Kirjoitukset avainsanalla alkuviini

Olen kokeillut kaikenmaailman viiniappejä ja muistilehtiöitä, mutta hyviksi toteamieni viinien ja oluiden kirjaaminen on ollut päätävaivaavaa ja sekavaa. Viimeistään siinä vaiheessa ketuttaa kun on koittanut ostaa ravintolassa juomaansa viiniä Alkosta: ravintoloille tarjolla olevat herkut nimittäin eivät aina ole rahvaiden saatavilla. 

Alkon valikoima koostuu vakivalikoimasta ja tilausvalikoiman tuotteista. Alkot valitsevat myymälöihinsä vakivalikoiman viinejä, mutta lisäksi ne voivat halutessaan ottaa hyllyihinsä tuotteita myös tilausvalikoimasta. Alueiden kuluttajien toiveet ja ostotottumukset ohjaavat myymälöiden tarjontaa ja siksi joka myymälässä on vähän erilaiset viinit. -Mökki-Alkossa käyminen voi turhauttaa, kun sieltä ei löydykään kaupungissa juomaansa suosikkia tai ylipäänsä yhtään tuttua viiniä. Pakkaa sekoittaa vielä iloisesti erikoisvalikoima, joka on kuukausittain vaihtuva pieni erä spessutuotteita. Näistä kirjoitin syksyllä, tsekkaa postaukseni aiheesta täällä. 

Yhdessä tilausvalikoiman ja vakivalikoiman tuotteet täydennettyinä erikoisvalikoiman tuotteilla tarkoittaa sitä, että Suomessa tavalliselle kuluttajalle on saatavilla jo huikean iso määrä erilaisia viinejä. Nautiskelijana sitä tuntee olevansa hyvissä käsissä. Ja kun lisäksi käy kerran kuukaudessa ravintolassa syömässä ja juomassa niitä harvinaisempia juomia, viinin maailmaan sukeltaminen käy melko vaivattomasti kaltaiselleni rennolle harrastajalle. 

Kaikkea ei tosin voi saada heti, on totuttava tekemään tilauksensa Alkon tilauspalvelusta, mutta siitäkin on tehty entistä helpompaa, kun Alkon sivujen lisäksi käytössä on Alkon applikaatio. 

Applikaation tiedot näkyvät automaattisesti myös kun kirjaudut koneella Alkon sivuilla. Tilaaminen onnistuu siis myös puhelimen appilla, mutta tietokoneelta tämä on helpompaa. 
Applikaation tiedot näkyvät automaattisesti myös kun kirjaudut koneella Alkon sivuilla. Tilaaminen onnistuu siis myös puhelimen appilla, mutta tietokoneelta tämä on helpompaa. 

Viime aikoina olen alkanut keräämään lemppariviinini ylös suoraan appiin, josta voin ne myös tilata kotiin muutamalla klikkauksella. Alkon applikaatiosta näkee heidän valikoimansa, voit tehdä muistilistoja lemppariviineistä tai laatia oman listasi vaikka kesän grilliviineille. Kun haluat otta ylös hyviä viinejä, voit skannata applikaatiolla esimerkiksi kaverin luona hänen Alkosta ostamansa viinin viivakoodin tai syöttää viinin nimen hakuun. Ravintoloissakin voi joskus tärpätä, maahantuoja on saattanut kirjata ravintolassa tarjottavan herkkuviinin myös Alkon gtilausvalikoimaan, joten voit tilata sitä myös kotiin. 

Kaikki suosikit löytyvät nyt yhdestä paikasta, viimeistä tilaustakin myöden, josta voin halutessani napata kaikki samat viinit seuraavaankin tilaukseeni. Nyt pitäisi koittaa jatkossa ottaa appiin ylös heti kiinnostavat viinit artikkeleista ja kavereiden illallisista. Viinilehdessä ja Glorian Ruoka & Viini -lehdessä tormään usein mielenkiintoisiin viineihin, mutta myös messuilla voin nyt kätevästi skannata maistamani viinit talteen. 

Koska minulle on alkanut kertymään jo jonkunlainen lista viinejä joita haluaisin kokeilla tai joita haluan löytyvän aina kaapista, päätinkin kokeilla miltä tuotteden tilaaminen Alkon noutopalveluun tuntuisi.

Vielä kuljetus kotiin kaikkina vuorokauden aikoina ei ihan onnistu, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Alkon tilauspalvelun kautta noudetut tuotteet tulevat valitsemaasi Alkoon noudettavaksi ja kun lähetyksen voi hakea, saat tekstiviestin. 

Tässä linkki mobiilisovellukseen: 

https://www.alko.fi/asiointi-ja-palvelut/verkkokauppa/mobiilisovellus

Tilasin nyt kerralla isomman satsin viinejä - mielessä kummitelleita muualla maistamiani herkkuja sekä harvinaisuuksia, joita haluan päästä maistamaan, mutta joita en yhden pullon vuoksi jaksa tilailla. Nyt viinikaappini täyttyi kerralla ja näitä helmiä nautiskellaan pitkin kevättä.

Ota tästä talteen viinivinkkini ja muista, että jos teet tilauksen 11.4. mennessä, saat pääsiäiseksi haluamasi herkkuviinit. Muista myös hyödyntää tilauspalvelua kun suunnittelet kevään juhlia - tilaa skumpat ja buffaviinit jo vaikka huhtikuussa!

Lisää tietoa pääsiäisen tilauksista täällä: 

https://www.alko.fi/asiointi-ja-palvelut/verkkokauppa/toimitusajat

Tilauspalvelun kautta tilatut tuotteet on pakattu hienoihin bokseihin - tuntui ihan joululta avata näitä söpöjä paketteja!
Tilauspalvelun kautta tilatut tuotteet on pakattu hienoihin bokseihin - tuntui ihan joululta avata näitä söpöjä paketteja!

Tätä viiniä en ole koskaan ennen maistanut, mutta Redoman valkoviini kuuluu suosikkeihini. Kuulin vasta hiljattain että suomesta saa myös viinitalon punaista ja tallensin sen heti listalleni. Nyt oli hyvä hetki tilata tätä pullollinen, korkkaamme sen pääsiäisenä!

Meinklang on Itävaltalainen biodynaamisesti toimiva tila, joka tekee natural-viinejä, eli luonnonmukaisesti käyviä ja ilman kemiallisia lisäaineita tehtyjä viinejä. Heidän pet nat on uutuuksia ALkon valikoimassa ja sitähän oli pakko päästä maistamaan. Pet Nat eli pétillant naturel tarkoittaa luonnollista kuohuviiniä, johon ei lisätä hiivaa käymisen aloittamiseksi. TRAPL on sekin Itävaltalainen natural-viini, olen aivan lumoutunut heidän punaisesta Sankt Laurent -viinistään, jota pitää aina olla kaapissa. Se sopii ihanasti pippuristen ruokien ja pastojen kanssa, mutta kokeile myös talon oranssia Karpatenchieferiä.

Tähän viiniin tutustuin Jätkäsaaren Uuden Saunan baarissa, joka on jo itsessään vierailun arvoinen, puhumattakaan kaupungin parhaista löyöyistä. Noita Winery on harvinaisuus: Fiskarsissa sijaitseva viinitalo, joka tilaa luomurypäleitä euroopasta ja puristaa ja tekee ne viiniksi suomessa. Tämä on erikoisherkku jonka vuoksi kiirehdin tilaustani: viini on ollut kuulemma aika suosittua ja sitä on saatavilla vain rajoitettu erä.

Gran Cerdo, eli Iso Sika -viini on TRAPLin tavoin ihana perusviini jota pidän aina kaapissa. Se on pizzaviinini, mutta menee oikeastaan aika monen ruoan kanssa tai ihan sellaisenaan illalla kun haluaa työpäivän päätteeksi ottaa lasillisen ja katsoa Netflixiä. Sikaviinin nimellä on mainio tarina, mutta jätän sen teidän itsenne luettavaksi jos ostatte oman pullon kotiin.

Tässä vielä lista tilaamistani viineistä ja niiden tuotenumerot: 

Noita Blaufränkisch 2018  - tuotenumero 907298

Redoma Tinto 2014 - tuotenumero 914137

Meinklang Burgenlandred 2017 - tuotenumero 932546

Meinklang Pet Nat - tuotenumero 911777

Gran Cerdo 2017 - tuotenumero 915367

Trapl Sankt Laurent Reserve 2015 - tuotenumero 407587

Lisää tietoa tilaamisesta ja pääsiäisen aikatauluista löytyy täältä: 

https://www.alko.fi/asiointi-ja-palvelut/verkkokauppa/toimitusajat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Itse olen tilannut mieluummin suoraan ulkomailta, hinta edullisempi ja toimitus kotiin. Tuo Alkon palvelu on vähän hassu, tilaat netistä ja noudat sitten itse sieltä myymälästä. Alkon viinivalikoima on toki kattava, mutta toivotaan että uusi hallitus saa muutoksen tällekin gastronomian viimeiselle estelle =)

Meri-Tuuli
Liittynyt6.3.2018

En ole vielä kokeillut tuota tilaamista ulkomailta, mutta se kiinnostaa! Mitä palveluita olet käyttänyt?

Juu, onhan se hassua ettei niitä Alkon juomia saa kotiin toimitettua, koska jo ostovaiheessa on niin monta varmistusta henkilöllisyydestä ja saman voisi tehdä luovutusvaiheessa. 

Odotan samoin, että suomen alkoholilainsäädännöstä saataisiin purettua viimeisetkin esteet, edellisten 'purkutalkoiden' huopaa-soutaa-päätöksenteko oli naurettavaa katseltavaa. Onneksi saatiin edes jotain myönnytyksiä!

Olen ajatellut, että toistaiseksi on siis paras löytää olemassa olevasta järjestelmästä sen hyvät puolet ja hyödyntää kuluttajana uudistuksia, kuin taistella sitä vastaan, koska en lainsäädäntöä voi kuitenkaan muuttaa. Ja äänestää eduskuntaan ihmistä tai puoluetta, joka edustaa liberaalimpia arvoja. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoiserän juomilla tarkoitetaan valikoituja, teemoitettuja tuotteita, joita saapuu erä ja jota myydään niin kauan kuin tuotetta riittää.

Joko olet kuullut Alkon erikoiseristä? 

Niin viini kuin musiikkikin ovat ehtymätön ihmeellisyyksien maailma, jossa on monta polkua jota lähteä seuraamaan. Jokaiselle ja joka hetkeen löytyy jotain. Joskus haluaa ihan vaan kuunnella rentoa poppia, mutta joskus sukeltaa syvälle doom-metallin maailmaan.

Viinien ja alkoholien maailma on avautunut minulle vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se on kuin kuuntelisi musiikkia ensimmäisen kerran: kuuntelet yhden levyn, haluat kuunnella samalta artistilta toista levyä... sitten huomaatkin diggaavasi perkussionistin tyylistä ja haluat kuunnella muitakin levytyksiä, jolla tämä kilkuttelee. Tai innostut jostain instrumentista ja ahmit kaiken tiedon vaikkapa sähkökitarasta, mutta huomaatkin pitäväsi erityisesti tietyn pedaalin antamasta soundista. Yhtäkkiä olet syvällä musiikin suossa, ikuiselle tutkimusmatkailijalle ihanassa paikassa. 

Harrastan viinejä ja alkoholijuomia, mutta en kyllä oikeastaan tajua niistä paljoa, olen vasta polkuni alussa, paljon on vielä opittavaa. Tiedän mistä pidän, mutta monesti valintani eivät mene nappiin. Haluan myös kokeilla aina jotain uutta ja pidän erikoisuuksista, mutta olen usein neuvoton hyllyjen äärellä. Alkon henkilökunnalta olen aina saanut hyvää apua, mutta entä jos en tiedä itsekään mitä haluan?

Ratkaisu löytyy nykyään lähellämme olevasta Eastonin Alkosta, josta löytyy Erikoiserä-hylly. 

Erikoiserän juomilla tarkoitetaan valikoituja, teemoitettuja tuotteita, joita saapuu erä ja jota myydään niin kauan kuin tuotetta riittää. Joskus jotain tuotteita voi olla pidempäänkin myynnissä, toiset taas viedään käsistä ja nopeat syövät hitaat. Erikoiserällä Alko pystyy tilaamaan vähän spessumpia juttuja ja nostamaan esiin juomatrendejä; esimerkiksi katkerot ja alkuviinit ovat aiemmin olleet vain saatavilla ravintoloista, mutta nyt Alkossa on ollut tarjolla muutamia näiden juomien herkkuja niille, jotka haluavat tutustua juomiin kotonaan. Erikoiserät ovat siis Alkon ostotiimin valitsemia oman lajinsa helmiä. 

Mikä tekee tästä erityisen ihanaa on se, että joku valitsee mun puolesta ne tuotteet, jotka ovat nyt pinnalla ja joita kannattaa maistaa! Olemme kotona oluen ja viinien maistelijoita, haluamme juoda vähemmän mutta laadukkaampaa. On ihanaa kun voin nykyään lompsia suoraan erikoiserähyllylle, jos haluan jotain peruspulloista poikkeavaa. 

Erikoiserän juomat tulevat joka kuun ensimmäisenä torstaina Alkon valittuihin myymälöihin. Lista myymälöistä löytyy täältä

Chilen houkutuksia Alkon Erikoiserähyllyssä.
Chilen houkutuksia Alkon Erikoiserähyllyssä.
Nämä portugalilaiset punaviinit toimivat loistavasti syksyn pataruokien kanssa.
Nämä portugalilaiset punaviinit toimivat loistavasti syksyn pataruokien kanssa.
Vuosikerrat vertailuun -teeman alta löytyy tässä kuussa mm. kolme Amaronea.
Vuosikerrat vertailuun -teeman alta löytyy tässä kuussa mm. kolme Amaronea.

Poimintani tämän kuukauden teemoista:

  1. Douron persoonalliset punaiset – tutustumisen arvoinen siksikin, että portugalilaisia rotevia punaviinejä on harvoin meilläpäin saatavilla. Näillä viineillä kruunaisin esimerkiksi viikonlopun pataillallisen. 
  2. Syksyn sato pullossa – kaksi syksyisiin ruokiin sopivaa erikoisolutta. Minun oli vaan pakko tarttua Mushroom Picking Ass Kicking Matsutake Aleen. Aion maistaa tätä olutta kurttusienileivän tai suppismuhennoksen kanssa! 
  3. Vuosikerran vertailuun – tämä on hauska teema, etenkin jos pitää ystävien kesken viinikerhoa! Alko tuo hyllyille kolmen eri talon samasta viinistä kolme eri vuosikertaa, jotta kuluttajat voivat kotonaan pitää porukalla vertikaalitastingin, eli maistelun, jossa pääsee tutustumaan siihen mitä eroa vuosikerroilla on keskenään, miten viini on kypsynyt pullossa ja miten myös satokauden menestys on vaikuttanut viinin makuun. 

Täydellinen lista kuukauden teemoista ja saatavilla olevat juomat löydät täältä

Tätä tulin hakemaan! Matsutakesienellä maustettu olut kuulostaa samanaikaisesti sekä kamalalta että ihastuttavalta. Pakko testata!
Tätä tulin hakemaan! Matsutakesienellä maustettu olut kuulostaa samanaikaisesti sekä kamalalta että ihastuttavalta. Pakko testata!

Tällä kertaa mukaan tarttui yksi suosikkiviini aikaisemman kuukauden erikoiserästä, joita on näemmä vielä ainakin Eastonissa jäljellä: Itävaltalainen Trapl Karpatenchiefer 2017 on Luonnolliset alkuviinit -erikoiserästä.

Katkerot ovat uusi juomatrendi. Lähi-Alkossani oli vielä hyllyssä grappan valmistamisesta tunnetun Poli-talon amaroa. Taidan palata vielä noukkimaan yhden näistä kotiin, sillä olen päässyt katkeroiden makuun ja näitä on vaikea löytää suomesta.

Tällaiset tarttuivat mukaan. Natuviinin ja sienibissen lisäksi en voinut vastustaa erikoishyllystä löytämääni Juran alueen Pinot Noiria, joka on syyskuun Viinejä vuorilta -erästä.
Tällaiset tarttuivat mukaan. Natuviinin ja sienibissen lisäksi en voinut vastustaa erikoishyllystä löytämääni Juran alueen Pinot Noiria, joka on syyskuun Viinejä vuorilta -erästä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat