Mökillä on aikaa kokeilla kaikenlaista ja myös tehdä ruokaa pidemmän kaavan kautta. Harmi vaan, että palovaroitusten vuoksi tulella kokkaaminen on jäänyt tänä kesänä harvoihin kertoihin. Mutta ehdinpäs sentään ennen varoituksia kokeilemaan jotain itselleni aivan uutta: pottujen savustamista!

Koko kesän olen syönyt pottua, eikä loppua herkuttelulle näy. Varsinkaan, kun kauppoihin on tullut uuden sadon potut, on niillä tullut herkuteltua monessa muodossa.

Mutta meinasin tipahtaa tuolilta, kun minulle suositeltiin perunoiden savustamista. Että ne heitettäisiin savustimeen, vieläpä raakoina?! Niin hullu idea, etten voinut olla kokeilematta. 

Vinkin kertoi ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki, joka oli kesällä vieraanamme radiossa puhumassa perunasta. Sanna on koko vuoden tehnyt Peruna-kirjaa, joka ilmestyy kauppoihin lokakuun lopussa. Odotan kirjaa kuin kuuta nousevaa, rakastan perunaa ja olen nähnyt sisällysluettelon, jossa on toinen toistaan herkullisempia reseptejä ja tapoja käyttää pottua ruoanlaitossa. 

Tein eräänä viikonloppuna mökillä kokeilun, jossa savustin palaa porsaan kylkeä. Ajatuksena oli toisintaa Tallinnan Tuljak-ravintolan keittiön tervehdyksenä tullut suitsupossu mökkiolosuhteissa.

Viritin savustuspöntön tunteja kestävään savustamiseen. Ja kun kerran ryhdyin savustamaan, oli tilaisuus myös kokeilla näitä Sannan kehumia pottuja. Porsaan kylki oli savustuspöntössä kaikkiaan viisi tuntia, ja viimeisen kolmen vartin ajan sen kaverina oli myös toista litraa pottuja Iitin Maatilatorilta.

Suitsupossusta ei sen enempää, se oli oikein hyvää, muttei suinkaan esikuvansa veroista. Tässä kohtaa kehitystä pitää vielä jatkaa.

Mutta ne potut! Voi veljet mikä idea: perunat kypsyivät pehmeiksi, pulleiksi ja kullankauniiksi. Savun aromi oli ihanan herkkä, ei suinkaan dominoiva kuten pelkäsin. Tarjosin savupotut paprikalla maustetun ranskankerman kanssa, ja ne olivat aterian kohokohta, josta puhuttiin seuraavallakin viikolla. 

Savuperunat valmistin näin: levitin foliovuokaan 0,5 cm kerroksen karkeaa suolaa, johon asettelin pestyt perunat. Suola pitää potut paikoillaan ja imee itseensä kosteutta, jotta potut pysyvät kuivina.

Laitoin savustimeen kourallisen uusia puruja, kun lisäsin potut sinne suitsupossun viereen. Potut olivat kypsiä noin 40 minuutissa, kun lämpötila oli koko ajan korkeahko 180 astetta. Saman kypsymisajan uskoisin pätevän myös sähkösavustimessa, jonka lämpötila pyörii noilla hujakoin. Jos savustusmahdollisuutta ei ole, tämä toimii varmasti myös savustuspussilla kotiuunissa. 

Sanna Mansikkamäki oli vieraana meidän radio-ohjelmassamme, kuuntele podcast täältä

Seuraa myös perunakirjaa Instagramissa

Kommentit (3)

Viikonlopun slow food

Itselläni ei ole savustusmahdollisuutta mutta pakko tässä kohtaa kehua uunissa tehtävää helppoa ruokaa joka vie kerta kaikkiaan kielen mennessään. Possun ribsit edellisenä päivänä helppoon marinadiin (valkosipulia, rosmariinia, soijaa, pippuria ym). Seuraavana iltapäivänä laita ne uunipellille marinadin kera ja laita myös kokonaisia perunoita kuorineen. Päälle tiukasti foliota kanneksi ja uuniin kolmeksi tunniksi 150 asteeseen. Poista folio, laita uunin grillivastus päälle tai nosta lämpötilaa ja ota niihin hiukan väriä. A vot! Perunat ovat kuin pehmeää voita ja luut irtoavat lihasta melkein itsestään. Helppoa kuin heinänteko ja voit ruoan hautuessa lähteä vaikka lenkille. Tätä on tehty jo kolme kertaa ja aivan taatusti tehdään jatkossakin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram