Belugalinssipohjainen salaatti on sopiva lisuke pääsiäislampaalle ja maistuu sellaisenaankin.

Juhlaruokia valmistaessa yksi suurimmista haasteista on se, miten huomioida erikoisruokavaliot. Paljastan teille reseptini helppoon emännöintiin: tee juhlaruuat vegaanisina!

On hyvin normaalia, että kymmenen ihmisen porukasta jopa puolella on joitain ruokavalioon liittyviä tarpeita. Ruokien valmistamisesta ja kattamisesta tulee silloin helposti palapeli, jossa osa ilosta menee sen miettimiseen, miten korvaan mitäkin, ja miten merkitsen ja laitan ruuat esille. Tästä selviää kunnialla, kun tekee vähemmän, mutta parempaa. Juhlatarjoilut suunnittelen yleensä näin:

  • Valmistan ruuat pääosin vegaanisina ja gluteenittomina. Silloin ne sopivat myös niille, joiden vatsa ei siedä maitoa, eikä erikseen muunneltuja versioita ruuista tarvita. 
  • Mitä selkämpi ja suoraviivaisempi menu on, sen kivempi vieraiden on maistaa kaikkea tarjolla olevaa, ja sen vähemmän emäntänä täytyy selittää, mitä missäkin olikaan. 
  • Lähden suunnittelussa liikkeelle kauden kasviksista ja rakennan menun niiden ympärille. Usein jo vihanneksilla, pähkinöillä ja yrteillä saa niin ihanan kokonaisuuden, ettei maitotuotteita tai kananmunia kaipaa.
  • Vierailla voi toki olla spesifimpiä tarpeita – kuten sitrusallergia, mausteyliherkkyyttä tai pähkinäallergia – mutta nämä ainesosat on useimmiten helppo muuttaa. Muutokset onnistuvat erityisen helposti vegaanisessa ruuassa, jossa ruoka on harvemmin riippuvaista rakennetta tuovista allergeeneistä, kuten kananmunasta.
  • Jos haluan tarjota juustoa tai maitotuotteita, laitan ne erikseen esille: revin laakeaan kulhoon buffalomozzarellaa ja pirskottelen päälle oliiviöljyä, tai teen fetasta murua tuoreen tillin ja kevätsipulin kanssa. 

Olen itse lihansyöjä, ja pääsiäisenä juhlapöytääni kuuluu joko lammas tai lintu. Menun päärunko on kuitenkin kasviksissa, ja liha on vain kiva pieni juhlalisä. Silloin lihaa ei tarvitse ostaa niin paljon ja voin ostaa luomulihaa. Jos tarjoan lihaa tai kalaa, valitsen yhden lajin – en siis tee kanaa, lihaa JA kalaa. Lisäksi liharuuan pitää olla sellainen, jonka voi valmistaa edellisenä päivänä, ja jonka makumaailma tukee tarjolla olevia kasvisruokia. Juhlapäydässäni voi olla esimerkiksi paahtopaistia, kokonainen lampaanviulu, ohueksi viipaloitua ankanrintaa tai vaikkapa savustettua siikaa.

Nappaa tästä kolme herkullista lisuketta pääsiäispöytään

Paahdettu selleri on yksi bravuureistani, ja käytän siihen niitä yrttejä, joita sattuu olemaan. Myös porkkanat ovat kuuluneet kauan repertuaariini. Porkkanoita tehdessä kannattaa olla tarkkana, että lisää kastikkeen porkkanoiden joukkoon, kun ne ovat vielä lämpimiä: silloin porkkanat imaisevat kunnolla itseensä etikan ja chilin maun! Belugalinssit puolestaan kuuluvat minusta talven juhlapöytään, ja tässä salaatissa maistuvat sekä Lähi-idän mausteet että kauden upeimmat hedelmät granaattiomena ja pomelo.

Näiden kolmen vegeruuan tähteistä saa seuraavana päivänä koottua itselleen herkullisen salaatin. Jos on kaikkiruokainen, voi oheen tehdä uppomunan tai paistaa palan mehevää lohta. 

Herkullista pääsiäistä!

PS. Lauantaina julkaisen ihanien lammaspiiraitteni ohjeen, sillä mikäpä on parempi tapa käyttää lampaanviulun tähteet kuin lihapiiraisiin?

PAAHDETTU JUURISELLERI YRTTIKASTIKKEELLA

kuudelle, valmistusaika 1 t 20 min. 
  • 1 juuriselleri (n. 1kg)
  • 100 g hasselpähkinöitä
  • oliiviöljyä
  • suolaa

vihreä kastike:

  • n. 3 dl tuoreita yrttejä (esimerkiksi tilliä, persiljaa, basilikaa, lipstikkaa)
  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 tl sokeria
  • ½ tl suolaa

Paahda pähkinät 160-asteisessa uunissa 6 minuuttia. Kumoa lautaselle jäähtymään. Hiero pähkinöitä keittiöliinan välissä niin, että kuoret irtoavat. Poimi pähkinät sivuun ja heitä kuoret pois. Ei haittaa, vaikka kaikki kuoret eivät lähde. Tärkeintä on, että saat ison osan kuorista pois, jotta ne eivät sottaa salaattia. Nuiji pähkinöitä morttelissa muutaman kerran, jotta ne halkeavat.

Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Kuori selleri vihannesveitsellä ja leikkaa se 1,5 cm paksuiksi kiekoiksi ja kiekot 1,5 cm paksuisiksi tangoiksi. Levitä tangot uunipellille ja pirskottele päälle oliiviöljyä ja suolaa. Laita sellerit uunin keskiosaan ja paahda noin 50 minuuttia, käännä sellereitä kerran paahdon aikana. Selleritangot ovat valmiita, kun ne alkavat ruskistua. 

Tee sellerien paahtuessa vihreä kastike: yhdistä kaikki ainekset kannuun ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi.

Anna selleritankojen jäähtyä hetken, ja kasaa ne sitten tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vihreää kastiketta ja viimeistele pähkinöillä.

HARISSAPORKKANAT

Kuudelle, valmistusaika 15 minuuttia
  • 500 g porkkanoita
  • 1 tl harissaa
  • 2 tl väkiviinaetikkaa
  • n. 1 tl sormisuolaa
  • n. 1 tl nigellansiemeniä tai mustia seesaminsiemeniä
  • koristeluun tuoreita yrttejä, esimerkiksi lehtipersiljaa tai minttua

Kuori porkkanat ja leikkaa ne pituussuunnassa neljään osaan. Höyrytä porkkanat kypsiksi, mutta rapsakoiksi. Aikaa tähän menee noin 2–3 minuuttia.

Sekoita etikka ja harissa. Kun porkkanat ovat valmiita, huuhtele ne nopeasti jääkylmällä vedellä ja nosta sitten kulhoon pihdeillä. Kaada päälle harissakastike ja kääntele varovasti, jotta kastike maustaa porkkanat kaikkialta. Ripottele päälle sormisuolaa ja kääntele. Nosta tarjoiluvadille ja koristele tuoreilla yrteillä ja nigellansiemenillä.

Vinkki! Jos sinulla ei ole höyrytyskoria, porkkanat voi keittää. Höyrytys on kuitenkin nopea ja hellävarainen tapa kypsentää kasviksia varsinkin salaatteihin ja kevyisiin ruokiin. Helpoimmalla pääsee ostamalla kattilan pohjalle laitettavan auki taittuvan korin. Sellaisen saa alle kympillä! 

RUBIINISALAATTI 

kuudelle hengelle, valmistusaika 25 minuuttia + jäähdytys ja marinointi 30 minuuttia
  • 3 dl belugalinssejä
  • 1 tl suolaa
  • 1 granaattiomena
  • ¼ pomelohedelmä
  • 100 g babypinaattia
  • koristeluun tuoretta tilliä tai rucolaa

kastike:

  • 8 kuivattua, pehmeää aprikoosia
  • 1 shalottisipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 tl aniksen siemeniä
  • ½ tl paprikajauhetta
  • ½ tl juustokuminaa
  • ½ tl jauhettua kanelia
  • 1 rkl agavesiirappia
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl valkoviinietikka

Huuhtele linssit kylmällä vedellä. Laita ne kattilaan runsaassa kylmässä vedessä, lisää suola. Kiehauta ja keitä 20 minuuttia. Huuhtele siivilässä kylmällä vedellä ja laita kulhoon.

Tee linssien keittyessä kastike: Leikkaa aprikoosit pieniksi paloiksi. Leikkaa shalottisipuli ohuiksi renkaiksi, raasta valkosipuli. Laita sipulit, aprikoosit ja loput kastikkeen ainekset lasipurkkiin, sulje kannella ja ravista. Kaada kastike linssien joukkoon ja sekoita.

Anna linssien marinoitua jääkaapissa 30 minuuttia. Pese sillä välin babypinaatti. Irrota granaattiomenan siemenet. Irrota pomelon hedelmäliha sen kalvoista.

Sekoita juuri ennen tarjoilua puolet granaattiomenan siemenistä linsseihin, tarkista maku ja säädä tarvittaessa suolan määrää. Kasaa salaatti vuorottelemalla babypinaattia ja marinoituja linssejä. Viimeistele lopuilla granaattiomenan siemenillä ja pomelolla sekä yrteillä. 

Kommentit (3)

Eeviannaliisa

Muuten hyvä,mutta Citymarketin hedelmävastaava sanoi että nyt ei ole pomeloita.

Meri-Tuuli
Liittynyt6.3.2018

Se on varmasti näin että kaikissa kaupoissa ei ole. Pomelokausi alkaa marraskuussa ja loppuu näillä näppäimillä, Prismassa vielä oli. Pomelon sijasta voi käyttää mitä vaan muuta haluamaansa sitrushedelmää tai jättää sen pois.

Eeviannaliisa

Ostinkin verigreippiä, vaikka sitäkään ei kaikki meidän porukassa voi syödä, koska se vaikuttaa mm kolesterolilääkkeiden kanssa siten että voi jopa aiheuttaa maksavaurioita. Mutta laitan sen salaatin toiseen laitaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

”Ystäväni on sanonut, että hyvää nälkää ei kannata tuhlata syömällä jotain keskinkertaista. Se on naulan kantaan.”

Meri-Tuuli Väntsi tunnustautuu ihmiseksi, joka hykertelee nukkumaan mennessä siitä, että saa taas pian juoda aamukahvia ja tehdä voikkuleivän. Meri-Tuuli sanoo myös olevansa matkaseurueessa se ärsyttävä ihminen, jolle ”mennään vaan johonkin nopeasti syömään” ei ole vaihtoehto. Hän on aina valmis kävelemään vielä pari korttelia, jotta löytyy juuri se oikea ravintola tai kuppila, joka on nälän arvoinen. 

Oispa aina nälkä! on oodi herkulliselle kotikokkaamiselle ja ihanille hetkille ruuan ja juoman parissa. Tervetuloa Meri-Tuuli Väntsin keittiöön!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram