Kirjoitukset avainsanalla poro

Aina silloin tällöin herkuttelemme poronlihalla. Se on niitä harvoja lihoja, joka on peräisin luonnossa vapaana kasvaneesta eläimestä. Poronliha on rakenteeltaan hienosyistä, minkä vuoksi se on mureaa, nopeasti kypsyvää ja helposti sulavaa. Poronlihan maku on aika hentoinen, joten se ei kaipaa vahvaa maustamista, monesti pelkkä suola riittää. Hiukan hapokas puolukka-piparjuurimajoneesi tarjoaa porolle kivan makuparin.

Grillattu poro ja puolukka-piparjuurimajoneesi

Poron filettä, n. 150 g per syöjä
suolaa

Puolukka-piparjuurimajoneesi
3/4 dl majoneesia
1 tl raastettua piparjuurta tai valmista piparjuuritahnaa
3 rkl soseutettua puolukkaa
1/2 tl sokeria
ripaus suolaa

Ota poronfile noin tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön. Valmista ensin majoneesi. Mittaa puolukan reunalliseen astiaan ja muussaa ne soseeksi. Sekoita puolukkasose majoneesin joukkoon, mausta se piparjuurella, sokerilla ja suolalla. Laita majoneesi kylmään tekeytymään.

Kypsennä poronfile kuumassa grillissä 50 asteiseksi. Kannattaa käyttää paistomittaria, sillä liha on ehdottomasti parhaimmillaan mediumina. Kääri file folioon ja anna vetäytyä hetki. Tarjoa puolukka-piparjuurimajoneesin, lohkoperunoiden ja leipäjuustosalaatin kanssa. Myös perunamuusi ja poro ovat lyömätön yhdistelmä!

Jos sinulle ei ole grillausmahdollisuutta, poron voi yhtä hyvin paistaa pannulla. Paistomittari avuksi tähänkin projektiin :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pidän porosta kovasti. Aikoinaan yksi kolleegani seurusteli K-kauppiaan kanssa ja sain tältä työkaveriltani Jouluksi rasiallisen porotartaria, jota hänen poikaystävänsä myi K-kauppansa lihatiskillä. Voi apua miten HYVÄÄ se olikaan! Kolleegani ja K-kauppiaan tiet johtivat eri suuntaan, mutta porotartar pysyi. Oma tekele ei vastaa heidän herkkuaan, mutta tämä on lähellä alkuperäistä, resepti kun jäi salaisuudeksi. Meillä porotartaria tehdään aina Joulupöytään, mutta se on myös loistava coctailpala, kun tahnaa laittaa ruisnappien tai saaristolaisleivän päälle.

Porotartar
1 pss Kotasavun kylmäsavupororouhetta
hiukan vajaa 1 purkki ranskankermaa
n. puolikas punasipuli pieneksi silputtuna
loraus maitoa / kermaa

Sekoita poro ja ranskankerma. Pilko punasipulinpuolikas pieneksi silpuksi ja lisää se seoksen joukkoon. Jos sipuli on kovin ärhäkkää, lisää sitä pikkuhiljaa ettei se dominoi porotartarin makua liikaa. Notkista seosta tarvittaessa lorauksella maitoa tai kermaa. Porotartar on valmis heti nautittavaksi, mutta sen maku paranee kun se muhii yön yli jääkaapissa. Aamulla seos saattaa tarvita vielä uuden notkistuksen maidolla tai kermalla. Tarjoa ruisleivän, saaristolaisleivän tai hapankorppujen kanssa.

porotartar
porotartar
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastan voileipäkakkuja! Näitä on tehtailtu pienenä isukin kanssa useaankin perhejuhlaan ja välillä täytyy vähän etsimällä etsiä tekosyy voileipäkakun tekoon. Kakussa on jonkinverran hommaa, joten sitä ei ihan viikonlopun välipalaksi tule tehtyä. Mutta kun on juhlan tai kestien paikka, niin voileipäkakku on tarjoilupöydän ehdoton herkku!

Tämä porovoileipäkakku tuli tehtyä omille synttärikaffeille jo kesällä. Resepti on omasta päästä kehitelty isältä saatujen oppien mukaan.

Pyöreä porovoileipäkakku n. 10lle hengelle

2 pkt vuokaleipää
1 pkt jyväisää paahtoleipää
1,5 - 2 pussia Kotasavun pororouhetta (à 150g)
2 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 prk kuohukermaa
2 prk creme fraiche
ruohosipulia
mustapippuria
2 lihaliemikuutiota
5 dl vettä
irtopohjavuoka

Koristeluun
2 prk ruhosipulituorejuustoa
naudan ohutta kylmäsavuleikkelettä
persiljaa
kirsikkatomaatteja
vihreitä viinirypäleitä

Valmista ensin täyte. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Sekoita poro, creme fraiche ja tuorejuusto hyvin sekaisin, lisää joukkoon kermavaahto. Mausta mustapipppurilla ja ruohosipulisilpulla.

Sulata lihaliemikuutiot kiehuvaan veteen. Nosta liemi hetkeksi jäähtymään. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Leikkaa tummasta leivästä reunat pois ja askartele niistä kakun pohjakerros. Kostuta leivät huolellisesti lihaliemellä. Lisää tämän jälkeen puolet porotäytteestä leipien päälle. Leikkaa paahotleivästä reunat pois ja sovittele nekin vuokaan porotäytteen päälle. Kostuta leivät ja lisää loput täytteistä. Tee tummasta leivästä vielä yksi kerros täytteen päälle ja kostuta. Laita leipien päälle pala leivinpaperia, etsi kaapista vuokaan sopiva lautanen ja laita vaikkapa litran mehutölkki tai limupullo kakun päälle painoksi. Anna kakun vetäytyä painon alla hiukan reilu puolituntia. Laita vuoka tiiviisti muovipussiin ja anna olla jääkaapissa yön yli.

Seuraavana päivänä on koristelun vuoro. Avaa vuoka varovasti ja vedä kakku tarjoiluastialle. Leikkaa näkyvät leivinpaperinpalat pois. Lusikoi ruohosipulituorejuusto kulhoon ja sekoita se notkeaksi. Juustoa voi notkistaa vaikka tilkkasella ruokakermaa tai maitoa jos se tuntuu kovin jäykältä. Päällystä kakku tuorejuustolla. Tee kylmäsavunaudan leikkeleistä rullia ja asettele niistä ruusuke kakun keskelle. Koristele loppuosa kakusta leikkelerullilla, persiljalla, kirsikkatomaatin puolikkailla sekä viinirypäleillä. Kakkun voi koristella vaikkapa tuntia ennen tarjoilua, se säilyy ihan hyvin sellaisenaan tovin jääkaapissa. Sitten ei muuta kuin kakku pöytään ja herkuttelemaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA


'

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lappi on hieno paikka. Siellä on upea luonto, hauskoja, ystävällisiä ja rempseitä ihmisiä sekä ihanan kiireetön ilmapiiri. Lapissa on jotenkin aina hyvä fiilis. Siellä on tarjolla myös monia hyviä pororuokia ja yksi niistä on tietysti poronkäristys. Tämä on tasan toinen kerta kun teemme poronkäristystä ja nyt voi taas sanoa että tästä versiosta tuli todellakin parempaa kuin ihan huonoo.  Johtuneeko sitten siitä että valmistimme käristyksen padassa ja maut pääsivät oikein kunnolla muhimaan. 

Anna käristyslihan sulaa jääkaapissa tunti pari, niin että liha on vielä kohmeista. Ruskista liha muutamassa erässä voissa. Meillä oli 750g pussi käristyslihaa. Nosta ruskistettu liha pataan. Hienonna 2 sipulia, kuullota ne voissa ja lisää pataan. Kaada pataan 2 dl vettä ja 2 dl tummaa olutta. Mausta 2 tl suolalla, 1/2 tl mustapippurilla ja laakerinlehdellä. Kansi päälle ja käristys 200 asteiseen uuniin muhimaan tunniksi tai vaikka vähän reiluksi tunniksi. Lihan kypsyessä on aikaa valmistaa pottuvoi. Pottuvoihin olen enimmäisen kerran törmännyt nimenomaan Lapissa, Kammin Poropeijaisissa. Siellä kerrottiin että illan pottuvoissa on 5 kg perunaa ja 3 kg voita ja sen kyllä maistoi. Parasta "perunamuusia" mitä olen ikinä syönyt! Meillä suhde ei ehkä ollut ihan noin "voinen", mutta kyllä tästäkin aika voinmakuinen muusi tuli :) Lautanen tuli syötyä tyhjäksi viimeistä käristyslihanpalaa myöden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

"No siitä tuli parempaa kuin ihan huonoo", totesi keittiömestari. Hauska lentävä lausahdus jäi elämään meidän keittiöön. Parempaa kuin ihan huonoo on rentoa kotikokkailua raaka-aineita kunnioittaen pilke silmäkulmassa.

 

Blogissa häärää Annukka ja Micke. Kotikokkaus on yhteinen harrastuksemme, jota teemme välillä kiireessä ja välillä ajan kanssa intohimolla. Kokkaamme tavallista kotiruokaa, rakastamme grillailua ja panostamme illanistujaisten herkkuihin. Tervetuloa mukaan meidän makumaailmaan!

Teemat

Blogiarkisto

2018
2015
2014

Kategoriat