossa!

Jalan alla vaan litisi ja rouskui, kun tepastelin meriheinäpedin päällä. Oli pakko vaan vetää syvään henkeä, kävellä reippaasti eteenpäin ja olla miettimättä heinän alta mahdollisesti varpaasta nipsiviä iljetyksiä!
Jalan alla vaan litisi ja rouskui, kun tepastelin meriheinäpedin päällä. Oli pakko vaan vetää syvään henkeä, kävellä reippaasti eteenpäin ja olla miettimättä heinän alta mahdollisesti varpaasta nipsiviä iljetyksiä!

Lopulta lykästi ja löysin ekan hietasimpukkani. Laitoin sen heti merivedellä täytettyyn ämpäriin. Monella oli mukanaan 1,5 l vesipullosta askarreltu simpukkakanisteri, muutama käytti ihan muovipussia. Puolentoistatunnin kuopsuttelun jälkeen oli selvää, että tekniikkani ei ole hallussa tai en vaan osaa tunnistaa simpukalle otollisimpia piilopaikkoja. Tämä on kuin sienestystä! Ennen kuin oppii tuntemaan maaston, on sienestys ja simpukastus hakuammuntaa. 

Hietasimpukoiden metsästys muistutti muullakin tavalla sienestystä. Simpukoiden kaivamiseen tuli samanlainen sokea himo kuin sienestäessä: vaikka on jo päättänyt lopettaa sieniretken ja kävelee pois metsästä, koko ajan silmät skannaa maastoa josko löytyisi vielä pari herkkupalaa. Pesin hietaiset käteni moneen kertaan rannalla ja lähdin kävelemään pois, mutta aina tuli ’semmonen fiilis’ että tuossa voisi vielä olla yksi. Niin simpukankeräämistä kuin sienestystäkin voisi jatkaa loputtomiin. 

Elämäni ensimmäinen kerta simpukanmetsästäjänä päättyi laihaan saaliiseen, mutta olin silti tyytyväinen. Kokkasin simpukat runsaan valkosipulin ja oliiviöljyn kera kuten asiaan kuuluu. Nautin omat amêijoat katsellen ulos merelle, joka oli taas ryöminyt peittämään merenpohjan ja petaamaan sen uusia simpukoita varten.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram