Rakastan leipomista. Ja juhlia. Useimmiten innostun tekemään kaiken alusta asti itse. Vietän muutoinkin keskimääräistä enemmän vapaa-aikaa nimenomaan keittiössä. Minulle keittiö on ehdottomasti kodin sydän, ja se oli ensimmäinen paikka, jota omassa kodissani suunnittelin.

Keittiössä puuhastelu on jonkinmoista arjen "terapiaa" - saa nollattua pään työajatuksista, kiireestä ja kireyksistä ja kaupan päälle perheen kylläiseksi tai herkuilla yllätetyksi. Mieheni ei juurikaan välitä makeasta, vaan on enemmän hyvän ruoan ja suolaisten leivonnaisten ystävä. Minä, ja mitä ilmeisimmin molemmat lapsenikin olemme varsinaisia herkku... suita. 

Kesällä meillä nautitaan grilliruoasta, marjoista ja jäätelöstä sekä haaveillaan pation ja pihan valmistumisesta (rakentamisesta) ja loikoiluista. Tämän viikon aikana olen jo kahdesti (poikani kanssa) leiponut raparperipiirakkaa. Ylitsevuotava raparperisato houkuttelee raparperimehun, -piirakan, -kiisselin ja muiden herkkujen pariin. Kolmevuotiaamme rakastaan raparperin ja omenan yhdistelmää niin kiisselissä kuin piirakassakin. Yksi helpoimmista raparperipiirakkaohjeista on todella nopea ja helppotöinen sekä äärimmäisen herkullinen ja kaiken lisäksi gluteeniton. Ompeluseuran piirakka. Ompeluseuran korvaa ovesta suunnitellut ja suunnittelemattomat vieraat. Useimmiten olen varautunut vieraisiin erilaisin leipomuksin, ja kaiken tutuimmat ja läheisimmät pääsevät maistelemaan uusien reseptien tuotoksia. 

Äidiltä peräisin oleva ompeluseuran piirakka on älyttömän hyvää! (Vaikka itse sanonkin)

Suosittelen kokeilemaan!

 

Pohja:

4 munaa

2 dl sokeria

n. 3dl mantelijauhoja

n. 3dl gluteenitonta jauhoseosta

vajaa prk ranskankermaa tai kermaviiliä

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1/2-1 tl kaardemummaa, oman maun mukaan

1,5-2 dl sulatettua voita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa, ja lisää ne vaahdon sekaan varoivasti sekoittaen vuorotellen ranskankerman/kermaviilin kanssa. Lisää lopuksi taikinan sekaan huoneenlämpöiseksi jäähtynyt sulatettu voi. Kaada taikina voidellulle pellille tai voideltuihin piirakkavuokiin. Tästä taikinasta tuli kaksi n.22cm pyöreää piirasta.

Täyte:

Kuori 1,5-2 kpl keskikokoisia raparpereja. Pilko raparperi ohuiksi siivuiksi ja ripottele raparperipalat taikinan päälle. Raparperien päälle ei tarvita kuin ripaus kanelisokeriseosta ja piirakka on valmis paistettavaksi. Paista piirasta uunissa (175 astetta) puolisen tuntia.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ikuinen intohimo hyvään ruokaan, uusiin makuelämyksiin - eli kokkaamiseen ja leipomiseen. Tavoitteena stressittömämpi elämä ja valmiimpi koti, vähemmän huonoa omaatuntoa, enemmän nautintoa. Kaksi pientä lasta, kaksi vähän vanhempaa koiraa.