Kirjoitukset avainsanalla kana

Rakastan siipiä! Ne ovat ihanaa grillattavaa ja kivaa pikaruokaa varsinkin silloin kun kaupassa on ideat vähissä. K-ruoka -sovelluksesta löytyi nämä seesami-inkiväärimarinoidut kanansiivet ja vesi herahti kielelle reseptiä lukiessa. Makucombot olivat erittäin toimivat ja siivet olivat kertakaikkiaan herkullisia! Me grillasimme siivet, mutta yhtähyvin nämä voi valmistaa myös uunissa. Itse kypsentäisin siivet uunissa ritilän päällä ja laittaisin niiden alle pellin, jotta siivistiä valuva rasva putoaa pellille. Näin siivistä tulee "rapeampia" myös uunissa tehtynä.

Seesami-inkiväärimarinoidut kanan siivet kahdelle

1 rasia (700g) miedosti suolattuja broilerin siipiä, esim. Pirkka
1 dl soijakastiketta
3/4 dl seesamiöljyä (paahdettua)
3 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl riisiviinietikkaa tai 2 rkl limen mehua
2 rkl fariinisokeria
1 rkl vettä
1/2 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
(chilirenkaita valmiiden siipien päälle)

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja pyörittele siivet kauttaaltaan marinadissa. Anna maustua muutama tunti. Siirrä siivet pellille leivinpaperin päälle ja ripottele pinnalle runsaasti seesaminsiemeniä. Paista siivet uunissa 225 asteessa noin 25 minuuttia tai grillissä välillä käännellen, kunnes liha on kypsää. Koristele siivet halutessasi tuoreilla chilirenkailla. Tarjoa siivet esim. pinaatti-parsakaalisalaatin kanssa (ohje salaattiin täällä.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Salvia on viime aikoina päätynyt aika usein meidän keittiöön. Erityisen hyvää se on mielestäni kanan ja kalan kaverina, kun mukana on myös vahva suolainen liha, kuten parmankinkku tai pekoni. Näissäkin vartaissa tuo combo toteutuu ja ehkä siksi ne taas meille niin hyvin maistuivatkin! Ihania makuja!

Kana-pekoni-salviavartaat

1 isohko kanafile per syöjä
1 paketti pekonia
1 puska tuoretta salviaa

Kanan marinadi:
oliiviöljyä
loraus balsamicoa
1 tl suolaa
mustapippuria
2-3 valkosipulin kynttä

Marinoi kanat sekoittamalla marinadin ainekset yhteen ja lisäämälle se kanojen joukkoon. Sekoita huolellisesti ja anna maustua muutamia tunteja tai mieluiten yön yli.

Leikkaa kanat ronskeiksi kuutioiksi. Pujota yksi kananpala varrastikkuun, lisää pari salvian lehteä ja pujota pekonisiivu tikkuun myös. Lisää toinen kanan pala, salvianlehdet ja pujota taas sama pekonisiivu varrastikkuun. Pekoni siis kiertää kananpalojen ymärillä. Jatka näin kunnes varrastikku täyttyy. Me saimme hhteen vartaaseen menemään 2 pekonisiivua.

Kypsennä kanavartaita kuumassa grillissä tai uunissa 225 asteessa n. 20 min kunnes pekoni on saanut väriä ja kana on kypsää. Tarjoa vaikka littuperunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirpeä lime. Ihana valkosipuli ja tulinen chili. Nämä ne sopivat kanalle kaveriksi! Olen kaivannut uusia kanareseptejä ja jäinkin miettimään miten saisin omasta kestosuosikistani, pippurisesta ananaskanasta luotua vähän uudenlaisen version, josta voisi tulla uusi kestosuosikki tämän kanakastikkeen rinnalle. Kanan kanssa pannulle mukaan tämän hetken lemppareita, limeä ja chiliä. Ja ah, tästä syntyy suolaisen kirpeä, valkosipulinen ja tulinen kanakastike, joka toimii hyvin neutraalin riisin kanssa. Rapea parsakaali tuo annokseen paitsi väriä, myös vähän rapsakkaa suutuntumaa.

Limekana neljälle:

600g kanan filesuikale
oliiviöljyä paistamiseen
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 limen mehu
1/2 - 1 yksikyntinen valkosipuli
1 chili
2 dl ruokakermaa
1/2 - 1 tl savupaparikamaustetta
suolaa
mustapippuria
raakaa parsakaalia

Ruskista kanafileet oliiviöljyssä pannulla. Lisää joukkoon vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua hiljalleen. Pilko chili pieneksi, raasta valkosipuli ja purista limen mehu ja lisää ne kanan joukkoon. Mausta savupaprikalla, suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehua noin 15 min. Lisää lopuksi joukkoon vielä ruokakerma ja tarkista maku. Kastike saa olla tulisen kirpeä ja suolainen. Tarjoa keitetyn riisin kanssa. Lisää lopuksi annoksen päälle raakoja parsakaalin nuppuja.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kevät ja parsakausi ♥ Parsa on ihana lisuke monille liha-, kana- ja kalaruuille ja se sopii hyvin erilaisiin alkupaloihin ja salaatteihin. Tässä kanaruuassa on  ihanan raikkaita, keväisiä makuja ja tietenkin sitä parsaa. Alkuperäinen ohje on kevään Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, mutta ohjetta on hiukan tuunailtu meidän makujen mukaan.

Ricotalla täytetyt kanafileet ja paahdettua parsaa 4lle:

4 broilerin rintafilettä
1/2 - 1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl voita
1 rkl öljyä

Ricotta-minttutäyte:

1 1/2 dl ricottajuustoa
1 ruukku minttua
1 sitruuna
1 valkosipulinkynsi
1/4 - 1/2 tl kuivattua chiliä

Paahdettu parsa ja parmankinkku:

500 g vihreää parsaa
2 rkl voita
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
8 siivua parmankinkkua

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Leikkaa broilerin fileeseen tasku. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla. Tee täyte. MIttaa ricotta kulhoon. Hienonna minttu ja kuori ja hienonna myös valkosipuli. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa raasteeksi. Säästä sitruuna ruuan viimeistelyä varten. Sekoita kaikki täytteen aineet ricotan joukkoon. Jaa täyte broileritaskuihin. Meidän broilerit olivat hiukan ohuempia, joten nuijimme ne vielä hieman ohuemmiksi, laitoimme fileelle ricottatäytettä ja solmimme ne paistonarulla kiinni.

Poista parsojen tyvestä puinen osa ja kuori parsoja tarvittaessa. Paita parsat uunivuokaan ja lisää voi pieninä nokareina parsojen päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä parmankinkkuviipaleet leivinpaperilla vuoratun uunipellin toiselle puolelle, aseta parsavuoka toiselle puolelle. Paahda uunissa noin 10 minuuttia. Tarkkaile ettei parmankinkku pala ja ota se tarvittaessa ulos uunista jo aiemmin.

Paista tällä välin broilereihin kaunis väri kuumassa pannussa voi-öljyseoksessa. Siirrä fileet uunivuokaan parsojen päälle ja kypsennä uunissa 10-15 min fileiden paksuudesta riippuen. Voit varmistaa kypsyyden paistomittarin avulla. Työnnä mittari fileen paksuimpaan kohtaan (ei täytteeseen), kypsän broilerin sisälämpötila on 72 astetta. Anna broilerin ja parsojen vetäytyä folion alla viitisen minuuttia. Purista fileille sitruunanmehua ja murustele lopuksi rapeat parmankinkkuviipaleet kanojen ja parsojen päälle. Ja sitten nauttimaan herkullisesta ruuasta!

Vinkki! Voit lisätä parsojen kaveriksi myös muutaman broccolinin vuokaan mukaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2018
2015
2014

Kategoriat